Olen jäänyt pahasti jälkeen....

Olen kokonaan jättänyt välistä ne päivän haastehommelit jotka aloitin kauan aikaa sitten. Eli jatkan nyt useamman päivän edestä.


Päivä 17: Mieleisin muistoni

Niitä on useita. Jostain syystä koko jenkeissä olo aika on yhtä isoa mieleistä muistoa, vaikka tuskin se todellisuudessa mitään niin ihmeellistä oli. Se tuntuu siltä ajalta, kun kaikki oli vielä niin hyvin. Samoin kuin ne kaikki kesät jotka vietettiin mummin ja ukin kanssa mökillä. Ne ovat jääneet mieleen. Silloin joskus pienenä oli niin tärkeää päästä ukin mukaan hakemaan hesaria satamasta aamuisin. Mutta on nykyhetkessäkin runsaasti ihania muistoja.

Päivä 18: Mieleisin syntymäpäiväni

Tähän varmaan pitäisi sanoa, että se kun täytin 18. Silloin ajatteli olevansa niin aikuinen. Mutta ehkä enemmänkin se kun täytin 20. Se oli vielä paljon parempi. Tosin vieläkin tuntuu siltä, että en ole läheskään aikuinen. Milloinkohan tulen siihen ikään? Eikö sitä voisi ikuisesti säilyttää oman sisäisen lapsensa?

Päivä 19: Kaduttaa

Monikin asia menneisyydessä. Itseasiassa aivan liian moni. Mutta on tyhmää ryhtyä jossittelemaan... Pitää yrittää päästä kiinni nykyisyydestä ja suunnata katse kohti tulevaisuuteen.


Tänään ei soiteltu töistä eli ilmeisesti kaikki olivat terveinä paikalla. Saatiin hienosti keittiöremppa käyntiin. Irroitettiin Mikan kanssa kaikki keittiön kaapinovet. Meillä siis avoimet ovet nyt. Tuntuu niin hassulta.... Olen monta kertaa yrittänyt laittaa kuvitteellisia kaapinovia kunnes tajuan ettei niitä tosiaan ole. Mutta nyt on maalitkin sun muut. Enää täytyy valita kivat kahvat ja lukitussysteemit rautakaupasta. Sitä sitten enemmän loman aikana. Oih, loma! Siihen vielä kaksi viikkoa. Jee, lomaan enää saman verran aikaa kuin on itse lomaakin.

Jospa huomennakaan ei soitettaisi töistä klo 7-9 ja voitaisiin lähteä Mikan kanssa korkeasaareen! :) Kääpiömagnustien syöttö kuulostaa todella suloiselta :D Ehkä sitten vihdoinkin saan kuvia koneelle ja niitä vähän tännekin ettei ole pelkkää tylsää tekstiä toisensa perään :)

Ystävät aina kruunaavat vapaapäivän

Ihana ilta oli ystävien kanssa! Maailmaa taas paranneltu ja äänihuulia kulutettu. Samalla tuli muisteltua entisiä aikoja. Ikäkriisi alkaa todenteolla pukata päälle.

Ajatella. Jos elän keskiverron suomalaisnaisen eliniän verran, olen kuluttanut elämästäni neljäsosan. Kun asian ilmaisee noin se kuulostaa aika pahalta. Toisaalta kun ajattelen olevani 21-vuotias, tajuan olevani vielä aivan kersa...

Nyt tulee vain kaiholla mieleen ne kesät silloin joskus. Oli aina niin vapaa. Koko kesän, siis todella 10 VIIKKOA, vain lomaili! Sitä aina puuhattiin kavereitten kanssa milloin mitäkin. Välillä me tytöt pääsimme todistamaan miten surkeita todella olemme jalkapallossa. Joskus taas vaan lähdettiin kolmen ihmisen kesken puistoon pelaamaan pesistä. Voi sitä raukkaa, joka joutui noutamaan palloa... Joskus puistosta löytyi muitakin pesiksenpelaajia ja silloin saatiin todella peli pystyyn. Kuka muistaa kirkkiksen tai penkkipersiksen? Tai sitten 10 tikkua laudalla? Sitä oltiin aina ulkona! Oli aikaa käydä rannallakin! :D

Tänään muisteltiin erityisesti abivuotta (mun toista abivuotta) edeltävää kesää. Tuntuu kuin oltaisiin joka viikko juhlittu jossain. Oli Outin luona parvekebileitä :D Tai sitten oli Hakiksen rannan kuuluisat pussikaljat. Sitä vaan oltiin ja otettiin rennosti. Muistaisin, että olin aluksi hakenut sinä kesänä postiin töihin, mutta lopulta päätin, että järkevintä on vain olla tekemättä mitään ja parannella mielenterveyttään. Voi että... Silloin oltiin 18-vuotiaita (tai jotkut ainakin oli) teinejä.

