Sekalaista sakkia

Nyt tulee ihan vaan suoraa ajatusflowta, eli kaikenlaista sekalaista mitä on päässä viime päivät pyöriny.

Robin on ihan ihmeellinen tapaus. En tiedä onko sillä oikeasti aivan valtava ruokahalu, onko se koukussa vaan siihen syömisen fiilikseen, onko se liian perso ruoalle, onko sillä joku ahmimishäiriö vai mikä nyt oikein on? Se tulee vinkumaan ruokaa ruokakaapille jo tunnin sen jälkeen kun on saanut ruokaa. Voi myös olla, että Robin nautiskelee liian kauan ruokaansa, jolloin Bäde ehtii jo vaihtaa sen lautaselle ja hotkasee puolet Robininkin annoksesta. Mutta se vinkuu ruokaa jatkuvasti. Meidän kissathan siis tietää tasan tarkkaan mistä ruoka tulee, ne on täysin ehdollistettuja juuri sen tietyn kaapin avaamiseen, samoin kuin juuri niiden tiettyjen kissanruokalautasten kilinään. Muiden kaappien avaaminen tai tavallisten lautasten kilinä ei niitä hetkauta. Pahimman nälän hetkellä askeleet keittiöön päin saa kissat ryntäämään perään. Mä en voi pitää kuivamuonaa koko ajan esille, koska Bäde hotkii ne heti ja Bäde on valmiiksi jo tarpeeksi läski. Joten olen juuri niin ilkeä ämmä, että olen antanut Robinille ropoja ja kun Robin on syönyt tarpeeksi, nostan ropot takaisin kaappiin mahdollisimman nopeasti ennen kuin Bäde ehtii liian paljon hotkimaan. Bäde on tajunnut tämän ja on muuttanut taktiikkaansa, ei enää tyydy kiltisti odottamaan vuoroaan, vaan tunkee päätään ropokupille Robinin vielä rouskuttaessa. Ropot meillä täytyy säilyttää hampaiden kestävässä muovilootassa, muuten nuo jyrsijät harrastaa saalistamista ja käy nakertamassa ropopussiin reijän ja napostelee saalistaan onnellisena. Mutta juu, tuo Robinin jatkuva "nälkä"/nälkä ihmetyttää.

Mussa täytyy olla jokin vika. Kyyneleet valuu silmiin aivan ihmeellisissä tilanteissa, että loppujen lopuksi nauratan itseäni. Mulla on vain tapana ajatella ihan liikaa ja liiallisesta ajattelusta syntyy järjettömiä päättelyketjuja. Tänään telkussa pyöri joku mainos (ei nyt millään tule päähän, että mikä) ja jotenkin mä päädyin siitä mainoksesta siihen tunteeseen, että mitä jos mun joku läheinen kuolee ja rupesin pillittämään. En nyt mitään huutoitkua, mutta kyyneleet valui silmiin. Se mainos oli ihan iloinen, en tajua tätä mun päättelyketjua. Mun aivoilla on muutenkin jokin mieletön kyky saada mut herkistymään ihan ihmeellisistä asioista. Joskus sitä sitten taas pystyy hallitsemaan tunteensa ihmeen hyvin. Osaan ihmetyttää itseäni. Toisaalta ehkä pitää vain oppia elämään tämänlaisen itseni kanssa. Tämmöinen musta tuli, kun lääkkeet karsittiin pois, eli kai olin koko ajan ollut tämmöinen, mutta lääkkeet turrutti kaikki tunteet.

Jostain syystä olen ollut viime aikoina ihmeen stressaantunut. Tuntuu, että koko ajan pyörii tiettyjä asioita päässä ja unen kanssa on ollut taas enemmän ongelmia, joita ilta-aikaan ja öisin iskevä yskä pahentaa entisestään. Mutta ehkä nyt pitää vaan yrittää ymmärtää itseään, töiden aloittaminen opiskelujen ja pitkän lomapätkän jälkeen vastavalmistuneena aiheuttaa yllättävääkin stressiä. Kun tätä jaksaa jonkin aikaa, niin sitten taas helpottaa. Jännä juttu, miten sitä taas hokee itselleen, että pitää enää vähän aikaa jaksaa ja sitten helpottaa. Liian tuttu hokema...

