Ompelijaminä heräsi talviunilta

Oon saanut vihdoinkin taas kuvat koneelle, joten luvassa vähän kuvapläjäystä ja muutenkin kuulumisia.

Serkun rippijuhliin lähdössä

Serkku heti siinä edessä (aivan ihana tuo mekko mäkin haluan semmoisen!!) ja vieressä sisko Jenni.

Meidän kisakatsomo kun suomi voitti MM-kultaa. Avattiin oikeen vuodesohva, jotta olisi mukavat oltavat

Monni ja Virtanen oli myös kisakatsomossa mukana. Pupu pelotti Monnia. Monni juoksi karkuun jos pupu tuli tuota lähemmäs

Sitten tähän viikonloppuun. Ensinnäkin, viikonloppu on ollut kaivattu viiden aamuvuoron jälkeen. Aamuvuoroon kun tosiaan joutuu heräämään 5:30 ja sillon on huomattavasti enemmän asiaa hoidettavana kuin illassa. Eli tuntuu vähän väliä oikein mukavilta. Mutta viikonloppu <3 ja enää 3 työpäivää jäljellä + yksi koulupäivä ja sitten koittaakin viikon loma <3

Mutta juu, oon innostunu taas pitkästä aikaa ompelemaan. Oon pitkään miettinyt miten saada paikattua farkut, jotka on revennyt haaroista. Luulin sen olevan aivan liian hankalaa, mutta löysinkin vinkin jonkin aikaa sitten eräästä käsityöblogista ja eilen vihdoinkin kokeilin ja onnistui todella hyvin! Paikkasin mun ja Mikan farkut ja molemmat onnistu helposti ja siististi! Sain itse niin hienon ahaa-elämyksen löytämästäni ohjeesta, joten haluan jakaa sitä eteen päin. Eli tässä muutama (huono) kuva omasta paikkausoperaatiostani.

Nää on mun vanhat farkut, jotka onneksi säästin repeämisen jälkeenkin kankaan takia

kiinnitin nurjalle puolelle liimautuvaa tukikangasta (voi käyttää myös mitä vaan kangasta tueksi ja kiinnittää sitten vaikka neuloilla)

Sitten vaan mahdollisimman samanvärisellä langalla ompelin suoraa edestakaisin oikealta puolelta ratkeaman yli.

lopputuloksesta tulee todellisuudessa todella huomaamaton. Tajusin tosin jälkeen päin, että olisi pitänyt vähän leikellä noita valkoisia lankoja pois, mutta riittävän hyvä siitä tuli noinkin. Mikan farkut onnistu vielä paremmin :)

Sitten innostuin vähän lisää ja ompelin vessaan kaappiin uuden verhon vanhan ruman tilalle. Kankaan olen saanut tädiltä, kun tämä siivosi kaappejaan. Verhoa tehdessä valkoinen lanka vain loppui kesken juuri viimeisen sauman kohdalla. Onneksi kotikotoa sain äidiltä haettua nopeasti lisää lankaa, jotta sain verhon valmiiksi :)

Vihdoinkin sain tehtyä uuden verhon, kun olen nyt kaksi vuotta tuijottanut tuota vanhaa.

tässä jo irroitettuna vanha pitsihirvitys

Sitten innostuin vielä vähän lisää ja nyt on tekeillä joskus aikoja sitten Marimekon ystävämyynnistä hommatusta punaisesta unikkokankaasta kerrostettu hame. Palat leikattu jo, mutta täytyy käydä taas äidin kaapeilla hakemassa punaista lankaa ja Eurokankaasta vyötärölle kuminauhaa ja helmoihin ajattelin pitsinauhaa :)

Tänään kotikotiin pääsee myös saunomaan ^^ Siellä saunominen on aina oma pieni kylpyläelämyksensä.

Lopuksi on pakko laittaa vielä vähän kuvaa meidän kodin tulevasta perheenjäsenestä. Herran nimi on siis Bruce ja lempinimeltään Batman ;)

Ja vielä video Monnin hellyydenpuuskasta. Se on aina polkemassa mun mahan päällä.... Onko mun maha jotenkin niin kivan pehmeä?

