Neuvolatäti

Kuudes (toiseksi viimeinen) harjoittelu yhdeksännessä harjoittelupaikassa ampaisi käyntiin. Nyt haasteena vihdoinkin neuvola kahdeksan viikon ajan. Onneksi jakso on niin pitkä, saa rauhassa oppia. En yhtään ihmettele, että valmistuminen vaatii meiltä vähintään seitsemän viikon yhtäjaksoista harjoittelua neuvolassa, nimittäin neuvolassa riittää kyllä opittavaa. Ihailen niiden konkareiden osaamista. Tiedostan kyllä hyvin, etten tule semmoista osaamista saamaan kahdeksassa viikossa, mutta jos nyt edes jotenkin handlaisin homman. Tuntuu, että kaikenlaista pientä muistettavaa on vain niin valtavasti, että miten ihmeessä kykenen sen kaiken joskus vielä muistamaan. Mutta ehkä tämä vielä tästä..

Ennen harjoittelua onnistuin kehittämään itselleni mielettömiä paineita neuvolan suhteen. Tuntui, että siellä täytyy osata kaikki mahdollinen ja minähän en osaa yhtään mitään. Mutta ainahan harjoittelussa tulee esiin tämä sama homma. Kyllä mä ehkä sittenkin jotain osaan :D Tai no kyllä mä vielä aika tumpelo olen ja hemmetin epävarma, mutta senhän vuoksi tuolla olen oppimassa! :) Ja vasta toinen päivä takana.

Ohjaajani on oikea unelma! En olisi voinut parempaa toivoa :) Hän on juuri semmoinen konkari, joka tuntuu tietävän kaikesta kaiken. Heti ensimmäisenä päivänä kerroin taustoistani ja juurikin siitä, että itsen olen neuvolassa viimeksi ollut silloin lapsena eikä omiakaan lapsia ole, eli neuvolatyöstä ei ole niin minkäänlaista konkreettista kokemusta (jonka muistaisin) eli olen aika pallo hukassa. Ohjaajani on osannut ottaa tämän loistavasti huomioon ja selittääkin asioita sitten vähän enemmän ja ohjaa perusteellisesti. Oli todella mukavaa, että ensimmäisestä päivästä lähtien sain itsekin ruveta jotain tekemään, kun normaalisti saa alussa hyvinkin paljon vain katsella. Onneksi ohjaajani tajuaa, ettei lapsen mittaamiseen ja punnitsemiseen hirveästi ohjausta kuitenkaan tarvitse ja sen homman osaa ensimmäisen ohjauksen jälkeen vallan mainiosti. Toisena päivänä oli vuorossa sitten rokottaminen ja eihän sekään sitten paljon aikuisen rokottamista kummosempaa ollut. Mukavaa muutenkin, että jo toisena harjoittelupäivänä kohtaa asioita, jotka jo osaa. Ei raskausdiabetesneuvonnassa ainakaan noussut esille mitään semmoista mitä en itse olisi osaanut kertoa :)

Kaiken kaikkiaan taisin ihan turhaan jännittää tuota neuvolaharjoittelua niin hirmuisesti. Ei se neuvolatyö taidakaan olla ihan niin ydinfysiikkaa kuin olin kuvitellut. Eiköhän tämä tästä, kun ohjaajakin on niin kannustava ja kemiat kohtaa :) Mutta uuden oppiminen on vaan niin pirun väsyttävää. Tuntuu jo kahden päivän jälkeen siltä, että tarvitsisi jo kipeästi viikonlopun.

Stressitön ihme

Anopin supermehu on todellakin superia. Se tuntuu parantavan kaikki pöpöt. Se lenssu nimittäin katosi kuin tuhka tuuleen viime viikonlopun aikana. Hyvä opiskelijahan sairastaa vain ja ainoastaan viikonloppuisin tai lomalla ;) Mutta onneksi muistin pyytää kyseistä supermehua taas lisää viime pusulareissulla. Kyseessä siis anopin itsensä tekemä vadelmamustaherukkamehu. Sitä kun juo kipeänä laimennettuna kuumaan veteen, on se huomattavasti tehokkaampaa kuin kaupalliset flunssajuomat kuten esim. Finrexin, vaikka ei mitään lääkeaineita sisälläkään :)