Silloin vain pystyi tekemään kaikenlaista. Nykyään jos haluaa jotain sopia ystäviensä kanssa, kaikki kaivavat kalenterinsa esiin tai laitetaan Doodle pystyyn sopivan päivän sopimiseksi. Etenkin vuorotyöt sekoittavat pakkaa pahasti.

Silloin joskus mietti ystävien kanssa, että millaistakohan elämä on kun kaikki ovat lukiossa, pelataankohan silloin enää kirkkistä. Silloin ala-asteella lukiolainen tuntui aikuiselta. En vieläkään tunne olevani aikuinen, vaikka lukio tuntuu olevan jo kaukana ja valmistuminen alkaa jo nyt jännittämään. Nyt sitä enemmänkin miettii, minkälaista elämä on, kun kaveriporukkaan syntyy ensimmäinen lapsi tai kun hääkutsuja alkaa tulemaan. Ollaanko silloin jo tylsiä aikuisia? Onko sitten lasten kanssa play datesejä? Tuskin ainakaan enää parvekebileitä.... Ketkä ystävät jäävät vuosien kuluessa? Ketkä unohtuvat kun elämäntilanteet muuttuvat? Ella ja Ulla, olen oikein innokas hoitamaan teidän vauvoja sitten kun haluatte pienen hetken levähtää. (Silloin Husukessakin toivoin vain jatkuvasti, että joku äiti päättäisi lähteä kahville, jotta saisin vahtivuoron.... )

Mutta pian sitä on jo valmis terveydenhoitaja. Pitäisi olla viisas ja aina vastauksia täynnä. Pitäisi osata reagoida aina kaikkeen oikealla tavalla. Pitäisi aloittaa valtion niin ihannoima uraputki. Milloin sitä saa sitten taas palata siihen huolettomaan abivuotta edeltävään teiniaikaan? No ei koskaan... Vaikka kyllä haluan sen pienen lapsen sisälläni säilyttää ikuisesti.

Joo nyt sitä täytyy huomenna taas aamulla ilmestyä töihin puoli kahdeksan vastauksia ja tarmoa täynnä sekä tietenkin aina hymy huulilla. Viikkolistojen räätälöinti odottaa uhkaavasti...Kuitenkin olen taas mokannut jotain.... Joo sori, olen vaan niin loman tarpeessa.

Mutta nyt kun se lomakin on suunniteltu täyteen, se tuntuu niin hirmuisen lyhyeltä....

Ja anteeksi, kyllä niitä kuvia tulee taas jossain vaiheessa :)

3 viikkoa!!

3 viikkoa lomaan!! Tosin ei hirveän lohduttavaa kun on lomaan vielä enemmän aikaa kuin itse loman pituus.

Mutta lomasuunnitelmat on tehty! Täytyy vaan vielä selvitellä miten nuo Karkkilan bussit menevät, jotta pääsen vihovihoviimeiselle terapiatunnille. Mutta keittiön kaapit kun saisin maalattua pusulassa niin olisin todellatodella tyytyväinen :)Niin ja ne matotkin kun saisi todella pestyä... Mulla on muutenkin joku sisustusvimma...

Mitä tarkoittaa terapeuttinen hammastahna? Mikä vi olla terapeuttista hammastahnassa? Cittarin mainos....en voi ymmärtää.

Oppariakin pitäisi ihan ihka oikeasti ruveta työstämään. Tiedostan liiankin hyvin, ettei seuraavasta lukuvuodesta tule millään lailla helppo. Saas nähdä miten jaksaa saada suoritettua vielä sen valinnaisen lastensuojelun kurssin, kun opparikin suoritettavana + pakolliset. Mitä mulle jää vielä viimeiselle vuodelle? Ehkä silloin keikkailen vain ahkerasti...niin paljon, ettei tarvitse opintotukeakaan nostaa...?

Ikäkriisi alkaa taas pukkaamaan päälle. Mutta miksi? Ehkä olen vaan vielä liian kiinni menneisyydestä, että tulevaisuutta on vaikeaa ajatella. En haluaisi ajatella mennyttä. Tekee kipeää, kun joku mainitsee sanallakaan asiasta. Mutta voisi tosiaan olla jo korkea aika jättää kaikki mennyt ja keskittyä vaan tulevaan. Antaa tulevaisuuden vain tulla.

Ehkä olisikin pitänyt pitää kunnolla lomaa, jotta jaksaisi tulevan vuoden. Haluan valmistua äkkiä.... Vaikka terkkarin palkka ei ole päätä huimaava, voittaa se opiskelijaelämän mennen tullen. Tai sitten valmistuminen houkuttelee niin paljon koska se veisi vielä kauemmas menneisyydestä.

