En ole ikinä ennen ollut taloyhtiön talkoissa, nimittäin tähän asti olen ollut vain ja ainoastaan omakotitaloasuja. Vuokraisännän taholta tuli painostusta osallistua (vuokraisäntäni on oma isäni), sillä se oli liikaa äänessä taloyhtiön kokouksessa ja tuliki sit valituks taloyhtiön hallitukseen. Sain suostuteltua senki mukaan. Vähän jännitti millasta se olisi. Joku neropatti oli päättäny, että alotetaan kymmeneltä ja kun heräsin ite siin ysin aikoihin, niin pihalla oliki jo joku yli-innokas haravoimassa. Mutta oikein hauskaa ja rentoa se sitten lopulta oli :) Meidän pihoilla tosiaan riittää haravointia ja lehtien roidaamista pois. Haravoinnin välissä syötiin makkaraa ja juotiin lonkeroa sekä skumppaa. Oli mukava jutella siinä samalla naapureiden kanssa. Ollaan me kuulemma oltu mikan kanssa oikein hiljaisia, eikä meidän rock bandin rumpujen hakkaaminenkaan ole kuulunut alakertaan :D mutta oikein hauskaa ja rentoa meininkiä sekä hyvää skumppaa ^^ Kuulosti jotenki hassulta kun mua ja Mikaa sanottiin pariskunnaks. En oo vielä tottunu tohon nimitykseen. Niin kun en oo vieläkään tottunu avopariks kutsumiseen :D Emmä tiiä...siin menee varmaa vielä jonkun aikaa kunnes ei enää heristele korviaan aina kun kuulee jonkun sanovan niin.
Seuraavaks oliki sit tiedossa sauna ja päivällinen kotikotona. On aina mukava mennä saunomaan kotikotiin, kun tulee oikeen kysytyks, että millasta saunajuomaa halutaan ja sit sieltä löytyy viellä laajat valikoimat aina. Samoin kun niiden jääkaapilla on aina ihana käydä kun sieltä löytyy kauheesti kaikenlaista, mitä omaan jääkaappiin tuskin ostaisi korkean hinnan takia. Enkä kyllä tajuu sitä miten niitten iso jääkaappi on aina täpötentäynnä ja sit taas meijän jääkaappi on aina aika tyhjänpuoleinen, vaikka se on kooltaan pienempiki :D Miten ne saa kahestaan syötyy kaiken sen ruokamäärän?! No mutta autan mielelläni ;) Mutta juu oli ihanaa päästä saunomaan Mikan kanssa pitkästä aikaa taas. Saunamusiikkina toimi tällä kertaa Jukka poika ^^ Jätettiin se iskällekki sinne soimaan ja ku kysyin myöhemmin, että millast oli niin se: "oliks toi siis jonkinlaista räppiä?" "no ei todellakaan!" "no hyvä! koska se oli paljon parempaa!" :D Saunan jälkeen sisäfilepihvejä ja vuohenjuustoperunoita. NAM! Senkin takia on kiva käydä syömässä kotikotona, kun saa sit yleensä just jotain mitä kotona ei ikinä söis...just sen opiskelijabudjetin takia.
Eli tänään on syöpötelty oikeen urakalla ^^ Meille tökättiin talkoista vielä mukaan kaks ylijäänyttä makkarapakettia....mut yritän vastustaa kiusausta iltapalasta...kun ei ole edes nälkä....mut tekis aivan helvetisti mieli jotain :D oompas mä syöpöttelijä....
Huomenna olis tarkotus lähteä Mikan ja anoppiehdokkaan kanssa shoppailemaan. Klo 12 pitäs olla Sellossa. Ja huominen menee kans sit varmaan maanantaina alkavaa harjottelua stressatessa.
EDIT
Näin muutes aivan hullua unta. Halusin leikkauttaa ja värjäyttää tukkani kampaajalla, joten fiksuna opiskelijana kävin kyselemässä hintoja kampaamoilta, että paljonko maksaisi. Kävin siinä unessa yhessä malmilla olevassa kampaamossa (olin siellä kesällä leikkauttamas tukkani) ja jotenki ihmeellisesti en edes saanu vastausta siihen, paljonko siellä maksais, mutta sit jotenki olinki menossa leikkaukseen ja yhen värin värjäykseen. Menin sitte sinne itse kampaamon puolelle ja se vasta oliki outoa. siel oli tasan yks kampaamotuoli peilin kans. Loput tilasta täyttiki sit sairaalasängyt joissa jokasessa makas joku kuka minkäkin vaivan takia. Ne sit selitti mulle, että niitten bisnes on aika laaja ja ne tekee kaikenlaista. Siellä oli mm. joku odottamassa plastiikkakirurgista leikkausta ja joku toinen taas oli jotenki ihan epämuodostunu ja sen vatsa oli ihan auki ja se odottiki sit jotain isompaa leikkausta. Yhtäkkiä yhessä sängyssä joku rupes synnyttää kolmosia. Kun eka synty, se heivattiin mulle sitten syliin. Olin siinä unessa ihan awwwww mut ihmettelin kun se laps oli niin helvetin iso :D sit taisinki herätä
Eli mitäs tulkintoja tästä unesta vois sit vetästä? ;D
Tietoja minusta
- Nelli
- Olen vastavalmistunut terveydenhoitaja, joka asustelee helsingissä avopuolisonsa ja kahden kissan kanssa. Aloittelen työuraani sairaanhoitajan hommissa akuuttivuodeosastolla ja kauhu lopullisesta aikuistumisesta ja työuraputkesta on herännyt. Teksteissä käsittelen arkeani, ajatuskiemuroitani ja vastavalmistuneen haasteita oma menneisyyteni huomioon ottaen.
