Työelämä kutsuu taas

Siinä sitten se loma loppu... yllättävän vähän mua jännitti sunnuntaina uuteen paikkaan meneminen, mutta ei mua ilmeisesti sitten jännittänytkään ihan niin vähän. kaikkeni yritin ja kaikenmaailman pillerikoktaileja vetelin yrityksenä ihan vaan nukahtaa. Onneksi nukahdin sentään siinä joskus kolmen jälkeen, mutta 6.30 ei olo ollut mitenkään parhain. Ensinnäkin väsytti niin sairaasti ja olin aivan lääkehuuruissa edelleen, että en mä oikein pystyssä enää osannut pysyä puhumattakaan siitä huimauksen määrästä. Välillä vaan näki tähtiä ja mietti, että millon sitä sit vaan rojahtaa ja pyörtyy ja mihin yrittäisin osua tai oksennanko jos vien pääni vessanpöntön lähelle. Noh, sain jalkani taas takaisin jossain vaiheessa enkä kokenut pyörtymistä enkä oksentanut ja sain itseni onnellisesti töihin. (kun sunnuntaina testattiin saatiin mun työmatkan pituudeksi pyörällä realistista vauhtia polkien noin 7min. Eli ei paha...mutta ei voita sitä muutaman sadan metrin matkaa viime kesältä ;P)

Ilmeisesti Helsingin kaupungilla hoidetaan useammassakin paikassa perehdytys oikeasti kunnolla, nimittäin koko tämän viikon kuljen jonkun muun matkassa. Ja jussinkin oon kokonaan vapaalla :) eli päästään Mikan kanssa mökille!

Mutta juu, kun olin tosiaan niin pihalla aamulla, koin todella suuria vaikeuksia pitää silmäni auki kun vähänkin istahdin. Erityisesti rapsan aikana oli erityisen vaikeaa näyttää edes siltä, että olisi hereillä. Kun silmät ei pysy auki niin se on TODELLA vaikeaa taistella vastaan. Yritin kaikkeni, mutta tuskin keneltäkään jäi huomaamatta miten väsähtänyt olin...Tosi hyvän kuvan varmaan annoin itsestäni näin ekana päivänä.....

Jotta homma ei jatkuisi samalla tavalla huomenna, sitä varmaan kannattaa lähteä jo valmistautumaan untenmaille. Jos nukkumatti ei tällä kertaa jättäisin meidän pysäkkiä välistä....

Mika tulee kotiin taas vasta keskiviikkona :( muta voin taas harjoitella sängynvaltaamista...Miten meidän sänky tuntuukaan niin tajuttoman kapealta aina kun Mika taas tulee kotiin :D Jopa mä alan olemaan sitä mieltä, ettei 140cm leveä sänky riitä meille kahdelle jättiläiselle...Ainakaan ilman Mikan valitusta siitä miten mä kierin sen päälle unissani tai mun valitusta siitä miten Mika harrastaa kyynärpäänsä tunkemista mun selästä läpi. Tosin luulen, että mä ainakin kierisin sen päälle ihan yhtä paljon vaikka sänky olis kuinka leveä :D Siinä ehkä menisin vaan vähän enemmän aikaa...

Vihdoinkin viikonloppu!

Päivä 8: Se hetki

Se kun näin Mikan ensimmäisen kerran.

Se kun saapuu kotiin pitkän ja rankan päivän jälkeen ja kotona odottaa siivottu koti tai valmis lämmin ruoka tai vaikkapa molemmat tai ihan vaan se tietty joka saa ihmeellisesti mielen kääntymään positiiviseen suuntaan.

Se hetki kun saa painaa päänsä tyynyyn ja on jopa toiveita oikeasti nukahtamisesta.

Se hetki kun sylissä on ihana pieni karvapallo kissanpentu jonka mahaa rapsuttaa ja joka pikkuhiljaa nukahtaa siihen.

Se hetki kun tajuaa oivaltaneensa jotain, mikä on vaivannut mieltä.

Se hetki kun on saanut jonkun ison kouluhomman (tai minkä vaan pakollisen homman) valmiiksi ja voi vihdoin laskea sen painamasta hartioilta.

Se hetki kun huomaa selvinneensä jostain ei niin mukavasta.