Päivä 15 – Unelmani

Jätin nyt suoraan välistä sen "päivän asu" -homman. Mun ns tyyli ei ole ainakaan tällä hetkellä millään tavalla mielenkiintoinen muutenkaan. Aamulla 5.30 sitä vaan vetäsee jotain päälle mitä sattuu pimeässä makkarissa Mikan nukkuessa löytämään kun päivän viettää kuitenkin sairaalassa valkoinen työasu päällä. Eli kuvitelkaahan vaan kuva musta semmoset valkoiset sairaanhoitajavaatteet päällä :D Vieläpä kun hiukset pitää olla kunnolla kiinni (usein jaksan väsää vaan ponnarin tai helpon nutturan) ja mahdollisimman vähän ylimääräisiä tunteita herättävä :D

Mutta siis juu unelmani. Mun unelma on just se niin silmppeli mitä vaan voi olla. Haluan kaksi lasta, onnellisen avioliiton ja omakotitalon (tai rivarinpätkän tai jotain) suht rauhalliselta paikalta, mutta kuitenkin kohtuullisen läheltä helsinkiä :) Olisi myös aivan ihanaa päästä tekemään työtä josta nauttii, eikä aina kiroilisi kun töihin pitää lähteä. Eipä mitään kauhiasti sen kummallisempaa.

Tosin oon myös aina sanonut, että haluan joskus käydä Australiassa :D tosin monessa muussakin paikassa, mutta Australia on jotenkin aina ollut eniten pinnalla.

Leikkuria

Nonniin. Nyt on se yks leikkaus katsottu alusta loppuun ja jos tuo riittäisi sitten mulle. Ei musta kyllä leikkaussalihoitajaa tule. Mutta en ainakaan pyörtynyt, vaikka tähtiä rupes näkymään kun huulta ruvettiin leikkaamaan auki muotoilua varten. Aika pettymys koko homma. Ensinnäkin kun vietiin se vauva sinne leikkaussaliin niin se mun mukana ollut oikeen ilmoitti, että opiskelija pitää raportin. Luulisi silloin ihan oikeasti tajuavan, että muutenkin vaikeaa pitää ajatukset kasassa. Ja tiedän, että se vauva on siinä niin suloinen (olin todennut sen useampaan otteeseen aamun aikana kun vaan naureskeltiin yhdessä) eikä se ollut edes millään lailla tyytymätön silläkään hetkellä. MUTTA EI! Sen anestesiahoitajan on ihan pakko vaan puhua mun kanssa kilpaa kovalla äänellä ja sössöttää sille lapselle. Menin ihan sekaisin, että kuuluuko mun nyt jatkaa vai odottaa, että se viittisi kuunnella ja muutenkin ajatus katkeili, että mitä pitikään sanoa. Yhtäkiä alkaa sit huutamaan sitä painoa ja JUMALAUTA KUN OLIN TULOSSA SIIHEN SEURAAVAKS!! Ensinnäkin on helvetin vaikeeta sanoa yhtään mitään, kun se siinä pälpättää jotain ihan omiaan kilpaa ja sit ei malta odottaa, että pääsisin edes siihen häntä erityisesti kiinnostavaan kohtaan! Ei sitten yhtään ymmärrystä voinut antaa! Pidin leikkurirapsan  ekaa kertaa niin pakostikin hermostuttaa ilman että se vielä kiljuu siinä vieressä taukoamatta. Teki vaan niin mieli huutaa sille, että pitäiskö sen turpansa kiinni hetken edes, jotta sais rauhassa edes raportin antaa! Se rapsa kuitenkin kestää jopa mun hitaudella vaan sen minuutin tai kaksi! Sit sen lähes koko leikkauksen ajan se kirurgi pälpättää RUOTSIKSI sen instrumenttihoitajan kanssa jotain päivän juoruja. Olisin ihan mieluusti kuullu siitä leikkauksesta jotain...ja ihan suomeksi kiitos? Noh.....sitä sit vaan katsoi ja yritti olla mahdollisimman vähän tiellä.

