Niin se hyvin nukuttu yö vaan tekee ihmeitä, vaikka pitikin tehdä aika paljon töitä sen eteen, että nukahdin.
Aamulla sain kuitenkin itseäni suunnitelmieni mukaisesti niskasta kiinni ja lähdin suoraan sängystä salille. Tuli aikaan saava -olo (miten ihmeessä tuo kirjoitetaan oikein?). Tein normi saliohjelmani ja sitten kotiin suihkuun ja syömään aamupalaa. Soitin iskälle ja karvapallo voi kuulemma jo paremmin. oli jo suostunut ihan vapaaehtoisesti aamulla syömään vähäsen ja oli jopa leikkinyt sisarusten kanssa. Antibioottikuuri selvästi auttaa. Eli ehkä voi jo hieman huokaista helpotuksesta? (varmuuden vuoksi koputin kuitenkin puuta...) Mutta helpottavaa kuulla, ettei tilanne ole ainakaan mennyt huonommaksi!
Reilut kaksi tuntia, että pitää töihin lähteä. Ehkä pääsisin jopa pyörällä, näyttää siltä, että ei välttämättä tule satamaan.. Haluan mennä pyörällä! En jaksa olla bussiaikataulujen armoilla :( Toivottavasti työpäivästä tulisi edes vähän iisimpi.
Hymy on kuitenkin taas vähän herkemmässä! Tämän päivän ainoa takapakki tähän mennessä on ollut se, että suodatinpussit ovat yllättäen loppu, eli piti tehdä pikistä aka pahaa kahvia. Pääasia, että saa kuitenkin edes jotain kahvia.
Tietoja minusta
- Nelli
- Olen vastavalmistunut terveydenhoitaja, joka asustelee helsingissä avopuolisonsa ja kahden kissan kanssa. Aloittelen työuraani sairaanhoitajan hommissa akuuttivuodeosastolla ja kauhu lopullisesta aikuistumisesta ja työuraputkesta on herännyt. Teksteissä käsittelen arkeani, ajatuskiemuroitani ja vastavalmistuneen haasteita oma menneisyyteni huomioon ottaen.
torstai 28. kesäkuuta 2012
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Hohhoijaa...
Paljon valitusta tiedossa....
Tämän päivän yli olisi voinut hypätä. Jätti jälkeensä vain itkufiiliksen. Tiedättekö semmoisen olon, että ei oikeasti itse, mutta tuntuu koko ajan siltä, että itku on tulossa, ihan minä hetkenä hyvänsä. Semmoinen fiilis, että ei vaan jaksa. Haluaisi vain hautautua peiton alle ja nukkua olon pois, mutta nukkuminen ei ole mahdollista, koska pyörittelen vain ajatuksia pienessä päässäni ja ne saavat ahdistumaan. Suurin mysteeri on se, että mikä todellisuudessa muka itkettää. Eihän tämä päivä nyt todellisuudessa niin mahdoton ole ollut, mutta jostain syystä ottaa harvinaisen koville.
Menin tänään bussilla töihin uhkaavan sateen ja järvenpääreissun vuoksi. Olin katsonut reittioppaasta illalla reitin valmiiksi ja Mikakin päätti lähteä samalla bussilla töihin. Saavuttiin pysäkille asjoissa, mutta kappas! En tiedä mitä reittiopas oli sekoillut, mutta pysäkin aikataulujen mukaan bussin ei todellakaan pitänyt tulla silloin kun reittiopas väitti. Reittioppaan mukaan kyseisen bussin piti mennä 10min välein, mutta eipäs mennytkään. Liekö reittioppaassa ollut talviaikataulut? Joka tapauksessa tulikin hätä, että milläs nyt töihin pääsen ajoissa. Kävelin kauemmalle pysäkille ja sillä ehin juuri ja juuri oikeaan aikaan töihin. Kun olen tämmöinen hätähousu, niin ehdin stressailla jo liikaa....
Työpäivä olikin sitten yhtä helvettiä. Ehkä päivästä kertoo jo jotain se, että ainoa tauko, jonka ehdin pitämään oli 5min ruokatauko yhden aikaan. En mä itseasiassa hoitanut kuin kolmen potilaan perushoidot, mutta jostain syystä oli silti koko ajan hirveästi tekemistä ja asioita joita piti pitää mielessä. Lääkeasioissa meni aivan mielettömästi aikaa kun meidän päädyssä on nyt niin karsea kasa inhalaatioita ja niiden hoidossa menee sitä aikaa... Ja sit tietenkin kaikkien muiden lääkkeiden, laastareiden ja pistosten jakaminen. Olin ainoa kentällä oleva sairaanhoitaja, toinen oli kyllä vuorossa, mutta vastaavana hoitajana eli paperihommissa. Kyllä hän mua kuitenkin autto, en olisi selvinnyt muuten näinkään hyvin, etenkään lääkkeiden jaosta potilaille. Itkun nosti kurkkuun etenkin se, kun kuulin sivukorvalla erään perushoitajan (juuri sen josta sain huonon ensivaikutelmankin) nälvimässä, että missäs nyt se meidän sairaanhoitaja on, kun on aika jakaa aamupalaa. No meidän sairaanhoitaja oli hikipäissään jakamassa potilaille niitä lääkkeitä.... Hyvin saivat ruoan jaettua kolmistaan. Kaikkeni yritän, mutta en ole kuitenkaan vielä keksinyt keinoa jakautua moneen osaan. Eniten siinä nälvimisessä ärsyttää se, että kyseinen henkilö kuitenkin ehti päivän mittaa istuskelemaan ja pitämään reilut tauot. Eli tuskin olisi osia kuitenkaan halunnut vaihtaa.
Tänään ei itsekään olisi halunnut olla sairaanhoitajan roolissa. Ei olisi tarvinnut välittää niistä kaikista lääkkeistä eri muodoissaan. Ei olisi tarvinnut jakaa osaston molempien puolien lääkkeitä tarjottimelle. Ei olisi tarvinnut kantaa mukanaan sitä helvetin puhelinta, joka tuntui soivan aivan jatkuvasti ja koko ajan kyseltiin asioita, joihin en osannut vastata ja sitten juoksen ympärinsä selvittämässä vastauksia. Teki niin mieli heittää vaan se kännykkä päin seinää, kun se soi aivan jatkuvasti kun seuraavan vuorokauden lääkkeitäkin jaoin. Todella kiva yrittää keskittyä kun joutuu koko ajan keskeyttämään ja juoksemaan jonnekin muualle. Ei olisi tarvinnut jättää ruokaakaan kesken, kun ei olisi tarvinnut ottaa vastaan puhelinraporttia. Vihaan sitä puhelinta. Lähärinä ei olisi tarvinnut edes antaa rapsaa iltavuorolaisille. Lähärinä olisin ilmeisesti ehtinyt pitämään taukoni eikä olisi tarvinnut jäädä vielä ylitöihinkin. Olisin varmaan myös ehtinyt kirjaamaan kaiken tarpeellisen!