Tai ehkä mä mietin tämmöistä nyt vain ja ainoastaan koska kohta pitäisi ihan oikeasti päästä lopullisesti eteen päin.

Mutta huomenna yksi vapaapäivä! Ja ystäviä tulee meille kuluttamaan äänihuuliaan ^^ Voi kuinka sitä toivoisi, että todella osaisi laulaa eikä kuulostaisi niin hirveältä

PS. Pitäisi huomenna vihdoin sinne labraankin mennä, kun unohdin viime perjantaina kun oli arkivapaa (työpäivänä ei todellakaan ehdi). Vaikka tuntuu aivan turhalta, mutta ehkä sitten pitää kun terkkari siellä terveyskeskuksessa suositteli. Sitten siellä on kuitenkin joku joka ei tajua ottaa staassia pois lainkaan ja lopulta otan sen itse pis kun se häärää putkiloitten kanssa ja sitten saan taas valtavan mustelman. Tai sitten joku joka ei saa mun suonista verta, mikä on todellinen ihme. Sen verran valtavat ja näkyvät suonet kun on. Itseasiassa täytyy olla todella taitava jos musta ei verta saa....

Kumpi on suositeltavampaa, ensin lenkille vai labraan? Tai tuskin sillä on mitään väliä kun vaan 4 putkea (20ml) ottavat.

Ja sitten kun meen labraan herää taas omat himot tunkea neuloja toisten laskimoihin. Se on vaan niin hauskaa. Milloinkohan pääsee taas ottamaan verinäytteitä....

Tänään töissä

Asiakas tökki mun mahaa ja sanoi: "Onko tädin maha kasvanut?"

En tiedä viittasiko hän ihan vaan läskiin vai kysyikö vihjaillen olenko raskaana. Joka tapauksessa harkitsen vakavissani laihdutuskuuria..... Onko mulla jo niin iso pömppis?!

Vapaapäivä mutta ei niin vapaapäivä

Tästä päivästä selvitty!

Mika herätteli ennen lähtöään siinä seitsemältä antamaan heihei-pusut. En ihan silloin vielä nousta jaksanut, mutta kahdeksalta sain väännettyä itseni ylös. Miten se onkaan niin vaikeaa saada itsensä aamulla pystyasentoon? Voisiko se olla helpompaa jos olisi vähemmän pituutta mitä ylös vääntää? Tuskin.... Mutta oli aivan ihanaa kaikessa rauhassa syödä aamupala ja juoda kahvia. Rakastan sitä vapaapäivän aamurauhaa!

Kun olin kaikessa rauhassa nauttinut aamustani, lähin kotikotiin loikoilemaan aurinkoon. Ahh, sitä onnea kun ei tarvitse olla töissä hikoilemassa helteellä! Ei tarvitse pukea muovisia suojaessuja ja hikoilla vielä enemmän!

Lotan saavuttua auton kanssa, lähdettiin yhdessä mummolaa kohti. Siellä sitä saikin taas syödä muutaman päivän edestä. Ehkä sain nyt jotain ymmärrystä mummin päähän? Ainakin se lupasi varata sen lääkäriajan.

Reissun päätteeksi vielä siskon kanssa laatuaikaa Prismassa shoppaillessa. Kyllä, ilmeisesti sielläkin voi shoppailla :D Aavikon kukka on nyt myös katsottu. Ei voinut kuin itkeä lopussa :(

Siinä meni se vapaapäivä. Viikonloppu taas töissä. Mutta jee! Mika tulee huomenna jo kotiin ^^

Täällä taas

Joo en ole vähään aikaan sanonut taas yhtään mitään. Kaikenlaista on kuitenkin ollut meneillään. Ensinnäkin nyt on huomattavasti parempi kamera, jolla on aivan IHANAA räpsiä kuvia. Ainoastaan vaan, että kaikki kuvat ovat Mikan koneella (ja tällä hetkellä kirjoittelen omalla läppärilläni), joten kuvia en saa tähän laitettua. Valitettavasti...

Mutta juu, aika on mennyt töitä paiskiessa, mökillä taas mustikoita keräämässä ja ystävien kanssa grillatessa. Viikonloppu tosin menee taas töissä. Työporukalla on virkistäytymisilta vartiosaaressa perjantaina ja ne tänään suunnitteli mitä kaikkia juomia kukin hankkii ja minkä merkkistä makkaraa hankitaan virkistyskerhon laskuun. Haluaisin niin olla lähdössä, mutta "virkistäytyminen" ei kuulosta niin houkuttavalta kun pitää olla virkeänä (eikä missään nimessä krapulassa) seitsemältä aamulla töissä. Lisäksi olen sopinut mummolakäynnin perjantai-iltapäiväksi eli ei oikein voi mennä edes alkuhulinaan mukaan.