Heräämöstäkin lähdin suht nopeesti osastolle, kun sielläkin vaan istuskeltiin ja juoruiltiin. Kun kerran sitä töissä on niin kyllä sitä myös haluaa jotain järkevää tehdä....vaikka se olisi vain lapsen hyssyttelyä tai viihdyttämistä. Siinä tulee tosi hyvää hyötyliikuntaa kun ravaa käytävää edes takas lapsi rattaissa. Tuntuu olevan sitä tyytyväisempiä, mitä enemmän mutkia ja pomppuja onnistuu matkaan saamaan.

Nyt on sit myös varmistunut se, että Mika on kesän töissä Karkkilassa. Siellä ne haki just tasan toisen vuoden sähköteekkaria joka suuntautuu elektroniikkaan ja Mika sit sai paikan :) Eihän Karkkilaankaan nyt niin pitkä matka autolla ole, mutta tod.näk. saan sitten totutella vähän enemmänkin nukkumaan yksin :/ Mutta jos sitä sitten itsekin pääsisi kesällä useammin Pusulaan mökille rentoutumaan. Kotihoidossa on muutenkin sit viikonloppusin vaan päivystäjät vuorossa eli tuskin mut tuolla pistetään jokaiseksi viikonlopuksi töihin? Hope so....

Omat siivet kantaa

Tänään on ollut ihana ja kauan kaivattu vapaapäivä. Ja meni kyllä tosiaan elimistö täysin sekaisin siitä yhdestä yövuorosta. Ehkä useampi peräkkäin menisi paremmin, kun ei tarvitse taas heti olla kääntämässä rytmiä, mutta sekin vaatisi kyllä runsaasti totuttelua. MUTTA vihdoinkin vapaapäivä! Työpäiviä enää 8! Toivon hartaasti, etten nyt saanut kotikotoa norovirusta, jotta ei tarvisi sitten kesälomalla korvailla päiviä takaisin. Oon aikaisemmin pystynyt loistavasti välttelemään noroa ja toivon, että onnistun siinä tälläkin kertaa... Nyt ei ole aikaa sairastella!

Mutta juu väsymyskin pukkaa ankarasti päälle.... Yritän vain jatkuvasti lohdutella itseäni, että kohta saan viikon levon. Kouluhommiakin edelleen tekemättä... Se helvetin mielenterveystyön työkirja kummittelee vieläkin koska olen ollut niin saamaton enkä ole vieläkään saanut käsiini yhteen tehtävään vaadittavaa lähdemateriaalia. Jos en saa sitä mistään kirjastosta ennen kuin työkirja pitäisi palauttaan, niin sitten käytän siinä 90-luvun puolelta olevaa psykiatrian kirjaa, mikä minulla sattuu olemaan. Lähettäkööt sitten takaisin jos ei kelpaa.

Reilun viikon päästä mitä todennäköisimmin päättyy neljän vuoden psykoterapiataipaleeni. Tuntuu, kuin en olisi enää lainkaan se ihminen mikä olin ennen koko prosessia. Yhdessä on jaettu niin monet surut kuin myös ilot. Joskus olen lähtenyt sieltä itkien hysteerisesti tai psykoottisenkin ahdistuneena. Toisinaan taas huomattavasti rohkaistuneempana ja tietoisempana. Olen kasvanut itsenäiseksi aikuiseksi. Olen oppinut käsittelemään asioita, jotka ennen olisin vaan sysännyt yhä vaan syvemmälle itseeni. Olen oppinut asettamaan omat rajani ja myös hyväksymään itseni paremmin. Toisaalta sitä ajattelee olevansa valmis yrittämään josko omat siivet kantaisivat. Samaan aikaan kuitenkin uudelleen romahtaminen pelottaa, mutta ehkä tällä kertaa osaisi itse reagoida aikaisemmin ja tehdä asialle jotain, jotta ei tarvitsisi käydä uudestaan niin pohjalla. Mutta ainakin olen saanut aidon hymyni ja iloisen positiivisen itseni takaisin :) Nyt sitä myös varmaan tiedostaa paremmin omat heikot kohtansa, kun on oppinut ymmärtämään niitä asioita, mitkä ajoi siihen tilanteeseen. Olen pelokkaan toiveikas. Tätä tunnetta voi olla todella vaikea ymmärtää ellei ole itse käynyt yhtä pitkää ja raskasta prosessia läpi.

