stressipeppu

Stressi alkaa taas pahasti päästä valloilleen. Nyt on siis hyvä hetki vähän rauhoitella itseään.

Niin monet kerrat olen koulun kanssa hokenut, että miten taas tämän lukukauden jaksaa läpi. Joka kerta olen siitä joka tapauksessa selvinnyt enkä millään tavalla huonosti. Oi miksi pitääkään olla tämmöinen liian tunnollinen luonne. Enkö minäkin voisi nyt joskus sanoa, että ei vaan kiinnosta? Yritettiin parhaamme mukaan alisuorittaa hyvinvointiyrittäjyyden liiketoimintasuunnitelman kanssa, mutta lopputulos oli jotain aivan muuta. En osaa alisuorittaa. Mutta silti olen aina selvinnyt vaikka kuinka on stressannut. Eli eiköhän tämäkin kevät oikein hyvin mene, vaikka nyt kauhistuttaa. Vielä on kuitenkin reilusti aikaa kunnes pitää tehtäviä alkaa palauttelemaan. Tosin olisi kiva saada vielä se viimeisenkin portfoliotyön tehtävänanto -.-

Stressaan aivan liikaa tuota ruotsia. Oon yksinkertaisesti liian huono ruotsissa. Siinä alisuoritan kyllä todella hienosti, mutta tahattomasti :D VIRTU-hanke stressaa. En halua olla spontaanissa keskustelussa ruotsiksi vanhuksen kanssa VIRTU-tv:n välityksellä. Olen nyt kuitenkin yrittänyt parhaani mukaan asennoitua niin, että kunhan jotain tulee sanottua ja ihan sama meneekö se vähän tai enemmänkin pieleen. Kunhan sen saa hoidettua. Ei se oli kuin 15min..... Juuri äsken myös tajusin ettei huomenna olekaan ruotsin tunti, eli onkin vielä aikaa opiskella sanakokeeseen :D Eli nou hätä vielä...

Kesätyöstressi on myös ohi! Tänään varmistui paikka Suursuon sairaalassa :) ei se kyllä tainnutkaan olla työhaastattelu, kun tökkäsi henkilöstölomakkeen suoraan käteen. Se paikka tuntuikin parhaalta vaihtoehdolta. Eli sinne sitten ensimmäistä kertaa sairaanhoitajana. IV- ja lääkeluvat täytyy vaan käydä nyt keväällä siellä suorittamassa niin pääsee kesällä heti hommiin. Jos kesällä jaksaisi sitten vaikka pyörällä kulkea niin johan tulisi hyötyliikuntaa ^^ Toivon myös hartaasti, että opettajat ajattelisivat opiskelijaa ja laittaisivat kevään lopuksi suoritusmerkinnät kipin kapin koneelle, nimittäin olisi todella mukavaa saada epäpätevyys vähennystä vain 4%. Mutta jollain tavalla jotenkin siisti fiilis, että olen ihan oikeasti opinnoissani jo sinä vaiheessa, että saan työskennellä sairaanhoitajana. Kesällä onkin sitten näillä näkymin niin paljon pisteitä, että saisi työskennellä jo terkkarina :) Niin ne opinnot vaan hupenee käsistä.

Yritän parhaani mukaan olla ottamatta stressiä tuosta nukkumisesta. Nukun vielä huonommin kun stressaan sitä että nukun huonosti. Tekee mieli lyödä sitä ihmistä joka sanoo, että kun nukkuu yhtenä yönä huonosti niin ainakin seuraavana nukkuu sitten hyvin. Tuo on suurinta puppua mitä voi olla. Se joka noin sanoo, ei ole todellisuudessa kärsinyt uniongelmista. Yritän nyt vain hyväksyä tilanteeni ja antaa itselleni aikaa. Oli liian kova hinku irti kaikista lääkkeistä, niin tämä tuntui liian inhottavalta takapakilta. Mutta enhän mä edes syö mitään kunnon unilääkkeitä! Joten nyt mun pitäisi vähän rauhottua ja uskoa, että pääsen niistäkin lääkkeistä vielä eroon, kun on sen aika. Olen liian kärsimätön.