Se hetki kun sai kirjeen päässeensä sisään juuri siihen opiskelupaikkaan mihin halusikin

Se hetki kun katsoo peilistä itseään ja toteaa, että tänään näytänkin ihan hyvältä. (kuukautiskierto vaikuttaa tähän hurjasti)

Se hetki kun on paska fiilis ja saa itkeä sen pois ja sitten ei olekaan enää niin paska fiilis.

Se hetki kun nauraa kippurassa, eikä jostain syystä pystykään lopettamaan.

Se kun saa aamulla herätä johonkin muuhun kuin herätyskelloon omia aikojaan



Vihdoin saapui viikonloppu!! Tai no toisaalta viikko meni tosi nopeesti. Tuntuu kuin tän viikon olis vaan juossu paikasta toiseen. Maanantai tosin oli vielä vapaapäivä (tuntuupa ihanalta kun sai viettää pyhät pyhinä ^^ päivätyö houkuttelee ihmeellisesti myös tulevaisuudessa...vaikkei se kaksivuorotyökään yhtään paha ole...). Pohjafiilis on kuitenkin se, että kotona on suunnilleen käyty nukkumassa/yrittämässä unta ja sit taas lähetty ravaa muualla. Oonhan mä oikeesti kotonakin ollut, mutta se aika tuntuu niin mitättömältä. Mutta tänään oli töiden jälkeen vielä huippu meno <3 sai taas paasata jokainen omasta työharjoittelustaan ja päivitellä niitä iloja ja suruja. Samalla vielä ahtaa suuhunsa nannaa sapuskaa <3 Melkeen löysin perille ;) onneksi Inkuli neuvoi oikeaan osoitteeseen...

Ei nyt oikein minkäänlaista vappumieltä. Ehkä se on vaan se, kun nyt voi vihdoinkin antaa itsensä väsyä ja sitten sitä toden teolla on väsynyt. Koko viikon on nukkunut sen max 6h per yö, niin kyllä se alkaa tuntua tässä vaiheessa. Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä uni. Haluaisi vaan nollata. Mulla nollaamista ei ole kaupungilla riehuminen kännipäissään...se tekee itseasiassa vaan entistä väsyneemmäksi.

Puhuttiin muuten töissä tänään, miten vähien yöunien (kohtuuden rajoissa kuitenkin) on usein itseasiassa ainakin aamusta paljon virkeämpi, kuin kunnon yöunien jälkeen. Se väsymys tosin iskee yleensä sitten siinä lounaan jälkeen...

Mutta ehkä kuitenkin huomenna mantan lakitusta katsomaan? Tosin en ole edes ommellut uusimpia merkkejä haalariini :( mutta olisi sitä silti kiva taas pitkästä aikaa ulkoiluttaa kuin myös valkolakkiani. Ehkä huomenna ehtii vielä merkkejä ommella?

Maanantai ei ole lempipäiviäni

Ei nyt ihan menny putkeen viime yö. Ehkä mä jossain vaiheessa harhailin myös hetkellisesti siellä unen puolella, mutta ainakin se jäi todella vähälle. Seurasin jokaisen tunnin vaihtumista ilman, että olisin ainakaan huomannut nukkuneeni jonkin pienen hetken. Ajatuksissani pyörin ihan House:n maailmassa. Oltiin katottu Mikan kanssa kakkostuotantokautta. Jonkun potilaan asioita mä sit pakonomasesti pohdin ja yritin olla ajattelematta yhtään mitään ja vaan rentoutua, tuloksetta. Viideltä päätin, etten todellakaan heräisi puoli seitsemältä kouluun. Onneksi oli mielenterveystyötä ja kriisiapua. Ei sitä luennoitsijaa itseään tunnu vähempää kiinnostavan meille pälpättäminen. Se vasta oliskin ollut turhauttavaa, jos olisin raahautunut sinne ja se olisi kyllästynyt taas jo luennon puolessa välissä. Kasilta nukahdin onneksi muutamaksi tunniksi. Ehkä sillä pärjää seuraavaan yöhön.

