Löpinääpöpinää

Taas aikaa vierähtänyt edellisestä sepustuksesta.

Juhannus oli ihana!! Pusulassa torstaista sunnuntaihin. Oih sitä happihoitoa! Tässä muutama kuva.

se on marshmallow täydellisen sopivan kärähtäneenä

Olen ollut todella aikaansaava nyt jo kahden päivän ajan! Ei todellakaan mulle tyypillistä :) Töissäkin sain eilen järjesteltyä mielettömästi asioita vaikka se vaatikin ylitöihin jäämistä, mutta saimpahan asioita eteen päin vaikka se vatikin erittäin paljon puhelinsoittoja ja pitkän ajan puhelimen ääressä istumista. Itseasiassa harmittaa, että tuommonen työ ei näy missään. Hirveesti tilastoidaan aikoja kuinka paljon ollaan asiakkaan kotona ja tunteja pitää tulla riittävästi. Missään ei kuitenkaan ajatella sitä aikaa mikä esim menee ihan vaan kodista toiseen siirtymisessä tai puhelimen ääressä tai edes kirjatessa. Kyllä noihin YLEENSÄ aikaa jää, mutta se ei näy missään. Siitä ei välitetä johtotasolla, tai no sen verran kyllä välitetään, että hoetaan miten ylitärkeää kirjaaminen on. Mutta siihen käytetystä ajasta ei olla millään tavalla kiinnostuneita. Ihan näin välihuomiona, älkää valittako pliis miten hoitajat viettää niin kauheasti aikaa siellä kansliassa koneen ääressä istuen. Kun kirjaaminen oikeasti vie aikaa yllättävän paljon ja tiedostan myös kuinka tärkeää se on asiakkaan hoidon jatkuvuuden ja oman oikeusturvan takia.

Niin ja opinpahan tänään taas sattumalta vielä lisää pegasoksen saloja :D Aika hyvä kun semmosia aika tärkeitäkin asioita tulee ilmi ihan sattumalta.... juu en ole ikinä ennen käyttänyt pegasosta ennen tätä kesää... Ja effica vaan on niin paljon yksinkertaisempi...

Ja takaisin aiheeseen. Eilen sain myös mummin asioita vähän eteen päin ja tänään töissä jatkui yhtä hyvä flow kuin eilen. Sain myös soitettua hammaslääkäriin kun varaamani aika elokuussa ei käykään. Lopputuloksena olen menossa huomenna kallion antamaan niiden repiä jälleen yksi viisaudenhammas irti. Mutta sen takia täytyy olla huomenna entistä nopeampi, jotta saa kaiken tehtyä. Vaikka käyntejä ei ole määrältään niin hirveästi, niin pitkiä käyntejä on senkin edestä :S

Kunnon lenkinkin sain tänään tehtyä ja sen jälkeen kahvakuulaharjoittelua! Jee! 

Mutta joo tää on taas tämmöstä höpinää vaan. Ehkä mä jossain vaiheessa saan jotain mielenkiintoisempaa kirjoitettua.

Aika ohhoh-fiilis...

Nyt on pehmeä lasku koettu ja paluu arkeen alkanut toden teolla. (ja ärsyttää kun mun läppärissä ei toimi kunnolla o-kirjain...pahoittelen jos niitä puuttuu jostain kun tota pitää hakata jotta se toimisi) Viime päivät on ollut stressiä persuksissa kun asiakaskäyntejä ollut niin paljon, mutta aikaa kuitenkin liian vähän (tai ainakin siltä tuntuu). Olen aina ollut sitä mieltä, että sitä aikaa ei pidä ajatella ja ainakaan ei ikinä saa näyttää että olisi kiire. Tuntui pahalta rivien välistä keskeyttää yhden asiakkaan upeat kertomukset sota-ajalta, kun olin yksinkertaisesti istunut siellä kuuntelemassa jo paljon enemmän kuin olisi pitänyt. Hän olisi voinut jatkaa juttujaan ilmeisesti vaikka koko päivän ja voi kun olisinkin voinut jäädä kuuntelemaan. Kaikki hommat piti saada tehtyä jo ennen kahta, kun oli aluekokous. Ihmetyksekseni sain loppujen lopuksi kaiken tehtyä, jopa kirjaukset, apteekkitilaukset ja yritin vieläpä soitella apuvälinelainaamoon, kaikki työajan sisäpuolella! Aluekokous taas tuntui raskaalta vaikka kuinka pullaa ja kahvia oli nenän edessä. Oli vaan hemmetin epämukavaa istua niiden kovien tuolien päällä toista tuntia ja kuunnella asioita joista vain murto-osa kosketti mua millään tavalla. Mutta nyt stressaan jo valmiiksi juhannuksen jälkeistä aikaa, kun on neljä ihmistä lomalla joita paikkailee vain kaksi ihmistä.