Harjoittelun alkuun enää viikko aikaa. Viime viikolla tuli taas iso kasa lisää tehtäviä ja koulussa tuli taas vietettyä enemmän kuin täyspäiväisesti aikaa. Jostain syystä ei silti edelleenkään stressaa. Olen saanut kotonakin tehtyä tehtäviä jo yllättävän aktiivisesti. Ympäristöterveydenhuollon kurssin suoritin itseasiassa jo kokonaan, nimittäin koko kurssi oli itsenäistä työskentelyä ja sain kaikki tehtävät jo tehtyä. Siis mitä ihmettä mulle on tapahtunut? Minähän olen yleensä se, joka lamaantuu kaikesta stressistä. Stressaan kaikkea mahdollista jo mukavasti etukäteen ja sitten en saa mitään tehtyä, kun vaan stressaan. Nyt en stressaa ja olen saanut jo vaikka mitä tehtyä :o Pitäisikö huolestua? Ehkä pyrin vain nauttimaan tästä niin kauan kuin sitä kestää. Mutta hassua, miten tuntuu, että jaksan tällä hetkellä ihmeen hyvin paineita. Töissäkin tein kesällä viimeisellä jaksolla yli 28 ylityötuntia ja silti jaksoi ihan hyvin. Joskus olisin mennyt aivan hajalle tästä työmäärästä. Onneksi näin ei ole enää. Toisaalta ehkä pitäisi osata jarrutella tarpeeksi ajoissa. Muistan edelleen sen lukion ensimmäisen vuoden, jolloin opiskelin selvästi aivan liian kovalla tahdilla, nimittäin kuinkas sitten kävikään? Mutta nykyään olen kyllä huomattavasti vahvempi ja kokemusta rikkaampi kuin silloin...

Mutta opiskelijana oleminen alkaa käydä vähiin. Perjantaina oli opinnäytetyön arvioiva seminaari. Huhhuh, kun jännitti, mutta yllättävän hyvin se meni. Tai ainakin saatiin loistavaa palautetta. Tuntui, kuin olisin tärissyt koko esityksen, mutta kuulemma se meni oikein luontevasti. Ohjaava opettaja kyseli jälleen, että minkälaisia tavoitteita meillä on työlle. Sanottiin, että vähintään kolmonen haluttaisiin. Sanoi, että voi luvata, että saadaan vähintään kolmonen. Eli hyvä fiilis! Vielä täytyy tehdä pieniä pilkunviilauskorjauksia ennen itse työ palautusta ja sitten on vielä neuvokeskukselle (yhteistyökumppani) pidettävä esitys opinnäytetyöstä, neuvolapäivillä työn esittely ja kypsyysnäytteen antaminen. Sitten olisi koko prosessi ohi!

Täytyy yrittää etsiä kypsyysnäytettä varten lukihäiriötodistus. Muistan, että näin sen jossain tässä ihan vähän aikaa sitten. Itselläni siis lievä lukihäiriö. Suomen kielen kohdalla olen suhteellisen hyvin pystynyt kompensoimaan sitä muilla taidoilla. Lukeminen on vain pirun hidasta ja nopeasti kirjoittaessani kirjaimia voi jäädä pois sanan lopusta, kirjaimet voivat vaihtaa paikkaa tai yksittäinen kirjain voi vaihtua toiseksi helposti. Olen kehitellyt kaikenlaisia muistisääntöjä ja muita keinoja, miten tiedän, onko sana yhdyssana ja onko kaksoiskonsonantti vai ei jne. Englantia en ole vain ikinä oppinut kunnolla kirjoittamaan. Olen kyllä kehittynyt huomattavasti, mutta edelleen olen surkea. Siihen kun on vaikea kehittää muistisääntöjä, vaan tuntuu, että kaikki pitää osata ulkoa, kun sama äänne voidaan kirjoittaa niin monella eri tavalla. Lukihäiriöisen ajattelutavalla siinä ei ole mitään järkeä. Sanojen tavaaminen on myös erittäin vaikeaa ja hidasta ihan suomeksikin ja on todella vaikeaa saada selvää, jos joku tavaa minulle jotain sanaa, ellen kirjoita sitä samalla ylös. Sanomattakaan on varmaan selvää, etteivät sanamuunnokset onnistu. Mutta en anna asian enää vaivata. Tämmöinen minä nyt vaan olen. Tämmöiset asiat ovat minulle vaikeita, kun taas jollekin on esim. matikka vaikeaa, mikä taas on itselleni hyvin helppoa. Ärsyttää ajoittain suunnattomasti, kun törmään kirjoituksiin, joissa haukutaan lukihäiriöisiä tyhmiksi. Miksi ei sitten haukuta matemaattisesti lahjattomia tyhmiksi? Itse en ainakaan lähelläkään tyhmä ole ja siitä on ihan psykologin lausunto todisteena. Jokaisella on vain omat lahjakkuutensa.