lauantai 30. lokakuuta 2010
perjantai 29. lokakuuta 2010
Stressailua
Mun stressileveli alkaa nousee kovaa vauhtia tekemättömien tehtävien ja ens maanantaina alkavan harjottelun vuoks. On ihan mun oma vika etten oo vielä saanu tehtäviä tehtyä, kun oon tämmönen laiska kakka. Tiedän ettei ne oo vaikeita tehtäviä ja enimmäkseen vain omien ajatusten pyörittelyä, mutta aloittaminen on tosiaan pirun vaikeeta.
Ja sit taas tuleva harjottelu. Pitäs jälleen kerran täytellä iso kasa papereita ja miettiä omat henkilökohtaset tavoitteet, joiden laatiminen tuntuu aina yhtä vaikeelta, kun ena osaa ilmasta asioita silleen hienosti ja sillä tavalla kun haluan. On vaan jotenkin niin vaikeeta käännellä ja väännellä sanoja, niin että mun tavoitteet voi ymmärtää just vaan yhdellä tavalla, niin ettei ne kuitenkaan tee musta tyhmän kuulosta tai rajota mun tekemisiä liikaa. Ja sit pitäs vääntää niitä EU-direktiivijuttuja. Vihaan byrokratiaa.
Sit se kaamee stressi tulevista harjotteluista. Parin viikon päästä pitäs taas varata seuraavan harjottelun paikat/paikka (mun kohdalla toivottavasti paikat), mutta en tiedä vielä edes mihin haluan, tai mihin mun kannattas edes yrittää. Periaatteessa mun pitäs suorittaa varmaan kirran ja kotisairaanhoidon harjottelu, mutta psykiatrinen/päihdehuoltoki pitäs saada hoidettua. Mutta oon nyt menny sillä periaatteella, että mun tulevaisuutta vähiten hyödyttävät harjottelut hoidan eka pois alta, niin että loppuaika opiskelusta syvännyn sitte siihen mitä todella haluan tehdä. Kirran harjottelun on pakko olla vähintään 4 viikkoa. Psykan kai myös 4....tai sit vaan 3. Kotisairaanhoitoon riittää 3 viikkoa. Psyka kiinnostaa mua huomattavasti enemmän kun kirra tai kotihoito. Eli mielummin sit varmaan kävisin pois alta kirran ja kotihoidon, MUTTA on mahdollista suorittaa kotisairaanhoidon harjottelu kesätyönä, kun on tarpeeks opintopisteitä, jotta voi toimia sairaanhoitajan sijaisena (nythän oon ollu vaan lähihoitajan sijainen). Mutta sairaanhoitajan sijaisuuksista voi muutenki anoa opintopisteitä vapaastivalittaviin opintoihin, joita meijän pitää siis saada kasaan 15op. Mun pitäs nyt siis kuumeisesti rupee jo tutkii mahdollisia harjottelupaikkoja pääkaupunkiseudulta ja varsinkin kotisairaanhoitopaikkoihin pitäs soitella, koska ne ei juurikaan ilmota paikkojaan jobstepistä (ohjelma jonka kautta harjottelupaikkoja voi hakea). Niin...se kirottu jobstep. Kun se aukeaa sillon sinä tiettynä päivänä klo 12, jollon harjottelupaikkoja voi rupee varaamaan, se onki sit ihan jumissa. Ja tietenki kaikki paikat menee aivan hujauksessa ja oot itseasiassa aivan helvetin onnekas jos paikan saat. Vihaan sitä ohjelmaa.