Pointti on itseasiassa se, että ihmetytän itseäni. Olen kuullut lukemattomia kertoja miten hätähousu olen ja ihan terapiassa on harjoiteltu miten on ihan ok tulla joskus myöhässä eikä aina tarvitse olla ajoissa vähintään 15min (ei kiva talvipakkasilla....). Hoitotyössä mä olen kuitenkin yleensä huomattavasti rennompi ja tykkään hoitaa ajan kanssa, todella olla läsnä eikä vain häslätä menemään. Ekassa harjoittelussa teki mieli huutaa mun ohjaajalle "rauhoitu! Kyllä me saadaan kaikki hoidettua!" kun se oli vaan niin fiksoitunut siihen miten kiire MUKAMAS oli. Nyt oon huomannu kehittäneeni itselleni samanlaisen fiksoituman esiasteen. Tänään alkoi vähän väliä oikeasti paniikki nousta pintaan ja olin täysin henkisesti valmistautunut jäämään jo ylitöihin. Mutta ihan hyvinhän sain kaiken hoidettua! Oli jopa 15min aikaa soitella sinne apuvälinelainaamoon, vaikka se oli semmonen homma, että tee kun kerkiät.... no eipä ne sieltä vastannut.

Olen myös kehittänyt itselleni mielettömän stressin yhdestä asiakkaasta. Oli täysin lyöty olo jo ennen kuin menin sinne, sillä tiesin tasan tarkkaan millainen lopputulos on kuitenkin tulossa... Mutta kun se on mun omapotilas niin en voi päästä eroon siitä. Seuraavat kaksi viikkoa joudun vielä kohtaamaan sen kaksi kertaa vuoron aikana. Ne käynnit on fyysisesti raskaita (mikä ei tosin ole itse ongelma) sekä erittäin raskaita henkisesti. Omaksi yllätyksekseni olen kuitenkin kehittynyt oppimaan ulkoa kyseisen ihmisen niitä tarkimpiakin tapoja, joten käynnit alkaa jo nyt sujumaan helpommin. Tosin sekin on ihan selvästi ruvennut päästämään mut helpommalla ja antaa joidenkin asioiden olla jos en heti ymmärrä. Ehkä mun jatkuva ystävällisyys sitä kohtaan ja kova yritys miellyttää vaikka se kuinka ärjyisi vielä palkitaan joskus? 

Yritän tällä kertaa hokea itselleni, miten pitäisi relata...

Mutta huomenna enää yksi työpäivä ennen jussia. Mieletön fiilis oikeasti kun saa olla koko jussin vapaalla 8) Huomenna lähden suoraan töistä Espoon keskukseen mistä anoppiehdokas poimii mut ja sieltä ajetaan Nummi-Pusulaan <3 Mika kävi eilen kotona ja otti mukaansa mun pakkailut ettei tarvii niitä sitten raahailla julkisissa.

Viikonloppu!

Tyttöjen kanssa oltiin uimassa <3 Hiljaa ei todellakaan oltu ;) On niin terapeuttista päästä puhumaan ja parantamaan maailmaan noiden kanssa <3

Päivän parhaat kommentit:

"Sä oot kohtuullisen urheilullisen näköinen"

"Sulla on paljon tekemistä jos haluat eroon muodoistas"

Ulla ja Ella on ihania :D

Ja nyt toi mies värjäsi mun tukan taas vähän ruskeammaksi ja sai köllötellä sylissä leffaa katsoen  <3

Mutta miksi terkon nettisivuilla ei ollut mainintaa kesäaikatauluista? Tai ainakaan niin, että olisin töissä ylihitaalla koneella ne löytänyt? Kiukutti raahata psykiatrian tiiliskiveä mukana kaupungilla. Tai no huvittavinta asiassa on se, että Mika sitä repussaan kantoi, mutta mua asia ärsytti huomattavasti enemmän :D

Jos huomenna kävisi taas meidän Batmaniä rapsuttamassa ja varmaan itiksessäkin kiertelemässä :) Tykkään niin viikonlopuista. Ja tykkään oikeastaan aika paljon, kun mun nykyinen vuorotyö ei olekaan niin vuorotyötä. Nimittäin vain yksi viikonloppu eikä yhtäkään iltavuoroa seuraavien neljän viikon aikana ^^ Lisiä ei tosin kerry niin mukavasti mutta saimpahan ainakin sen palkankorotuksen :)

It's always a competition

Tänään se tuli taas todistettua! Sairaanhoitaja-insinööri on erittäin yleinen pariyhdistelmä! Joku joskus sanoi, että se tod.näk. johtuu siitä, että ennen sairaanhoitajilla ja insinööreillä oli yhteisiä bileitä, mutta ei se selitä niinkään nykypäivää. Olen nyt vahvasti siinä uskossa, että se johtuu siitä miten insinöörit on yleistetysti semmosia matemaattisesti lahjakkaita teoreetikkoja jotka tykkää leikkiä kaikenlaisten vempeleitten kanssa, kun taas sairaanhoitajat on yleistetysti semmosia ihmisläheisiä ja käytännönläheisiä hoivaajatyyppejä. Erilaiset persoonat täydentää toisiaan.