Tänään en nimittäin olisi ehtinyt jäämään ylitöihin (enkä ehtinytkään jäämään niin ylitöihin kuin olisi pitänyt). Piti nimittäin juosta töistä suoraan järvenpäähän tekemään opparia. Join matkalla pullon Ediä, niin sain edes jotenkin ajatukset kulkemaan, mutta se vaikutus romahtaa ilmeisesti aika nopeasti. Saatiin nyt ainakin johdanto kirjoitettua toivottavasti siihen muotoon kun opettaja nyt sen vaatii, siitä kun ei ikinä saa selvää...
Kotimatkalla kävin kotikodin kautta, siellä oli nimittäin huonoja uutisia yhdestä pienestä karvapallosta. Eli nyt sekin stressaa ja ahdistaa aivan liikaa :( Olisi aivan liian julmaa jos hän ei nyt selviäisi. Täytyy pitää sormet ristissä, että antibiootti auttaa ja poika rupeaa syömään taas, kun ei lääkäritkään tiedä mikä sillä on...
Mulla olisi nyt reilu puolitoista tuntia ylitöitä, jotka pitäisi pitää pois viimeistään ensi viikolla. En vaan tiedä milloin se on mahdollista, koska ei töistä ikinä pääse lähtemään ajoissa, jos edes viimeisellä minuutillakaan (en kehtaa merkitä ylitöiksi alle 15 min ylityksiä...). Ja väsyttää tää työputki. Oli mulla eilen yksi vapaa, mutta sekin oli mahdollisimman lyhyt, eli jäin iltavuorosta (jolloin meni myös ylitöiksi) vapaalle ja tänään taas vapaalta aamuvuoroon. Juhannus painaa siis vielläkin päälle, koska silloinkaan ei helppoa ollut. Ainoa ero arkeen oli mahdollisen lääkärikierron puuttuminen, mutta miehitys oli huomattavasti pienempi, eli sai silti juosta...
Odotan niin paljon tulevaa viikonloppua! Vapaa viikonloppu Mikan kanssa, joten lähdetään Nummi-Pusulan rauhaan rentoutumaan!
Lyhyesti juhannuksesta:
- Olin töissä
- Aaton kunniaksi tehtiin sushia.
- Odotan innolla lisiä (kolmelta päivältä tuplapalkka...)
PS. Vähän positiivista ajattelua tähän loppuun. Ihana Ella piristi eilistä vapaapäivääni olemalla loistavaa shoppailuseuraa. Tein myös alesta löytöjä. Ylihuominen palkkapäivä myös motivoi.
Tämän päivän yli olisi voinut hypätä. Jätti jälkeensä vain itkufiiliksen. Tiedättekö semmoisen olon, että ei oikeasti itse, mutta tuntuu koko ajan siltä, että itku on tulossa, ihan minä hetkenä hyvänsä. Semmoinen fiilis, että ei vaan jaksa. Haluaisi vain hautautua peiton alle ja nukkua olon pois, mutta nukkuminen ei ole mahdollista, koska pyörittelen vain ajatuksia pienessä päässäni ja ne saavat ahdistumaan. Suurin mysteeri on se, että mikä todellisuudessa muka itkettää. Eihän tämä päivä nyt todellisuudessa niin mahdoton ole ollut, mutta jostain syystä ottaa harvinaisen koville.
Menin tänään bussilla töihin uhkaavan sateen ja järvenpääreissun vuoksi. Olin katsonut reittioppaasta illalla reitin valmiiksi ja Mikakin päätti lähteä samalla bussilla töihin. Saavuttiin pysäkille asjoissa, mutta kappas! En tiedä mitä reittiopas oli sekoillut, mutta pysäkin aikataulujen mukaan bussin ei todellakaan pitänyt tulla silloin kun reittiopas väitti. Reittioppaan mukaan kyseisen bussin piti mennä 10min välein, mutta eipäs mennytkään. Liekö reittioppaassa ollut talviaikataulut? Joka tapauksessa tulikin hätä, että milläs nyt töihin pääsen ajoissa. Kävelin kauemmalle pysäkille ja sillä ehin juuri ja juuri oikeaan aikaan töihin. Kun olen tämmöinen hätähousu, niin ehdin stressailla jo liikaa....
Työpäivä olikin sitten yhtä helvettiä. Ehkä päivästä kertoo jo jotain se, että ainoa tauko, jonka ehdin pitämään oli 5min ruokatauko yhden aikaan. En mä itseasiassa hoitanut kuin kolmen potilaan perushoidot, mutta jostain syystä oli silti koko ajan hirveästi tekemistä ja asioita joita piti pitää mielessä. Lääkeasioissa meni aivan mielettömästi aikaa kun meidän päädyssä on nyt niin karsea kasa inhalaatioita ja niiden hoidossa menee sitä aikaa... Ja sit tietenkin kaikkien muiden lääkkeiden, laastareiden ja pistosten jakaminen. Olin ainoa kentällä oleva sairaanhoitaja, toinen oli kyllä vuorossa, mutta vastaavana hoitajana eli paperihommissa. Kyllä hän mua kuitenkin autto, en olisi selvinnyt muuten näinkään hyvin, etenkään lääkkeiden jaosta potilaille. Itkun nosti kurkkuun etenkin se, kun kuulin sivukorvalla erään perushoitajan (juuri sen josta sain huonon ensivaikutelmankin) nälvimässä, että missäs nyt se meidän sairaanhoitaja on, kun on aika jakaa aamupalaa. No meidän sairaanhoitaja oli hikipäissään jakamassa potilaille niitä lääkkeitä.... Hyvin saivat ruoan jaettua kolmistaan. Kaikkeni yritän, mutta en ole kuitenkaan vielä keksinyt keinoa jakautua moneen osaan. Eniten siinä nälvimisessä ärsyttää se, että kyseinen henkilö kuitenkin ehti päivän mittaa istuskelemaan ja pitämään reilut tauot. Eli tuskin olisi osia kuitenkaan halunnut vaihtaa.
Tänään ei itsekään olisi halunnut olla sairaanhoitajan roolissa. Ei olisi tarvinnut välittää niistä kaikista lääkkeistä eri muodoissaan. Ei olisi tarvinnut jakaa osaston molempien puolien lääkkeitä tarjottimelle. Ei olisi tarvinnut kantaa mukanaan sitä helvetin puhelinta, joka tuntui soivan aivan jatkuvasti ja koko ajan kyseltiin asioita, joihin en osannut vastata ja sitten juoksen ympärinsä selvittämässä vastauksia. Teki niin mieli heittää vaan se kännykkä päin seinää, kun se soi aivan jatkuvasti kun seuraavan vuorokauden lääkkeitäkin jaoin. Todella kiva yrittää keskittyä kun joutuu koko ajan keskeyttämään ja juoksemaan jonnekin muualle. Ei olisi tarvinnut jättää ruokaakaan kesken, kun ei olisi tarvinnut ottaa vastaan puhelinraporttia. Vihaan sitä puhelinta. Lähärinä ei olisi tarvinnut edes antaa rapsaa iltavuorolaisille. Lähärinä olisin ilmeisesti ehtinyt pitämään taukoni eikä olisi tarvinnut jäädä vielä ylitöihinkin. Olisin varmaan myös ehtinyt kirjaamaan kaiken tarpeellisen!