Mut siis olisin tutoroinnin tarpeessa. Meille on järjestetty tutortunti ens keskiviikolla, eli harjottelun päälle. Surkein mahdollinen ajankohta pitää se, koska puolet meistää lähtee pois pääkaupunkiseudulta harjotteluun ihan vaan sen takia, että pääkaupunkiseudulta on niin helvetin vaikeeta saada harjottelupaikka ja kouluki kannustaa siihen, että opiskelijat lähtee muualle jos on vaan mahdollista. Harjottelun aikana me tehdään 40h viikkoa, johon on laskettu mukaan kuitenki 2h/viikko kotitehtävien tekemiseen (tehtävät on kuitenki helpointa tehdä itse harjottelupaikassa, koska ne liittyy siihen vahvasti). Harjottelusta ei ole oikeutta olla poissa yhtäkään tuntia edes sairauden vuoksi. Kaikki menetetyt tunnit on korvattava takasin. Jotenki ristiriitaista tää, kun samaan aikaan sanotaan, että töihin ei saa missään nimessä tulla vähänkään sairaana. Ja tietenki meijän harjottelu on just influenssa-aikaan ^^ Ja sit meijän harjottelun päälle on tungettu just näitä infoja ja muuta. Meillä on tiistaina klo 16-19.15 farmakologian vika luento, mikä on pakollinen (eli suoritusta ei saa jos ei ilmesty paikalle...kivan sille yhelle joka lähtee harjotteluun Rovaniemelle...). Onneks mun harjottelu on alppilassa, eli mun on mahdollista olla tiistaina aamuvuorossa ja sit ilta vielä koulussa. Farmakologian luennosta ei hyvitetä tunteja harjottelussa. Keskiviikkona olis sit taas opparistartti 9-12 (ei hyvitetä tunteja harjottelussa), seuren ja vantaan kaupungin info 12.30-14 (hyvitetään 2h harjottelussa) ja sit tutortunti 14-15 (ei hyvitetä tunteja harjottelussa). Elikkä tosta päivästä mulle hyvitettäs se 2h yhteensä ja on vähän kyseenalasta mennä vielä iltavuoroon töihin, koska menisin kesken vuoron. Vaikka oon vaan opiskelija en nyt voi kuitenkaa hyppiä miten haluun. Opparistartti on pakollinen tän vuoden aikana, mutta se järjestetään vielä keväällä kaks kertaa (joista ainakin toinen on taas meijän harjottelun päällä). Seuren info ei oo pakollinen ja tutortunnille haluisin taas mennä, koska haluisin oikeesti neuvoja noitten mun harjottelujen järjestämiseen. Mut jos mä meinaan noihin kaikkiin osallistua, niin mun pitäs pitää heti eka vapaapäivä keskiviikkona, eikä se siis mikään vapaapäivä olis :/ Mut ehkä mä meen sit vaan tohon tutorointiin... sit ei saa hyvitystä seuren infosta, mutta ei se välttämättä kiinnostaiskaan. Ja sit kerkeis olee aamuvuorossa.
Mut joo piti saada vaan kirjotettuu toi alas johki...no mut onneks mul on mun parsat joiden kanssa sit terapioida<3
Ja sit taas tuleva harjottelu. Pitäs jälleen kerran täytellä iso kasa papereita ja miettiä omat henkilökohtaset tavoitteet, joiden laatiminen tuntuu aina yhtä vaikeelta, kun ena osaa ilmasta asioita silleen hienosti ja sillä tavalla kun haluan. On vaan jotenkin niin vaikeeta käännellä ja väännellä sanoja, niin että mun tavoitteet voi ymmärtää just vaan yhdellä tavalla, niin ettei ne kuitenkaan tee musta tyhmän kuulosta tai rajota mun tekemisiä liikaa. Ja sit pitäs vääntää niitä EU-direktiivijuttuja. Vihaan byrokratiaa.
Sit se kaamee stressi tulevista harjotteluista. Parin viikon päästä pitäs taas varata seuraavan harjottelun paikat/paikka (mun kohdalla toivottavasti paikat), mutta en tiedä vielä edes mihin haluan, tai mihin mun kannattas edes yrittää. Periaatteessa mun pitäs suorittaa varmaan kirran ja kotisairaanhoidon harjottelu, mutta psykiatrinen/päihdehuoltoki pitäs saada hoidettua. Mutta oon nyt menny sillä periaatteella, että mun tulevaisuutta vähiten hyödyttävät harjottelut hoidan eka pois alta, niin että loppuaika opiskelusta syvännyn sitte siihen mitä todella haluan tehdä. Kirran harjottelun on pakko olla vähintään 4 viikkoa. Psykan kai myös 4....tai sit vaan 3. Kotisairaanhoitoon riittää 3 viikkoa. Psyka kiinnostaa mua huomattavasti enemmän kun kirra tai kotihoito. Eli mielummin sit varmaan kävisin pois alta kirran ja kotihoidon, MUTTA on mahdollista suorittaa kotisairaanhoidon harjottelu kesätyönä, kun on tarpeeks opintopisteitä, jotta voi toimia sairaanhoitajan sijaisena (nythän oon ollu vaan lähihoitajan sijainen). Mutta sairaanhoitajan sijaisuuksista voi muutenki anoa opintopisteitä vapaastivalittaviin opintoihin, joita meijän pitää siis saada kasaan 15op. Mun pitäs nyt siis kuumeisesti rupee jo tutkii mahdollisia harjottelupaikkoja pääkaupunkiseudulta ja varsinkin kotisairaanhoitopaikkoihin pitäs soitella, koska ne ei juurikaan ilmota paikkojaan jobstepistä (ohjelma jonka kautta harjottelupaikkoja voi hakea). Niin...se kirottu jobstep. Kun se aukeaa sillon sinä tiettynä päivänä klo 12, jollon harjottelupaikkoja voi rupee varaamaan, se onki sit ihan jumissa. Ja tietenki kaikki paikat menee aivan hujauksessa ja oot itseasiassa aivan helvetin onnekas jos paikan saat. Vihaan sitä ohjelmaa.