Toisaalta tuntuu liiankin onnekkaalta, että minut on hoidettu näin hyvin ja kärsivällisesti kuntoon. Jos sitä pystyisi taas nukkumaan normaalisti, kun tämä erovaihe saadaan pois alta?

Väsymysmaximus

Joo nyt on kyllä aika väsynyt fiilis. Ei niisät päikkäreistä tullut yhtään mitään. Sain mä äsken sit taas nukuttua semmoset 4h. Eli 22h valvomista ja 4h nukkumista. Mut ehkä nyt saa nukuttua sit ens yönä kun on vaan muutenki tää päivä aikaa kääntää rytmi taas. Mut yllättävän helposti sitä kuitenki pysy hereillä vaikka tekemistä oli tosiaan aivan liian vähän. Nyt on muistuttamassa armoton hedari....

Nyt on oikeesti taas semmonen olo, että haluan jo mun viikon kesäloman! Vielä n. 2,5 viikkoa

Yökyöpeli

Tänään olisi ollut haasteessa vuorossa päivän asu taas, mutta päivän asu on enimmäkseen yöpaita, joten en taida sitä tehdä tänään. Yritän saada nyt mahdollisimman paljon unta alle, jotta jaksaisi valvoa yövuorossa. Ediäkin on tosin varattu mukaan... Yöstä tulee sittenkin suht hiljainen, nimittäin leikkauslista on täynnä simppeleitä toimenpiteitä, joiden jälkeen ei tod.näk. tarvitse jäädä osastolle yöksi. Tosin ainakin yksi suulakilaps ja sitten keskiviikon kranio saapuukin jo paikalle. Yks valtava leikkaus on, mutta juuri koska se on niin valtava, niin potilas menee ekaksi yöksi teholle tai tevolle. Joten mä yritän nyt haalia kouluhommia mukaan, jotta saisi jotain yöllä aikaiseksi ja tekis ehkä vähemmän mieli etsiä itselleen nukkumapaikkaa. En ole koskaan ennen valvonut yötä töissä joten saapi nähdä miten hereillä pysyy sen 20.30-7.30.

Mutta ehkä pitäisi kuitenkin nyt jotain puuhailla kunnes yritän taas nukkua. Jos kävisi vaikka lenkin heittämässä :)

Päivä 13: Tällä viikolla

Enimmäkseen vaan töitätöitätöitä. On kokonaan joutunut sopeutumaan taas uuteen paikkaan ja uusiin kujeisiin. Nyt kuitenkin ahh niin ihana viikonloppu <3 Eilen leijonat pelas aivan loistavan pelin ja oli kyllä mahtavaa katsottavaa. Tänään oli ihanaa nukkua myöhään (noooh siinä puol ysin aikaan olin jo aikalailla hereillä MUTTA SE ON MYÖHÄÄN!) ja tällä kertaa mä sain kääntää kylkee kun Mika lähti kouluun ^^ (kai sitä nyt saa olla iloinen kun jotain näin harvinaista tapahtuu? Kyljen kääntäminen on kivaa <3) Suht nopsaa sainkin itseni liikkeelle ja lähdin kotikotiin rapsuttamaan niitä ihania pieniä karvapalloja <3 Ja nyt se on ilmeisesti varmaa, että meille tulee yksi niistä <3 Äiti on antanut sille virallisen nimen Bromus, mutta meille se on Bruce Wayne eli lempinimeltään Batman :D Seuraava kisu on sitten Robin ;) Äiti jo sanoikin ryhtyvänsä käyttämään nimeä Bruce. Tänään illalla vielä murmelin kainalossa (tai no tod.näk. Monni siinä välissä) euroviisuja. Huomenna vuorossa Serkun rippijuhlat :)

Eli ei yhtään hullumpi viikko alkuviikon epätoivoa lukuun ottamatta :)

Nopeasti ennen lätkää!

