Just little things

Kuten edellisessä postauksessa sanoin, oma elämäni ei ole mitenkään maailmaa mullistavaa. Minut tekee kuitenkin onnelliksen ne arjen pienet onnenhetket. Ne pitävät pystyssä ja auttavat jaksamaan vaikeidenkin aikojen yli. Eli minäkin innostuin monien muiden tapaan luettelemaan arjen pieninä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Kuvat löytyvät täältä

Hyvä palaute esim. harjoittelussa on aina todella mukavaa kuultavaa :)

Tää ei varmaan tarvitse mitään lisäselittelyjä.

Se ihana tunne kun kylmä ja litimärkä fiilis vaihtuu kuivaan ja lämpimään fiilikseen.

Mun tulevaisuudenkodissa täytyy olla takka. mieluiten myös varaava.

Voi että sitä nostalgian fiilistä! Kaivettiin sunnuntaina Mikan koneen uumenista iso kasa hevahtavia biisejä menneiltä ajoilta. Oli ihanan nostalgista <3

Niin ihana tunne<3 valitettavasti liian harvinainen tosin.

Kun löytää sen juuri täydellisen juuri sille tietylle henkilölle <3

Lapset osaa olla niin hauskoja :D ihanaa kuunnella esim bussissa tai junassa kun lapsi ja pölisee omiaan vanhemmalleen.

Ihanaa saada soitto tai tekstari tai viesti facebookissa tai mitä vaan :) harmittaa kun joitain ihmisiä ei näe niin usein kuin haluaisi.

Se kun tuon kissan täytyy aina päästä syliin, kun istun koneen ääressä. Tai kun se kömpii yöllä huristen kainaloon, vaikka en aina arvostakaan sen yöherätyksiä.

Se kun avaan silmäni/käännän kylkeäni ja samaan aikaan Mika avaa silmänsä ja sanoo huomenta.

Kun voi todeta olleensa erittäin aikaansaava :)

Auringon valo kuivalla asfaltilla, leskenlehdet, eka pörriäinen... tule kevät pian!


Listaa voisi jatkaa loputtomiin!

Ups and downs

Tämä tulee olemaan sitten taas semmoista yleistä höpinää.

Katselin tuossa, että mitä ja milloin olin viimeksi postannut. Huvitti otsikko "lumimyräkän keskellä", nimittäin täysin sama fiilis tälläkin hetkellä. Nyt tuo lumi on vieläpä tarrautunut tuohon ikkunaan niin, että ulos ei näe. Voi voi tätä Suomen talvea.

Valoa tuntuu olevan joka päivä hieman enemmän. Aamulla on jo valoisaa, kun saavun koululle ennen kahdeksaa. Tän talven pimeys on tuntunut ihmeellisen vaikealta. En normaalisti ole kaamosmasennustyyppiä. Tosin fiilikset saattoivat hyvinkin johtua alkutalven lumettomuudesta. Heti tuntui huomattavasti valoisammalta kun lumi peitti maan.

Nyt kuitenkin odotan jo aivan liikaa kesää. Haluan lämmintä, haluan maata auringossa. Haluan rannalle ja mattolaiturille. Haluan joenrantaan lenkille, mutta en halua tuonne lumen sekaan tarpomaan. Haluan pyöräilemään. Haluan siivota parvekkeen taas kesäkuntoon ja kantaa kaikki viherkasvit sinne. Ehkä pitäisi kuitenkin edes kerran käydä luistelemassa tämän talven aikana. Jos siitä saisi edes jonkinlaista talvifiilistä.