Tänään en nimittäin olisi ehtinyt jäämään ylitöihin (enkä ehtinytkään jäämään niin ylitöihin kuin olisi pitänyt). Piti nimittäin juosta töistä suoraan järvenpäähän tekemään opparia. Join matkalla pullon Ediä, niin sain edes jotenkin ajatukset kulkemaan, mutta se vaikutus romahtaa ilmeisesti aika nopeasti. Saatiin nyt ainakin johdanto kirjoitettua toivottavasti siihen muotoon kun opettaja nyt sen vaatii, siitä kun ei ikinä saa selvää...
Kotimatkalla kävin kotikodin kautta, siellä oli nimittäin huonoja uutisia yhdestä pienestä karvapallosta. Eli nyt sekin stressaa ja ahdistaa aivan liikaa :( Olisi aivan liian julmaa jos hän ei nyt selviäisi. Täytyy pitää sormet ristissä, että antibiootti auttaa ja poika rupeaa syömään taas, kun ei lääkäritkään tiedä mikä sillä on...
Mulla olisi nyt reilu puolitoista tuntia ylitöitä, jotka pitäisi pitää pois viimeistään ensi viikolla. En vaan tiedä milloin se on mahdollista, koska ei töistä ikinä pääse lähtemään ajoissa, jos edes viimeisellä minuutillakaan (en kehtaa merkitä ylitöiksi alle 15 min ylityksiä...). Ja väsyttää tää työputki. Oli mulla eilen yksi vapaa, mutta sekin oli mahdollisimman lyhyt, eli jäin iltavuorosta (jolloin meni myös ylitöiksi) vapaalle ja tänään taas vapaalta aamuvuoroon. Juhannus painaa siis vielläkin päälle, koska silloinkaan ei helppoa ollut. Ainoa ero arkeen oli mahdollisen lääkärikierron puuttuminen, mutta miehitys oli huomattavasti pienempi, eli sai silti juosta...
Odotan niin paljon tulevaa viikonloppua! Vapaa viikonloppu Mikan kanssa, joten lähdetään Nummi-Pusulan rauhaan rentoutumaan!
Lyhyesti juhannuksesta:
- Olin töissä
- Aaton kunniaksi tehtiin sushia.
- Odotan innolla lisiä (kolmelta päivältä tuplapalkka...)
PS. Vähän positiivista ajattelua tähän loppuun. Ihana Ella piristi eilistä vapaapäivääni olemalla loistavaa shoppailuseuraa. Tein myös alesta löytöjä. Ylihuominen palkkapäivä myös motivoi.
tiistai 19. kesäkuuta 2012
Juhannus
Koska olen koko juhannuksen aamuvuorossa, on oma jussini nyt. Aivan luksusta olla kolme päivää peräkkäin vapaalla! Onneksi sää suosii myös kohtalaisesti omaa juhannustani (tänään tiistaina on harmaata, mutta muuten oikein jees), joten nautin kaikin voimin auringosta! Iho tykkää, kun saa arskaa (kun vaan pysytään kohtuuden rajoissa siis) ja ihottumat katoaa!
Eilen linnottauduin vanhempien pihalle aurinkoon bikineissä. Ihanan lämmintä oli lukuunottamatta niitä hetkiä, kun pilevet hengasivat auringon edessä. Myös Sandra liittyi seuraani ja pelasimme pitkästä aikaa Carcassonea (jos se siis kirjoitettiin noin..). Illaksi suuntasin Pikku-Huopalahteen Ystäviä tapaamaan. Iltaan mahtui hieman SingStaria ja enemmän Aliasta. En kyllä selvästi ole hirveän lahjakas Aliaksessa :D Selitykseni ovat epämääräisiä ja arvaukset ajoittain täysin järjettömiä. Kun on kiire eikä ajattele ennen kuin puhuu, suusta pääsee semmoisia kuin esimerkiksi, että Italian pääkaupunki olisi Romeo.... Noh, ainakin jotain sinne päin :P Vanhoja legendaarisia ovat myös "mitä ruoholle pitää tehdä, kun se on kuiva?" "LEIKATA!" (en ole ilmeisesti hirveän hyvä viherpeukalo) ja "Sivistyneempi sana tupakalle?" "RÖÖKI!".
Ystäviä oli ainakin aivan ihanaa nähdä! Ja sai taas parannella maailmaa :) Onneksi seuraavia tapaamisia saatiin sovittua taas rutkasti lisää kesälle. On se vaan niin hankalaa ja turhan aikuismaista, kun kaikki tapaamiset täytyy sopia kalenterien kanssa :P Minkäs sille voi, kun moni vuorotyössä ja oma koulunkäyntinikin on niin epäsäännöllistä, ettei mitään lukkareita kykene tekemään. Tämmöistäkö se on sitten loppu elämä? Aina kalenterit kourissa ja nähdään silloin, kun suurimmalle osalle sopii, koska ei ole olemassakaan semmoista päivää, että kaikki pääsisivät. Mutta pääasia on, että tapaamisajankohtia saatiin sovittua ja on taas useampi asia, mitä kesän aikana odottaa :)
Kalentereista puheen ollen, kävin tänään jo hankkimassa uuden kalenterin. Halusin semmoisen, missä on kunnon lokerolliset kannet, koska säilön kaikenlaista paperia/kuvaa/käyntikorttia/jotain kalenterini väliin. Valitettavasti en löytänyt sopivaa A5-koossa, mutta löysin täydellisen A6-koossa!! Mikä tarkoittaa sitä, että täytyy keksiä uusi paikka lääkehoidon- ja opparipassille ja jokin fiksu keino muistaa pitää niitä mukana kun on tarvis. Mutta ei voi mitään, rakastuin tuohon uuteen jo. Se on niin kätevän oloinen :) Kalenteri on itselleni todella tärkeä. En tiedä mitä tekisin ilman sitä. Meidän koulussa ei siis ole käytössä lukujärjestystä, eli kalenteri on siitäkin syystä ehdoton, jotta tietäisi milloin siellä koulussa tosiaan pitää olla (ja pitääkö ylipäätään olla koululla vai jossain muualla luennolla). Myös vuorotyön vuoksi kalenteri on todella tärkeä. Lisäksi säilytän kaikki tärkeät lippulappuseni juuri kalenterini välissä, eli olisin täysin hätää kärsimässä jos se katoaisi. Muistan vieläkin ne yläasteajat kun minulla oli kyllä koulukalenteri ja yritin sinnikkäästi sitä käyttää, mutta aina jossain välissä vuotta se hautautui jonnekin. Voi voi sitä huoletonta aikaa, jolloin ei edes tarvinnut kalenteria :D