On se vaan niin kiva, kun Mika laittaa mun tietokoneen kuntoon kun se taas jotain valittaa ja mä en tajua mistään mitään. (ihan vaan tälleen btw ubuntu on aika jees 8) tosin nyt päätin harjoitella käyttämään tietokonetta suomeksi! Ei ole ikinä ennen ollut suomenkielistä tietokonetta. Saas nähdä meneekö hermo tyhmän kuuloisten käännösten kanssa.) Mika on taas iloinen kun korjaan sen rikkinäiset farkut (vaikkei se mitenkään liity sairaanhoitajuuteen) tai hoivaan kun se on pipi tai sanon mitä särkylääkettä pitää ottaa mihinkin vaivaan tai jotain vastaavaa. Nytkin mulla on suunnitteilla hameen ompelu, mihin pitäisi piirtää kaavat ja Mika on luvannut tehdä mun puolesta kaikki laskutoimitukset sun muut kaavaa varten, kun rehellisesti sanottuna en jaksa itse laskea vaikka ei mitenkään vaikeaa olisikaan :D Olenhan mä itsekin kirjoittanut pitkän matikan lukiossa ja suoriutunut kiitettävästi, mutta oon nyt näiden kahden vuoden aikana tottunut ihan liikaa lääkematikkaan. On se niin kivaa kun ei tarvitse hirveästi aivojaan vaivata tuolla matikalla :D

Oli tosiaan lääkelaskutentti töissä lääkelupia varten :D Se oli hauska! Nauratti erityisesti kysymys: "Asiakkaalle on määrätty puolikas 500mg Para-Tabs tabletti kaksi kertaa päivässä. Kuinka paljon hän saa vaikuttavaa ainetta vuorokaudessa" :D No kuule JAA-A! Tai sitten ne on just semmosia "Asiakkaalle on määrätty *lääke* 20mg vuorokaudessa, mutta sinulla on vain 8mg tabletteja. Kuinka monta annat?" Toihan oli jo vähän haastavampi ;) Eniten huolestutti osaanko roomalaiset numerot oikein, mutta äkkiäkös ne palautti taas mieleensä. Noi on noita peruslaskuja mitä käytiin läpi opiskelujen ekana vuonna. On ne kaikki nestetasapaino- ja liuoslaskut vähän haastavampia etenkin lasten lääkehoidossa ja kun opettaja tykkäs niistä kompakysymyksistä kun piti muistaa laskiessa myös turvallisen lääkehoidon systeemit. Ei sitä laskiessa välttämättä lainkaan tajua, kuinka mahdotonta on vetää ruiskuun 0,015ml turvallisesti, mutta tuskin KUKAAN lähtisi oikeasti tekemään sitä käytännössä :D

Mutta joo nyt on lääke- ja pistoluvat.

Olen tehnyt semmoisen havainnon, että ihmisillä on kyllä mieletön tarve vertailla toisiaan, etenkin itseään suhteessa muihin. Itsellänikin. Tuntuu kuin olisin muutenkin kasvanut vertailun paratiisissa. En tiedä sitten mistä lie kehittynyt, mutta itsellänikin on valtava tarve vertailla itseään muihin ja pyrkiä hakemaan hyväksyntää itselleen muiden kautta. Tai no voiko muutakaan odottaa, kuin mieletöntä kilpailua kolmen sisaren välillä? Kai sitä voisi, mutta ei meidän perheessä. En muutenkaan ikinä kokenut SYKin ilmapiiriä normaaliksi, pikemminkin juuri semmoiseksi todella kilpahenkiseksi. Ehkä siksi vihaan nykyään kaikenlaista kilpailua? Välillä ahdistus nousee pintaan pelkkää lautapeliä pelatessa jos se menee vähääkään liian kilpahenkiseksi. oma häviäminen ei siis millään tavalla ahdista, vaan se ilmapiiri, että kilpaillaan. Semmoinen rento ja ihan sama -meininki on huomattavasti enemmän mun tyyliä ja olen tajunnut kyseisen ilmapiirin olevan edes mahdollinen vasta jatko-opiskeluihin siirtyessä. Ei sitä tarvitse kilpailla onnistuakseen tai pärjätäkseen hyvin.

Mutta olen viime aikoina huomannut miten aivan ihmeellisistäkin asioista voidaan kilpailla! Vähän vanhempana esimerkkinä esim se, että kummalla menee huonommin tai kummalla on ollut rankempi lapsuus tai kumpi on vakavammin masentunut. HEI HALOO!! Ensinnäkin, mielestäni menneisyyttä tai sairauksia tai vastaavia tuommosia ei voi vertailla, koska niihin liittyy niin vahvasti jokaiset yksilöllinen oma henkilökohtainen kokemus. Mikään tuommoinen ei ole niin mustavalkoista, että sitä voisi vertailla. Siksi olen aina vihannut semmoista "mulla on ollut vaikeampaa kuin sulla!" tai "mitä sä valitat kun mäkin oon kestänyt vaikka mitä/kestän vaikka mitä!". Toiseksi, eikö olisi paljon kivempaa kilpailla täysin vastaisesta? Mutta ei nyt semmoisen onnellisuuden esiin tuominen sovi meille suomalaisille ainakaan....

Tai esim semmoinen, että joku kertoo miten on ollut rankka työpäivä ja toinen sanoo ettei kyseinen henkilö tiedä työn rankkuudesta yhtään mitään. Mistä se toinen voi tietää mitä kyseinen henkilö on kokenut? Tai MITEN on se jonkin asian kokenut. Esimerkkinä vaikka kuoleman kohtaaminen töissä (näin omalla alallani). Joku voi olla todella tottunut vainajan laittoon eikä koko asia liikuta häntä lainkaan. Hän voi ajatella, että pääsipähän tuskistaan tai kaikki kuolevat kuitenkin joskus. Toiselle voi olla todella vaikeaa päästä asiasta yli, vaikka kyseessä ei olisi kukan läheinen ihminen. Pelkkä vainajan näkeminen voi saada oksennuksen nousemaan kurkkuun tai sietämättömän ahdistuksen päällensä. Toinen voi sanoa, että älä valita kaikki kuolee joskus. Ei hirveästi lohduta sitä joka kokee asian todella vaikeaksi.

Monesti kiistellään myös pitkistä työvuoroista tai ylitöistä tai ylipäätään vuorotyön haasteista/mukavuuksista. Viime kesänä tein yhden pitkän päivän eli 14,5h töissä. Koin päivän fyysisesti raskaana ja olo oli kuin krapulassa seuraavana päivänä. Toiset taas tekevät mielellään pitkiä päiviä ja täysin vapaaehtoisesti, jotta saisivat enemmän vapaapäiviä. Semmoisen henkilön, joka tekee mielellään pitkiä vuoroja on järjetöntä lähteä minulle sanomaan, että valitan turhasta sillä hänellä on paljon rankempaa. Samoin kuin kerroin siskolleni vihaavani vuorotyössä semmoista ilta-aamu-ilta-aamu-vuororytmiä. Siskoni sanoi, että sehän on maailman paras tilanne, aivan kuin olisi vapaapäivä aamun ja illan välissä. Hänen "maailman paras tilanne" ei ole sama kuin minun maailman paras tilanne.

Ihmiset ovat erilaisia ja kokevat asiat eri tavalla. Ja siitä vaan yksinkertaisesti tulee hyvä olo, kun saa vähän valittaa ja mieltään purkaa, vaikka kuinka joku toinen olisi aivan eri mieltä jostain tilanteesta. Aivan ihmeellisiä tuommoiset väittelyt/arvostelut/kilpailut. Ymmärrän huomattavasti helpommin arvosanoista kilpailun, vaikka sitäkin vihaan....

Tälleen lopuksi tapahtuma eiliseltä, mikä kuvastaa aika loistavasti mun ajattelutapaa: Piti viedä tilaus apteekkiin töissä ja mulle kerrottiin etukäteen, että siellä apteekissa on yksi tiski jossa lukee "kotisairaanhoito" ja siihen meidän kuuluu mennä ettei tarvitse vuoronumeron kanssa jonotella. Tein työtä käskettyä ja painelin suoraan sille tiskille missä tosiaan luki aika isolla "kotisairaanhoito" ja aika äkkiä sieltä joku tulikin paikalle mua palvelemaan. Apteekissa oli kuitenkin yksi vanha pappa joka närkästy musta oikein kunnolla ja sanoi vihasesti: "minulla oli kyllä vuoronumero, mutta tuo vaan meni ja etuili!". Menin aivan sanattomaksi. Ilmeisesti valkoinen työpaita ei paljastanut mua normaaliasiakasta kummoseksi. Tuli  todella kurja olo ja olin jo aloittamassa valtavaa anteeksi pyytelyä ja paikkani luovuttamista, kun yksi apteekin työntekijä selitti asiakkaalle minun olevan kotihoidosta ja näistä meidän etuiluoikeuksista meidän työn helpottamiseksi. Tänään hain vaatevarastostani työliivin, jotta mut ehkä hoksaisi helpommin ja tästedes pidän sitä kaulassa roikkuvaa nimikorttia missä lukee isolla "lähihoitaja" Helsingin kaupungin logoilla varusteltuna. Vieläkin yritän vaan saada mielestä pois sen miten kauhea ihminen olin ja vaan etuilin röyhkeesti!

Tulipas tuommonen romaani mind flowta

Uutta energiaa

No olin joo selkeesti aika väsynyt eilen.... Siinä vähän ennen kymmentä menin sänkyyn ajatuksella, että tekisin vielä vähän ristikkoa kun ei ollut nyt niin väsynyt fiilis. En muista yhtäkään sanaa kirjoittaneeni ja kolmen aikaan havahduin hereille maaten ristikkolehteni päällä ja yövalo oli edelleen päällä. Taisin joo nukahtaa :D Noh, ei kun vaan valo pois ja lisää unta palloon. Nukuin iloisesti kunnes herätyskello taas herätti töihin.

Uni tekee todella ihmeitä. Aamulla olo oli kuin uudestaan syntyneellä. Ei tarvinnut enää taistella pitääkseen edes silmät auki. Toka työpäiväkin meni ihan erilaisella fiiliksellä. Nyt on näytöt annettu lääke- ja pistolupia varten. Huomenna vielä teoriaosuuksien läpikäyntiä ja lääkelaskutentti. Sitten saisi vihdoinkin töissäkin pistellä. Viime kesänähän mun ei annettu suorittaa pistolupia, koska mulla oli niin vähän opintopisteitä, vaikka juuri sitä edeltävässä harjoittelussa olin pistänyt insuliinia ja mitannut verensokeria lähes päivittäin... Noh, ehkä ihan hyvä, että asian suhteen ollaan tarkkoja, mutta tuntu aina tyhmältä pyytää joku muu tekemään nuo asiat puolesta vaikka tiesi itse osaavansa oikein hyvin.

Huomasin myös, että mut on kirjattu nimikkeellä lähihoitaja, vaikka enhän mä ole päivääkään lähihoitajakoulua käynyt vaikka toiminkin lähihoitajan sijaisena. Viime kesänä olin sairaanhoitajaharjoittelija :D Mutta eipä tuolla mitään väliä ole.

Kävin tänään hakemassa myös varaamani tenttikirjan kirjastosta. Heti syyskuussa on kirjatentti ja opettajat varoitteli, että kannattaa se kirja äkkiä varata, jotta sen tosiaan saa luettavakseen ennen tenttiä (meitä on aika paljon...). Onnekseni totesin, että kyseinen tenttikirja on lähempänä vihkosta kuin semmoista tiiliskiveä kuten esim. IFA. Harmittaa, että sain sen käsiini JO nyt... Jos luen sen nyt, miten ihmeessä muistan ne asiat syyskuussa? Enkä jaksa kopioida 160 sivua yhtä kirjatenttiä varten.... Varsinkin kun suurin osa siitä on varmasti jotain liibadaabaa. Ehkä mun on vaan pakko paneutua aiheeseen sen verran, että teen jopa muistiinpanot :P "Ohjaaminen hoitotyössä" ei vaan kuulosta hirveän inspiroivalta aiheelta noin teoriana opiskeltuna, vaikka aiheena onkin tärkeä... Vihaan muutenkin kirjatenttejä! Lukemalla oppiminen on mulle haastavinta (eli senkin puolesta on ehkä pakko tehdä muistiinpanoja).

Mutta huomenna toivottavasti muistuu mieleen roomalaiset numerot ja en tekisi mitään tyhmiä huolimattomuusvirheitä esim. ilmoitan vaikuttavan aineen määrän väärässä yksikössä....

Edelleen siisti fiilis, että mä ihan oikeasti saan palkkaa siitä kun oon töissä!

Työelämä kutsuu taas

Siinä sitten se loma loppu... yllättävän vähän mua jännitti sunnuntaina uuteen paikkaan meneminen, mutta ei mua ilmeisesti sitten jännittänytkään ihan niin vähän. kaikkeni yritin ja kaikenmaailman pillerikoktaileja vetelin yrityksenä ihan vaan nukahtaa. Onneksi nukahdin sentään siinä joskus kolmen jälkeen, mutta 6.30 ei olo ollut mitenkään parhain. Ensinnäkin väsytti niin sairaasti ja olin aivan lääkehuuruissa edelleen, että en mä oikein pystyssä enää osannut pysyä puhumattakaan siitä huimauksen määrästä. Välillä vaan näki tähtiä ja mietti, että millon sitä sit vaan rojahtaa ja pyörtyy ja mihin yrittäisin osua tai oksennanko jos vien pääni vessanpöntön lähelle. Noh, sain jalkani taas takaisin jossain vaiheessa enkä kokenut pyörtymistä enkä oksentanut ja sain itseni onnellisesti töihin. (kun sunnuntaina testattiin saatiin mun työmatkan pituudeksi pyörällä realistista vauhtia polkien noin 7min. Eli ei paha...mutta ei voita sitä muutaman sadan metrin matkaa viime kesältä ;P)

Ilmeisesti Helsingin kaupungilla hoidetaan useammassakin paikassa perehdytys oikeasti kunnolla, nimittäin koko tämän viikon kuljen jonkun muun matkassa. Ja jussinkin oon kokonaan vapaalla :) eli päästään Mikan kanssa mökille!

Mutta juu, kun olin tosiaan niin pihalla aamulla, koin todella suuria vaikeuksia pitää silmäni auki kun vähänkin istahdin. Erityisesti rapsan aikana oli erityisen vaikeaa näyttää edes siltä, että olisi hereillä. Kun silmät ei pysy auki niin se on TODELLA vaikeaa taistella vastaan. Yritin kaikkeni, mutta tuskin keneltäkään jäi huomaamatta miten väsähtänyt olin...Tosi hyvän kuvan varmaan annoin itsestäni näin ekana päivänä.....

Jotta homma ei jatkuisi samalla tavalla huomenna, sitä varmaan kannattaa lähteä jo valmistautumaan untenmaille. Jos nukkumatti ei tällä kertaa jättäisin meidän pysäkkiä välistä....

Mika tulee kotiin taas vasta keskiviikkona :( muta voin taas harjoitella sängynvaltaamista...Miten meidän sänky tuntuukaan niin tajuttoman kapealta aina kun Mika taas tulee kotiin :D Jopa mä alan olemaan sitä mieltä, ettei 140cm leveä sänky riitä meille kahdelle jättiläiselle...Ainakaan ilman Mikan valitusta siitä miten mä kierin sen päälle unissani tai mun valitusta siitä miten Mika harrastaa kyynärpäänsä tunkemista mun selästä läpi. Tosin luulen, että mä ainakin kierisin sen päälle ihan yhtä paljon vaikka sänky olis kuinka leveä :D Siinä ehkä menisin vaan vähän enemmän aikaa...

Siinä se kesäloma melkeempä vierähti

Ei kyllä hirveästi tee mieli aloittaa maanantaina työt. Sitä voisi lomailla huomattavasti pitempääkin heti putkeen. Onneksi sentään helteen pitäisi loppua maanantaina, niin on ehkä hieman mukavampi ympäristö tehdä töitä, mutta sade tekee pyöräilystä hiaman inhottavampaa. Tavallaan kuitenkin innostaa lähteä taas kokeilemaan uutta ja työporukka vaikutti ainakin ihan mukavalta kun siellä kävin piipahtamassa.

Olen herännyt ja tajunnut, että apua mullahan on opinnot OIKEASTI jo puolessa välissä. Vieläpä kun nää kaksi vuotta on vaan hujahtanut niin mähän valmistun jo ihan hujauksessa! Opinnäytetyökin tosiaan starttasi oikein kunnolla :o Vieläpä kun opparikeskustelussa väläytettiin ajatusta aiheen esittelemisestä sitten neuvolapäivillä. Mutta juu ensin pitäisi saada tosiaan se työ tehtyä :D

Mutta entä sitten kun valmistuu? Saako uraputken heti käyntiin? Pääseekö töihin mielenkiintoiseen ympäristöön? Saako edes terkkarin hommia vai täytyykö ensin työskennellä sairaanhoitajana? Jotenkin ajatus siitä, että sitten vaan tekee töitä tuntuu vähän liian lopulliselta. Mutta ai että kun tulee ensimmäinen palkallinen loma! Aivan mieletöntä! Saa vain lomailla ja siitä tulee rahaa :D Mutta juu ehkä sitten valmistuttuaan onkin hyvä kokeilla enemmän erilaisia hommia, jotta löytäisi sen mistä pitää. Ja eihän tosiaan valmistuminen tarkoita sitä, että samaa hommaa tekee loppu elämänsä, onneksi. Joku joskus sanoi, että noin 5 vuotta on semmoinen optimiaika olla töissä samassa paikassa. Sen jälkeen on jo saanut kaiken minkä voi työpaikalta ja antanut samalla kaiken minkä voi työpaikalle. 5 vuotta tuntuu taas todella lyhyeltä ajalta....