Kesällä tämä lukuvuosi olisi myös ohi. Ehkä hyvällä tsägällä myös oppari tehtynä. Maanantaina alkaa harjoittelu, mutta ei vaan jaksa kiinnostaa. Päässä pyörii vain sen ensimmäisen viikon jokakertainen inha fiilis. Mutta nythän mun pitäisi olla innostunut! Ekaa kertaa olisi kyseessä juuri se ala mistä olen haaveillut. Tähän mennessä melkeimpä jokaisen harjoittelun jälkeen olen ajatellut, että voisin täälläkin olla joskus töissä. Mutta nyt olen menossa paikoihin joista olen ollut alusta asti kiinnostunut. Pistän piittaamattomuuteni väsymyksen piikkiin. Kaipa se fiilis taas lähtee nousuun kun eka viikko on takana ja huomaa osaavansa jotain. Pidän sormet ristissä, että saisin mukavat ohjaajat.

Tein eilen lastenneuvolatyön oppimispäiväkirjaa ja huomasin, että ehkä se ei olekaan niin raskasta. Sain kirjoitettua reilut viisi sivua, mutta vielä olisi kuitenkin useampi aihe mitä pitäisi käsitellä. Ainakin se on nyt sitten aloitettu ja ilmeisesti en suoritakkaan tenttiä, vaan kirjoitan tuon oppimispäiväkirjan kun kerran sain sen aloitettua.

Subilla alkaa se joku uusi "tositvsarja" nimeltään iholla. Idea on ilmeisesti se, että tietty määrä naisia kuvaa elämäänsä. Täytyy kyllä katsoa edes yksi jakso, nimittäin ihmeellistä jos jonkun elämä on todella niin ihmeellistä, että sitä jaksaa oikein tv:stä katsoa. Normaali eläminen ei kuitenkaan ole mitenkään hirveän ihmeellistä. Omasta elämästäni tuskin ainakaan saisi niin mielenkiintoista, että joku jaksaisi sitä toljottaa sohvalta :D Naureskeltiinkin Mikan kanssa, kun sohvalla juuri istuttiin ja mainos tuli, että mitä jos joku kuvaisi meidän elämää. Koen sen erittäin huvittavana ajatuksena. Pidän siis itse elämästäni erittäin paljon enkä siitä lainkaan ihmeellisempää toivoisikaan, mutta tuskin kukaan sitä erikseen jaksaisi katsoa...ellei sitten ole erittäin kyylä luonteeltaan. Mutta ehkä siihen ohjelmaan on valittu sitten ne kaikkein mielenkiintoisimmat klipit?

Oma elämäni pyörii tällä hetkellä vahvasti kodin, keikkaulun ja koulun ympärillä. Onneksi ajoittain ihania ystäviänikin näkee, mutta nuo kolme ovat hyvin pitkälle pääosassa. Hoen itselleni usein, että kunhan tämä vuos on ohi ja opintopisteet näkyvät SoleOpsissa voin huokaista helpotuksesta ja todennäköisesti on taas edes hieman helpompaa. Tai no ainakaan ei sitten ole enää montaa opintopistettä valmistumiseen. Tarkalleen ottaen noin 40, josta harjoittelua yli puolet.

Mutta tähän päivään on kuulunut ups and downs. Saavuin aamulla koululle 7.40. Katsoin ala-aulan ilmoitustaululta oikeaa luokkaa ja ihmettelin miksi en löytänyt ruotsin tenttiä mistään kahdeksalta alkavien joukosta. Pian tajusin, että ei mun kuulukkaan löytää sitä siitä kohtaa, koska tentti alkaa vasta yhdeksältä. Damn... Noooh, menin opiskelijoiden olohuoneeseen nukkumaan aapupäikkärit sohvalle. Tai no koitin lukea ruotsin hommia ja metroa, mutta silmät eivät pysyneet auki. Ruotsin tentti meni miten meni. Toivottavasti läpi.

Ehdoton up oli kuitenkin se, että päätin lähteä kaupunkiin katsomaan kenkiä, jotka olin nähnyt lehdessä. Kyseiset kengät eivät kuitenkaan tuntuneet jalassa niin hyvältä kuin olisin toivonut, mutta alennuksesta löysin täydelliset nilkkurimaiharit <3 Olen etsinyt täydellistä paria jo pitkään ja nyt ne löytyivät vieläpä alennuksesta ja täysin nahkaisina <3 Uudet kengät piristävät ihmeellisesti päivää. Kävin samalla ginassa hakemassa jo pitkään kaivatut leggarit ja pari toppia (niitä kun ei koskaan ole liikaa). Nyt pohdin jos saisin kirjoitettua seuraavat viisi sivua taas oppimispäiväkirjaan.