Eli päivästä olen kuluttanut aikaa aikatauluja merkitessä sun muuta väsätessä. Olin aamupäivällä myös reipas ja kävin tehomuokkaustunnilla ja ruokakaupassa (ja ostin litran suomalaisia herneitä <3 katosivat hetkessä suuhuni <3). Liityin siis (en muista olenko aikaisemmin maininnut) Finnbodyn jäseneksi toukokuun alussa (vai oliko se huhtikuun lopussa?) ja olen siellä käynyt ahkerasti jumppaamassa ja salilla, semmoiset 2-4 kertaa viikossa. Tämän lisäksi olen työmatkapyöräillyt niin usein kuin mahdollista (muutamia kertoja olen kulkenut bussilla) ja kotona jumpannut käsipainoilla ajoittain. Huomasin tänään tämän kaiken tuottaneen jotain tulosta jopa :o Paino laskenut parilla kilolla ja käsivarteni eivät enää hylly samalla tavalla kuin ennen! Tarkoitus ei ole siis todellisuudessa laihtua, olen täysin normaalipainoinen. Lihasta olisi kuitenkin mukavaa saada ja tavoitteena vaihtaa rasvaa lihakseen. On mukavaa huomata, että jotain on tapahtunut kaiken efortin jälkeen :) Vaikka herkutellutkin olen ;)
Kun Mika saapuu salilta, olisi tiedossa tämmöisten leipomista:
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/128692/JuustoKinkkuS%C3%A4mpyl%C3%A4t/?ref=search#freetext=juusto+kinkku+s%C3%A4mpyl%C3%A4&images_only=true
(miksi en osaa enää laittaa tuota linkkiä sanan taakse? Blogger on jotenkin muuttunut niin etten osaa :S)
Huomenna olisi sitten tiedossa ainakin Forecan mukaan auringossa makaamista vanhempien pihalla. Oman taloyhtiön pihalle en halua mennä makoilemaan (ainakaan bikineissä), koska olisin aivan liian esillä :D En kehtaa... Kotikotona piha on taas ihanan suojassa muurien sisäpuolella. Siellä on mukava maata ja lukea vanhempien Hesaria ;) Iltapäivä tulee vietettyä opinnäytetyötä väsätessä Tikkurilan kirjastossa. Ohjaava opettaja lähetti taas takaisin "korjatun" version, eli taas on valtaisesti kaikenlaista pienenpientä korjattavaa, mikä itseasiassa tuntuu vain ajan hukalta, koska se on niin pilkunnussimista suoraan sanoen. Olen niin onnellinen, että nyt seuraava kerta, kun kyseinen opettaja näkee työn on itse arvioiva seminaari, eli sen jälkeen täytyy korjata mitättömiä "virheitä" enää korkeitaan kerran. Kyseinen opettaja tuntuu vain hiovan työtä turhuuksiin asti. Joka kerta kun lähetämme hänelle työn kommentoitavaksi, hän keksii ja iäisyyksiä vanhoistakin kohdista taas jälleen kerran jotain pientä korjattavaa (tyyliin hän tykkää enemmän jostain muusta synonyymistä). Se on todella rasittavaa, koska korjauksii kuluu aikaa, joka on muutenkin kortilla. Sanoisi kaikki korjaukset jokaisesta kohdasta edes kerralla, niin saisi samantien ne korjattua eikä tarvitsisi korjailla samoja asioita moneen kertaan (varsinkin kun kyseinen opettaja tuntuu vieläpä muuttavan mielipidettään samoista asioista...). Noh, vielä korkeintaan kaksi kertaa täytyy viilata pilkkua.
Mika on muuten saanut uuden villityksen ja hankkinut radio-ohjattavan auton (semmoisen aikuisten mallin :P). Hauskinta asiassa on se, että myös Robin innostui asiasta, kun Mika testasi uutta autoaan sisällä. Robe juoksi vaan auton perässä ja tutki sitä. Mietettiin, että saisikohan siihen autoon kiinni jonkin poikien leluista.... Voisi olla omistajaystävällisempi tapa leikittää kissaa ;) Näkisi myös, että kumpi on oikeasti nopeampi, auto vai Robin... Bäde taas tavalliseen tapaansa päätti mieluummin seurata turvallisen matkan päästä. Hassua, miten Rode on jo vuoden vanha, mutta silti käyttäytyy kuin pentu.
Video on talvelta, mutta Robin on edelleen ihan samanlainen (toivottavasti en ole tätä aikaisemmin laittanut... Ja huomaa videossa Batman joka tavalliseen tapaan on meiningissä mukana, mutta seuraajan paikalla).
Ja on meillä muutenkin aivan ihanat kissat <3 jos haluat seurakisun tai et tiedä oletko koira- vai kissaihminen, hanki Ragdoll. Nuo ovat ihania <3 En osaa enää kuvitella elämää ilman meidän poikia :)
Eilen linnottauduin vanhempien pihalle aurinkoon bikineissä. Ihanan lämmintä oli lukuunottamatta niitä hetkiä, kun pilevet hengasivat auringon edessä. Myös Sandra liittyi seuraani ja pelasimme pitkästä aikaa Carcassonea (jos se siis kirjoitettiin noin..). Illaksi suuntasin Pikku-Huopalahteen Ystäviä tapaamaan. Iltaan mahtui hieman SingStaria ja enemmän Aliasta. En kyllä selvästi ole hirveän lahjakas Aliaksessa :D Selitykseni ovat epämääräisiä ja arvaukset ajoittain täysin järjettömiä. Kun on kiire eikä ajattele ennen kuin puhuu, suusta pääsee semmoisia kuin esimerkiksi, että Italian pääkaupunki olisi Romeo.... Noh, ainakin jotain sinne päin :P Vanhoja legendaarisia ovat myös "mitä ruoholle pitää tehdä, kun se on kuiva?" "LEIKATA!" (en ole ilmeisesti hirveän hyvä viherpeukalo) ja "Sivistyneempi sana tupakalle?" "RÖÖKI!".