Blogger sekoilee :(

Mutta ihan ekaks: Päivä 12: Käsilaukussani:

Tällä hetkellä käsilaukkuna toimii enimmäkseen reppu. Kuvia en jaksanu räpsiä, joten eipä mitään semmoisia nyt ole. Mutta käsilaukku (reppu) sisältää tällä hetkellä:
- Kalenteri (en ymmärrä miten pärjäisin ilman kalenteriani)
- Kännykkä + avaimet (koti+työ) + lompakko + bussilippu
- Taskukokoinen ensiapulaukku sisältäen yhdet painesidetarpeet, laastareita, rakkolaastareita, suojahanskat, aspiriinia ja elvytysmaskin.
- Kuulakärkikyniä
- Mapin mikä sisältää kaikki harjoitteluun liittyvät paprut ja lääkehoidon passin
- Kurkkupastilleja
- Tän päivän Metro
- Husuken infonivaska
- Pari reseptiä
- Tän päivän eväsboxi (hyvä kun katoin tonne reppuun pitääki pistää se tiskikoneeseen :D)
- Pesuun menossa oleva valkoinen toppi mitä oon käyttäny töissä aluspaitana
- Emännän käsivoidette
- Myslipatukkakin tossa näyttäis olevan :D

Jopas sieltä sitä tavaraa tosiaan löytyy :P Mutta juu ensimmäinen viikko Husukessa takana ja kyllä sitä jos selkeesti rupee pääsemään sisälle paremmin. Ei ole enää niin pihalla :P Sitä uskaltaa jo juosta millon kenenkin mukana, kun jotain jännempää tapahtuu tai kun kuulee ohimennen, että jotain ollaan tekemässä niin lyöttäytyykin mukaan. Ensimmäisten päivien epätoivo on kääntyny aidoksi kiinnostumiseksi ja alan olemaan todella tyytyväinen harjoittelupaikkavalintaani :) Onneks en lähteny minnekään normikirralle ;) Leikkuripäiväkin on nyt sovittu. Olin eka ajatellu kranioo (lapsen kallon sauma(t) luutunu liian aikaisin ja niitä avataan ja asetellaan takaisin paikoilleen), mutta se saattais sittenki olla ihan liian....avaavaa mun sietotasolle. Tiedossa olisi siis huulen ja kovan suulaen sulku ja nyt vaan toivon ettei tämä pienokainen sairastu tai muuten vaan peru :) Polipäivääkin mietittiin jo valmiiksi. Eli kyllä sitä on kaikenlaista muutakin tiedossa kuin vain sitä normi vuodeosastotoimintaa.

Ja on se halkiolapsen hymy niin valloittava <3 ja on ne pienet niin sulosia <3 kuin myös vähän vanhemmatkin :) mutta juu työ sisältää enimmäkseen riittävän kipulääkityksen varmistamista, pre- ja postoperatiivista hoitotyötä, nestetasapainon seurantaa, haavojen tarkkailua, vanhempien (ja lasten) ohjausta ja sitten niiden ihanien lasten ja vauvvojen hoitoa, kun vanhempi jossain muualla :) Mutta ei pienelle lapselle saa tosiaan juuri mitään sairaanhoidollista tehtyä ilman ärhäkkää huutoa, mutta sitten hyssytellään :) ei ne ainakaan tähän asti ole pitkävihaisia olleet ;)

Ihan mieletön potilas oli muute tänää :D se todella haasto! Sano jotain niin aina vaan "Miksi?" ja kun vastas nii jatkettiin tas "miks?". Siinä tuli ihan hiki kun yritti keksiä hyviä vastauksia ketjussa. Mutta eräs on kyllä valmentanu mut tähän hyvin ;) Taidan kyllä muutenkin olla todella pitkäpinnainen....