En muutenkaan ymmärrä miten kukaan voi mennä krapulassa töihin. On jo tarpeeksi hirveää mennä töihin kun on sattunut nukahtamaan vasta kolmelta yöllä ja kuudelta on herätys. Puhumattakaan siitä, että oksentaa asiakkaan roskikseen tai edes haisee vanhalta viinalta. Tai näkö menee vähän ristiin ja hups tökkäskin asiakkaaseen vähän liian paljon tai liian vähän insuliiania...tai lääkkeitä jakaessa meneekin pillerit vähän sekaisin, taitaitai... Joo ehkä viesti meni perille. Viikonloppuna sitä muutenkin on aina toisestakin tiimistä asiakkaita ja mahdollisesti täysin vieraita. Silloin sitä onkin pähkäilemistä jos pahosu ei ole hyvin kirjoitettu. Vaikka se olisikin, tietyissä tilanteissa saa aina aluksi osakseen kiroilua ja haukkuja, etenkin jos kommunikointia häiritsee afasia.

Siis joo pidän työstäni, mutta etenkin tänä viikonloppuna (ja aamussa) töissä oleminen ei ole jees. Yritän lohduttaa itseäni lisillä.

Tulevaisuus alkaa jännittää huomattavasti. Avauduttiin asiasta myös ystävien kesken. Toimin tosiaan vielä lähihoitajan statuksella. Opintopisteitä on 20 vailla oikeutta toimia sairaanhoitajan sijaisena. Meidän tiimin sairaanhoitaja on myös opiskelija, valmistuu puolen vuoden päästä. Etenkin aluksi sysäsin hänelle niin paljon vastuuta kuin vaan oli mahdollisuutta. Se on niin kiva kirjata "konsultoitu sairaanhoitajaa" jolloin vapauttaa itsensä vastuusta. Melkeempä kauhistuttaa ajatus, että ensi kesänä mun opintopisteet riittää jo jopa terveydenhoitajan sijaisuuteen. Silloin ei voi enää sysätä vastuuta muille (paitsi joissain tapauksissa lääkärille). Pitäisi ihan itse osata. Miten ne saa taottua muhun koulussa vuodessa tarvittavan määrän tietoa ja itseluottamusta lisää? Nooooh, olen mä tässä viikkojen aikana ainakin itseluottamusta lisää esim. opettamalla meidän sairaanhoitajalle miten EKG otetaan (mä niin tykkään meidän värimuistisäännöstä! "liikennevalot, OH SHIT, kuolema ja sielu lensi taivaaseen" :D). Mutta jo kaipa se työkokemus onkin tosiaan se todellinen opettaja. Koulussa opitaan kaikki teoriassa, mutta teoria on hyvin harvoin se mitä todella tapahtuu käytännössä...ilmeisesti. Ehkä siperia opettaa...

Perjantaissa onkin testiä sitten kerrakseen. Kun kyse on omasta mummistaan, kaikki onkin huomattavasti monimutkaisempaan. Varsinkin kun heille (noh etenkin ukille) mä olen ikuinen lapsi. Kun olin 19, oltiin koko perhe ravintolassa syömässä ja muut mietti mitä viiniä tilataan, niin mummi kysy multa otanko kokista. Miten se voi ottaa todella tosissaan mitä mä sanon. Tai no viime kerralla musta itse asiassa tuntui vahvasti siltä, että mummi kuunteli mua. Ukki enemmänkin tuntui hyvinkin vaivaantuvan. Haluaisin vaan puhua mummin kanssa ihan vaan kahden kesken. Viimeksi kun puhuttiin kahden kesken, se tuntui todella kuuntelevan.

Töissä mua ihan oikeasti kuunnellaan ja uskotaan. Siellä mulla on ihan erilainen auktoriteetti.

Ihan näin välihuomiona: subin juontaja on tuossa telkussa ison vauvamahansa kanssa ja mulle tulee vaan ihan awwww-fiilis. Alan itsekin vähän huolestua mun talven lapsivuodeosastoharjoittelusta. TAI sitten saan siellä vauvoista tarpeekseni :D

Mutta joo, mun täytyy saada mummi lääkäriin kun asialle vielä voi tehdä jotain. Tänään viimeksi mietin yhden asiakkaan kohdalla miten hemmetissä saadaan lääkäri näkemään mitä me nähdään, kun asiakas siellä yksin puhumassa. Ratkaisu oli hoitotyön yhteenveto missä kerrottiin tilanne ja suoraan kysyttiin lääkärin mielipidettä asiaan. Lopputulos: lääkäri ei antanut minkäänlaista mielipidettä asiaan. Noh, tämähän auttoi asiaa.