Mutta tähän loppuun täytyy ilmoittaa, miten ihanat ystävät minulla onkaan <3 ja tuo mies <9

long time no see

Juup eli koulu startannu taas urakalla. Pelottava määrä kirjallisia töitä jo työn alla (tai ainakin pitäisi olla työn alla) ja niitä tuntuu tulevan vielä koko ajan lisää. Ihmettelen edelleen miten saan muka mahdutettua rokotusohjelman perusteet + tekstiä ennakkoluuloista rokotuksia kohtaan + omaa pohdintaa KOLMEEN sivuun. Tuosta aiheestahan voisi kymmeniä sivuja tekstiä. Välillä tuntuu, että olisi vain helpompaa kirjoittaa ja kirjoittaa kuin harrastaa radikaalia tiivistämistä.

Aluksi ärsytti, kun eräs luennoitsija käytti lähes kokonaisen tunnin siihen, että laskimme kurssin tuntimääriä, että mistä opintopisteet koostuvat. Nyt semmoinen fiilis, että voisivatko muutkin opettajat laskea hieman niitä tuntimääriä. Yhdelle opettajalle jo ystävällisesti huomautettu asiasta kun hän haluaa teettää meillä HUOMATTAVASTI enemmän töitä tunneissa, kuin mitä saamme opintopisteitä. Voi miksi noita tunteja ei keksitty pohtia jo viime syksynä! Silloin tuntui menevän jokaisen kurssin kohdalla työtunnit pahasti yläkanttiin.

Mutta on se vaan ihanaa, kun vihdoinkin olen päässyt niihin varsinaisiin terkkariopintoihin asti! Tosin tajusin, että olisi ehkä vaan suosiolla pitänyt käydä lapsivuodeosastoharjoittelu vasta terkkarivaiheessa, nimittäin olisin selvinnyt huomattavasti vähemmällä työllä. Olisin voinut oppia asiat nyt luennolla eikä olisi tarvinnut niitä itsenäisesti päntätä harjoittelun yhteydessä.

Ei tästä keväästäkään näytä tulevan vielä mitenkään helppoa, mutta ainakin sitten seuraavasta lukuvuodesta tulee! Ja voi että sitä ihanuutta kun saa opparinkin pois alta! VIHDOINKIN saatiin vihreää valoa meidän opparisuunnitelmalle. Ei sitä sitten väännetykään kuin puoli vuotta. Mutta nyt sentään suunnitelma on valmis! Oppari täytyykin enää sitten vain kirjoittaa, nimittäin systemaattinen tiedonhakukin saatiin perjantaina tehtyä. Toivon hartaasti, että kirjoittaminen saataisiin hoidettua kevään aikana. Jääköön sitten vaikka seminaari ja kypsyysnäyte syksyyn, mutta kunhan ainakin raskain homma olisi pois alta :D

Viikonloput on ihania <3 Tämäkin viikonloppu on ollut (ja tulee olemaan) taas kerrassaan mukava. Perjantaina oltiin ystävien kesken Kokomossa. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa tanssimaan! Ja Kokomon drinkin on jännällä tavallaan herkullisia. Menin nukkumaan siinä joskus kolmen aikaan ja yhdeksältä oli taas herätys. Kymmeneltä oli sulkapallovuoro. Vähän tuo edellinen ilta selvästi vaikutti suorituskykyyn, mutta ainakin pelissä heräsi mukavasti :D Huomenna olisi tarkoitus ajella Nummi-Pusulaan katsomaan että paikat on ehjinä. Anoppiehdokas lupasi viedä meidät samalla reissulla syömään :)

Viikon päästä tytöt lähtee sitten laivalle ;)

Eli ei kiire loppunutkaan syksyn jälkeen. Mika taas viime viikolla kyseli, että milloin oikein oon kotona, kun aina ole jossain. Mutta viime viikko nyt olikin vielä normaaliakin kiireisempi...

Aamun ajatuksia

Koulu alkaa vasta puolen päivän aikaan ja mun aivot käy jostain syystä hieman ylikierroksilla. Voisiko johtua siitä, että nukuin taas vaihteeksi yllättävän hyvin ja olo on ihanan levännyt? Tässä nyt siis hyvin sekavaa ja sattumanvaraista tekstiä pääni sisällöstä.

Olen ihmetellyt jo pidemmän aikaa, että miksi törmään usein hämmästyneisiin ilmeisiin kun mainitsen pituuteni. "Ei uskoisi, että olet niin pitkä", on hyvin usein kuultu lausahdus. Ensinnäkin, itse en koe olevani mitenkään erityisen pitkä 180cm pitkänä. Tai siis tiedän kyllä olevani huomattavasti pidempi kuin keskivertosuomalainen nainen tai jopa pidempi kuin moni malli. Mutta jotenkin kun koko perhe ja suurin osa suvusta on pitkää porukkaa täynnä, niin en koe olevani mitenkään poikkeuksellinen. Onhan tuo oma mieskin 10cm pidempi ja isäni sitäkin pidempi. Ei äitikään ole kuin 5cm lyhyempi.

Kuitenkin jos jollekin muulle mainitsee pituuden 180cm he usein ihmettelevät ja hämmästelevät kahta asiaa. Ensinnäkin, heidän mielestään 180cm tuntuu olevan ihmeellisen paljon pituutta ja toiseksi, heidän mielestään minä en vaikuta niin pitkältä. Joten itse jään ihmettelemään erityisesti sitä, että mihin se pituus minussa katoaa? Ihan mukavaa, ettei sitten näytä niin kummallisen pitkältä, mutta miten onnistun näyttämään lyhyemmältä? Ehkä kilometrisäärien puuttuminen lyhentää? Tai se, etten ole enää niin luuranko kuin ennen? Tiedähäntä.

Joskus pituuteni oli itsellenikin huomattavasti isompi pala purtavaksi. Omaan naisihanteeseeni kuului kuva pienestä ja sirosta (ja kevyestä) naisesta. Pituus tuo mukanaan aina myös massaa. Toisaalta on myös enemmän pituutta mihin sitä läskiä piilottaa :D Mutta kesti aikansa kunnes hyväksyin sen, ettei minusta yksinkertaisesti voi mitenkään fyysiikan lakien mukaan tulla pientä, siroa ja höyhenen kevyttä. En ollut mysökään aina ihan innoissani siitä, miten olin koko ala-asteen luokan pisin, turhaa huomiota mitä en halunnut. En myöskään ollut ihan niin innoissani siitä, että jokaisissa sukujuhlissa kuuli "taasko sinä olet kasvanut?!", etenkin silloin kun sai alkaa vastailemaan takaisin "en ole itseasiassa enää muutamaan vuoteen." Kiusaantumista aiheutti etenkin se, kun sukulaiset päättivät muutamaan otteeseen juhlien keskellä oikein mitata mittanauhan kanssa, kuinka pitkäksi olin venynyt.

Nykyään sitä on jotenkin oppinut hyväksymään itsensä paremmin tämän muotoisena ja pituisena. Vaikka kyllä se vieläkin kirpaisee, kun joku päättää päin näköä ilmoittaa miten iloinen on itse siitä ettei ole kasvanut minun mittasuhteisiini. Ei tällaisena oleminen ole yhtään niin iljettävää kuin jotkut tuntuvat ajattelevan. Ihan hyvin itsekin voin pistä korkkarit jalkaan. Oma rajani koron korkeudelle vain sattuu olemaan se 7-8cm. Ihan vaan sen takia, että silloin tuo mies on edelleen minua pidempi (ja en uskalla luottaa siihen, että pysyisin korkeammilla koroilla pystyssä...). Olen lukemattomia kertoja ajatellut, miten mukavaa olisikaan olla hieman lyhyempi, mutta ei tässäkään hei mitään vikaa ole. Omat hyvät puolensa tässäkin :)

Asiasta kukkaruukkuun: Mika törmäsi eilen tähän. En millään tavalla ihmettele Ragdollien saamaan suosiota. Voin ihan omalla kokemuksella todeta, että nämä kissat ovat aivan ihania. Eivät ehkä välttämättä sovi ihmiselle joka haluaa kissan jolla on juuri semmoinen perinteinen kissan persoona. Nämä välillä muistuttavat luonteeltaan vähän enemmän koiria. Ovat yltiöihmisystävällisiä. Kun hankit Ragdollin, et tee enää mitään yksin. Etenkin Batman tuntuu vihaavan suljettuja ovia. Hänen täytyy aina päästä sinne minne itsekin menee, myös vessaan tai suihkuun. Kotona jotain puuhaillessa, kissat seuraa aina samaan huoneeseen. Kun itse vaihtaa huonetta, ne seuraa joskus jopa ihan vaan nukkumaan siihen lähistölle. Ainakin nuo kaksi ovat myös läillä liiankin uteliaita. Käsitöiden tekeminen ei olekaan enää niin helppoa, kun kissat tykkää istua kaavojen päällä tai leikkiä kankaan kulmilla. Neuloessa Robin tykkää jyrsiä puikkojen päätyjä. Ragdollit ovat myös tunnettuja pelottomasta luonteestaan (minkä vuoksi ne ovat myös ehdottomasti vain sisäkissoja). Kun tulen kotiin, on molemmat kissat aina ovella vastassa. Vieraat ovat erittäin kiinnostavia eikä meillä tunneta semmoista kuin vierastaminen. Nuo kaksi eivät harrasta sängyn alla lymyilyä eikä imurikaan (valitettavasti) enää pelota. Robin etenkin harrastaa imuroidessani siirry itse -politiikkaa. Moppi on myös ihan liian kiinnostava ja mopatessa täytyy vain hyväksyä se, että tuo pienempi kissa ajoittain hyökkäilee mopin kimppuun ja roikkuu mukana.

On noissa kahdessa tullut etenkin viime aikoina eräs huono puolikin esille. Nuo eivät vain mitenkään haluaisi antaa meidän nukkua liian myöhään aamulla. Se on ilmeisesti ihan liian inhottavaa, että makkarin ovi pidetään yöllä kiinni (muuten herää pitkin yötä siihen, että kissa polkee rinnanpäällä ja kehrää äänekkäästi korvan vieressä). Siitä lähtee yllättävän kova ääni kun nuo raapivat/kaapivat ovea eikä se ovelle muutenkaan tee hyvää. Kokeiltiin ensin sitä, että noustiin aina ruiskuttamaan vettä niiden päälle kun raapivat ovea. Valitettavasti tämä vain opetti niille, että täytyy juosta pakoon kun kuulee jomman kumman nousevan sängystä ylös. Oven raapiminen ei siis kuitenkaan loppunut lainkaan. Nyt tajuttiin kuitenkin kokeilla kissakarkoitteen ruiskuttamista oveen ja ovenpiliin säännöllisesti. Se vihdoinkin auttoi, kun vaan tarpeeksi monta kertaa hinkkasi sitä oveen! Viime yönä vasta aamulla Batman (tunnistan äänestä) muutaman kerran yritti raapia ovea, mutta lopetti itse lyhyeen. JES! Erävoitto!

Mutta on nuo vaan niin ihania lötkömötköjä <3 Robin tälläkin hetkellä kehrää sylissäni. Sen on aina pakko päästä syliin istumaan, kun istun koneen ääressä. <3

Viikonloppuna olisi tiedossa kahden päivän edestä kissanäyttelyitä. Saas nähdä miten meidän pojille tällä kertaa käy. Batman on ensimmäistä kertaa aikuisten luokassa.

Tulipas pitkä romaani. Nyt ei ehdi kuvia etsiä, mutta ehkä myöhemmin saattaa ilmestyä :)   

UV

Juup. Elikkäs uusi vuosi oli ja meni. Mikan kanssa ei sitten todellakaan säästytty ongelmilta. Näin jälkikäteen naurattaa koko homma, kun miten kaikki voikaan mennä vaan niin pieleen.

Nea <3

Keskiyö lähestyi ja ulos lähdettiin

Aivan ihana kaulaliina!

Tarkoitus oli siis mennä Iiron ystävän luo viettämään iltaa. Noh. Mikalla oli jo lähtiessä omituinen olo, mutta kun bussi oli menny Malmista reilusti ohi rupesi yököttämään. Mika ei siis ollut juhlakunnossa. Noh, käveltiin sitten kotiin se muutama kilometri ja sen aikana Mikalla olo parani sen verran kuitenkin, että sano pystyvänsä heittää mut sinne Rajakylään. Mentiin autolle ja lukot oli jäätyny umpeen. Noh, juoksin hakemassa sisältä sytkärin ja sillä lämmiteltiin avainta, jotta päästii autoon sisään. Auto saatiin käyntiin, mutta käsijarru oli jumittunu. Mika aatteli, että se on jäässä tai jotain ja laukeaisi kun ajaisi jonkin matkaa. Malmin kohdalla jarrulevyt hehku punasena eikä tilanne näyttänyt mihinkään muuttuvan. Mika Potki jarruja auki ja mä päätin yrittää taas bussia. Noh, Mika sai suht nopeasti jarrut taas auki kun tajusi missä vika, mutta mä päätin silti olla vaivaamatta enempää. Bussikin oli reilusti myöhässä ja ajatteli, että jos sekin päättää olla tulematta niin sitten kyllä luovutan tämän uuden vuoden osalta. Onneksi tuli ja edes minä (Mika raukka :( ) pääsin juhlapaikalle.

Kuvanlaatu ei ole näissä parhaimmillaan. Mutta ihana Outi ja jännä valoilmiö <3

Outi, Ella ja Nea hyvin tärähtäneenä

Tajusin miten saan pakotettua kamerani käyttämään salamaa.

Tää on vaan niin ihana kuva! Tähtisädetikkuja! Nean ei oikein syttynyt :(

Kaikkien näiden kommellusten jälkeen vietin oikein mukavan illan rakkaiden ystävieni kanssa <3 (Mika vietti kissojen kanssa :( ) Sen verran loistokas ilta/yö oli mulla, että kyllä tuntu aamulla krapulan JA flunssan merkeissä. Ja Mika vaan naureskeli :D

Skumppa!

Sitten siirryttiin Jonille. Minä ja Ulla <3

Olenko TV:stä tuttu? Olenko mies? jne. En kyllä edusta anteeksi :D

Mutta onneksi flunssa vaikuttaa olevan JO NYT haihtumaan päin, vaikkei edes kuume päättänyt nousta.

Päätin väsätä Eilen myöhään illalla (tai no yöllä) työhakemuksia, kun useammassa paikassa haettiin jo. Kannatti selvästi vääntää niitä puolinukuksissakin, nimittäin tänään heti aamulla soitettiin Espoon kaupungin sairaalasta ja kutsuttiin työhaastatteluun. Enhän mä ollut täyttänyt hakemustakaan kun vasta viime yönä. Tosin vielä enemmän ihmettelin kun eräästä yksityisestä yrityksestä soitettiin myös aamulla, vaikka kyseiseen lafkaan olin laittanut hakemuksen tunti sitten. Ei ole joo tällä alalla työttömyyttä. Tosin Helsingin kaupungin hommat kyllä houkuttais eniten, mutta niiden haku on vasta 11.1.12. On noissakin paljon hyviä puolia, mutta myös ne omat huonot puolensa. Kiinnostaa kyllä todella paljon katsastaa toi yksityinen firma. Jos sen tarjoama palkka on ihan oikeesti sellainen kuin mitä huhuja oon kuullut, niin kyllä sitä yhden kesän seisoo vaikka päällään :D Mutta juu, ei työhaastattelut vielä työpaikkaa tarkoita. Toivotaan parasta :)

Päivitin puhelimeni tälle vuosikymmenelle! Uusi vekotin on Samsung Galaxy Gio. Rakastuin tähän ihan hetkessä. Miten kätevää onkaan oikeasti, että pääsee kännykällä nettiin. Niin kätevää kurkata sähköpostit ja voi missä vaan katsoa androppaasta reitin! Yllättävän helppoa tuolla kosketusnäytöllä on myös kirjoittaa. Luulin, että menisi pitkään kunnes tottuisin, mutta tuo on sittenkin niin kätevää :) Miten mä olen ennen pärjännyt rupukännykälläni? :D

Räkäpää

Voi ei mikä räkäpää musta tuli yön aikana. Jonkinasteinen krapula ja flunssa ei ole lainkaan hyvä yhdistelmä. Tuplahuono olo. On sitä flunssaa ollut jonkin verran jo loman alusta asti, mutta nyt se päätti iskeä kunnolla. Noh, viikko aikaa lomailla ja parannella itseään. Sitten taas pakko istua koulun penkillä vaikka pää kainalossa.

Alun vaikeuksista huolimatta aivan ihana uusi vuosi takana. Siitä kuvia kun jaksan laittaa koneelle. Voisin tällä kertaa harkita ajoissa nukkumaan menemistä.... tai no ajoissa ja ajoissa....