Psykiatrian ja mielenterveystyön luennoilla istuminen osaa ajoittain olla hyvinkin ahdistavaa. Varsinkin kun joku kysyy esim. "Onko ne psykoosissa olevat sit koko ajan ihan harhaisia?" ja luennoitsija siinä sit yrittää selittää parhaansa mukaan psykoosissa olemista myöntäen kuitenkin jossain vaiheessa, että eihän hänellä ole henkilökohtaista kokemusta eli hän kertoo vain sen mitä on muilta kuullut. Tai sitten joku neropatti laukoo luentosalin takaa "mutta eihän mun kannata hirveen herkästi kysellä masennuksesta tai antaa täytettäväksi tota BDI:tä kun sit sehän voi alkaa kuvittelee vaan lisää oireita itselleen ja mä voin aiheuttaa sille masennuksen" Psykiatri selvästi vähän hillitsi itseään ja sanoi vain olevansa täysin eri mieltä asiasta.

Mika lähti taas Lahteen kaimaansa tapaamaan viikonloppuna. Eli mä jäin yksin :( Tai no en mä jäänyt yksin kun lähdin kotikotona käymään. Molemmat siskot oli myös käymässä. Meillä oli äiti-(3x)tytär-aikaa. Onneksi talo on vain yhdessä kerroksessa kellaria lukuun ottamatta niin Jenni pääsi pyörätuolinsa kanssa liikumaan. Monni raukka tosin pelkäsi omituista kapistusta. Mutta pennut on aivan ihania <3 Laitan tänne kuvia kun keksin miten. En ole mikään nero näissä asioissa. Kohta vanhempien luona juoksentelee jaloissa 8 karvapalloa joista 6 on pienenpieniä. Odotan tosiaan sitä kun pennut lähtee avartamaan käsitystään maailmasta.

Kun tulin sit illalla kotiin, päätin kokeilla opettajien suosittelemaa tyyliä kirjoittaa koulutöitä viinilasin kanssa. Aika hyvin siinä sit tuli kirjoitettua eettistä liibalaabaa päihdeongelmista kärsivien odottajien hoidosta. Täytyy kyllä lukea juttu läpi. Tosin sillon yöllä mun havainnot tuntui tietenkin todella nerokkailta....saa nähdä kestääkö ne päivänvaloa.

Mutta uusi viikko ja uudet kujeet. Tänään tuskin jaksan lähteä nyrkkeilemään, mutta kävelylenkki voisi tehdä terää...

Hukkaan heitetty loma?

Alkaa olla tää "loma" lopuillaan. Oon onnistunut pitämään sen vähän liiankin hyvin lomana, kun eihän sen oikeasti loma pitänyt olla, vaan iso kasa itsenäisen työskentelyn päiviä rykelmässä. Noh....Empä ole sitä itsenäistä työskentelyä kauhiasti harrastanut. Sain mä eilen aloitettua sitä seminaarityötä. Mun oli tarkoitus kirjoittaa 3-5 sivua. Nyt olen kirjoittanut 4 sivua, enkä ole mielestäni päässyt edes kunnolla asiaan. Ei koko hommalla ole päätä eikä häntää ja toistan itseäni aivan liikaa. Eli se homma vaatii vielä rutkasti työstämistä. Etiikan esseelle en ole ajatustakaan suonut ja sama pätee enkun artikkelireferaattiin/esseeseen/systeemiin (näin selvillä olen koko tehtävänannosta).

Mitä sitten olen tehnyt? Noooh....Tuon seminaarityön aineiston työstämisessä meni vähän pitempään, kun olin luullut (enkä siinäkään ole vielä valmis kaikilta osa-alueilta). Lopun ajasta olen aika pitkälti vain lorvinut. Aika tuntuu kuluvan aivan liian nopeasti. Kun silmä vähänkin välttää, se on jo hypänny ihan liikaa etiäpäin. Sen huomaa keskellä yötäkin, kun ei ole unessa, mutta ei täysin hereilläkään vaikka olo on täysin pirteä.

