Lomalainen ilmoittautuu

Työt on siis loppu!! Viikonloppu ei ollut edes yhtään hirveä :) Tietenkin se on aina hulluna ravaamista ympärinsä, mutta kerkesin pitämään jopa ihan kunnon ruokatauon :) Tosin sijaisella ei ollut samanlainen onni.... Vaikka annettiin sille reilusti vähemmän hommia! Mutta olin minäkin aluksi todella hidas. Siinä kuluu ihmeellisesti aikaa kun ravaa ympyrää etsien oikeaa osoitetta ja vielä oikeaa rappua ja ehkä vielä soittaa jollekin että missä hemetissä se paikka oikein on. Puhumattakaan siitä miten on pihalla itse asiakkaan kotona, vaikka kuinka työlistassa lukisi suht hyvät ohjeet. Siltä aina etsii jotain esim kosteusvoidetta jostain aivan liian pitkään. Olisi varmaan pitänyt tehdä vielä enemmän sen hommia...

Mutta juu sunnuntaina töiden jälkeen lähdettiin mahdollisimman nopeasti ajamaan tänne Nummi-Pusulaan. Mikalla on vielä tämä viikko töitä, eli hän on viettänyt päivät Karkkilassa ja mä olen kitannut, pessyt, hionut ja maalannut meidän keittiön kaappeja. Tosin tilat yllättävän puutteellisen ja maalin kestää kuivua sen verran kauan, että saa nähdä milloin on valmista :P Mutta ainakin vielä jossain vaiheessa saadaan keittiöön puhtaan valkoiset kaapit :D

Eilen Mikan päästyä töistä ajettiin kuitenkin kotiin yöksi, sillä tänään mulla oli vielä viimeinen terapiaistunto. Tietenkin mun alitajunta tajusin tilanteen tasan viikko sitten ja olen elänyt nyt jatkuvassa jonkinasteisessa ahdistuksessa. Pieni ahdistus on kyllä ihan siedettävää, mutta se menee yli siinä vaiheessa, kun on semmoinen fiilis, että kohta tapahtuu jotain kauheeta. Ei tiedä mitä, mutta jotain varmasti. Tuntuu kuin pitäisi vain juosta. Jokin painaa pahasti kasaan ja tuntuu ettei saa henkeä. Sydän jyskyttää hurjaa vaiuhtia eikä voi kuin itkeä hysteerisesti.

Mutta nyt se on ohi. Se meni. Nyt täytyisi vaan pytyä selviytymään itsenäisesti. Ehkä olen viisastunut ja kykenen nyt tunnistamaan tiettyjä puolia itsessäni. Tiedän EHKÄ mikä meni pileen ja tiedän mitä kannattaisi jatkossa välttää. Ehkä pystyn puhumaan itselleni järkeä, kun stressi tai monimutkainen ajattelu menee aivan liian yli.

Tiedän, että joka tapauksessa tulen todennäköisesti vielä hyvin pitkään etsiskelemään sitä todellista minua. Olen kasvanut lapsesta aikuiseksi sairauden kanssa, eli on vielä vähän hukassa, että kuka minä todella olen ja tietenkin osaan identiteettikriiseillä asian kanssa. Pääasia, että sitä tunnistaisi tarpeeksi ajoissa, kun homma alkaa karkaamaan lapasesta.

Tiedän, että omaan persoonallisuuden piirteitä, jotka ovat todella ongelmallisia itseni kannalta... Mutta alan pikkuhiljaa olemaan sinut asian kanssa ja ehkä opin vielä kääntämään ne pelkästään hyödyksi.

Mika ja Tatu on saunassa... Mä katson Meidän häät -ohjelmaa <3

Päivä 25: Ensimmäinen

Ensimmäinen koulupäiväni oli jenkeissä. Siirryin saman koulun sisällä eskarista ekalle. Olin oppinut jo huomattavasti sujuvampaa englantia eikä sanavarastoni toellakaan rajoittunut enää kolmeen sanaan. Olin myös kerännyt itselleni jo hyviäkin ystäviä, jotka onneksi päätyivät myös samalle luokalle. Ensimmäisen luokan opettajani oli aivan ihana <3

Päivä 26: Pelkään

Pelkään pimeää. Ehkä olen katsonut liikaa Nipan kanssa kauhuleffoja liian pienenä.... Täällä Pusulassa Mikan täytyy vartioida ovea vessareissuilla :D

Torakat ja käärmeet on myös aivan hirveitä. Olen kuullut liian paljon kauhutarinoita pienenä Floridan torakoista..... Mutta ötökät on muuten ihan jees... Mutta en halua hämähäkkiä kävelemään päälleni.