Mut siis olisin tutoroinnin tarpeessa. Meille on järjestetty tutortunti ens keskiviikolla, eli harjottelun päälle. Surkein mahdollinen ajankohta pitää se, koska puolet meistää lähtee pois pääkaupunkiseudulta harjotteluun ihan vaan sen takia, että pääkaupunkiseudulta on niin helvetin vaikeeta saada harjottelupaikka ja kouluki kannustaa siihen, että opiskelijat lähtee muualle jos on vaan mahdollista. Harjottelun aikana me tehdään 40h viikkoa, johon on laskettu mukaan kuitenki 2h/viikko kotitehtävien tekemiseen (tehtävät on kuitenki helpointa tehdä itse harjottelupaikassa, koska ne liittyy siihen vahvasti). Harjottelusta ei ole oikeutta olla poissa yhtäkään tuntia edes sairauden vuoksi. Kaikki menetetyt tunnit on korvattava takasin. Jotenki ristiriitaista tää, kun samaan aikaan sanotaan, että töihin ei saa missään nimessä tulla vähänkään sairaana. Ja tietenki meijän harjottelu on just influenssa-aikaan ^^ Ja sit meijän harjottelun päälle on tungettu just näitä infoja ja muuta. Meillä on tiistaina klo 16-19.15 farmakologian vika luento, mikä on pakollinen (eli suoritusta ei saa jos ei ilmesty paikalle...kivan sille yhelle joka lähtee harjotteluun Rovaniemelle...). Onneks mun harjottelu on alppilassa, eli mun on mahdollista olla tiistaina aamuvuorossa ja sit ilta vielä koulussa. Farmakologian luennosta ei hyvitetä tunteja harjottelussa. Keskiviikkona olis sit taas opparistartti 9-12 (ei hyvitetä tunteja harjottelussa), seuren ja vantaan kaupungin info 12.30-14 (hyvitetään 2h harjottelussa) ja sit tutortunti 14-15 (ei hyvitetä tunteja harjottelussa). Elikkä tosta päivästä mulle hyvitettäs se 2h yhteensä ja on vähän kyseenalasta mennä vielä iltavuoroon töihin, koska menisin kesken vuoron. Vaikka oon vaan opiskelija en nyt voi kuitenkaa hyppiä miten haluun. Opparistartti on pakollinen tän vuoden aikana, mutta se järjestetään vielä keväällä kaks kertaa (joista ainakin toinen on taas meijän harjottelun päällä). Seuren info ei oo pakollinen ja tutortunnille haluisin taas mennä, koska haluisin oikeesti neuvoja noitten mun harjottelujen järjestämiseen. Mut jos mä meinaan noihin kaikkiin osallistua, niin mun pitäs pitää heti eka vapaapäivä keskiviikkona, eikä se siis mikään vapaapäivä olis :/ Mut ehkä mä meen sit vaan tohon tutorointiin... sit ei saa hyvitystä seuren infosta, mutta ei se välttämättä kiinnostaiskaan. Ja sit kerkeis olee aamuvuorossa.
Mut joo piti saada vaan kirjotettuu toi alas johki...no mut onneks mul on mun parsat joiden kanssa sit terapioida<3
maanantai 25. lokakuuta 2010
Neulatyynyilyä
Tänään oli siis verisuoninäyttetunti. Eli näytteitä otettiin kapillaareista ja laskimosta. Elikkäs hemoglobiini, kolesteroli, verensokeri ja laskimosta senkka (+harjotusputkilo).
Onneks tällä kertaa oli automaattisii neuloi kapillaarinäytteitä varten. Se meijän opettajakin kiros ne manuaaliset (tai mitkä lie onkaan) alimpaan helvettiin. Niitten kans se reijän suuruus riippuu ihan siitä kuinka vittuuntuneella päällä näytteen ottaja on. Onneks Inkallaki oli täl kertaa kädet (ihme kyllä) lämpimät. Johannan käsiä taas lioteltiin kuuman veden alla ja sit nopee vaan reikä sormeen nii sieltä saatiin jotain :D varsinki kun hemoglobiiniin ja kolesteroliin tarvitaan aika paljon sitä verta. Verensokeriin riittää pienen pieni tippa. Mutta jännää oli leikkiä niillä laitteilla ja tökkii reikiä toistemme sormiin. Oltiin sit kaikki kädet täynnä laastareita ton tunnin jälkeen :D
Hemoglobiini mulla oli tavalliseen tapaani aika alamaissa, mutta silti ihan hyvin hyväksyttävän rajoissa, eli 127. On mulla joskus ollu muistaakseni ihan huimat reilu 130, mut yleensä se on aina just 125 paikkeilla. Ja jos joku ei tiedä mutta kiinnostaa, niin hemoglobiinin alarajana naisilla pidetään nykyään 117 (ennen 125). Miehillä pitäs olla 10 pykälää korkeampi. verensokeri mul oli taas 6,1, mutta ei mikään ihme kun olin syöny vähän ennen tuntia ja vetäny pullon sokerillista ediä just ennen tuntia. Eli ei mulla ole edelleenkään diabetestä. Kolesteroli mul on mitattu viimeks 4 vuotta sitte ja sillon sen paastoarvo oli 4,5. Nyt kuitenki oli ilman paastoa kokonaiskolesteroli 3,9, eli vika mahdollinen arvo jonka se kone suostuu edes ilmottamaan. Eli tosi hyvä arvo. Ei mitään hätää sillä suunnalla.