Välillä tuntuu, että jos todella haluaa jotain tapahtuman terveydenhuollossa, täytyy todella taistella. Jos nyt mummikin ymmärtäisi, että jotain on tehtävä?

Tahto viikonlopun!!

Aloitin tänään töissä hissilakon. (Jos nyt kertyneet liikakilot saisi kyytiä!!) Alkoi vähän lakko vähän liiankin hyvin. Kiipesin ensimmäisen asiakkaan oven taakse viidenteen kerrokseen ihan vaan tajutakseni, että unohdin avaimen, eli en pääsisi sisälle. Nooh, ei kun vaan takaisin toimistolle ja taas rappuset ylös viidenteen kerrokseen. Savelan puolella ei nyt muutenkaan tarvitse hisseistä välittää kun ei siellä tunneta koko sanaa (ei siellä ole muutenkaan mitään muuta kuin kerrostaloja ja yksi siwa+päiväkoti), mutta Pukinmäessä kerrostalotkin on vähän korkeampia ja hissejä on liian houkuttelevasti... mutta ehkä mä selviän ;)

Tänään töiden jälkeen Outin kanssa myös aivan ihanaa! Tahdon lisää!

Kotimatkalla satuin myös löytämään itselleni VIHDOIN uudet shortsit x2 alennuksesta :) Nyt yritän olla häpeämättä reisiäni ja on Jotain vähän viileämpää päälle :)

Batman tulee meille viikonloppuna <3 Ja muutenkin on jo mielettömän kova hinku vapaapäiville (huomaa monikko). Vihdoinkin taas enemmänkin kuin yksi vapaa!

ps. Mua muistutettiin tänään taas jälleen kerran siitä, miten haluaisin olla pieni ja siro, kaikkea muuta kuin 180cm pitkä mammutti. Vaikka kuinka oon normaalipainonen, tässä pituudessa se merkitsee silti aikamoista mammuttia. Ulla-mummu aina sano mua mannekiiniksi kun olin nuorempi. Tiesin jo silloin erittäin hyvin, ettei musta ikinä semmoista tulisi. Kamerat on lyöttäytyny mua vastaan. Vaikka kuinka yritän aina esittää muuta, en ole sinut kokoni kanssa. En tykkää siitä miten monen asiakkaan ensimmäinen kommentti musta on "ompa pitkä tyttö" tai siitä kun saan ihan liikaa katseita omakseni kun mua tuijotetaan jos laitan vähänkin korkeammat korot jalkaani. Yritän kaikkeni olla sinut itseni kanssa, mutta se on hemmetin vaikeaa kun lapsuutensa on kuullut kommenttia "tuuleeko siellä ylhäällä" ja tasaiseen tahtiin joku ilmoittaa miten ei todellakaan haluaisi olla näin pitkä. Enkö voisi olla vaan Nelli, enkä se ylipitkä Nelli? Enhän mä nyt ihan oikeasti ole edes niin luonnottoman pitkä....kai...

pps. Oon ollut vaan ihan kiukku. Töissä nyt on pakko tunkea se kiukku jonnekin syvälle ja Outi piristi, mutta nyt taas kiukuttaa. Enkä edes tiedä mikä oikeasti kiukuttaa. Välillä vaan suututtaa, että mun pitäisi ihan itse saada omista ajatuksista selvää nykyään. Pitäisi ihan itse avata ajatukset päässään ja käsitellä ne ja ymmärtää mistä lapsuuden traumasta myllerrys tällä kertaa johtuu. Oon enemmän velloja kuin käsittelijä. Kuka nyt napauttaa mun pääkoppaa, että mikä hemmetin järki tuossa nyt on ja käskisi etsiä ratkaisua eikä velloa itsesäälissä.

ppps. Tiedän, että nyt on jo korkea aika jättää menneisyys taakse. Mutta miten mä voin? Etenkin ihon ruskettuessa, muistan kaiken aina vaan paremmin. Mieleen piirtyy kauhukuvia siitä mitä oli vuosia sitten. En tunne sitä ihmistä enkä halua sitä takaisin. En vaan pysty käsittämään enää mitä silloin oli. Koko se aika on syvän usvan peitossa. Entä sitten kun se usva hälvenee?

pppps. Pitää mennä vain nukkumaan tämä olo pois. Huomenna herään taas pirteämpänä ja jaksan vaan hymyillä, kun joku valittaa miten Palmian ruoka on surkeaa tai lyö luurin korvaan kun yritän tarjota ulkoiluttajaa. Mutta ehkä joku sanoo kiitos ja se piristää päivääni taas hetkeksi, tuli se sitten suomeksi, ruotsiksi tai venäjäksi. Ainakin Mika tulee taas huomenna ja se nyt ainakin piristää päivää.

Ihana vapaapäivä

Viikonloppu on siis pyörähtänyt töissä, mutta tänään oli taas yksi vapaapäivä :) Tämä vapaapäivä vierähti pitkästä aikaa meidän perheen mökillä Sipoon saaristossa. Se on niin mukavan lähellä, että voi mennä vaikka ihan vaan päiväkäynnille.

Hilpasin yhdeksäksi tädin luokse (asuu kirjaimellisesti kivenheiton päässä), mistä lähdettiin kaupan kautta mökille. Iskä ja tädin mies olivat jo rannassa lankkukasan kanssa (terassin jälleenrakennus vaiheessa). Tuonne mökille ei tule kyllä helposti otettua ylimääräistä kamaa mukaan ihan varmuuden vuoksi, sillä kaikki täytyy kantaa ensin veneeseen ja veneeltä rinne ylös mökille. Nooh, mutta pienen kuntoilun jälkeen kaikki oli saatu ylös. Itse suuntasin heti metikköön mustikoita keräämään ja puolitoista litraa niitä tulikin kerättyä :) Sen jälkeen laiturilla makoilua (ja lähes päikkärit) ja saunan lämmittämistä. Jätin VIHDOIN talviturkkini. Tosin aika lame talviturkin jättö kun merivesi oli 25 astetta...eli hädin tuskin edes virkisti. Söin myös mahani täyteen savustettua kohta ja grillattuja perunoita (koska sähköt katkesi joten niitä ei saatu keitettyä).

Myös siinä noin kolmannen onnitteluviestin kohdalla (ja viimeistään kun saavuin kotiin ja huomasin postin tuoneen mummilta kortin) uskoin, että tänään on todella mun nimpparit :D Olen aika surkea muistamaan nimipäiviä...ilmeisesti myös omani kohdalla.

Mika lähti taas Pusulaan ja tulee vasta keskiviikkona :( Ja mä menen huomenna taas töihin uuden ihmisen sijaisena. Onneksi seuraava viikonloppu on vapaa taas :)

PS. Totesin myös, että osaan edelleen ajaa veneellä. Milloinkohan edellisen kerran sillä ajoin?

Jeah! Tein samanlaisen lenkin kuin toissapäivänä. 54min, 450 kcal kulutettu (tosin en luota noihin hirveästi...) ja keskisyke 145. Ja musa ihan oikeasti toimii! Kun soi joku tyyliin Here without you syke oli siinä 140 pintaan, mutta heti kun vaihtu johonkin nopeampaan tyyliin volbeattiin lisäänty tahti ja syke pomppas yli 150.

Olisi jännää olla sykemittari töissä ja nähdä missä lukemissa mun syke sillon pyörii pyöräillessä paikasta toiseen ja vanhusten kanssa säheltäessä.

Ainakaan viikonloppuaamussa ei tule missään vaiheessa tylsää. Eikä nyt tullut edes mitään hirveen ihmeellisiä yllätyksiä. Arkiaamujen kahvitauko on siis todellisuudessa luksusta.

Ei kannata hieroa silmiään edes vähän pitemmänkin ajan päästä käsidesillä lotraamisesta.

Hyväksyin tänään lopullisesti, että joillain ambulanssikuskeilla on vaan asennevamma. Mitä ihmeen jumalia ne ajattelee olevansa? Niin monta asiakasta on jo meinattu jättää vaan kotiin ja hemmetinmoisen inttämisen ja puolipakottamisen jälkeen ne viekin sen sitten ja sairaalan kertomuksista saa lukea miten aiheellista sinne sairaalaan olikaan mennä. Suututtaa tommonen!

Ihanat arkivapaapäivät!

Jollain tavalla arkivapaat on vaan niin kivoja. Sillon voi hoitaa esim. asioita, jotka on pakko tehdä arkena ja vieläpä virka-aikaan, esim. pankissa käynti tai terveyskeskukseen/hammashoitolaan soitto, tai labrassa käynti. Tämmöisiä asioita on hyvin vaikeaa hoitaa, kun työpäivä alkaa 7.00-7.30 ja välillä on hankalaa löytää rauhallista hetkeä soittaa esim. terveyskeskukseen omia asioita hoitaakseen. Pitää taas labrassakin käydä antamassa itsestään useampi putki verta parin viikon päästä, niin semmoiset on huomattavasti kivempi hoitaa, kun ei tarvitse korvata työtunteja takaisin koska on TAAS istunut labrassa jonottamassa tunnin. Tietenkin arkivapaat tarkoittavat sitten taas viikonloppuja kiinni (jolloin aika Mikan kanssa käy myös hyvin vähiin) ja niitä turhia yksittäisiä vapaapäiviä, jotka eivät lainkaan riitä todelliseen levähtämiseen. Mutta viikonloppulisät lämmittävät mukavasti mieltä. Olen kyllä erittäin tyytyväinen ettei mun tarvitse tämän kesän aikana tehdä yhtäkään iltavuoroa. Ei niissä sinäänsä ole mitään vikaa, mutta ei ainakaan tarvitse mennä illan jälkeen aamuun jolloin työvuorojen väliin jää 9h (mikä on sinäänsä aika paljon, mutta kuka pystyy nukahtamaan heti iltavuoron jälkeen? Siinä vaan jää semmonen draivi päälle)