En ymmärrä mikä siinä on, että siinä joskus 1.30-4 mun on aina pakko olla hereillä vaihteleva aika. Välillä aika on onneksi vain minimaalinen, mutta toisinaan taas sitä jää valvomaan useammaksi tunniksi. Esim viime yönä olin hereillä suunnilleen 1.30-3. Ei mua haittaisi ollenkaan semmoinen satunnainen heräily katsomaan kelloa ja toteamaan, että kyllä sitä voi tosiaan vielä nukkua rauhassa. Mutta kun sitä ei enää vaivattomasti nukahdakaan, rupeaa se heräily olemaan rasittavaa. Mutta minkäs sille mahtaa....

Katsottiin Mikan kanssa eilen illalla Nuori Hannibal. Joten tietenkin sillon 1.30-3 mulla pyöri vaan nonstoppina sen leffan tapahtumat päässä. Eihän se leffa mitenkään pelottava ole, mutta aika ällöttävä kyllä. Ja on muuten todella vaikeaa saada itsensä ajattelemaan jotain muuta.

Mutta juu...Nyt alkaakin koulussa jonkinlainen loppurysäys ennen harjoittelua. Nii-i...Olisi ehkä kannattanut tehdä ne roikkuvat kouluhommat pois alta...Jos tänään sais asioita enemmänkin aikaiseksi? Turha toivo?

Isä lähti taas merelle. Kyllä mullekin kelpais purjehtia caribialla nyt....

Hyvä flow

On vahvasti semmonen tunne, että farmakologian pariin palaan vielä uusinnassakin :/ Tai no kylhän mä siinä aika paljon osasin! Ne vaikuttavat aineet oli vaan yksi pieni mutta... Mutta tänään koulun jälkeen alkoikin sitten puolentoista vikkon loma :) Hiihtola? Vau mikä yleellisyys! Opettajien mukaan tää tupsahti meille "sattumalta". Mutta on se nyt kiva joskus olla muutakin lomaa, kuin joululoma ja työntäytteinen kesäloma! Lomanalun kunniaksi lupauduin huomiseksi töihin! Lomasuunnitelmiin kuuluu myös etiikan essee, enkun referaattiessee ja seminaarityön aineiston etsimistä ja kirjoittamista lasten kohtaamisesta. Ja tosiaan toivon, että saisin nuo tosiaan oikeasti tehtyä...

Ei menny su-ma-yö oikeen nappiin... Tavalliseen tapaani nukahdin kyllä melatoniinin voimin oikein loistavasti, mutta heräsin tosiaan taas tasan kolmen tunnin päästä uudestaan. Eli tässä tapauksessa noin 1:30. (ehkä se circadin oli sittenkin vähän parempi depottablettina, vaikka onkin tuplasti kaliimpaa.) Kolmen aikoihin kyllästyin kierimiseen ja aloin olla muutenkin liian kateellinen Mikalle, joka tuhisi tyytyväisenä vieressä, joten nousin tekemään jotain muuta. Oli kuitenkin vähän huono olo ja närästi mielettömästi, joten pian olinkin sit tyhjentämässä mahalaukkuni sisältöä vessanpönttöön. Hyi olin ihan unohtanut kuinka kauheeta oksentaminen on :S Otin protonipumppusalpaajan (toivoen sen auttavan mahdollisimman nopeasti) ja painuin takaisin pehkuihin ämpäri mukana. Noh ei sitä tullu oikeen mitenkään nukuttua loppuyönä, mutta ainakaan oksentaminen ei jatkunu.

Maanantain olin aivan zombi ja jokseenkin heikossa kuosissa. Mutta ainakin se farmakologian tentti tuli jotenkin tehtyä, jumppaan en kuitenkaan enää jäänyt ja myöhemmin sain tietää, että se peruttiin joka tapauksessa junien mahdottoman myöhästelyn takia. Kotona kuitenkin piristi tuo minun ihana mieheni ruusukimpun kanssa. Sain myös aikaiseksi taas todella herkullisia lihapasteijoita ja raivostuin katsomamme elokuvan toiselle päähenkilölle (miten joku voi olla niin idiootti?). Taistelin koko illan pitääkseni silmäni auki ja ilmeisesti se kannatti :)

En muista millon olisin nukkunut koko yön heräämättä kertaakaan! Ahh kun tuntui ihanalta herätä aamulla vasta herätyskellon mekastukseen! Herätyskellokin armahti mua, nimittäin radiosta tuli sattumalta rauhallisempi biisi ja olin vihdoinkin kääntäny volyymia vähän pienemmälle, eli normaali shokkiherätys jäi tänäaamuna kokematta :) Ja hyvä flow on jatkunu koko päivän! Vaikka otinkin aamulla vähän rennommin, olin silti tarpeeksi ajoissa koululla. En antanut häiritä, että unohdin evääksi suunnittelemani lihapasteijat kotiin. Junatkin kulki 10min myöhässä, mutta ite satuin saapumaan paikalle täydelliseen aikaan. Onneksi en matkaa keskustaa kohti, nimittäin silloin matka ei olisi sujunut kauhian mukavasti... Koulun jälkeen kävin vielä uimassa ja ompas olo nyt reipas ja aikaansaava!

Jatkuispa tää fiilis huomennakin :)

Nukkumatti ei ollu siellä missä sitä tarvittiin.

Ei meinannu millään tulla uni illalla. Aamuvuoro tänää, niin rupes iohan ahistaa, että nukunko ollenkaan koko yön aikana. otin sit yhen ketipinorin ja aattelin että jos sitä nyt nukahtais. Yllättäen sitä ei sit vieläkään päässy sellaseen nukahtamistilaan, joten otin kaks lisää. Näin 5,5h myöhemmin tajuun ettei se ollu hyvä idea. Taistelen pitääkseni silmäni auki. Ei oo kuitenkaa helppoo.

Niin toivon, että jotenki herään töissä. Jos sitä ens yönä sais nukutus ja vieläpä aikasin. huomenna seiskaan. Tänää vasta puol kasiin.

Ja tänää oli sit semmonen päivä.....

Herätyskello soi 5.30 AM. Olin illalla vähän avittanu nukahtamistani kun ei sitä vaan voi saada unta tarpeeks nopeesti kun tulee muutenki kotiin puol kymmeneltä iltavuorosta ja ei ne työt vaan mitenkään jääny sinne työpaikalle. sitä vaan kelas niitä asioita uudestaan ja uudestaan.

Muistinko sanoa yökölle siitä asiasta? Nostinko laidan ylös? Se oli kyllä tänään niin kivuliaan näköinen. Oisko liman imeminen helpottanu sen oloa? Mut toisaalta se myös edistää jonkun verran sen liman erittymistä. Onkohan sillä flunssa vai jotain vakavampaa? Onkohan se antibiooteilla hoidettavissa? Kuinkakohan pian sen yhen clost-vastaukset tulee labrasta? Toivottavasti se ei oo saanu sitä.  Pesinkö käteni aina kun piti? desinfioinko tarpeeks? No ei sillä enää väliä, se ois mussa jo. Olisinko pystyny suostuttelee sitä paremmin pystyyn? Seuraavalla kerralla uskallan sit katetroida itse. Olikohan meijän päähän labroja huomiseks? Kirjasinkohan kaiken oleellisen.

Mut joo ei ois siis ollu mahdollisuuksiakaan nukahtaa. Onneks mulla on vielä jäljellä niitä yhtiä lääkkeitä. Ja kuitenki sitä sit tietenki uneen pääs klo 23 jälkeen. Eli aamulla hyppäsin taas ilman kun herätyskello soi. Olin ollu vielä aivan ihanan syvässä unessa. Hetki meni tajuta missä olin, mikä päivä oli ja mitä mun nyt oikeen piti tehä. Kahvikaan ei nyt oikeen tehny tehtäväänsä. Olin ihan kirjaimellisesti silmät ristissä. Jännää kun on niin väsyny, että silmät vaan meinaa jatkuvasti ajautuu ristiin. Näytin bussissa varmaan tosi tyhmältä kun taistelin, että mun silmät pysyin auki...eli ne pysy puoliks auki.