Flunssa on nyt kestänyt 2,5 viikkoa!!! Alan tulla hulluksi sen kanssa, enkä tiedä mitä enää tehdä. Tuskin lääkärissäkään käynti mitään helpottaisi, oirekuva viittaa aivan selvään virusinfektioon. Ilmeisesti muutenkin sitkeitä pöpöjä liikkeellä, täytyy vaan yrittää kestää. En ole päässyt salille aivan liian pitkään aikaan :(

Tänään oli kyllä semmoinen päivä töissä että hohhoijaa... Todellista sopeutumisharjoittelua ja ihmeellistä sekasortoa. Mutta selvisin! Eikä kukaan muukaan kuollut! :D Mutta siinä vaiheessa, kun joku alkaa selostamaan, että kuitenkin jo toisella harjoittelujaksolla olevan opiskelijan ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin perushoitoa eikä lääkärinkierrolla tarvitse mennä ollenkaan, kun ei siitä kuitenkaan mitenkään hyödy, herää minussa suuri ymmärrys sitä opiselijaa kohtaan ja tekee mieli sanoa muutama valittu sana.......

Vastavalmistuneen ihmeellinen maailma

Eli viime tiistaina koitti sitten se suuri päivä. Tuntui hienolta ja ihmeelliseltä saada todistusnippu käsiinsä. En edelleenkään pysty käsittämään koko asiaa, että mun ihan oikeasti ei enää tarvitse koulun penkille palata. Tuntuu samaan aikaan ihanalta, omituiselta ja pelottavalta. Saa nähdä minkälaisiksi tunnelmat sitten muokkautuvat viikkojen vieriessä. Tiistaina käytiin Inkan kanssa syömässä kiinalaista todistusten haun jälkeen ja illalla suuntasin kotikotiin kilistelemään skumppaa isin kanssa. Keskiviikkona alkoikin sitten työt ja arki. Torstaina työkaverit ja osastonhoitaja yllättivät kukkakimpulla, onnittelivat valmistumisesta ja toivottivat tervetulleeksi työyhteisöön. Tuli kyllä tosiaan tervetullut olo. Mukavaa mennä töihin paikkaan, jossa on ihania työkavereita ja tuntuu, että omaa työpanosta arvostetaan, vaikka vielä vastavalmistunut untuvikko onkin.

Noh.... Torstain ja perjantain välisenä yönä nyt lähes kaksi viikkoa kestänyt flunssani päätti näyttää totiset voimansa ja vietin koko yön yskien nukkumatta lainkaan. Kun aamulla oli aika nousta aamuvuoroa varten, en ollut varma tuleeko seuraavaksi taas yskänpuuska vaiko oksennus, joten soitin suosiolla töihin olevani sairaana. On sitä ennenkin menty töihin nukkumatta lainkaan, mutta flunssa pisti sitten omat haasteensa vielä soppaan. Jännä juttu, miten silti tunsin aivan mielettömät tunnontuskat siitä, että jäin kotiin. En tosiaan todellakaan helposti anna itseni olla kipeänä.... Ehkä sitäkin pitää vielä harjoitella, siis sitä, että ei tunne niin kamalia tunnontuskia.

Lauantaina edelleen flunssaisena vetäisin sitten hyvän annoksen särkylääkkeitä ja olin valmis juhlimaan valmistumista. Ensin oli kotikotona vuorossa sukulaisjuhlat ja illemmalla ystäväjuhlat omassa kodissani. Molemmat onnistuivat oikein mainiosti ja oli ihanaa nähdä aivan liian pitkästä aikaa tiettyjä ystäviä. On mulla muutenkin vaan niin ihania ystäviä! Baarissa tanssahtelu vähän lysähti, mutta kaiken kaikkiaan ihanat juhlat. Seuraavana päivänä maistui kyllä mäkkisafka ja nesteytyslitku.

Yksi asia harmittaa kyllä erittäin paljon. Olen odottanut innolla kevään saapumista ja katujen sulamista, jotta pääsisin fillaroimaan töihin. Noh, eipä mulla nyt ole enää pyörää!! Se on mitä ilmeisimmin pöllitty (ainakin on kadonnut) meidän taloyhtiön lukitusta pyöräkellarista. Pyörä itsessään oli myös lukittu itseensä kiinni kahdella lukolla, eli se on todella pitänyt kantaa pois. Kotivakuutuksen piikkiin se menee, mutta omavastuuosuus täytyy maksaa. Se oli vasta vuoden käytössä ollut :( Mutta onneksi asia huomattiin nyt, eikä vasta juuri ennen käyttöön ottoa. Meidän naapuriltakin nimittäin pöllittiin pyörä samasta varastosta ja se herätti käymään tarkistamassa oman pyörän tilanne.