Loppuun vielä resepti täydellisiin kekseihin, joita tein jälleen kerran eilen. Enkuksi koska kopsasin suoraan reseptivihosta. NAMINAMNAM!

The Original Chocolate Chip Cookie Recipe

1 cup butter (noin 225g)
3/4 cup sugar (noin 1,8dl)
3/4 cup brown sugar (noin 1,8dl)
2 eggs
1 tsp. baking Soda
1 tsp. water
2 1/4 cups flour (noin 5,4dl)
1 tsp. salt
1 cup chopped walnut
12 oz. chocolate chips
1 tsp. vanilla

Cream butter, add white & brown sugar, then the eggs. Dissolve soda in hot water. Add alternately with flour that has the salt sifted into it. Add nuts, chocolate chips and vanilla. Mix well. Drop by half teaspoonfuls onto greased cookie sheet. Bake at 375 F (175 C) for 10 to 12 minutes.

En ole ikinä ite laittanu niihin pähkinöitä eli toimii mainiosti ilmankin. Jenkeis on ilmeisesti jotain vanilijauutesysteemiä, mutta vaniliinisokeri on toiminut oikein hyvin. Ja ite oon pilkkonu taikinaan yhden suklaalevyn. Ja oon tehny kyllä paljon isompia keksejä...

PS. Vielä yksi asia!

Olin viime perjantaina keikalla vuosaaressa ja oli muuten ihmeellisen mukavaa! Mä en ymmärrä mikä siinä on normaalisti niin vaikeaa kertoa sille keikkalaiselle mitä sen pitäisi tehdä. Jokaisessa paikassa on kuitenkin omat tyylinsä ja hommansa, joten uudessa paikassa keikalla on ihan pihalla eikä todellakaan tiedä mitä milloinkin pitää tehdä. Silloin minä ainakin haluan, että mulle suoraan kerrotaan mitä mun toivotaan milloinkin tekevän, missä järjestyksessä kukin asiakas kannattaa auttaa nukkumaan, kenen nyrkki saattaa heilahtaa ettei tilanne tule sitten liiaan yllätyksenä, kuuluuko mun esim tyhjentää tiskikone tai mihin astiat ylipäätään kerätään tai kuka asiakas syö mitäkin tai kenet mun pitäisi syöttää, esitellään kuka on kukin eikä todellakaan odoteta, että ite jakaisin lääkkeet ihmisille joita itse en tunne ja jotka eivät välttämättä osaa ilmaista minulle henkilöllisyyttään jne jne. Ne oli niin mukavia siellä vuosaaressa ja todella kertoi mitä he odottaa multa ja mitä mun pitää milloinkin tehdä. Vieläpä ihan itse kertoivat eikä mun tarvinnut anella jotain asukaslistaa. En nimittäin todellakaan ole laiska keikkalainen, joka mielellään luistaa kaikesta. Todellakin teen, kunhan vain tiedän mitä mun pitäisi tehdä. Vuosaareen menen mielelläni uudestaankin :)

Lumimyräkän keskellä

Kylläpäs sitä on taas pitkä aika vierähtänyt kun viimeksi kirjoittelin.

Ehkä ensimmäinen mainitsemisen arvoinen asia voisi olla se, että kilisteltiin tuossa muutama viikko sitten suunnitelman valmistumisen kunniaksi. Kyllä, tuommoistakin asiaa pitää juhlistaa kun meno on sitä mitä on. Kauhistuttaa jo, kun sain seuraavan harjoittelun ohjaajaksi opparimme ohjaajan. Tulee sitten taas monen monta kertaa tehtävät bumerangina takaisin, kun se edellinen sen jonkun yhden lauseen muoto oli sitten parempi....

Taisteltiin vaikka kuinka kauan tuon skumpan korkin kanssa, kunnes pyydettiin Mika apuun ja se avasin sen ensiyrittämällä -.-' miehet...

SKOOL! kylläpäs tuo mekko saa mun keskivartalon näyttämään kauhian paksulta!

Harjoittelun alkuun on enää kaksi (2!!) viikkoa. Kaksi tehtävää oon saanu palautettua, viisi vielä jäljellä. Tosin nuo kaksi tehtävää olivat juuri ne, mitkä pitikin saada valmiiksi ennen harjoittelua. Loppujen dl on toukokuussa. Eli vielä on aikaa! Tosin harjoittelun aikana ei nyt yleensä mitään ylimääräistä jaksa...
Viime viikon torstain ja perjantain päätin viettää mieluummin terkkaripäivillä kuin vapaalla. Vaikka itsenäisten tehtävien kirjoittamiseen varattu aika kuluikin luennoilla ja kojuja kierrellen, oli se ehdottomasti sen arvoista. Etenkin perjantain luennot olivat erittäin mielenkiintoisia ja kyllä sit voi sanoa torstainakin oppineensa jotakin uutta. Informatiivisten luentojen lisäksi saaliiksi tarttui: kahden vuoden vitamiinit (joista toinen vuosi on tosin tarkoitettu raskaana oleville tai imettäville, mutta myös raskautta suunnitteleville, eli käytännössä kenelle vain), vuoden maitohappobakteerit, 6 kuuria emättimen bakteerikannan tasaajia, viisi purkkia erilaisia kosteusvoiteita, neljä pakettia ruisleipää + paketti näkkäriä, olo-jugurttia, käsidesiä, ehkäisyvälineitä, laastareita, kaksi vauvojen hammasharjaa, kolme muovisuojaa neuvolakortille, autoon skraba, valtava määrä eri logoilla varustettuja post it -lappuja, kaksi huulirasvaa, kolme heijastinta, pyykinpesuainetta, käsilaukkukoukku, valtava määrä mainoskyniä sekä tietenkin iso kasa kaikenlaisia monisteita ja tietopaketteja. Tässä vaan mietin, että mitä ihmettä teen puolella noista kamoista. Kun se vauvakin puuttuu... Kenelläkään tarvetta vauvan hammasharjalle tai omistaako neuvolakortin jolle tarvitsisi suojusta? Ruisleipä, vitamiinit ja maitohappobakteerit tulivat ainakin tarpeeseen. Eikä niitä kuulakärkikyniäkään tarvita taas vähään aikaan :)

Maaliskuun loppupuolella olisi taas sairaanhoitajapäivät ja sinne pääsisi opiskleijat ilmaiseksi kiertelemään näyttelyitä. Ainoa vaan, että silloin istun terveyskeskuksessa päivätyössä... Ehkä täytyy säästellä sinne lyhennyksiä niin pääsisi käväisemään ;)

Eilen vanhenin taas vuodella. Mun ikäkriisi/aikuistumiskriisi sai taas vähän lisäpotkua. Vähän sekavat fiilikset vanhenemisen suhteen. Toisaalta haluaisin, että aika menisi mahdollisimman nopeasti eteen päin ja valmistuisin äkkiä, sillä koulu tuntuu välillä turhankin raskaalta. Miten ihanaa olisikaan käydä vain töissä! Kotiin päästyään ei tarvitsisi enää kirjoitella esseitä tai raportteja tai seminaariesityksiä tai jotain vastaavaa. Ja voisi jopa lomailla! Ja siitä saisi vieläpä palkkaa! (Meidän koulussa ei edes tunneta sellaista käsitettä kuin hiihtoloma)

Mutta toisaalta työputken alkaminen tuntuu hieman kammottavalta. Jotenkin semmoinen fiilis, että kun työputki alkaa, niin sitten ainakin pitäisi olla aikuinen. Pitäisi todella osata asioita, eikä voi enää sanoa olevansa vain opiskelija. Vähän ruvennut kauhistuttamaan ensi kesän sairaanhoitajan sijaisuus. Ei voi olla enää huoleton lähihoitaja, pitäisi osata ne sairaanhoitajankin asiat :S Tämäkin on jonkinlainen eka kerta, mikä jännittää yllättävän paljon.

Mutta juu. Valmistuminen kummittelee noin vuoden päässä. Samaan aikaan se tuntuu mukavalta ja odotetulta asialta, mutta myös pelottavalta ja isolta rajapyykiltä opiskelijaelämän ja aikuisuuden välissä. Mutta toisaalta alitajunta yrittää kertoa, että teen tästä aivan turhan liian ison asian. Ajatukset ehittävät vain häränpyllyä.

Kuvasaldoni illalta oli surkea. Tämäkin kuva oli vain ilmestynyt kameraani, en tiedä missä välissä.

Kriiseilystä huolimatta synttärit olivat aivan ihanat <3 Perjantaina meille saapui joukko ihania ystäviäni ja hauskaa tuli taas pidettyä. Lauantaiaamuna univelka ja päänsärky muistuttivat edellisesti illasta/yöstä. Kotikotona käytiin kuitenkin kahvittelemassa ja illaksi Mika vei minut ulos syömään ja leffaan. Hulluna saraan on aika tuitui <3

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ulos ei kannata nokkaansa pistää. Suomen ilmasto näyttää arktisen mahtinsa. Kauppaan täytyy kyllä vielä uskaltautua. Kumpikohan kirpaisee enemmän, matkan taittaminen kävellen vai autolla? Kävellessä joutuu kohtamaan tuon karsean myrskyn, mutta auto täytyisi kaivaa esiin lumikasan alta, eikä tuossa säässä ajaminen ole mitenkään herkkua. Mutta se on oikein jees, jos mun päivän ongelma on tätä luokkaa :P

Näkymä tielle. Tuonne pitäisi vielä uskaltautua

Joillain alkoi hiihtoloma perjantaina. Meidän koulussa ei sellaisia tunneta...

Näkymä sisäpihalle. Jotkut uhmasivat myrskyä

kylmästä lämpimään

Tää viikko alkoi aivan surkeasti. Itse sairastin flunssaisena kotona (ja raadoin kouluhommia eteen päin), kun muut istuivat luennolla. Ja tietenkin sen opettajan piti taas saada fiilikset pohjalukemiin! Mitä järkeä on laskea tunteja yhdessä ja katsoa, että tehdään sen verran hommaa kuin niiden opintopisteiden eteen pitäisikin tehdä, jos joka tapauksessa opettaja itse haluaa silti vaan lapata lisää tehtävää meille....vaikka opintopisteiden asettamat tunnit on jo täytetty liiankin perusteellisesti (toisin sanoen yli mentiin jo). Kysynpähän vaan juu. Mitä järkeä lapata niitä tehtäviä vieläpä tässä vaiheessa, kun kyseisen kurssin luennoista on jo käyty suurin osa ja harjoittelun alkuun on enää reilut kolme viikkoa. Tehtävänannossa sanotaan, että tehtävä kannattaa tehdä silloin kun luennot on ja aihe on ajankohtainen eikä vasta myöhemmin. Se olisi paljon helpompaa jos tehtävä annettaisiin silloin kun luennot todella ovat... Ja hommaa olisi tosiaan muutenkin aivan tarpeeksi ellei jo ihan liikaakin.... Mutta eihän se opettajia haittaa. Rasittaa myös se, että kun kyseiseltä opettajalta kysyy miten tehtävä pitäisi todella toteuttaa, hän vastaa ettei tiedä -.- Miten hän kuvittelee meidän tekevän tehtävän jos hän ei itsekään tiedä miten se tulisi toteuttaa?