Mutta joo kriiseilen taas ajan rientämistä eteen päin.

Mutta tämä lomaviikko on ollut aivan ihana! Olen viettänyt tyttöjeniltaa ja laulanut ääneni käheäksi singstaria sekä parantanut maailmaa ystävien kanssa. Tiistaina matkustin järvenpäähän väsäämään alustavaa opparisuunnitelmaa viinilasillisten kera. Ja ei aihe kyllä hirveän tehokkaasti opparissa pysynyt ;) Keskiviikkona kävin ensin koululla opparikeskustelussa ja myöhemmin mummolassa hämmästyin miten tunnuin olevan jopa jonkinlainen auktoriteetti isovanhemmilleni. Ne jopa kuunteli mitä sanoin ja uskoi mua! Hämmästyin kun mummi todella sanoi, että kyllä hän tekee niin kuin pyydän jos minä sanon sen olevan tarpeellista. En ole ikinä ennen saanut tämmöistä fiilistä ainakaan heiltä :o Ehkä he nyt ajattelee, ettei se ollutkaan niin huono juttu, että musta tulee terveydenhoitaja eikä hammaslääkäri.... Mutta saman reissun aikana heräsin itsekin siihen kuinka paljon huonompaan kuntoon mummini on mennyt. Tosin tiedän olevani todella onnekas, kun minulla on edelleen kaikki isovanhempani elossa. Heräsin kuitenkin siihen todellisuuteen kuinka he todella vanhenevat. Torstaina kävin uimassa stadikalla Ellan ihanassa seurassa ja kierreltiin vielä kaupungilla. Perjantaina tukka taas lyheni kesään sopivaan mittaan Johannan ja Inkan ihanassa seurassa. Inkan kanssa tuli myös avattua terassikausi (tosin VASTA nyt).

Perjantaina illalla meille tuli myös aivan erityinen vieras <3 Batman tuli viikonloppuvierailulle. Se on tosin nyt päättänyt, että makuuhuone on ainoa vähemmän pelottava paikka. Parhaat nukkumapaikat on sängyn alla tai mun vaatekaapin alahyllyllä pyjamien seassa. Se on tosin mieletön hurisija <3 Vähän kun hipasee alkaa moottori kehräämään <3 Ja ilmeisesti oon onnistunu jo kotikotona rakentamaan sen kanssa luottamussuhteen kun se tuntuu jotenkin turvautuvan muhun. Täytyy syliin kiivetä ja ihan kiinni olla ja jos kurkkaan sängyn alle niin se kömpii lähelle paijattavaks. Huomenna se tosin taas viedään takaisin kotikotiin kolmen muun kissan seuraan kun Mika ja minä lähdetään maanantaina töihin. Kesän jälkeen kyseinen söpöliini muuttaa meille pysyvästi ja syksyllä se saa mahdollisesti Ruotsista kaverin (Robin) luokseen. 

Nyt täytyy päästää toi mies tähän väsäämään mulle Linuxia kun Vista tökkii ihan liikaa ja valittaa mulle jatkuvasti jostain. Jos Linux toimisi?

Kesä alkoi!

Nyt on sit viimeinenkin koulupäivä suoritettu tältä keväältä ja kaikki tehtävät on palautettu :)

Perjantaina lähdettiinkin paikalle pääsevien kesken kaupan ja alkon kautta Suomenlinnaa juhlistamaan koulun päättymistä ja kesän alkua. Sää oli mitä parhain eikä kukaan ollut tietenkään tajunnut laittaa aamulla aurinkorasvaa saatika ottaa sitä mukaan, joten kotiin lähdettiin hieman paloauton värisinä. Ihanaa oli, kiitos tytöille ja myös pojille, jotka monen mutkan kautta löysivät oikeaan paikkaan. Kyllä mä hei annoin aivan loistavat ohjeet, mutta tuo miesten jääräpäisyys esti kysymästä lisäneuvoja kun alkoi tuntumaan siltä, että tuskin tytöt leiriytyy sotilaiden keskelle.

Mutta tässä muutama kuva :) Pauliinalla oli tosin vielä parempia, mutta tajusin ettei facebookista pystykään enää viemään muiden kuvia.

Tytöt matkalla suomenlinnaan :) Pojat tuli perässä

Tuo aurinko <3

Meillä oli kunnon piknik ja eväitä oli hyvin runsaanlaisesti.