Toinen asia mikä saa harmittamaan (tosin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin edellinen) on ibuprofeiinin ja prasetamolin liian lyhyt vaikutusaika. Ne toimii kurkkukipuun loistavasti, mutta kipu ei pysy pois aivan koko yötä :/

Mutta huomenna taas töihin! Aamulla olisi nimineula- ja henkilökorttikuvan kuvaus. Mun tuurilla mulle kasvaa yön aikana iso finni keskelle otsaa :D

Lomalainen

Hui! Ompa viime kirjoittelusta vierähtänyt aikaa! Heti voisin sanoa sen, että kaikki stressaamiseni oli kuin olikin aivan turhaa. Harjoittelusta sain ylistysarvioinnin ja töihin yritettiin suostutella (mutta kun tuleva työpaikka oli jo sovittu). Sain harjoittelusta kuitenkin lisäpotkua siihen, että terveyskeskus on todella se mulle tarkoitettu työpaikka, siellä toden näköisesti olisin juurikin elementissäni. Sinne siis vielä haluan, mutta ensin ura on mukavaa aloitella Suursuolla. Myös opparin opponointi saatiin hyvin hoidettua, opponoitiin työ keskeneräsenä, ei se olisi mitenkään valmistunut maaliskuuksi. Mutta nyt sekin on takana ja tiistaina on todellakin edessä The Day.

Helmikuun puolestavälistä olen lomaillut. Lomaan on mahtunut mm viikon matka Egyptiin, viikonlopun matka Tallinnaan, ystävien (ja sukulaisten) tapaamista, tulevalla työpaikalla vierailua ja pari keikkaakin, sairaanhoitajapäivillä käväiseminen, iv-tentin ajattelua sekä ihan vaan laiskottelua ja oleilua. Maanantaina olisi edessä työhöntulotarkastus ja tiistaina todistusten hakemista sekä skumppailua muutamaankin otteeseen. Seuraavan viikon lauantaina on sitten itse juhlat kahdessa erässä, sukulaisille ja ystäville erikseen.

Vähän enemmän voisin vielä sanoa tuosta viikosta Egyptissä. Matkattiin siis Hurghadaan unelmarantalomakohdehotelliin nauttimaan täyshoidosta, mahdollisimman rentouttavaa ja mutkatonta. Hotelli oli aivan loistava, juurikin niin ihanan mutkaton kuin toivottiinkin. Hotellilla oli 16 eri uima-allasta Serena-osastoineen, eli mieleisen paikan sai todellakin valita. Ruokaa ja juomaa oli jatkuvasti tarjolla ja kaikki siis kuului hintaan. Illallisbuffetin ruoka alkoi loppulomaa kohden jonkin verran tympiä. Palvelu oli jotain aivan käsittämätöntä, siis hyvässä mielessä. Baarissa tuotiin uutta drinkkiä pyytämättäkin (kun olin alunperinkin pyytänyt vain "jotain drinkkiä") ja vaikka hotellialue oli valtava, kaikkialla oli jatkuvasti siistiä. Hotellin oma ranta oli noin kilometrin merelle päin alle polviin asti syvää, mutta vierestä löytyi myös uimakelpoista merivettä. Snorklausta rannassa yritettiin, mutta kivaa kateltavaa ei siitä kyllä hirveästi löytynyt. Vatsatauti valitettavasti saatiin molemmat (onneksi samaan aikaan), mutta siitäkään ei tarvinnut kauaa kärsiä. Hotellilla oli oma klinikka, jonne marssittiin klo 10 aamulla. Tutkimisen, 20min tiputuksen ja apteekkireissun jälkeen pystyi lähtemään jo syömään lounasta ja klo 15 oltiin altaalla taas. Vatsataudin vuoksi snorklausreissu riutoilla jäi valitettavasti kuitenkin väliin. Luxoriin onneksi päästiin ja hieno retki olikin. Päivässä ehti juuri näkemään Luxorin päänähtävyydet, tosin aika nopealla (mutta riittävällä) tahdilla. Aivan ihana ja rentouttava reissu oli, mutta tuli kyllä poikia ikäv, samoin juotavaa kraanavettä.. Pojilla oli onneksi loistavat hoitajat viikon ajan. Nyt vähän kuvia, mitä nyt omalta koneelta löytyy (meillä oli molemmat kamerat mukana ja mun koneella on pokkarin kuvat):

Tallinnassa olin sitten taas Ullan ja Outin kanssa. Lauantaina (olin ehtinyt olla yhden päivän kotona Egyptin jälkeen) aamulautalla lähdettiin ja sunnuntaina iltalautalla tultiin takaisin. Matkaan mahtui mm Tallinnan esittelyä meidän ensikertaa Tallinnassa käyvälle Ultsulle, hemmotteluhoidot kylpylässä, kuulumisten jakamista ja muutenkin maailmanparannusta, alkoholia, elokuvissakäynti ja pieni annos shoppailua. Huippureissu oli sekin ja suunnitelmissa olisi uusia reissu kesän lopuksi, sen verran mukavaa tosiaan oli. Muutama kuva vielä sieltäkin: