Maanantai ei ole lempipäiviäni

Ei nyt ihan menny putkeen viime yö. Ehkä mä jossain vaiheessa harhailin myös hetkellisesti siellä unen puolella, mutta ainakin se jäi todella vähälle. Seurasin jokaisen tunnin vaihtumista ilman, että olisin ainakaan huomannut nukkuneeni jonkin pienen hetken. Ajatuksissani pyörin ihan House:n maailmassa. Oltiin katottu Mikan kanssa kakkostuotantokautta. Jonkun potilaan asioita mä sit pakonomasesti pohdin ja yritin olla ajattelematta yhtään mitään ja vaan rentoutua, tuloksetta. Viideltä päätin, etten todellakaan heräisi puoli seitsemältä kouluun. Onneksi oli mielenterveystyötä ja kriisiapua. Ei sitä luennoitsijaa itseään tunnu vähempää kiinnostavan meille pälpättäminen. Se vasta oliskin ollut turhauttavaa, jos olisin raahautunut sinne ja se olisi kyllästynyt taas jo luennon puolessa välissä. Kasilta nukahdin onneksi muutamaksi tunniksi. Ehkä sillä pärjää seuraavaan yöhön.

Psykiatrian ja mielenterveystyön luennoilla istuminen osaa ajoittain olla hyvinkin ahdistavaa. Varsinkin kun joku kysyy esim. "Onko ne psykoosissa olevat sit koko ajan ihan harhaisia?" ja luennoitsija siinä sit yrittää selittää parhaansa mukaan psykoosissa olemista myöntäen kuitenkin jossain vaiheessa, että eihän hänellä ole henkilökohtaista kokemusta eli hän kertoo vain sen mitä on muilta kuullut. Tai sitten joku neropatti laukoo luentosalin takaa "mutta eihän mun kannata hirveen herkästi kysellä masennuksesta tai antaa täytettäväksi tota BDI:tä kun sit sehän voi alkaa kuvittelee vaan lisää oireita itselleen ja mä voin aiheuttaa sille masennuksen" Psykiatri selvästi vähän hillitsi itseään ja sanoi vain olevansa täysin eri mieltä asiasta.

Mika lähti taas Lahteen kaimaansa tapaamaan viikonloppuna. Eli mä jäin yksin :( Tai no en mä jäänyt yksin kun lähdin kotikotona käymään. Molemmat siskot oli myös käymässä. Meillä oli äiti-(3x)tytär-aikaa. Onneksi talo on vain yhdessä kerroksessa kellaria lukuun ottamatta niin Jenni pääsi pyörätuolinsa kanssa liikumaan. Monni raukka tosin pelkäsi omituista kapistusta. Mutta pennut on aivan ihania <3 Laitan tänne kuvia kun keksin miten. En ole mikään nero näissä asioissa. Kohta vanhempien luona juoksentelee jaloissa 8 karvapalloa joista 6 on pienenpieniä. Odotan tosiaan sitä kun pennut lähtee avartamaan käsitystään maailmasta.

Kun tulin sit illalla kotiin, päätin kokeilla opettajien suosittelemaa tyyliä kirjoittaa koulutöitä viinilasin kanssa. Aika hyvin siinä sit tuli kirjoitettua eettistä liibalaabaa päihdeongelmista kärsivien odottajien hoidosta. Täytyy kyllä lukea juttu läpi. Tosin sillon yöllä mun havainnot tuntui tietenkin todella nerokkailta....saa nähdä kestääkö ne päivänvaloa.

Mutta uusi viikko ja uudet kujeet. Tänään tuskin jaksan lähteä nyrkkeilemään, mutta kävelylenkki voisi tehdä terää...

Oireilua

Mikaltaa tuntuu kuulevan ehkä vähän liian usein "joo sä sanoit ton jo"... Ehkä se varhaisdementia on tosiaan nyt saapunut keskuuteemme! Eilen illalla olin jo tunkemassa hammastahnaa vanulapussa silmääni kun tajusin (onneksi tarpeeksi ajoissa), että kannattais pestä ne meikit mielummin meikinpoistoaineella...

Tai sit oikeesti väsymys ja stressi painaa liikaa päälle.... Tänään stressi kasvoi kymmenen sivun esseen verran. Tosin lähisuhdeväkivallasta ja sen ilmenemismuodoista saa kuitenkin varmaan ihan kivasti tektiä aikaseks. En vaan aatellut, että palautuspäivä olis niin pian :S

Mutta tilanne paranee vaan raatamalla kaikki hommat loppuun! Sentään seminaarityö on saatu väännettyä loppuun ^^ Alle kuukaus enää harjottelun alkuun. Sit ainaki pääsee raatamaan jonnekkin muualle kuin koulunpenkille tai tietokoneen ääreen :) (Aijoo äääh pitäs soittaakki harjottelupaikkoihin viel....) Kun se seitsemän viikkoa on hoidettu, koittaa viikon loma<3 Onneksi järjestin itselleni sen viikon ennen kesätöitä! Saa edes vähän hengähtää :)

Suunnittelen innoissani elokuulle yhteistä kesälomamatkaa Mikan kanssa. Jos tänä vuonna mentäs vähän pitemmälle etelään kuin vaan Tallinnaan minilomalle ;) Eka oli mielessä Amsterdam, mutta nyt Barcelona taitaa viedä voiton.

Väsymyksen vallassa

Minkä takia mä en ikinä pääse kirjoittamaan silloin kun oikeasti olisi kunnolla asiaa? :D

Aino ja pennut ovatkin nyt eläinlääkärissä, kun Ainolla ilmeisesti jäi jotain kohtuun ja sai kohtutulehduksen :/ Mutta siis pennuilla nou hätä. Laitan kuvia kun tuo mun tekniikkaneroni taikoo ne läppärille (mun kamera on nykyään jotenkin tunnistamattomissa :S)

Koulussa jotenkin liian raskas viikko (ainakin yhdistettynä mun uniongelmiin)... Laurea on tehny musta laiskan ja nyt ei jaksakaan enää ravata koulussa jatkuvasti. Liikaa seminaarityöskentelyä+iltaluentoja+valinnaisia kasautunu tälle viikolle. Samalla takaraivossa pyörii jatkuvasti lähestyvä harjoittelu, mikä tarkoittaa lähiopetuksen siirtymistä kesälomalle, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki tällä hetkellä rästissä olevat hommat pitäisi olla siihen mennessä valmiina :S Mielenterveydestä ja kriisityöstäki putkahti työkirja tehtäväksi. Tiedän myös, että perheväkivallan seminaarista tulee vielä yhden 1,5 op verran itsenäistä väsäämistä. Suututtaa, ettei näitä kirjallisia tuotoksia ole voitu antaa jo sillon lukukauden alussa, jolloin ne kaikki itsenäisen työskentelyn päivätkin oli... Mutta tajusinhan mä sen jo kauan sitten millanen mieletön loppukiri tästä keväästä tulee ennen harjoittelun alkua. Eli ehkä olisi aika jättää valittaminen ja stressaamisen sikseen ja keskittyä tehtävien aikaansaamiseen.

Huomisen 12h (tai 11h jos meille ollaan kilttejä) koulupäivän jälkeen perjantain 8h menee varmaan hujauksessa ja sitten onkin jo viikonloppu. Eli jesjes! Kohta voi hengähtää hetkeksi!

Oon edelleen ihan kipeenä maanantain kuntopiiristä, mutta tänään yritin hommata itseäni vielä enemmän kipeeksi keskivartalojumpassa. Ehkä tää kroppa tässä pikkuhiljaa kiinteytyy kesää kohden :) Oltiin Mikan kanssa viikonloppuna Go expossa ja siellä suostuin antaa jollekkin kuntohörhölle mun yhteystiedot, jotta se vois kysellä mun ruokailu- ja liikuntatottumuksista, jotta mä voisin yrittää olla kaunistelematta asioita sille, jotta se vois kertoo mulle mitä kaikkea mä teen väärin... Mun pitäisi kuulemma syödä 100g päivässä proteiinia. HIRVEE MÄÄRÄ! En kyllä laskiskele protskujani, mutta olen aivan varma etten ainakaan noin paljon syö... Se olis 5 raejuustopakettia...

Eka psykiatrian lääkäriluento herätti ärtymystä. Koko luento oli raakaa diagnostisten kriteerien läpikäyntiä. Omat kokemukset nosti päätään vaikka eka luento siis käsitteli päihteiden käyttöä. Ei vaan tullu semmonen olo, että siinä puhuttiin enää jostain ihmisestä. Alko naurattaa siinä vaiheessa, kun käytiin läpi humalan diagnostiset kriteerit... "tasapainon heittelyä" "näön kohdistamisen vaikeutta" "Estottomuutta"... JOO-O! nooh...seuraavana tuli krapula...

Välillä tuntuu, että mielenterveysongelmia ymmärretään hirveen huonosti. Oon täysin kyllästyny kuuntelemaan semmosta "sun vanhemmat ei ole hakannu sua joten sä et voi olla oikeesti masentunu joten sä kerjäät vaan huomiota!" tai sit semmosta "ai sua masentaa? No sehän on niin simppeli homma, että sulla on vaan ongelmia sun aivojen välittäjäaineiden kanssa ja syöt terveellisesti tai popsit oikeanlaisia pillereitä. Niin yksinkertaista se on". Tosin mua myös ärsyttää miten "masentaa" tarkoittaa puhekielessä nykyään sitä, että on esim. tilapäisesti vaan vähän huonompi vaihde tai surullisempi fiilis. ...nooh kieli kehittyy....

Kissanpentuja!

Sain juuri tietää (olisin saanut paljon aikaisemmin jos joskus muistaisin pitää kännykkäni äänellisellä :P), että Ainon synnytys on alkanut ja kaks pentua pullahtanu jo ulos <3 se on ollu sen verran valtava ilmalaiva, että saa nähdä kuinka monta sieltä ilmaantuu...

Vauvvoja<3<3 huomenna aamulla ihastelemaan pentuja :)

Sitä on liikkeellä....

Omakin vastustuskyky taisi pitkästä aikaa tehdä kepposen. Eikä tainnut eilinen jumppa auttaa asiaa... Onneksi tänään on sen verran ilkeä ilma, etten varmasti lähde liikkumaan. Toistaiseksi ainoa todellinen ongelma on kurkkukipu ja sen mukanaan tuoma nielemisvaikeus, mutta ehkä tästä voi vielä selvitä helpolla. C-vitamiinia vaan peliin! Bafucinin puuduttava vaikutus tuntuu kadonneen....Ei mulla kuumetta ole vaan enemmänkin päinvastoin... En mä näin kylmä ole normaalisti...

Koulussa on KV-viikko käynnissä. Tänään aamupäivä meni kuunnellen juttua Laurean siitä ihme "hoitajat yli rajojen" -koulutusohjelmasta (Koulutuksen aikana vietetään yhteensä 13kk jenkeissä ja unkarissa opiskelemassa ja saadaan näin myös pätevyys jenkkeihin) ja jenkkien äitiyshuollosta. Ihmeellistä miten voi olla mukamas niin kehittynyt maa, mutta äitien kuolleisuus synnytyksessä silti niin suuri väestöön suhteutettuna. Jenkkien puhetta oli aivan ihanaa kuunnella. Ei siihen tarvitse paljoa ollenkaan keskittyä ja silti ymmärtää. Enemmän tuotti hankaluuksia, kun suomensin joitain asioita vieressä istuvalle kaverille. Tuntuu vaikealta löytää aina se parhaiten kuvaava suomenkielinen vastine...

Iltapäivä oli taas yhtä tuskaa. Japanista sieltä jostain yliopistosta oli tullut porukkaa kertomaan mm. heidän terveyspolitiikastaan ja vapaaehtoistoiminnastaan sun muusta. Oli siinä myös jotain jostain vanhusten ongelmia ennaltaehkäsevästä toiminnasta. Mutta näin paljon tosiaan ymmärsin koko asiasta. Ihan kuin kieli olisi vaihtunut! Ei mulla ollutkaan enää yhteistä kieltä niiden kanssa, vaikka englantia ne varmaan kuitenkin puhu. Mutta kun ne puhu aika huonoa englantia japaniks ja mielettömällä nopeudella! Yritin jonkun aikaa tuskissani saada selvää ja kuunnella, mutta jossain vaiheessa sitä vaan luovutti.. Mun täytyy ehkä vielä vähän kehittyä tuommosen ymmärtämisessä. Tosin ei se brittienkään puhe tunnu välillä millään lailla järkevältä. Tai sitten se on enemmän kiinni siitä, mitä on tottunut kuuntelemaan... Kaamean turhauttavaa kun ei vaan ymmärrä, vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi!

Mutta ihailen japanilaisten itsevarmuutta puhua englantia oli se sitten kuinka epäselvää tahansa. Suomalaiset kuuluu enemmän niihin, jotka ei halua päästää sanaakaan suustaan ellei se ole täydellistä...

Meidän koulun filippiineiltä tulleet sairaanhoitajat on todella suloisia :) Ne laulo ja tanssi meille sekä olivat tehneet oman maansa ruokaa (oli muuten hyvää!). Ilmeisesti he sitten valmistuu tän vuoden puolella suomalaisin tutkinnoin ja ryhtyy paikkaamaan työvoimapulaa :)

Tänään Mikan kanssa kuljettu 2 vuotta :) Mun pitäis kauppaan raahautua, jotta olisi edes ruokaa valmiina kun tuo murmeli saapuu iltamyöhään tentistä..

Niin ja hyvää naistenpäivää kaikille ihanille naisille :)

Keskustelupalstojen neroja

Vähän väliä sitä saa lueskella keskustelupalstoilta, miten karsea tuulipukukansa me suomalaiset ollaankaan ja miten kamalaa se onkaan kun jotkut kehtaavat lähteä ruokakauppaan verkkareissa! Silkkaa näkösaastetta ja eivätkö ne ihmiset osaa lainkaan hävetä! Tajusin tänään yhtäkkiä ruokakaupan kassajonossa seisoessani, olevani juuri tällainen näkösaaste... Jalassa oli kulahtaneet abiverkkarit, luotin pipon peittävän tehokkaasti sotkuisen tukan, meikkeihin en tänään ole lainkaan koskenut ja tietenkin olin vetässyt fleecin päälle tuulitakin. Mutta hei, ainakin olo oli mukavan rento :) Malmilla pyörivä ylitälläytynyt teinimassa pisti kyllä vähän pohtimaan omaa ulkonäköään.

Kauhistuttaa ajatus, jos aina ulosastuessa pitäisi näyttää niin täydelliseltä. Eikö ihminen saa olla edes sunnuntaisin ns. näkösaaste eli luonnollinen itsensä? Muistaakseni naistenlehdissä sitä kehoitetaankin pitämään edes yksi meikitön päivä viikossa, jotta iho saisi levätä. Pitäisikö sinä yhtenä meikittömänä päivänä piileskellä vain kotona, ettei vaan jonkun raukan silmäparat kärsi niin kamalasta näystä? Entä miksi niin käytännöllinen vaate, kuin tuulitakki pitäisi olla täysin pannassa? Ei hätää, omani ei ole neon vihreä tai turkoosi tai jotain muuta vastaavaa. Tulisiko minun lenkillekin lähteä villakangastakissa?

Tämä kaikki täydellisyyden tavoittelu tuntuu välillä menevän vähän liian pitkälle. En kyllä kouluun lähtisi tämän päivän asussani, mutta jos saisin kuitenkin edes sen yhden päivän olla välittämättä ulkonäöstäni ja toteuttaa mukavuudenhaluani? Kyllä minäkin ulkonäöstäni välitän ja pyrin siihen, etten näyttäisi hirviöltä, mutta olen samaa mieltä Mikan kanssa tässä asiassa, että täytyy olla aika huono itsetunto ettei voi lainkaan ovesta ulos astua ilman pakkelikerrosta. Elämä on myös huomattavasti vähemmän rasittavaa, mikäli tietää ettei aina tarvitse näyttää itse täydellisyydeltä. Mietin myös, että ovatko nämä keskustelupalstojen valittajat itse aina niin laitettuja ja täydellisiä? Mikäli ovat, käy vähän sääliksi, että asettavat itselleen tuonkaltaisia paineita.

En myös ymmärrä keskusteluja: "Miksi ihmiset eivät ymmärrä ottaa joulukoristeita pois juuri tasan silloin loppiaisena?!?!", "Rappukäytävien valoja sytytetään ihan turhaan, kun ihan hyvin siellä rapussa näkee ilmankin!!" (Kuka oikeasti vahtii tätä?!) ja "Lastenrattaitten kanssa ei saisi matkustaa bussissa eikä ainakaan istua alas jos ne bussiin tuo!!".

Tosin jokavuotiseen koirankakkakeskusteluun yhdyn täysin! Mikä siinä on ettei osata niitä helvetin paskoja (anteeksi kielenkäyttöni) kerätä pois?! Tänään sai taas taiteilla urakalla, ettei osuisi juuri sopivasti lumen alta paljastuneeseen läjään...

happy fiilis!

Uuh! Kun on hyvä fiilis aina liikkumisen jälkeen ^^

Haluaisin aloittaa joogan... mutta se taitaa jäädä syksyyn..

Ja tuntiperuutusten myötä mun huominen 10h koulupäivä muuttuikin vain 6h koulupäiväksi ^^ ....tosin johonkin ne tunnit siirretään, mutta ainakaan ei varmaan synny uutta 10h koulupäivää :)

Ainoa rasittava asia tällä hetkellä on, että mulla soi päässä loopilla "HIP HOP HIPHOP HURRAA!" ja vielä semmosella mun typerällä lapsellisella äänellä.... Voisko levyä vaihtaa välillä? Ja jos siitä seuraavasta biisistä osaisin jopa vähän enemmän! :D

Olen huono keksimään otsikoita

Empä ole taas vähään aikaan kirjoitellu, joten tulossa hyvin sekavaa selitystä kaikenlaisesta.

Bussi ajoi siskon yli (kyllä, ihan kirjaimellisesti). Vaikka ensimmäinen lääkäri oli hieman liian optimistinen, onneksi sisko selvisi yllättävän vähällä ja jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan seuraavien kuukausien aikana, ei pitäisi jäädä mitään pysyviä vammoja...ilmeisesti. Kävin eilen taas siellä moikkaamassa ja porukalla (kavereita myös paikalla) neulottiin/virkattiin päiväsalissa. Yli-innostuin myös pistämään siskolle Klexanen (potilaille puhutaan aina napapiikistä), kun sisko ei itse kestä ajatusta itsensä pistämisestä.

Huomasin olevani aika neurootikko sairaalahygienian suhteen. Vaikka eihän tuo mikään infektio-osasto, tiedostan liiankin hyvin miten kivasti kaikki pöpöt leviää sairaalassa ja meinasin hätääntyä, kun toinen potilas ihasteli mun neulomisia ja rupes tutkimaan mun tekemää sukkaa. Tiedän tiedän, tuskin sillä kuitenkaan mitään pöpöä oli ja voin saada pöpöjä ihan mistä vaan. Mutta kun mä saavun sairaalaympäristöön, jotenkin mussa ylikorostuu aseptiikka ja rupeen automaattisesti ajattelemaan pöpöjen tartuntareittejä. Mulle on ehkä vaan vähän liikaa toitotettu asiasta. Sairaala vaan on semmonen ympäristö mihin kaikki pöpöt kerääntyy yhteen ja lähtee niin helposti liikkumaan ihmisestä ja pinnasta toiseen. Vaikka ne pöpöt tuskin mulle näin perusterveenä mitään vakavempaa aiheuttaisi, niin haluan olla mahdollisimman vähän itse mukana niitä levittämässä.

Sitä huomaa, että arkirutiineihin on myös tän koulutuksen myötä iskostunut se, että välttelee viimeiseen asti koskemasta tiettyihin paikkoihin julkisilla paikoilla. Ei sitä itseasiassa siinä tilanteessa edes ajattele. Esim. inhottaa ovenkahvat. Varsinkin julkisissa vessoissa! Sitä haluaisi mielummin aina vaan työntää ovet auki kyynärpäällään tai hartiallaan. Huomaan vältteleväni viimeiseeen asti koskemasta kämmenilläni tai sormenpäilläni paikkoihin, joihin todennäköisesti todella moni on koskenut. Kauhistuttaa myös katsoa muita yskimässä tai pärskimässä jonnekkin muualle kuin hihaansa. Oma ajattelutapani on kuitenkin aina ollut, että ihmisen kuuluu altistua mikrobeille, jotta vastustuskyky voisi kehittyä. Tällainen neuroottisuus (jos sitä siksi voi kutsua) tapahtuu kuitenkin tosiaan täysin ajattelematta, eikä se nyt mitenkään elämääni häiritse.... Mutta sairaalaympäristössä tai missä vaan hoitolaitoksessa muutun todella neuroottiseksi ja huomaan jatkuvasti miettiväni, mihin käteni todella haluan tunkea. En todellakaan halua kuulla jotakin harjottelua edeltävän seulontanäytteen yhteydessä, että kannankin MRSA:ta tai ESBL:ää.

Sain tänään vihdoinkin lihakseen B-hepatiittirokotteen viimeisen satsin. Nyt on sitten yksi asia vähemmän mistä huolestua jos joskus onnistun saamaan itseni osalliseksi pistotapaturmaa.

Mulla on tässä menossa mieletön liikuntaputki! Sunnuntaina olin dementiahiihtämässä (niin kuin Mika sanoisi), maanantaina oli tavalliseen tapaansa jumppa, tiistaina tuli tehtyä taas tunnin dementiahiihtolenkki (aka sauvakävely jos joku ei ymmärtänyt) ja tänään alkais vihdoinkin core keskivartalotreeni Sandran kanssa työväenopistolla :) Olen erittäin ylpeä itsestäni! Ehkä sitä ei kyllä aina tarvitse joka päivä hikoilla, mutta vaihteeksi näinkin :) (jäätelöauto kurvas just meijän pihaan! :D)

Mut juu alkaa olla jo kiire puuhamaan muuta....