Ystäviä oli ainakin aivan ihanaa nähdä! Ja sai taas parannella maailmaa :) Onneksi seuraavia tapaamisia saatiin sovittua taas rutkasti lisää kesälle. On se vaan niin hankalaa ja turhan aikuismaista, kun kaikki tapaamiset täytyy sopia kalenterien kanssa :P Minkäs sille voi, kun moni vuorotyössä ja oma koulunkäyntinikin on niin epäsäännöllistä, ettei mitään lukkareita kykene tekemään. Tämmöistäkö se on sitten loppu elämä? Aina kalenterit kourissa ja nähdään silloin, kun suurimmalle osalle sopii, koska ei ole olemassakaan semmoista päivää, että kaikki pääsisivät. Mutta pääasia on, että tapaamisajankohtia saatiin sovittua ja on taas useampi asia, mitä kesän aikana odottaa :)
Kalentereista puheen ollen, kävin tänään jo hankkimassa uuden kalenterin. Halusin semmoisen, missä on kunnon lokerolliset kannet, koska säilön kaikenlaista paperia/kuvaa/käyntikorttia/jotain kalenterini väliin. Valitettavasti en löytänyt sopivaa A5-koossa, mutta löysin täydellisen A6-koossa!! Mikä tarkoittaa sitä, että täytyy keksiä uusi paikka lääkehoidon- ja opparipassille ja jokin fiksu keino muistaa pitää niitä mukana kun on tarvis. Mutta ei voi mitään, rakastuin tuohon uuteen jo. Se on niin kätevän oloinen :) Kalenteri on itselleni todella tärkeä. En tiedä mitä tekisin ilman sitä. Meidän koulussa ei siis ole käytössä lukujärjestystä, eli kalenteri on siitäkin syystä ehdoton, jotta tietäisi milloin siellä koulussa tosiaan pitää olla (ja pitääkö ylipäätään olla koululla vai jossain muualla luennolla). Myös vuorotyön vuoksi kalenteri on todella tärkeä. Lisäksi säilytän kaikki tärkeät lippulappuseni juuri kalenterini välissä, eli olisin täysin hätää kärsimässä jos se katoaisi. Muistan vieläkin ne yläasteajat kun minulla oli kyllä koulukalenteri ja yritin sinnikkäästi sitä käyttää, mutta aina jossain välissä vuotta se hautautui jonnekin. Voi voi sitä huoletonta aikaa, jolloin ei edes tarvinnut kalenteria :D
Eli päivästä olen kuluttanut aikaa aikatauluja merkitessä sun muuta väsätessä. Olin aamupäivällä myös reipas ja kävin tehomuokkaustunnilla ja ruokakaupassa (ja ostin litran suomalaisia herneitä <3 katosivat hetkessä suuhuni <3). Liityin siis (en muista olenko aikaisemmin maininnut) Finnbodyn jäseneksi toukokuun alussa (vai oliko se huhtikuun lopussa?) ja olen siellä käynyt ahkerasti jumppaamassa ja salilla, semmoiset 2-4 kertaa viikossa. Tämän lisäksi olen työmatkapyöräillyt niin usein kuin mahdollista (muutamia kertoja olen kulkenut bussilla) ja kotona jumpannut käsipainoilla ajoittain. Huomasin tänään tämän kaiken tuottaneen jotain tulosta jopa :o Paino laskenut parilla kilolla ja käsivarteni eivät enää hylly samalla tavalla kuin ennen! Tarkoitus ei ole siis todellisuudessa laihtua, olen täysin normaalipainoinen. Lihasta olisi kuitenkin mukavaa saada ja tavoitteena vaihtaa rasvaa lihakseen. On mukavaa huomata, että jotain on tapahtunut kaiken efortin jälkeen :) Vaikka herkutellutkin olen ;)
Kun Mika saapuu salilta, olisi tiedossa tämmöisten leipomista:
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/128692/JuustoKinkkuS%C3%A4mpyl%C3%A4t/?ref=search#freetext=juusto+kinkku+s%C3%A4mpyl%C3%A4&images_only=true
(miksi en osaa enää laittaa tuota linkkiä sanan taakse? Blogger on jotenkin muuttunut niin etten osaa :S)
Huomenna olisi sitten tiedossa ainakin Forecan mukaan auringossa makaamista vanhempien pihalla. Oman taloyhtiön pihalle en halua mennä makoilemaan (ainakaan bikineissä), koska olisin aivan liian esillä :D En kehtaa... Kotikotona piha on taas ihanan suojassa muurien sisäpuolella. Siellä on mukava maata ja lukea vanhempien Hesaria ;) Iltapäivä tulee vietettyä opinnäytetyötä väsätessä Tikkurilan kirjastossa. Ohjaava opettaja lähetti taas takaisin "korjatun" version, eli taas on valtaisesti kaikenlaista pienenpientä korjattavaa, mikä itseasiassa tuntuu vain ajan hukalta, koska se on niin pilkunnussimista suoraan sanoen. Olen niin onnellinen, että nyt seuraava kerta, kun kyseinen opettaja näkee työn on itse arvioiva seminaari, eli sen jälkeen täytyy korjata mitättömiä "virheitä" enää korkeitaan kerran. Kyseinen opettaja tuntuu vain hiovan työtä turhuuksiin asti. Joka kerta kun lähetämme hänelle työn kommentoitavaksi, hän keksii ja iäisyyksiä vanhoistakin kohdista taas jälleen kerran jotain pientä korjattavaa (tyyliin hän tykkää enemmän jostain muusta synonyymistä). Se on todella rasittavaa, koska korjauksii kuluu aikaa, joka on muutenkin kortilla. Sanoisi kaikki korjaukset jokaisesta kohdasta edes kerralla, niin saisi samantien ne korjattua eikä tarvitsisi korjailla samoja asioita moneen kertaan (varsinkin kun kyseinen opettaja tuntuu vieläpä muuttavan mielipidettään samoista asioista...). Noh, vielä korkeintaan kaksi kertaa täytyy viilata pilkkua.
Mika on muuten saanut uuden villityksen ja hankkinut radio-ohjattavan auton (semmoisen aikuisten mallin :P). Hauskinta asiassa on se, että myös Robin innostui asiasta, kun Mika testasi uutta autoaan sisällä. Robe juoksi vaan auton perässä ja tutki sitä. Mietettiin, että saisikohan siihen autoon kiinni jonkin poikien leluista.... Voisi olla omistajaystävällisempi tapa leikittää kissaa ;) Näkisi myös, että kumpi on oikeasti nopeampi, auto vai Robin... Bäde taas tavalliseen tapaansa päätti mieluummin seurata turvallisen matkan päästä. Hassua, miten Rode on jo vuoden vanha, mutta silti käyttäytyy kuin pentu.
Video on talvelta, mutta Robin on edelleen ihan samanlainen (toivottavasti en ole tätä aikaisemmin laittanut... Ja huomaa videossa Batman joka tavalliseen tapaan on meiningissä mukana, mutta seuraajan paikalla).
Ja on meillä muutenkin aivan ihanat kissat <3 jos haluat seurakisun tai et tiedä oletko koira- vai kissaihminen, hanki Ragdoll. Nuo ovat ihania <3 En osaa enää kuvitella elämää ilman meidän poikia :)
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Nyt ei mennyt nappiin....
Jotkut ihmiset osaa sitten olla niin idiootteja.