Mutta juu tämä vapaapäivä alkoi herätyskellon soimiseen kahdeksan aikoihin (en halunnut pilata unirytmiä liian pahasti kun tosiaan vain yksi vapaa). Söin rauhassa aamupalaa ja join kahvia lukien Hesaria. Tämän jälkeen ei kun vaan liikunnalliset kamat päälle, kuulokkeet korviin ja lenkille. Tunnin lenkin tein ihan kiitettävällä vauhdilla. Lähdin ensin bussin 73 reitille. Kun bussi olisi kääntynyt tapanilaan, itse käännyin Vantaalle päin ja saavuttuani Vantaanjoen rantaan, lähdin pukinmäkeen päin. Pukinmäen mattopesupaikan kohdalta käännyin Pukinmäen kaarelle ja siitä Suvitien kautta kotiin. Eli ihan mukava lenkki, ei tosin mitään hajua todellisesta kilometrimäärästä, mutta kyllä niitä kertyi.

Mattojen pesupaikalla oli aikalailla ruuhkaa. Tajusin, että voisin itsekin maanantain vapaapäivänä mökillä käydessäni ottaa maton mukaan, mikäli ilmat yhtään sallisivat. Jos merivedessä ei olisi silloinkaan sinilevää? Samalla voisi heittää talviturkin VIHDOINKIN menemään. Pusulassa kun ei ole uimapaikkaa lähettyvillä, niin ei ole tullut talviturkkia vielä heitettyä. Jos nyt sitten meidän perheen mökillä Sipoon saaristossa.

Tajusin lenkkini aikana, etten ole PITKÄÄN aikaan kuunnellut MP3-soitintani. Samalla myös tajusin, miten laaja musiikkimakuni todella on ollut elämäni aikana ja on edelleen. Muistan vieläkin, kun jenkeissä silloin joskus lapsena kuuntelin kellarissa iskän ABBA-levyltä Dancing queeniä loopilla ja lauloin mukana. Ikää oli tosiaan max 8v.

Sillon joskus 10v olin normi teini ja kuuntelin mm. Spicegirlsejä ja Britney Spearsiä sekä Backstreet Boysejä. Tiktak kuului myös suosikkeihin heidän aloittaessa. Joskus 13v:nä sain jonkinlaisen hopparivillityksen. Vieläkin löytyy kaapeista mm. Nas:n ja Eminemin levyt. Sisko tutustutti mut ensimmäisenä semmoseen vähän raskaampaan musiikkiin. Tietenkin se alkoi vähän lällymmällä eli Linkin parkin loopittamisella ja jatkui Slipknottiin, Dimmuun, Sonataan, Megadeathiin, Metallicaan, Rammsteiniin, Disturbediin, Korniin, Sentencediin, Rob Zombieen jne jne. Ajan mittaa tuo innostus laimeni ja siirryin fanittamaan 80-luvun rockia, lällyrockia, punkkia yms. Volbeat-innostus alkoi myös. Mika toi mukanaan suomireggaen ja samalla myös nosti päätään taas suomirapin helmet sekä vanha ja uudempi suomipop.

Oli siis aika mielenkiintoista lenkillä, kun ämppäriltä löytyi aikalailla kaikenlaista. Huomasin, ettei ällösöpöt biisit (esim. Finlanders - Oikeesti) hirveästi saa vauhtia jalkoihin. Eikä myöskään Jukka Poika tai vastaava lisää vauhtia letkeydellään. Nopsajalka toimi vähän paremmin. Hurriganes, Gunnarit, Kotiteollisuus tai Volbeat taas sai tahdin huomattavasti nopeutumaan. Sillä on siis paljonkin väliä mitä kuuntelee lenkillä :P Oli mukavaa kuunnella pitkästä aikaa niitä unohdettuja, mutta joskus niin rakastettuja biisejä. The Ark sai naurahtamaan.