Jännitti ihan hulluna laskimonäyte. Jännitti olla ite neulatyynynä ja vielä enemmän ottaa ite. Mul on kyynärtaipeissa aivan loistavan isot ja näkyvät suonet. Näytteen saamisessa ei oo ollu ongelmia eikä ollu nytkään. Päinvastoin. Mul tursu sitä verta vähän enemmänki :D Senkan valmistumisessa kestää tunti eli en jääny odottelee sitä, vaan saan tulokset perjantaina tod.näk. Otin näytteen Inkalta. Sil oli kyl ihan kivan isot suonet, mutta syvällä. Eli niitä ei nähny kunnol ees staassil, mutta tuns kyl oikeen hyvin. elikkäs piti vaan hiplaa hyvin läpi eka ja sit yrittää osuu viel samaan kohtaan :D Mut oikeen hyvin meni vaikka must tuntu, että mun kädet vaan täris hulluna. "sulla on tosi varmat otteet" ...joo ei mul ollu kyl mitenkää varma fiilis. Mutta ei Inka saanu kuulemma traumoja ja ei sattunu ;)
Nyt on vaan kauhee hinku päästä tökkii lisää neuloilla :D
Onneks tällä kertaa oli automaattisii neuloi kapillaarinäytteitä varten. Se meijän opettajakin kiros ne manuaaliset (tai mitkä lie onkaan) alimpaan helvettiin. Niitten kans se reijän suuruus riippuu ihan siitä kuinka vittuuntuneella päällä näytteen ottaja on. Onneks Inkallaki oli täl kertaa kädet (ihme kyllä) lämpimät. Johannan käsiä taas lioteltiin kuuman veden alla ja sit nopee vaan reikä sormeen nii sieltä saatiin jotain :D varsinki kun hemoglobiiniin ja kolesteroliin tarvitaan aika paljon sitä verta. Verensokeriin riittää pienen pieni tippa. Mutta jännää oli leikkiä niillä laitteilla ja tökkii reikiä toistemme sormiin. Oltiin sit kaikki kädet täynnä laastareita ton tunnin jälkeen :D
Hemoglobiini mulla oli tavalliseen tapaani aika alamaissa, mutta silti ihan hyvin hyväksyttävän rajoissa, eli 127. On mulla joskus ollu muistaakseni ihan huimat reilu 130, mut yleensä se on aina just 125 paikkeilla. Ja jos joku ei tiedä mutta kiinnostaa, niin hemoglobiinin alarajana naisilla pidetään nykyään 117 (ennen 125). Miehillä pitäs olla 10 pykälää korkeampi. verensokeri mul oli taas 6,1, mutta ei mikään ihme kun olin syöny vähän ennen tuntia ja vetäny pullon sokerillista ediä just ennen tuntia. Eli ei mulla ole edelleenkään diabetestä. Kolesteroli mul on mitattu viimeks 4 vuotta sitte ja sillon sen paastoarvo oli 4,5. Nyt kuitenki oli ilman paastoa kokonaiskolesteroli 3,9, eli vika mahdollinen arvo jonka se kone suostuu edes ilmottamaan. Eli tosi hyvä arvo. Ei mitään hätää sillä suunnalla.
Jännitti ihan hulluna laskimonäyte. Jännitti olla ite neulatyynynä ja vielä enemmän ottaa ite. Mul on kyynärtaipeissa aivan loistavan isot ja näkyvät suonet. Näytteen saamisessa ei oo ollu ongelmia eikä ollu nytkään. Päinvastoin. Mul tursu sitä verta vähän enemmänki :D Senkan valmistumisessa kestää tunti eli en jääny odottelee sitä, vaan saan tulokset perjantaina tod.näk. Otin näytteen Inkalta. Sil oli kyl ihan kivan isot suonet, mutta syvällä. Eli niitä ei nähny kunnol ees staassil, mutta tuns kyl oikeen hyvin. elikkäs piti vaan hiplaa hyvin läpi eka ja sit yrittää osuu viel samaan kohtaan :D Mut oikeen hyvin meni vaikka must tuntu, että mun kädet vaan täris hulluna. "sulla on tosi varmat otteet" ...joo ei mul ollu kyl mitenkää varma fiilis. Mutta ei Inka saanu kuulemma traumoja ja ei sattunu ;)
Nyt on vaan kauhee hinku päästä tökkii lisää neuloilla :D
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Touhukas päivä
Oon ollu tänään niin ihanan aikaansaava, että olen oikein ylpeä ittestäni. Ja kädet jotenki lievästi tärisee vielä treenien jäljiltä. Yritän silti saada kirjoitettua jotain fiksua.