Mutta viikonloppu on mennyt Korkeasaaressa kissojen yössä, lauantaina juhliessa rakkaan kanssa 3,5-vuotispäivää ja nyt sunnuntaina ottaean vaan iisisti. Tosin pesin tänään Robinin. Sen turkki tulee niin paljon paremman näkiseksi pesun jälkeen. Ei raukka kyllä pesusta selvästi nauttinut, mutta kiltisti kesti käsittelyn pientä vastalausemaukaisua lukuun ottamatta. Seuraavaksi vuorossa Bäde kun vaan jaksan.

Sopeutuminen takaisin arkeen kovassa yrityksessä

Ensimmäinen viikko koulua takana...tai no koulu alkoi keskiviikkona eli ensimmäiset kolme päivää takana. Onneksi oli vain kolme päivää aluksi, koska olin nytkin perjantaina sen verran kuitti.  Olimme ensimmäisen "viikon" aikana kuitenkin todella aikaan saavia Inkan ja Johannan kanssa. Oppari on nyt palautettu opettajalle kuin myös opponoijille. Tulevan viikon perjantaina arviointiseminaari. Saatiin myös tehtyä Neuvolapäivillä jaettavat esitteet. Olen itseasiassa harvinaisen ylpeä meidän tekemästä miniposterista. Sen idea on loistava ja saatiin todella hyvin kiteytettyä meidän opparin merkittävimmät tulokset. Kääntöpuolella oleva tiivistelmä kertoo sitten tarkemmin opinnäytetyöstä. Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi niitä tulostuttaa semmoiset 500 kpl. Huhhuh...seuraavaksi alan stressaamaan Neuvolapäiviä :D Mutta onneksi saatiin palveluinnovaatio-osaamisen projektisuunnitelma viimeisteltyä loppuun myös tällä viikolla.

Ihme kyllä tuleva syksy ei vielä ainakaan stressaa. Koulun parissa tulen viettämään aikaa hyvin tiiviisti ja kaikenlaista tehtävää on jaettu jo melkoisesti. Mutta jostain syystä on semmoinen olo, että kyllä tämä tästä. Viimeinen rutistus vain ja sitten ei tarvitse pitkään aikaan (todennäköisesti...ainakin kunnes taas jokin suurempi koulutus) seminaariesityksiä, ammatillisen kasvun esseitä tai jotain muita aivan liian pitkiä jaskanjauhantoja kirjoitella.

Jotta en hermoilisi niin paljon opiskleijaelämän taakse jättämistä, tässä pieni lista valmistumisen hyvistä puolista:
- Säännölliset tulot, eikä tarvitse laskiskella tulorajoja
- Palkallinen loma
- Ylipäätään kunnon kesäloma
- Saa olla sairaslomalla. Kipeänä ei siis tarvitse stressata harjoittelun tuntien korvausta tai joutuuko menemään pää kainalossa luennolle, jossa on 100% läsnäolovelvollisuus (eli suurin osa luennoista)
- Työpäivän jälkeen voi keskittyä vapaalla olemiseen, eikä tarvitse väsäillä tehtäviä. Voi vaan olla töissä
- Pääsee tekemään työtä josta pitää ja kehittymään siinä pidemmässä jaksossa kuin kesäloma tai harjoittelu

Eli ehkä se on ihan hyvä asia valmistua. Saampahan kuitenkin nauttia opiskelijabussikortista vialä vuoden päähän, samoin opiskelijakortin eduista :)

Nyt kuitenkin iski se kesälenssu. Onneksi nyt eikä kahden viikon päästä harjoittelussa. Tosin koulussakin on nyt paljon semmoista erittäin tärkeää hommaa.... Noh, hörpin anopin supermehua ja mussutan irttareita. Ehkä tällä paranee? ;) Huominen verenluovutus saattaa kyllä jäädä...