Sekalaista sakkia

Nyt tulee ihan vaan suoraa ajatusflowta, eli kaikenlaista sekalaista mitä on päässä viime päivät pyöriny.

Robin on ihan ihmeellinen tapaus. En tiedä onko sillä oikeasti aivan valtava ruokahalu, onko se koukussa vaan siihen syömisen fiilikseen, onko se liian perso ruoalle, onko sillä joku ahmimishäiriö vai mikä nyt oikein on? Se tulee vinkumaan ruokaa ruokakaapille jo tunnin sen jälkeen kun on saanut ruokaa. Voi myös olla, että Robin nautiskelee liian kauan ruokaansa, jolloin Bäde ehtii jo vaihtaa sen lautaselle ja hotkasee puolet Robininkin annoksesta. Mutta se vinkuu ruokaa jatkuvasti. Meidän kissathan siis tietää tasan tarkkaan mistä ruoka tulee, ne on täysin ehdollistettuja juuri sen tietyn kaapin avaamiseen, samoin kuin juuri niiden tiettyjen kissanruokalautasten kilinään. Muiden kaappien avaaminen tai tavallisten lautasten kilinä ei niitä hetkauta. Pahimman nälän hetkellä askeleet keittiöön päin saa kissat ryntäämään perään. Mä en voi pitää kuivamuonaa koko ajan esille, koska Bäde hotkii ne heti ja Bäde on valmiiksi jo tarpeeksi läski. Joten olen juuri niin ilkeä ämmä, että olen antanut Robinille ropoja ja kun Robin on syönyt tarpeeksi, nostan ropot takaisin kaappiin mahdollisimman nopeasti ennen kuin Bäde ehtii liian paljon hotkimaan. Bäde on tajunnut tämän ja on muuttanut taktiikkaansa, ei enää tyydy kiltisti odottamaan vuoroaan, vaan tunkee päätään ropokupille Robinin vielä rouskuttaessa. Ropot meillä täytyy säilyttää hampaiden kestävässä muovilootassa, muuten nuo jyrsijät harrastaa saalistamista ja käy nakertamassa ropopussiin reijän ja napostelee saalistaan onnellisena. Mutta juu, tuo Robinin jatkuva "nälkä"/nälkä ihmetyttää.

Mussa täytyy olla jokin vika. Kyyneleet valuu silmiin aivan ihmeellisissä tilanteissa, että loppujen lopuksi nauratan itseäni. Mulla on vain tapana ajatella ihan liikaa ja liiallisesta ajattelusta syntyy järjettömiä päättelyketjuja. Tänään telkussa pyöri joku mainos (ei nyt millään tule päähän, että mikä) ja jotenkin mä päädyin siitä mainoksesta siihen tunteeseen, että mitä jos mun joku läheinen kuolee ja rupesin pillittämään. En nyt mitään huutoitkua, mutta kyyneleet valui silmiin. Se mainos oli ihan iloinen, en tajua tätä mun päättelyketjua. Mun aivoilla on muutenkin jokin mieletön kyky saada mut herkistymään ihan ihmeellisistä asioista. Joskus sitä sitten taas pystyy hallitsemaan tunteensa ihmeen hyvin. Osaan ihmetyttää itseäni. Toisaalta ehkä pitää vain oppia elämään tämänlaisen itseni kanssa. Tämmöinen musta tuli, kun lääkkeet karsittiin pois, eli kai olin koko ajan ollut tämmöinen, mutta lääkkeet turrutti kaikki tunteet.

Jostain syystä olen ollut viime aikoina ihmeen stressaantunut. Tuntuu, että koko ajan pyörii tiettyjä asioita päässä ja unen kanssa on ollut taas enemmän ongelmia, joita ilta-aikaan ja öisin iskevä yskä pahentaa entisestään. Mutta ehkä nyt pitää vaan yrittää ymmärtää itseään, töiden aloittaminen opiskelujen ja pitkän lomapätkän jälkeen vastavalmistuneena aiheuttaa yllättävääkin stressiä. Kun tätä jaksaa jonkin aikaa, niin sitten taas helpottaa. Jännä juttu, miten sitä taas hokee itselleen, että pitää enää vähän aikaa jaksaa ja sitten helpottaa. Liian tuttu hokema...

Flunssa on nyt kestänyt 2,5 viikkoa!!! Alan tulla hulluksi sen kanssa, enkä tiedä mitä enää tehdä. Tuskin lääkärissäkään käynti mitään helpottaisi, oirekuva viittaa aivan selvään virusinfektioon. Ilmeisesti muutenkin sitkeitä pöpöjä liikkeellä, täytyy vaan yrittää kestää. En ole päässyt salille aivan liian pitkään aikaan :(

Tänään oli kyllä semmoinen päivä töissä että hohhoijaa... Todellista sopeutumisharjoittelua ja ihmeellistä sekasortoa. Mutta selvisin! Eikä kukaan muukaan kuollut! :D Mutta siinä vaiheessa, kun joku alkaa selostamaan, että kuitenkin jo toisella harjoittelujaksolla olevan opiskelijan ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin perushoitoa eikä lääkärinkierrolla tarvitse mennä ollenkaan, kun ei siitä kuitenkaan mitenkään hyödy, herää minussa suuri ymmärrys sitä opiselijaa kohtaan ja tekee mieli sanoa muutama valittu sana.......