Mutta onneksi on taas viikonloppu ja ehkä sais noita kouluhommiakin eteen päin :) Serkunkin konfis on tossa sunnuntaina. Huomenna EN herää 5.30 \o/ Ens viikolla myös vaihteeksi niitä iltavuorojakin niin saa nukkua pidempään. Sit toivoisin ti-ke väliselle yölle mahdollisimman paljon actioniä etten nukahtaisi pystyyn :) mutta nyt lätkää!!

EDIT

Mieletön peli!! HYVÄ LEIJONAT!! Ja ohhoh ruotsia vastaan sunnuntaina :D

Niin ja Monni on ihana <3 Se on nyt ollu meillä useamman viikon ja en mä tiedä haluanko mä ollenkaan antaa sitä takaisin toukokuun lopussa <3 Se saa kuitenkin täällä enemmän rapsutuksia huomion keskipisteenä kuin 7 muun kissan kanssa kotona :P ja se pieni kyllä tuntuu nauttivan huomiostaan täysillä <3 Sohvallakin on pakko olla mun ja Mikan välissä. Ja mun massua vasten on sit niin kiva polkea nirvanassa kehräten :)

Päivä 11: Sisarukseni

Kaksi isosiskoa löytyy. Tasasesti 2,5v välein ollaan putkahdeltu ja minä olen siis nuorin. Väillä sitä ihmettelee miten voi olla kolme niin erilaista siskosta. Ollaan kaikki niin täydellisesti oma persoonamme. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Jenni (vanhin) on boheemi ja aina aloittamassa jotain uutta. Lotta on se uraihminen, joka opiskeli maisteriksi neljässä vuodessa ja nyt tekee väitöskirjaa. Mä olen taas se yliherkkä muumimammatyyppi ja pikkujätti.

Se on se pikkusiskon asema...

Lotta ja minä mun yo-päivänä

Perhepotrettia

Vasemmalta: Jenni, Lotta ja Iiro

Ja tämä kuva ihan vaan koska törmäsin siihen <3

Päivä 10: Päivän asu

Työpäivä takana, eli päivän asu on aika pitkälti työasu.

Mika nappas kuvan taakin päin :P aika plöö kuvat, mutta kuitenkin... Joo eli kotihoidon työasu: mahdollisimman tavallinen ja ei tunteita herättävä sekä samalla käytännöllinen. Avaimet roikkuu teitenkin kaulassa...tosin joskus haluan väsätä itselleni huomattavasti nätimmän nauhan helmistä. Toi on tommonen STHL:n mainosnauha.... Ja tietenkin "iloisesti pihalla" ;)

Mutta enää yksi päivä Kalajärven kotihoidossa. Sitten siirrytään Töölön sairaalaan todella erilaiseen ympäristöön.

Niin ja Monni on ihana <3

Vappuapappua

Vappu oli ja meni taas ja nyt on uusi viikko startattu käyntiin. Mutta hieman vapusta:

Fiilis tosiaan kohosi suhteellisen hyvien yöunien jälkeen ja aamulla ruvettiin Mikan kanssa ompelemaan urakalla merkkejä kiinni haalareihimme :) Kaupassakin piti vielä käydä ja alkossa. "Matkan varrella" piti myös käydä moikkaamassa noita ihania karvapalloja <3 Sitten kun ei tuntunut satavan liikaa, kiskastiin haalarit päälle ja lähdettiin kaupunkiin kantsomaan mantan lakitusta. Oltiin perillä jo viiden aikoihin, jolloin patsaan pesu oli vasta käynnissä, mutta sillon oli vielä mukavan väljää...H-hetkellä itse lakituksen aikaan olikin porukkaa sitten vähän enemmä...Siksi mulla ei ole kuvaa mantasta lakki päässä :D

Mutta kyllä kylterit pesi nätisti ;) Mutta en kyllä muutenkaan kuluttanut kameraani lainkaan tarpeeksi vappuna :/ Monia tuli nähtyä ja Äpy-peliäkin tuli pelattua. Mikan kanssa haluttiin kotimatkalla välttämättä juustohamppareita, joten mentiin Puksun mäkkiin ja sieltä olikin sitten jonkin verran käveltävää kotiin :D Mutta juustoja syödessä ei ollut yhtään paha matka ;) Ja toteutettiin me se leffasuunnitelmakin siinä kotiin päästessä <9 Muutama kuva vapusta:

Tämän jälkeen tosiaan unohdin kamerani olemassaolon :( Mika oli kunnon teekkari ja pisti ayy:n ohjeiden mukaisesti lakkinsa päähän vasta puolenyön jälkeen vappupäivän puolella. Minä en noudattanut ayy:n ohjetta ja pistin oman lakkini päähän omien tapojeni mukaisesti mantan saatua oma lakkinsa :) Niin ja yllä olevassa kuvassa Eeva ja Marie :)

Vappupäivän aamuna olo ei ollut mita parhain. Piknik jäi totaalisesti väliin. Ei huvittanut, ei jaksanut. Pakotin itseni kuitenkin hereille siinä 11 aikaan, vaikka olisi tehnyt mieli nukkua paljon enemmän kuin 7h, mutta tiesin, etten muuten saisi itseäni lähelläkään aikaisin nukkumaan maanantain aikaista herätystä varten. Kahden aikaan kuitenkin jo saatiin ittemme siihen kuntoon, että lähdettiin nopeatahtiselle kävelylenkille. Reilu tunti siinä saatiin kulutettua ja lievä darrafiilis karisi siinä mennessä. Lenkin jälkeen kaappastiin saunakamat mukaan ja lähdettiin mun vanhempien luo. Iskä oli luvannu lämmittää meille saunan ja saunaa odotellessa me oltin luvattu vaihtaa sen autonrenkaat jotta sen selkä säästyisi :) Uuden auton saloja selvitellessä, renkaita vaihdettaessa ja ylimääräisiä pyöränosia tutkaillessa menikin sitten vähän pidempään ja sauna oli tosiaan tarpeeksi lämmin kun sinne päästiin :D Iskä pisti myös takkaan tulen, jotta voitaisiin paistaa marshmallow:sseja... siis semmosia aitoja semmosia...joita hiilloksessa kuuluukin paistaa. Ne on naminamnam<3 Päädyttiin vanhemmille paistaa niitä takassa, kun sitä ennen Mika oli toiminut näin:

Paljon parempia tulee takassa kuin tuikun päällä :D

Mutta juu eipä tässä muuta. Viimeinen viikko kalajärvellä lähti käyntiin. Mun harmikseni mua ohjaava opettaja haluaa tulla tapaamaan mua sinne :/ Mutta juu ainakin tuolla on kehittynyt hurjasti verinäytteenottotaidot taas. Homma alkaa olee normitapausten kohdalla jo aika hanskassa.....Voi kuin kaikilla olisi hyvät suonet :D

Levännyt olo ei kuitenkaan tämän viikonlopun jälkeen ole. Tosin on 7h unta enemmän kuin 5-6h unta. Mutta nyt seuraavaa viikonloppua odotellessa...

Päivä 9: Uskoni

Kuulun ev.lut-kirkkoon, mutta en ole ihan sitä parasta sorttia. Ensinnäkin meidän perhe ei ole mitään uskonnollista sorttia eikä minua ole siihen kasvatettu. Kaikki ollaan kyllä ripari käyty, mutta mun molemmat siskot erosi kirkosta pian sen jälkeen ja iskäkin on eronnut siinä jossain samoihin aikoihin. Muistan, kun mummi joskus yritti opettaa mua rukoilemaan, mutta en oikein tuntenut sitä omakseni...pikemminkin tuli vain tyhmä olo. Raamattua en ole myöskään ikinä tuntenut omakseni. Jotenkin silti halua kuulua kirkkoon... Kuitenkin pidän siitä sanomasta ja ajatuksesta niiden kaikkien raamatun sanojen takana ja se myös vastaa suurimmalta osin omia ajatuksiani. Uskon kuitenkin jonkinmoiseen suurempaan voimaan tai johonkin vastaavaan, en vain tiedä onko se juuri semmoinen kuin raamattu sanoo. Mutta juu en ole itsekään vielä ihan varma mihin sitä todella uskoo.