Toivon hartaasti, että onnistun nyt jotenkin vaan rämpimään tästä keväästä läpi -.-

Mutta jotenkin ihmeellisesti tän aamun luennon jälkeen lähti fiilikset kuitenkin nousuun. Väsäsin itselleni jääkaapin antimista erittäin maittavan ja yllättävän terveellisen ateria. Tuli osittain hyvä mieli ihan vaan siitäkin, että söin niin terveellisesti. Ja vieläpä niin hyvää nam! Jos jälkkäriksi väsäisin vielä marjarahkaa ^^hyvä ruoka, parempi mieli <3 Päätin myös, että tänään en vaivaa päätäni kouluhommilla. Muutenkin tarpeeksi tekemistä. Sain eilen kouluhommia niin loisteliaasti eteen päin, että voin antaa itselleni yhden vapaan iltapäivän :) Tänään on tehtävälistalla pyykkäystä, siistimistä, imurointia yms. Musaa vaan taustalle soimaan niin siivouskin tuntuu huomattavasti mukavammalta. Mutta ensin kupillinen kahvia.

ompas ollut taas kaikenlaista

Viikko sitten lähdettiin tyttöjen kesken ruotsiin risteilylle. Ja oli muuten todella hauska reissu <3 Tuo täytyy tehdä joskus taas uudestaan :) Risteilyyn kuului muun muassa buffettia, tanssimista, alkomahoolia ja shoppailua. Sunnuntaina lievästi sanottuna lagasin Ruotsissa. Mutta eihän se shoppailua estänyt. Luulen, että kaikki kuljettiin vähän hitaalla :D Mutta joku siinä on, että Ruotsissa on vaan ihan pakko käydä läpi ihan ne samat kaupat kuin mitä Suomessakin on...Jos vaikka jotain uutta olisi Ruotsin puolella. Onneksi Anna osasi opastaa myös niihin kauppoihin mitä Suomessa ei ole :D

Samalla laivalla oli myös koulukaverini kolmen lapsensa kanssa. Laivalla ei kertaakaan törmätty toisiimme, mutta onneksi kuitenkin Ruotsissa :)

Takastulomatka sujuikin sitten ilman uutta nousua, mutta sitäkin hauskempaa oli :) Laivalta suuntasin lähes suoraan kouluun. Kävin kotona noin minuutin heittämässä kassini kotiin, jottei sitä tarvitsisi koulussa raahata. Laivareissun aikana uni oli jäänyt noin puoleen siitä mitä sen olisi pitänyt olla, eli olo ei ollut semmoinen, että olisi hihkunut innoissaan koulussa, joten taktisesti jätin iltaluennon väliin, kun sain tietää ettei nimilista kuitenkaan kiertäisi. Onneksi lähdin, kun seuraavakin yö meni unta odottaessa.

Perjantai menikin sitten itkiessä. Pupu meni muutamassa kuukaudessa yhä vaan huonompaan kuntoon. Laihtui vaan laihtumistaan vaikka söi ihan hyvin. Mutta sitten kun se ei tahtonut pysyä enää kunnolla pystyssä, en enää kestänyt katsella. Vaikka kuinka tiedän, että oli vain ja ainoastaan armeliasta pupua kohtaan viedä se lopetettavaksi, silti tuntui aivan hirveältä. Etenkin istua siinä eläinlääkärin vastaanotto huoneessa pupu sylissä itkua pidätellen niin hyvin kuin pystyy ja muut asiakkaat tuijottaa vieressä. No mutta 10,5 vuotta Virtanen ehti elää ja sekin on jo huomattavasti enemmän kuin mitä kanit yleensä.

Virtanen (aka Pupu) 27.9.2001-3.2.2012.

Noh, mutta eikös perjantai-iltana iskeny flunssankin oireet. Mistä tätä räkää oikein tulee?! Juuri äsken niistin viimeiseen nenäliinaan tuosta mun 100 kpl paketista. Täytyy huomenna hankkia lisää nenäliinoja... Mutta hyvä, että sairastan tän pöpön nyt, enkä kuukauden päästä harjoittelussa...