Työmatkan varrella on eräs todella huonosti suunniteltu kohta. Pyörätie on laitettu kulkemaan bussipysäkin edestä. Aikaisemmin sen kanssa ei ole ollut ongelmaa, mutta tänään piti tietenkin tulla bussi, juuri kun tulin siihen kohtaan, jolloin porukka asettui sievään jonoon koko pyörätien halki. Näkivät oikein hyvin, että olin tulossa mukavaa vauhtia, mutta eivät hievahtaneet mihinkään. Hidastin, eivät vieläkään liikkuneet. Pysähdyin heidän eteen, ei vieläkään mitään liikettä! Huomautin, että voisivatko päästää pyörän läpi. Tyyppi siinä edessä sanoo: "No joojoo jos sulla on noin kiire!" MITÄ IHMETTÄ?!?!??! Ei mulla nyt mikään niin hoppu ollut, mutta ilmeisesti kyseinen ihminen oli niin paskantärkeä, että hänen oli aivan pakko tukkia koko pyörätie, koska ei mitenkään voinut ryhmittyä hieman sivuun odottamaan bussiin pääsyä, jotta olisin mahtunut ohi. EI, hän oletti minun pysähtyvän hyvästä vauhdista suoralla pyörätiellä odottamaan, jotta hän voi odottaa bussiin pääsyä juuri siinä. Olisimme molemmat yhdessä vaan seisseet ja odottaneet, kunnes hän pääsisi bussiin. Tämän jälkeen vasta minun olisi pitänyt lähteä liikkeelle ja kerätä uudelleen hyvä vauhti seuraavana tulevaan ylämäkeen. Ja tietenkin joku toinen idiootti osasi valistaa, että pyörätie kulkee 20m sivulla pusikon toisella puolella (pieni AUTOTIE jonne ei todellisuudessa edes kulje mitään virallista, saatika asfaltoitua reittiä todelliselta pyörätieltä), koska ei osannut lukea selkeitä liikennemerkkejä.
Onneksi tämä aikaisempi jaksoi raahata takapuolensa etanavauhtia metrin toiseen suuntaan, jotta pääsin ohi. Kyseinen kohta on itsenikin mielestä erittäin epäonnistuneesti suunniteltu, mutta se en ollut minä, joka sen suunnitteli, vaan joku urpo. Eivät jalankulkijat mitään ylijumalia ole, vaikka en heidän päälle saisikaan ajaa (vaikka kuinka teki mieli), mutta voisivat silti noudattaa olemassa olevia liikennejärjestelyjä ja huomioida pyöräilijät omalta osaltaan. Ja joillekin tekisi myös todella hyvää opetella tulkitsemaan liikennemerkkejä....
Töitä paiskiessa ärsytys onneksi laantui ja oli muutenkin mukava vuoro. Tosin uusi ärsytys lähti liikkeelle töistä lähtiessä. Se iltavuorolainen, jonka oli tarkoitus jäädä yörapsalle, oli sairaana, joten suostuin itse jäämään ylitöihin pitämään rapsaa. Toinen yökkö kertoi, että ulkona oli todella hiostava ilma, joten ajattelin jo silloin, että olisiko ukkonen tulossa. Ei se pelkkä ukkonen olisi haitannut, mutta tietenkin piti ihan kunnolla sataa, kun pääse pyörälle. Toisin sanoen, jos en olisi jäänyt ylitöihin, olisi päässyt kuivana kotiin..... Mutta jälkeenpäin on niin kiva jossitella. FORECA SANOI AAMULLA ETTEI PITÄNYT SATAA!! Poljimpahan siinä kaatosateessa ennätysvauhtia kotiin. Kaiken huippu oli se, että sade loppui välittömästi, kun olin saanut pyörän pyöräkellariin -.- TIETENKIN!
Noh, kuuma suihku lämmitti. Ja seuraavat kaksi päivää vapaata <3 Toivottavasti niitä ei vietetä flunssassa..
Työmatkan varrella on eräs todella huonosti suunniteltu kohta. Pyörätie on laitettu kulkemaan bussipysäkin edestä. Aikaisemmin sen kanssa ei ole ollut ongelmaa, mutta tänään piti tietenkin tulla bussi, juuri kun tulin siihen kohtaan, jolloin porukka asettui sievään jonoon koko pyörätien halki. Näkivät oikein hyvin, että olin tulossa mukavaa vauhtia, mutta eivät hievahtaneet mihinkään. Hidastin, eivät vieläkään liikkuneet. Pysähdyin heidän eteen, ei vieläkään mitään liikettä! Huomautin, että voisivatko päästää pyörän läpi. Tyyppi siinä edessä sanoo: "No joojoo jos sulla on noin kiire!" MITÄ IHMETTÄ?!?!??! Ei mulla nyt mikään niin hoppu ollut, mutta ilmeisesti kyseinen ihminen oli niin paskantärkeä, että hänen oli aivan pakko tukkia koko pyörätie, koska ei mitenkään voinut ryhmittyä hieman sivuun odottamaan bussiin pääsyä, jotta olisin mahtunut ohi. EI, hän oletti minun pysähtyvän hyvästä vauhdista suoralla pyörätiellä odottamaan, jotta hän voi odottaa bussiin pääsyä juuri siinä. Olisimme molemmat yhdessä vaan seisseet ja odottaneet, kunnes hän pääsisi bussiin. Tämän jälkeen vasta minun olisi pitänyt lähteä liikkeelle ja kerätä uudelleen hyvä vauhti seuraavana tulevaan ylämäkeen. Ja tietenkin joku toinen idiootti osasi valistaa, että pyörätie kulkee 20m sivulla pusikon toisella puolella (pieni AUTOTIE jonne ei todellisuudessa edes kulje mitään virallista, saatika asfaltoitua reittiä todelliselta pyörätieltä), koska ei osannut lukea selkeitä liikennemerkkejä.
Onneksi tämä aikaisempi jaksoi raahata takapuolensa etanavauhtia metrin toiseen suuntaan, jotta pääsin ohi. Kyseinen kohta on itsenikin mielestä erittäin epäonnistuneesti suunniteltu, mutta se en ollut minä, joka sen suunnitteli, vaan joku urpo. Eivät jalankulkijat mitään ylijumalia ole, vaikka en heidän päälle saisikaan ajaa (vaikka kuinka teki mieli), mutta voisivat silti noudattaa olemassa olevia liikennejärjestelyjä ja huomioida pyöräilijät omalta osaltaan. Ja joillekin tekisi myös todella hyvää opetella tulkitsemaan liikennemerkkejä....
Töitä paiskiessa ärsytys onneksi laantui ja oli muutenkin mukava vuoro. Tosin uusi ärsytys lähti liikkeelle töistä lähtiessä. Se iltavuorolainen, jonka oli tarkoitus jäädä yörapsalle, oli sairaana, joten suostuin itse jäämään ylitöihin pitämään rapsaa. Toinen yökkö kertoi, että ulkona oli todella hiostava ilma, joten ajattelin jo silloin, että olisiko ukkonen tulossa. Ei se pelkkä ukkonen olisi haitannut, mutta tietenkin piti ihan kunnolla sataa, kun pääse pyörälle. Toisin sanoen, jos en olisi jäänyt ylitöihin, olisi päässyt kuivana kotiin..... Mutta jälkeenpäin on niin kiva jossitella. FORECA SANOI AAMULLA ETTEI PITÄNYT SATAA!! Poljimpahan siinä kaatosateessa ennätysvauhtia kotiin. Kaiken huippu oli se, että sade loppui välittömästi, kun olin saanut pyörän pyöräkellariin -.- TIETENKIN!
Noh, kuuma suihku lämmitti. Ja seuraavat kaksi päivää vapaata <3 Toivottavasti niitä ei vietetä flunssassa..
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Yhteinen viikonloppu
Aivan ihana viikonloppu takana! Siitä teki erityisen ihanan se, että sai viettää vapaat tuon ihanan mieheni kanssa. Myös se, että oli kaksi vapaapäivää peräkkäin tuntui suorastaan pieneltä lomalta. Yhdestä vapaapäivästä ei nimittäin paljoa iloa irti saa.
Perjantaina oli aamuvuorossa yllättävän runsaasti porukkaa töissä. Ensimmäistä kertaa oli suorastaan tekemisen puutetta, tai no ei nyt sentään tekemisen puutetta, mutta sai tehdä kaikkea ylimääräistäkin, minkä olisi kiireessä jättänyt tekemättä. Itse asiassa aivan ihanaa, kun joskus on näinkin päin. Voi tehdä työnsä huolella, eikä tarvitse kelloa miettiä. Perjantaina ehdin nähdä Lauraakin, vaikkakin pikaisesti, mutta silti ehdin :) Kämppä saatiin myös siivottua kunnolla, joten oli kiva viettää viikonloppu siistissä kämpässä. Tehtiin Mikan kanssa illalla pizzaa ja sai maata kainalossa leffaa katsoen.
Lauantaina olin lupautunut ruokkimaan kissanpennut puoliltapäivin, kun vanhemmat olivat omilla teillään. Ne on vaan niin söpöjä karvapalloja ^^ Siskokin oli kotikotona (en tiedä miksi vanhemmat eivät pyytäneet sitä ruokkimaan kissoja) ja sain tonkia läpi sen vaatteita, jotka se aikoi lahjoittaa pois muuttaessaan jenkkeihin. Löysin jopa joitain kivoja vaatteita omaa kokoani :) Sieltä lähdettiin sitten Mikan kanssa kaupunkiin kiertelemään kaupoissa ja leffaan. Mika löysi paitoja ja itse löysin neuleen alennuksesta. Ei nyt oikein kannatakkaan ostaa muita kuin jo valmiiksi alessa olevia, kun kunnon alet alkavat aivan pian. Käytiin katsomassa Diktaattori. Paljon piilovittuilua (tai vähän suorempaakin) jenkeille (ja vähän muillekin). Illalla katsotiin vielä toinenkin leffa kotona :D (Mika oli vähän innostunut leffa-alessa tuossa joku päivä...)
Sunnuntai oli taas kunnon liikuntapäivä. Aamun sain kuitenkin rauhassa vaan lagailla ja juoda kahvia lukien iltasanomien lööppejä. Päivemmällä käytiin ensin pelaamassa tunti sulkkista ja myöhemmin iltapäivällä oli kahvakuulatunti. Lisäksi matkat kuljettiin pyörällä, eli poljettuakin tuli melkein 10km. Nyt on lihakset vähän kipeenä, mutta ainakin tällä hetkellä ulkona näyttää siltä (ei sada), että voisi taas polkea töihin iltavuoroon. Työmatkapyöräillessä tulee vaan niin mukavan salakavalasti liikuttua. Onhan tuo matka aika tappava varsinkin töihin päin Oulunkylään nousun vuoksi, mutta ei se kauaa tunnu. Ja sitten tulee tunti yhteensä pyöräiltyä päivässä (tosin kahdessa osassa) eli oikein mukava lenkki :) Niin ja su ehti viedä kissojakin ulos, kun oli vieläpä niin mukava ilma :)
Mutta juu, ihana viikonloppu takana ja nyt takaisin töihin. Tosin nyt mulla on vaan kaksi iltavuoroa, kunnes taas kahden päivän vapaat, mutta viikonloppu taas töissä. Nyt on mukavan usein näitä vapaita, mutta se tietää sitä, että myöhemmin niitä vapaita on huomattavasti vähemmän... Mutta nyt kun alun epätietoisuus kaikesta on mukavasti kaikonnut ja homma alkanut sujua, töihin on mukavampaa lähteä :)
PS. Pakko loppuun vielä vähän hehkuttaa noita meidän vauvoja <3 Tosin ne on jo aika isoja vauvoja. Robin täytty kesäkuun alussa vuoden, tosin se on kyllä henkisesti edelleen ihan vauva. Ainakin leikkii lapsen tarmolla edelleen. Mutta jotenkin se on vaan niin ihanaa, kun aamulla kömpii kissa kainaloon kehräämään ja sitten yhdessä siinä vielä viimeiset tirsat vetästä <3
Perjantaina oli aamuvuorossa yllättävän runsaasti porukkaa töissä. Ensimmäistä kertaa oli suorastaan tekemisen puutetta, tai no ei nyt sentään tekemisen puutetta, mutta sai tehdä kaikkea ylimääräistäkin, minkä olisi kiireessä jättänyt tekemättä. Itse asiassa aivan ihanaa, kun joskus on näinkin päin. Voi tehdä työnsä huolella, eikä tarvitse kelloa miettiä. Perjantaina ehdin nähdä Lauraakin, vaikkakin pikaisesti, mutta silti ehdin :) Kämppä saatiin myös siivottua kunnolla, joten oli kiva viettää viikonloppu siistissä kämpässä. Tehtiin Mikan kanssa illalla pizzaa ja sai maata kainalossa leffaa katsoen.
Lauantaina olin lupautunut ruokkimaan kissanpennut puoliltapäivin, kun vanhemmat olivat omilla teillään. Ne on vaan niin söpöjä karvapalloja ^^ Siskokin oli kotikotona (en tiedä miksi vanhemmat eivät pyytäneet sitä ruokkimaan kissoja) ja sain tonkia läpi sen vaatteita, jotka se aikoi lahjoittaa pois muuttaessaan jenkkeihin. Löysin jopa joitain kivoja vaatteita omaa kokoani :) Sieltä lähdettiin sitten Mikan kanssa kaupunkiin kiertelemään kaupoissa ja leffaan. Mika löysi paitoja ja itse löysin neuleen alennuksesta. Ei nyt oikein kannatakkaan ostaa muita kuin jo valmiiksi alessa olevia, kun kunnon alet alkavat aivan pian. Käytiin katsomassa Diktaattori. Paljon piilovittuilua (tai vähän suorempaakin) jenkeille (ja vähän muillekin). Illalla katsotiin vielä toinenkin leffa kotona :D (Mika oli vähän innostunut leffa-alessa tuossa joku päivä...)