Aamulla oli ihanaa heräillä silleen rauhallisesti ja laiskotellen. Söin taas rauhassa aamupalan ja join kahvia ja taas tuijoteltiin telkkua. Yhen aikoihin kuitenki ryhdistäydyttiin ja alettiin joka sunnuntaiseen siivousurakkaan. Edellisenä sunnuntaina oli siivous jääny väliin, joten tuntu ihanalta saada vihdoinki puhdasta. Mä innostuin sit vähän enemmänki kuuraa jokasen nurkan putipuhtaaks. Nyt kämppä tuoksuu ihanan puhtaalta (tolulta) ja pölypallerot on tyystin kadonnu ^^ no ei siinä mennykkää ku se 3h enkä edes ehtiny siistii dataushuonetta kun piti jo rupee valmistautuu nyrkkeilyyn. Ja nyrkkeilyssä sit oliki aika tosi kunnon treenit. Loppuvaiheessa voimat oli vaan niin lopus, etten saanu lyönteihin enää mitää voimaa ja sohin vaa sitä säkkii. Ja jännehyppyjä tehtäessä mun jalat hädintuskin enää irtos maasta. Mut oon ylpee ittestäni kun en silti lopettanu missään vaiheessa vaan liike jatku loppuun asti (vaikkakin ilman voimaa mutta silti liike jatku).
Eli nyt voi hyvällä omallatunnolla tilata kiinalaista ja hermoilla huomisesta suoniverinäytteen otosta :P
EDIT
Kiinalainen vaihtuikin pizzaan. China manin kotiinkuljetus oli niin ruuhkautunu, että päädyttiin tilaamaan pizzat meijän lempparipaikast (Midjat). Mistään ei saa niin hyviä pizzoja kun sieltä. Ja nyt on massut täynnä ^^ <3
Aamulla oli ihanaa heräillä silleen rauhallisesti ja laiskotellen. Söin taas rauhassa aamupalan ja join kahvia ja taas tuijoteltiin telkkua. Yhen aikoihin kuitenki ryhdistäydyttiin ja alettiin joka sunnuntaiseen siivousurakkaan. Edellisenä sunnuntaina oli siivous jääny väliin, joten tuntu ihanalta saada vihdoinki puhdasta. Mä innostuin sit vähän enemmänki kuuraa jokasen nurkan putipuhtaaks. Nyt kämppä tuoksuu ihanan puhtaalta (tolulta) ja pölypallerot on tyystin kadonnu ^^ no ei siinä mennykkää ku se 3h enkä edes ehtiny siistii dataushuonetta kun piti jo rupee valmistautuu nyrkkeilyyn. Ja nyrkkeilyssä sit oliki aika tosi kunnon treenit. Loppuvaiheessa voimat oli vaan niin lopus, etten saanu lyönteihin enää mitää voimaa ja sohin vaa sitä säkkii. Ja jännehyppyjä tehtäessä mun jalat hädintuskin enää irtos maasta. Mut oon ylpee ittestäni kun en silti lopettanu missään vaiheessa vaan liike jatku loppuun asti (vaikkakin ilman voimaa mutta silti liike jatku).
Eli nyt voi hyvällä omallatunnolla tilata kiinalaista ja hermoilla huomisesta suoniverinäytteen otosta :P
EDIT
Kiinalainen vaihtuikin pizzaan. China manin kotiinkuljetus oli niin ruuhkautunu, että päädyttiin tilaamaan pizzat meijän lempparipaikast (Midjat). Mistään ei saa niin hyviä pizzoja kun sieltä. Ja nyt on massut täynnä ^^ <3
lauantai 23. lokakuuta 2010
Lauantai-ilta
Facebookkia kattomalla näkee laajan kirjon erilaisia tapoja viettää lauantailta. Mulle jäi mieleen kaks toistensa ääripäätä: "Taidan olla taas kännissä" ja "sauna, pannukakkua ja murun kainalo. niistä on mun lauantai-ilta tehty". Olenko mä jotenkin vanhaks tullu, kun mun mielestä jälkimmäinen kuulosti paljon paremmalta.
Mun lauantai on koostunut näistä:
- nukkuminen klo 10.30 asti
- rauhassa aamupalaa, kahvia ja kattomatta jääneitä sarjoja Mikan kanssa
- yhtäkkinen järjestelypuuska Mikan opiskellessa tenttiin. Kellariin lähti kesävaatteet ja kesäkengät.
- kävelylenkki Mikan kanssa kauniissa syyssäässä ja matkanvarrella kävästiin kirjastossa ja kaupassa
- tehtiin pizzaa ja focacciaa
- leffaa neuloen Mikan kans ja Fisua siemaillen...ihan vaan koska se maistuu niin tajuttoman hyvältä ja tulee mieleen lapsuuden yskänlääke
Onhan se tietenki joskus hauskaa juosta juhlissa, mutta koti-illat oman rakkaan kainalossa vie kyllä useimmiten voiton. Eli onko musta tullu vanha ja tylsä? noh....jos on....niin tykkään tästä silti.