Mutta niin se ihminen vaan muuttuu. Harmi kun mun ämppäri on kuitenkin niin vanha ja pieni tilaltaan, ettei siihen mahdu läheskään kaikki biisit mitä haluaisin.

Samalla matkalla rupesi taas jälleen kerran ärsyttämään miten vähän tiedetään kevytliikenteessä liikennesääntöjä. Eikö sitä todella tiedetä, että yli 12-vuotiaat eivät saa pyöräillä jalkakäytävällä ja, että on kahdenlaisia jalkakäytävän ja pyörätien yhdistelmiä jotka voi helposti todeta liikennemerkeillä ja tiemaalauksilla. On tosiaan se versio, missä pyöräilijöillä on oma kaistansa autotien vieressä ja jalankulkijoilla omansa pengerryksen puolella. Kaistat erottaa silloin toisistaan yhtenäinen valkoinen viiva ja liikennemerkissä jalankulkija ja pyöräilijä ovat vierekkäin ja heidän välissään valkoinen viiva. Tällöin molemmat pysyttelevät omalla alueellaan huolimatta siitä kumpaan suuntaan menevät.

Toinen vaihtoehto on kaksi kaistaa joiden välissä on valkoinen katkoviiva. Tämä tarkoittaa sitä, että noudatetaan aina oikeanpuoleista liikennettä olit jalankulkija tai pyöräilijä. Toisin sanoen pysytellään aina katkoviivan oikealla puolella ja ohitetaan sisäkautta. Tämmöisestä systeemistä kertoo liikennemerkki jossa jalankulkija ja pyöräilijä ovat allekkain. Tällöin koko homma menee sekaisin, jos jalankulkija päättää sitkeästi kävellä pengerryksen vieressä. Eniten ärsyttää myös  sitkeästi rinnakkain kulkevat joukot tukkien koko väylän, jotka rupevat vieläpä pyörimään sikinsokin kaikki eri suuntiin kun pyöräilijä soittaa kelloa. Mikäli he tietäisivät liikennesäännöt, he tietäisivät myös mihin suuntaan kuuluu väistää eivätkä kaikki harhailisi paniikissa eri suuntiin mikä ei lainkaan helpota pyöräilijän turvallista ohittamista.



Joo olen tässä viikkojen mittaan töissä kyrsiintynyt näihin kaikkiin kulkiessani päivittäin pyöräillä töihin sekä töissä asiakkaiden välillä.

En myöskään ymmärrä miten jotkut uskaltavat pyöräillä ilman kypärää. Eräs päivä töissä olin lähdössä iltapäiväkäynnille Savelan puolelle. Pyörälle päästessäni tajusin unohtaneeni kypärän toimiston naulaan. Olin jo valmiiksi myöhässä, joten päätin lähteä ilman kypärää. Olin aivan paniikissa koko matkan! Pelkäsin niin paljon kaikkea liikkuvaa sekä kaatumista...vaikka eihän kypärä suojaa kuin päätä, pelkäsin silti jopa raastavani ihoni verelle kaatuessani. En tuommoisia asioita normaalisti niinkään ajattele, mutta kypärän puuttuminen kauhistutti, vaikka matkan varrella on vain yksi autotie ylitettävänä.

Ehkä olen tullut hysteeriseksi siitä, kun ekalla työviikolla oli hilkulla ettei auto ajanut pihalta päälle. Itse ajoin siis pyörätietä normaalisti suoraan, kun yhtäkkiä pihalta syöksyi aitojen välistä mieletöntä nopeutta pakettiauto. Auto teki hätäjarrutuksen ja itse tein hädissäni koukkauksen tien kautta nimittäin olisin varmasti lentänyt jos olisin siitä vauhdista jarruttanut vaadittavalla voimalla. Eikö pakettiauton kuljettaja yhtään ajatellut, että pyörätiellä voi tosiaan kulkea pyöriä ja siinä kohtaa pitkällä suoralla tosiaan aikamoista vauhtiakin eikä silloin kannata tulla niin mieletöntä nopeutta aitojen välistä piilosta? Sen jälkeen olen vilkuillut vielä enemmän pihoille ihan vaan varmuuden vuoksi.

Mutta tänään vielä täytyy käydä Eurokankaassa, jotta voisin jatkaa ompeluprojekteja eteen päin. Illemmalla on tiedossa myös tyttöjenilta eli sushia Kotossa hyvässä seurassa :)

Arki lähti taas pyörimään

Mukava viikonloppu taas takana! Tänään ei ollutkaan niin kaamea paluu arkeen kuin odotin. Seuraava viikonloppu meneekin sitten pitkästä aikaa töissä.

Batman oli meillä viikonlopun <3 se on tuitui <3

Nyt on myös varattu matka Barcelonaan elokuun lopussa ^^