Ihanat arkivapaapäivät!

Jollain tavalla arkivapaat on vaan niin kivoja. Sillon voi hoitaa esim. asioita, jotka on pakko tehdä arkena ja vieläpä virka-aikaan, esim. pankissa käynti tai terveyskeskukseen/hammashoitolaan soitto, tai labrassa käynti. Tämmöisiä asioita on hyvin vaikeaa hoitaa, kun työpäivä alkaa 7.00-7.30 ja välillä on hankalaa löytää rauhallista hetkeä soittaa esim. terveyskeskukseen omia asioita hoitaakseen. Pitää taas labrassakin käydä antamassa itsestään useampi putki verta parin viikon päästä, niin semmoiset on huomattavasti kivempi hoitaa, kun ei tarvitse korvata työtunteja takaisin koska on TAAS istunut labrassa jonottamassa tunnin. Tietenkin arkivapaat tarkoittavat sitten taas viikonloppuja kiinni (jolloin aika Mikan kanssa käy myös hyvin vähiin) ja niitä turhia yksittäisiä vapaapäiviä, jotka eivät lainkaan riitä todelliseen levähtämiseen. Mutta viikonloppulisät lämmittävät mukavasti mieltä. Olen kyllä erittäin tyytyväinen ettei mun tarvitse tämän kesän aikana tehdä yhtäkään iltavuoroa. Ei niissä sinäänsä ole mitään vikaa, mutta ei ainakaan tarvitse mennä illan jälkeen aamuun jolloin työvuorojen väliin jää 9h (mikä on sinäänsä aika paljon, mutta kuka pystyy nukahtamaan heti iltavuoron jälkeen? Siinä vaan jää semmonen draivi päälle)

Mutta juu tämä vapaapäivä alkoi herätyskellon soimiseen kahdeksan aikoihin (en halunnut pilata unirytmiä liian pahasti kun tosiaan vain yksi vapaa). Söin rauhassa aamupalaa ja join kahvia lukien Hesaria. Tämän jälkeen ei kun vaan liikunnalliset kamat päälle, kuulokkeet korviin ja lenkille. Tunnin lenkin tein ihan kiitettävällä vauhdilla. Lähdin ensin bussin 73 reitille. Kun bussi olisi kääntynyt tapanilaan, itse käännyin Vantaalle päin ja saavuttuani Vantaanjoen rantaan, lähdin pukinmäkeen päin. Pukinmäen mattopesupaikan kohdalta käännyin Pukinmäen kaarelle ja siitä Suvitien kautta kotiin. Eli ihan mukava lenkki, ei tosin mitään hajua todellisesta kilometrimäärästä, mutta kyllä niitä kertyi.

Mattojen pesupaikalla oli aikalailla ruuhkaa. Tajusin, että voisin itsekin maanantain vapaapäivänä mökillä käydessäni ottaa maton mukaan, mikäli ilmat yhtään sallisivat. Jos merivedessä ei olisi silloinkaan sinilevää? Samalla voisi heittää talviturkin VIHDOINKIN menemään. Pusulassa kun ei ole uimapaikkaa lähettyvillä, niin ei ole tullut talviturkkia vielä heitettyä. Jos nyt sitten meidän perheen mökillä Sipoon saaristossa.

Tajusin lenkkini aikana, etten ole PITKÄÄN aikaan kuunnellut MP3-soitintani. Samalla myös tajusin, miten laaja musiikkimakuni todella on ollut elämäni aikana ja on edelleen. Muistan vieläkin, kun jenkeissä silloin joskus lapsena kuuntelin kellarissa iskän ABBA-levyltä Dancing queeniä loopilla ja lauloin mukana. Ikää oli tosiaan max 8v.

Sillon joskus 10v olin normi teini ja kuuntelin mm. Spicegirlsejä ja Britney Spearsiä sekä Backstreet Boysejä. Tiktak kuului myös suosikkeihin heidän aloittaessa. Joskus 13v:nä sain jonkinlaisen hopparivillityksen. Vieläkin löytyy kaapeista mm. Nas:n ja Eminemin levyt. Sisko tutustutti mut ensimmäisenä semmoseen vähän raskaampaan musiikkiin. Tietenkin se alkoi vähän lällymmällä eli Linkin parkin loopittamisella ja jatkui Slipknottiin, Dimmuun, Sonataan, Megadeathiin, Metallicaan, Rammsteiniin, Disturbediin, Korniin, Sentencediin, Rob Zombieen jne jne. Ajan mittaa tuo innostus laimeni ja siirryin fanittamaan 80-luvun rockia, lällyrockia, punkkia yms. Volbeat-innostus alkoi myös. Mika toi mukanaan suomireggaen ja samalla myös nosti päätään taas suomirapin helmet sekä vanha ja uudempi suomipop.

Oli siis aika mielenkiintoista lenkillä, kun ämppäriltä löytyi aikalailla kaikenlaista. Huomasin, ettei ällösöpöt biisit (esim. Finlanders - Oikeesti) hirveästi saa vauhtia jalkoihin. Eikä myöskään Jukka Poika tai vastaava lisää vauhtia letkeydellään. Nopsajalka toimi vähän paremmin. Hurriganes, Gunnarit, Kotiteollisuus tai Volbeat taas sai tahdin huomattavasti nopeutumaan. Sillä on siis paljonkin väliä mitä kuuntelee lenkillä :P Oli mukavaa kuunnella pitkästä aikaa niitä unohdettuja, mutta joskus niin rakastettuja biisejä. The Ark sai naurahtamaan.

Mutta niin se ihminen vaan muuttuu. Harmi kun mun ämppäri on kuitenkin niin vanha ja pieni tilaltaan, ettei siihen mahdu läheskään kaikki biisit mitä haluaisin.

Samalla matkalla rupesi taas jälleen kerran ärsyttämään miten vähän tiedetään kevytliikenteessä liikennesääntöjä. Eikö sitä todella tiedetä, että yli 12-vuotiaat eivät saa pyöräillä jalkakäytävällä ja, että on kahdenlaisia jalkakäytävän ja pyörätien yhdistelmiä jotka voi helposti todeta liikennemerkeillä ja tiemaalauksilla. On tosiaan se versio, missä pyöräilijöillä on oma kaistansa autotien vieressä ja jalankulkijoilla omansa pengerryksen puolella. Kaistat erottaa silloin toisistaan yhtenäinen valkoinen viiva ja liikennemerkissä jalankulkija ja pyöräilijä ovat vierekkäin ja heidän välissään valkoinen viiva. Tällöin molemmat pysyttelevät omalla alueellaan huolimatta siitä kumpaan suuntaan menevät.

Toinen vaihtoehto on kaksi kaistaa joiden välissä on valkoinen katkoviiva. Tämä tarkoittaa sitä, että noudatetaan aina oikeanpuoleista liikennettä olit jalankulkija tai pyöräilijä. Toisin sanoen pysytellään aina katkoviivan oikealla puolella ja ohitetaan sisäkautta. Tämmöisestä systeemistä kertoo liikennemerkki jossa jalankulkija ja pyöräilijä ovat allekkain. Tällöin koko homma menee sekaisin, jos jalankulkija päättää sitkeästi kävellä pengerryksen vieressä. Eniten ärsyttää myös  sitkeästi rinnakkain kulkevat joukot tukkien koko väylän, jotka rupevat vieläpä pyörimään sikinsokin kaikki eri suuntiin kun pyöräilijä soittaa kelloa. Mikäli he tietäisivät liikennesäännöt, he tietäisivät myös mihin suuntaan kuuluu väistää eivätkä kaikki harhailisi paniikissa eri suuntiin mikä ei lainkaan helpota pyöräilijän turvallista ohittamista.



Joo olen tässä viikkojen mittaan töissä kyrsiintynyt näihin kaikkiin kulkiessani päivittäin pyöräillä töihin sekä töissä asiakkaiden välillä.

En myöskään ymmärrä miten jotkut uskaltavat pyöräillä ilman kypärää. Eräs päivä töissä olin lähdössä iltapäiväkäynnille Savelan puolelle. Pyörälle päästessäni tajusin unohtaneeni kypärän toimiston naulaan. Olin jo valmiiksi myöhässä, joten päätin lähteä ilman kypärää. Olin aivan paniikissa koko matkan! Pelkäsin niin paljon kaikkea liikkuvaa sekä kaatumista...vaikka eihän kypärä suojaa kuin päätä, pelkäsin silti jopa raastavani ihoni verelle kaatuessani. En tuommoisia asioita normaalisti niinkään ajattele, mutta kypärän puuttuminen kauhistutti, vaikka matkan varrella on vain yksi autotie ylitettävänä.

Ehkä olen tullut hysteeriseksi siitä, kun ekalla työviikolla oli hilkulla ettei auto ajanut pihalta päälle. Itse ajoin siis pyörätietä normaalisti suoraan, kun yhtäkkiä pihalta syöksyi aitojen välistä mieletöntä nopeutta pakettiauto. Auto teki hätäjarrutuksen ja itse tein hädissäni koukkauksen tien kautta nimittäin olisin varmasti lentänyt jos olisin siitä vauhdista jarruttanut vaadittavalla voimalla. Eikö pakettiauton kuljettaja yhtään ajatellut, että pyörätiellä voi tosiaan kulkea pyöriä ja siinä kohtaa pitkällä suoralla tosiaan aikamoista vauhtiakin eikä silloin kannata tulla niin mieletöntä nopeutta aitojen välistä piilosta? Sen jälkeen olen vilkuillut vielä enemmän pihoille ihan vaan varmuuden vuoksi.

Mutta tänään vielä täytyy käydä Eurokankaassa, jotta voisin jatkaa ompeluprojekteja eteen päin. Illemmalla on tiedossa myös tyttöjenilta eli sushia Kotossa hyvässä seurassa :)