Mun lauantai on koostunut näistä:
- nukkuminen klo 10.30 asti
- rauhassa aamupalaa, kahvia ja kattomatta jääneitä sarjoja Mikan kanssa
- yhtäkkinen järjestelypuuska Mikan opiskellessa tenttiin. Kellariin lähti kesävaatteet ja kesäkengät.
- kävelylenkki Mikan kanssa kauniissa syyssäässä ja matkanvarrella kävästiin kirjastossa ja kaupassa
- tehtiin pizzaa ja focacciaa
- leffaa neuloen Mikan kans ja Fisua siemaillen...ihan vaan koska se maistuu niin tajuttoman hyvältä ja tulee mieleen lapsuuden yskänlääke
Onhan se tietenki joskus hauskaa juosta juhlissa, mutta koti-illat oman rakkaan kainalossa vie kyllä useimmiten voiton. Eli onko musta tullu vanha ja tylsä? noh....jos on....niin tykkään tästä silti.
perjantai 22. lokakuuta 2010
Aina se talvi vaan yllättää
Kävin tänää hakemassa taas lisää lankoja Ogelin lankakaupasta (se on huippu<3<3). Takastulomatkalla satoki sit lunta ja tietenki junat heti myöhässä. Siinä seisoskellessa lievästi sanottuna vilu. Taidan aloittaa sit vihdoinki pipokauden ja talvitakiin vois olla hyvä vaihtaa. Aina se talvi jotenki tulee yhtäkkiä....Vr on selkeesti samaa mieltä mun kanssa.
Hide and seek
Oon jotenkin niin tajuttoman hyvä hukkaa tavaroitani. Sitä aina ajattelee, että nyt mä pistän tän tämmöseen varmaan paikkaan, että se varmasti sit löytyy. Lähes aina se varma paikka osoittautuu huonoimmaks mahdolliseks ja semmoseks mistä sitä tavaraa ei ainakaan löydä. Ja aina kun mä yritän löytää jotain nii en varmana löydä. Sit kun meen valittaa asiasta Mikalle hädissäni, nii se löytää sen mun etsimän asian melkeen ekasta paikasta josta kattoo. Se on jo niin tottunu tähän, että mulla on kaikki aina hukassa. Ehkä sitä pitäs just laittaa ne tavarat niin huonoon paikkaan kun mahdollista niin ehkä ne sit löytyisi?
Mut menee se toistekkipäin. Oon yllättävän tietoinen siitä missä Mikan tavarat aina on. Hyvin usein sen tarvii vaan kysyy multa missä esim sen huppari on ja mä osaan heti sanoa.
Mut ehkä tää meneeki sit mukavasti symbioosissa, kun löydetään aina toistemme hukkaamat asiat :)
Mut menee se toistekkipäin. Oon yllättävän tietoinen siitä missä Mikan tavarat aina on. Hyvin usein sen tarvii vaan kysyy multa missä esim sen huppari on ja mä osaan heti sanoa.
Mut ehkä tää meneeki sit mukavasti symbioosissa, kun löydetään aina toistemme hukkaamat asiat :)
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
Miksi puhelimen välityksellä ei voi lyödä?
Jos puhelimen kautta voisi kuristaa jonkun, olisin tehnyt sen tänään. Piti soittaa mun e-pilleriasioista terveyskeskukseen ja tietenki siihen ajanvarausneuvontapuhelimeen piti vastata miespuolinen lähihoitaja -.- Se nauro mulle!! Helvetin ääliö! No kyl se anto mulle mun pyytämän soittoajan kun olin eka selittäny sille e-pillereiden toiminnasta -.- Mut tulee kuule heti hyvä fiilis ku nauretaan mun kysymyksille ^^ Damn kun en tajunnu ottaa sen nimee ylös kun nyt tekee oikeesti mieli antaa sen niin hienotunteisesta käytöksestä palautetta. Tiedän kyl miltä se näyttää kun sen äänen tunnistaa missä vaan. Törmänny sihen niin monta kertaa siel terveyskeskukses. Oikeesti mulle ei oltu vielä ikinä naurettu terveydenhuollon puolesta. Ei ollut kauheen ammattimaista käytöstä.
Eilen oli taas työpajapäivä. Nyt paljon lyhyempää selostusta kun kouluunki pitäs juosta vielä:
- Mitattiin toistemme verensokereita. Olin just juonu 0,5 l sokerillista ediä ja silti mun verensokeri oli vaan 5,8 ja kun ruokailun jälkeen mitattiin nii se oli 5,7 joten tuskin oon diabeetikko. Vihaan niitä eiautomaattisia piikkejä. Tuntuu jotenki nii raa'alta vaa tökätä reikä jonku sormeen sellasel paksulla piikillä. Inkaa piti vieläpä vähän enemmänki tökkiä kun ekasta reijästä ei tullu pisaran pisaraakaan verta. Kyl se veripisara saatiin sit lopulta hullun käsienlämmittelyn jälkeen ja ronskimmalla piikinkäsittelyllä. Mut se pistäminen sattuu paljon enemmän kun ei ole automaattista pistosysteemiä.
- Tehtiin toisillemme tulohaastattelut ja muita vointiin liittyviä kysymyksiä. Testailtiin myös fikkareilla pupilliemme toimintaa.