Huono omatunto, kun jäi muutama asia tekemättä, kun yks aivan ihana rouva pyys. Ihan pikkujuttuja, mutta kuitenki unohdin. Sitä on vaan niin paljon asioita, joita yrittää pitää päässä ja jotka pitäs olla jo hoidettu. Mut ne oli niin pieniä asioita, että olis ihan varmasti ehtiny jossain välissä. Poistin hänelt just hakaset tänää. JEIJ meni aivan loistavasti! En aiheuttanu kipua eikä tihkunu pisaran pisaraakaan verta! ^^

Aamu oli sen verran hektinen, että muutaman aamupesut ja sellaset jäiki sit myöhemmäks (klo 10). No siitä vasta kiukustuki se yks. Eilen mä olin vielä aivan ihana hoitaja, mut tänää olinki sit täys paska. No olisin mäki kiukkunen jos mul olis ripulit housuissa. Anteeksi etten pysty olemaan kaikkialla samanaikasesti. Ei kaikkia potilaita mitenkään ehdi hoitaa samaan aikaan heti aamusta. Ei vaan pysty! Olin siinä just rientäny pitkin käytäviä ja sit saa vielä jatkuvaa paskaa niskaan. Teki mieli alkaa huutaa sille takas, että haluuko se, että mä pesen sen paskasen pyllyn vai lähenkö pois kun kerran oon niin surkea ja teen kaiken aivan väärin. Toinen vaihtoehto olis ollu vaan juosta pois itkemään. Ei enää kauheesti tee mieli hymyillä ja olla ystävällinen siinä. Onneks ohjaaja meni viemää sen sänkyyn takasin niin sain jäädä sitä vessaa siivoomaan ja kokoomaan itteeni. Tuli ohjaajaki siinä viel sanoomaan, että sen sanomisia ei todellakaan kannata kuunnella....mutta osaa sairaat potilaatki olla niin helvetin ilkeitä. Empatiakyky sitä kohtaan katoo kuin tuhka tuuleen kun saa tommosta sontaa vaan niskaansa vaikka tekee siinä kaikkensa auttaakseen.

Kun menin myöhemmin huuhtelee sen korvia nii johan oliki sit taas toinen ääni kellossa. Sit olin taas niin hyvä hoitaja ja kiltti ja ihana.......

Tiiän, että tommosta tulee vastaan aivan varmasti jatkossaki. Dementikot ei kuitenkaa osannu haukkuu tolla tavalla. Siel koki vaan huutamista, kiroilua, huorittelua ja lyömistä. Se oli helpompi vaan ohittaa. Tuskin ne ittekkään oikeen tajus, että missä mennään. Siitä tommonen käytös tuleeki, kun ne ei jotain ymmärrä. Mut tuo oli aivan täysjärkinen ihminen. Osaa julmasti valita sanansa. Mut tuommoseen tosiaan törmää varmaan jokasessa työpaikassa palvelualalla. Ihmiset osaa olla ilkeitä.

Oli aika mielenkiintonen psykiatrikäyntiki. Tulkittiin mun vanhoja EKG-käyriä, joita multa otettiin sillon yhes vaihees jatkuvasti. Mulle kukaan ei ikinä kertonu miks niitä otettiin. Nyt hän kerto, että mun senaikaseen psyykelääkkeeseen kuuluu EKG-seuranta, koska se voi aiheuttaa muutoksia. Ja sit mul havaittiinki ilmeiseti jossain vaiheessa hieman liian pitkä QRST-kompleksi, mitä sit seurattiin. Ei mulle sit sanottu ikinä mitään. Ihmettelinki sillon jonkus, että miks se lääkäri tuijotteli mun nauhaa niin kauan ja mittaili siinä jotain. Ja ilmeisesti mun P-aalto on aina ollu semmonen pieni kärpäsenkakka. Kyl se on seillä mut se on vaan niin tajuttoman pieni. noh...se vaan siis on. Ihmettelinki sitä siitä Inkan ottamas EKG:ssä. Niilt kuulemma löytyy se mun aivosähkökäyräki. Se ois jännää nähä. Rupesin myös ihmettelee sitä mun kansioo, kun se on tosiaan kasvanu aikalailla kokoa. Lupas, että seuraaval käynnil saan käydä sen läpi. Lupas myös printtaa niitten kirjaukset koneelta. Haluun tietää mitä musta on kirjattu. Ymmärrettävästä syystä se haluu, että käyn ne läpi sen kans yhessä.

Huomenna olis haravointia ja puskien leikkausta mummolassa. Lupauduttiin Mikan kanssa avuks. Mut siellä saaki sit aina enemmän syötävää kun linjat kestäis :)