Sunnuntai oli taas kunnon liikuntapäivä. Aamun sain kuitenkin rauhassa vaan lagailla ja juoda kahvia lukien iltasanomien lööppejä. Päivemmällä käytiin ensin pelaamassa tunti sulkkista ja myöhemmin iltapäivällä oli kahvakuulatunti. Lisäksi matkat kuljettiin pyörällä, eli poljettuakin tuli melkein 10km. Nyt on lihakset vähän kipeenä, mutta ainakin tällä hetkellä ulkona näyttää siltä (ei sada), että voisi taas polkea töihin iltavuoroon. Työmatkapyöräillessä tulee vaan niin mukavan salakavalasti liikuttua. Onhan tuo matka aika tappava varsinkin töihin päin Oulunkylään nousun vuoksi, mutta ei se kauaa tunnu. Ja sitten tulee tunti yhteensä pyöräiltyä päivässä (tosin kahdessa osassa) eli oikein mukava lenkki :) Niin ja su ehti viedä kissojakin ulos, kun oli vieläpä niin mukava ilma :)
Mutta juu, ihana viikonloppu takana ja nyt takaisin töihin. Tosin nyt mulla on vaan kaksi iltavuoroa, kunnes taas kahden päivän vapaat, mutta viikonloppu taas töissä. Nyt on mukavan usein näitä vapaita, mutta se tietää sitä, että myöhemmin niitä vapaita on huomattavasti vähemmän... Mutta nyt kun alun epätietoisuus kaikesta on mukavasti kaikonnut ja homma alkanut sujua, töihin on mukavampaa lähteä :)
PS. Pakko loppuun vielä vähän hehkuttaa noita meidän vauvoja <3 Tosin ne on jo aika isoja vauvoja. Robin täytty kesäkuun alussa vuoden, tosin se on kyllä henkisesti edelleen ihan vauva. Ainakin leikkii lapsen tarmolla edelleen. Mutta jotenkin se on vaan niin ihanaa, kun aamulla kömpii kissa kainaloon kehräämään ja sitten yhdessä siinä vielä viimeiset tirsat vetästä <3
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Ensimmäinen vapaapäivä
Aloitin siis kesätyöt perjantaina 1.6 ja nyt olisi ensimmäinen vapaapäivä :) Sain työvuoroni heinäkuun alkuun asti ja jopas painottuu vuorot iltoihin ja viikonloppuun. Se on ihan jees rahan kannalta (tulee rutkasti lisiä!), mutta ei niin hyvä muun elämän kannalta. Muun muassa ystävien näkeminen jää ehkä vähemmälle kuin toivoin (ellei arkena voi nähdä) ja opparin + muiden kouluhommien tekeminen vaikeutuu. Myös juhannus menee iloisesti töissä... No mutta kesän tarkoitus onkin näin opiskelijana kerätä talven tienesti, joten ei saa valittaa!
Mutta ekan päivän olin tosiaan aivan pihalla. Tuntui etten osannut mitään! Olin vain tiellä! Onneksi kuitenkin joka päivä tunnen osaavani enemmän ja nyt vähän myöhemmin olen ymmärtänyt perjantain olleen harvinaisen surkea päivä aloittaa. Pari ekaa päivää olin perehdytyksessä, mutta sunnuntaina olinkin jo yhden päädyn vastuusairaanhoitaja. Hurjaa. Viikonloppuna on itseasiassa todella mukavaa olla töissä. Silloin ei ole mitään ylimääräistä, kuten lääkärinkiertoja tai kotiutumisia/uusia potilaita ja on vähemmän porukkaa osastolla sähläämässä, joten ilmapiirikin on rauhallisempi. Eilen olin iltapäivän vikassa IV-demossa. Sai taas laskiskella lääkelaskuja, jotka laskennallisesti oli erittäin helppoja, mutta olivat todellisia kompakysymyksiä. Pointti oli ilmeisesti enemmänkin varmistaa, että me tiedetään miten laskea tiputusnopeus, kertakäyttöampullien loppuja ei saa säilyttää ja kaliumia ei saa tiputtaa liian stydinä liuoksena. Mutta juu, nyt olisi opiskelijan IV-luvat näyttöjä vailla suoritettu. Saa nähdä tarviiko noita todellisuudessa, toisinsanoen, saako näyttöjä edes annettua. Ainakaan tällä hetkellä ei kenellekkään ole menossa IV-lääkkeitä.
Porukkakin on töissä ainakin suurimmiltaosin oikein jees. On siellä yksi jonka kanssa kemiat, tai pikemminkin temperamentti, ei oikein kohtaa. Taitaa se lasten psykiatrian homma päteä aikuisiinkin. Jos temperamentit ei kohtaa, niin ei hyvä. Mutta onneksi aikuisena asian tiedostaa ja osaa toimia sen mukaan :D
Ja sain vihdoinkin näkyviin suoritukseni! Eli heti kun opintotoimistosta lähettävät uuden opintosuoritteen, olisi luvassa uuden työsopparin allekirjoitus :)
Mutta nyt voisin jatkaa uuden silkkitopin ompelua, kunnes lähden kahvakuulailemaan :)
Mutta ekan päivän olin tosiaan aivan pihalla. Tuntui etten osannut mitään! Olin vain tiellä! Onneksi kuitenkin joka päivä tunnen osaavani enemmän ja nyt vähän myöhemmin olen ymmärtänyt perjantain olleen harvinaisen surkea päivä aloittaa. Pari ekaa päivää olin perehdytyksessä, mutta sunnuntaina olinkin jo yhden päädyn vastuusairaanhoitaja. Hurjaa. Viikonloppuna on itseasiassa todella mukavaa olla töissä. Silloin ei ole mitään ylimääräistä, kuten lääkärinkiertoja tai kotiutumisia/uusia potilaita ja on vähemmän porukkaa osastolla sähläämässä, joten ilmapiirikin on rauhallisempi. Eilen olin iltapäivän vikassa IV-demossa. Sai taas laskiskella lääkelaskuja, jotka laskennallisesti oli erittäin helppoja, mutta olivat todellisia kompakysymyksiä. Pointti oli ilmeisesti enemmänkin varmistaa, että me tiedetään miten laskea tiputusnopeus, kertakäyttöampullien loppuja ei saa säilyttää ja kaliumia ei saa tiputtaa liian stydinä liuoksena. Mutta juu, nyt olisi opiskelijan IV-luvat näyttöjä vailla suoritettu. Saa nähdä tarviiko noita todellisuudessa, toisinsanoen, saako näyttöjä edes annettua. Ainakaan tällä hetkellä ei kenellekkään ole menossa IV-lääkkeitä.
Porukkakin on töissä ainakin suurimmiltaosin oikein jees. On siellä yksi jonka kanssa kemiat, tai pikemminkin temperamentti, ei oikein kohtaa. Taitaa se lasten psykiatrian homma päteä aikuisiinkin. Jos temperamentit ei kohtaa, niin ei hyvä. Mutta onneksi aikuisena asian tiedostaa ja osaa toimia sen mukaan :D
Ja sain vihdoinkin näkyviin suoritukseni! Eli heti kun opintotoimistosta lähettävät uuden opintosuoritteen, olisi luvassa uuden työsopparin allekirjoitus :)
Mutta nyt voisin jatkaa uuden silkkitopin ompelua, kunnes lähden kahvakuulailemaan :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)