Pauliina on neiti kätevä ja tajusi ottaa mukaan yhtä sun toista hyödyllistä

Kesä ja Fresita <3

Tietenkin sitä piti leiriytyä siihen vaarakyltin viereen :D

Miehetkin löysi vihdoinkin perille PIENEN kiertotien kautta

Piknikin jälkeen lähdettiinkin Mikan kanssa jo kiireen vilkkaa Nummi-Pusulaa kohti mökille :) Siellä saikin kunnon happihoitoa ja väriä pintaan, kun päivät vietettiin tietenkin vain ulkona. Nyt on saunottu kunnolla, halkoja hakattu niin, että varmasti saa saunan lämmitettyä vähän useammankin kerran, auringossa makailtu, grillattu, pyörä ja mopo saatu kuntoon ja niitä testailtu yms.

Viikonlopustakin kuvia:

matkalla kohti nummi-pusulaa

metsätöitä tekemässä

tolla ruohonleikkurilla sai hyvin pöllit kuskattua halottavaksi

Molemmat autotkin saatiin pestyä siitepölystä. Mika paikkailee kiveniskemiä tussilla :D Kun äiti kysyi multa millainen auto meillä nyt on, mun vastaus: "se on liila ja siinä on kattoikkuna"

Anopille saatiin pyörä taas kuntoon. Oli vähän raskas poljettava...varsinkin kaksi päällä

Näin se homma menee. Nainen hakkaa puita ja mies ottaa rennosti. Anopin oli pakko ikuistaa tämä harvinainen tilanne :D

Kyllä se Mikakin niitä puita hakkas :D Tai no se teki sen ison työn hakatessaan pöllit puoliks ja mä sit pilkoin niitä pienemmiksi

Nyt selässä kyllä tuntuu toi hakkaaminen.

Kyllä pyörä taas riittävän hyvin kulki :D

Sen verran hyvin kulki pyörä, että Mika jäi mopolla kakkoseks...antoi vähän liikaa etumatkaa.

Mäki pääsin kokeilemaan tuota 60-luvun helkamaa.

Grilliruokaa <3

Ja nyt kotona...edelleen aika kalkkilaivan kapteeni kaikesta auringosta huolimatta.

Mika heitti mut aamulla karkkilaan bussille ennen töitä. Bussissa oli aivan ihana matka-täti. Se hymyili niin leveästi ja iloisesti, että tuli pakosti itekin paremmalle tuulelle :) Nyt oonkin sitten yksin kotona keskiviikkoon asti kunnes Mika tod.näk tulee taas kotiin yöksi :)

Loma melkein alkoi!

Tänään ja eilen oon ahkerasti hyvästellyt ihmisiä. Harjoittelun tunnit on nyt saatu kasaan ja terapeutinkin luo menin ison kukkapuskan kanssa. Vieläkin jotenkin tosi vaikeaa käsittää, että nyt se on sitten ohi. Saas nähdä miten tämä itsenäinen asioiden työstäminen oikein lähtee käyntiin... Olen ehkä vähän liian vatvovaa sorttia. Polilla nyt kuitenki pitää vielä käydä muutamaan otteeseen ja kesän jälkeen on vielä kontrollikäyntikin.

Mutta nyt oon taas askeleen lähempänä lomaa! Tosin se yksi lomaviikkokin alkaa uhkaavasti täyttymään kaikenlaisesta, esim. opinnäytetyöhön liittyvästä. Ainakin se on saatu kunnolla eteen päin ja työstämisen voi aloittaa. Aikataulu on onneksi hyvin väljä, että ei ole liian hoppu tehdä muun kouluhomman ohessa.


Vielä täytyy saada huomenna tehtyä harjoitteluun liittyviä tehtäviä, jotta ne saisi palautettua perjantaina reflektion yhteydessä ja sitten olisi edes pieni toivo saada se suoritusmerkintä tarpeeksi aikaisin töihin, jotta saisin todella sen palkankorotuksen. Ärsyttää hemmetisti jos se jää kiinni siitä, ettei se suoritusmerkintä vaan ole vielä näkyvissä, kun joku ei sitä ole vielä jaksanut laittaa....


Mutta joo ei mulla oikeastaan ole mitään sanottavaa hirveästi. Odotan perjantain nollausta koulukavereiden kanssa ja samana iltana lähtöä mökille.


Ja huomasin muutes tänään, että aamu lähtee tosi mukavasti rullaamaan kun ei nuku liikaa ja lähtee aamusta heti lenkille ja vieläpä siihen ihanaan auringonpaisteeseen. Aurinko osaa tehdä ihmeitä.

Päivä 16 – Eka suudelmani

Ei niin mitään muistikuvaa :D