- Kateltiin erilaisia EKG-nauhoja ja tulkittiin niitä
- Tehtiin iso kasa lääkelaskuja
- Mitattiin toistemme verenpaineita elohopemittarille. Kauheeta kun en meinaa ikinä löytää edes kyynärtaipeen pulssia :D jo siinä menee aikaa kun etin sitä. Ranteesta löydän heti, mutta en ole vielä kauheen harjaantunut ton kyynärtaipeen kanssa. Ja kyllä se kuuntelu muutenki tarvii vielä reilusti harjotusta ennen kun voin edes sanoa osaavani sen. En vaan tajuu miten aina terkkarit on onnistunu tekee sen mulle niin helpon näkösesti.
- Piikiteltiin toisiamme taas. Tällä kertaa suolattiin molemmat hartiat. Toinen ihon alta ja toinen lihaksesta. Toi pistäminen alkaa mennä aina vaan helpommin ja enemmän varmuudella. Varsinkin hartialihakseen on tosi helppo pistää.
- Sit otettiin viel EKG toisiltamme. En tajuu miten onnistuu kylkiluiden laskeminen vähänki tukevammalta ihmiseltä. Mut eiköhän tohonki tuu sit vähitellen oma rutiininsa. Oikein nätit käyrät inka sai mulle :) ei näyttäis mun sydämessä olevan ainakaan vielä mitään vikaa.
Mutta tänään ois sit teoriaa suoniverinäytteenotosta. Ja Sannalle tiedoksi, että meillä se teoria kestää tosiaan 4 oppituntia :D ensi viikolla vasta sit otetaan niitä näytteitä. Mutta teoriassa käydään läpi kaikki mitä siihen aiheeseen liittyy eikä vain pelkkä näytteenotto...
EDIT
Eikä tuon puhelinsoitin jälkeistä vitutusta yhtään helpottanut se, että tajusin vasta kahvin keittämisen jälkeen, että eihän meillä edelleenkään ole maitoa...kaapista löytyi vain jugurttia ja soijaruokakermaa....ja KYLLÄ! erehdyin vieläpä kokeilemaan sitä ruokakermaa kahviin ja sillä onnistuin pilaamaan sen lopullisesti -.- jäi mulle pieni tippa jonka tyydyin juomaan mustana. Koulussa haluun viimeistään sen kupillisen kahvia.
Aina aamut ei vaan ala hyvin, vaikka mitään suurempaa ei tapahtuiskaan. Ehkä nousin vaan väärällä jalalla. Kummallakohan nousin niin tiedän jatkossa välttää sitä jalkaa..... Mutta eiköhän päivä lähde nousuun kun pääsen koulussa parsojeni joukkoon<3
Eilen oli taas työpajapäivä. Nyt paljon lyhyempää selostusta kun kouluunki pitäs juosta vielä:
- Mitattiin toistemme verensokereita. Olin just juonu 0,5 l sokerillista ediä ja silti mun verensokeri oli vaan 5,8 ja kun ruokailun jälkeen mitattiin nii se oli 5,7 joten tuskin oon diabeetikko. Vihaan niitä eiautomaattisia piikkejä. Tuntuu jotenki nii raa'alta vaa tökätä reikä jonku sormeen sellasel paksulla piikillä. Inkaa piti vieläpä vähän enemmänki tökkiä kun ekasta reijästä ei tullu pisaran pisaraakaan verta. Kyl se veripisara saatiin sit lopulta hullun käsienlämmittelyn jälkeen ja ronskimmalla piikinkäsittelyllä. Mut se pistäminen sattuu paljon enemmän kun ei ole automaattista pistosysteemiä.
- Tehtiin toisillemme tulohaastattelut ja muita vointiin liittyviä kysymyksiä. Testailtiin myös fikkareilla pupilliemme toimintaa.
- Kateltiin erilaisia EKG-nauhoja ja tulkittiin niitä
- Tehtiin iso kasa lääkelaskuja
- Mitattiin toistemme verenpaineita elohopemittarille. Kauheeta kun en meinaa ikinä löytää edes kyynärtaipeen pulssia :D jo siinä menee aikaa kun etin sitä. Ranteesta löydän heti, mutta en ole vielä kauheen harjaantunut ton kyynärtaipeen kanssa. Ja kyllä se kuuntelu muutenki tarvii vielä reilusti harjotusta ennen kun voin edes sanoa osaavani sen. En vaan tajuu miten aina terkkarit on onnistunu tekee sen mulle niin helpon näkösesti.
- Piikiteltiin toisiamme taas. Tällä kertaa suolattiin molemmat hartiat. Toinen ihon alta ja toinen lihaksesta. Toi pistäminen alkaa mennä aina vaan helpommin ja enemmän varmuudella. Varsinkin hartialihakseen on tosi helppo pistää.
- Sit otettiin viel EKG toisiltamme. En tajuu miten onnistuu kylkiluiden laskeminen vähänki tukevammalta ihmiseltä. Mut eiköhän tohonki tuu sit vähitellen oma rutiininsa. Oikein nätit käyrät inka sai mulle :) ei näyttäis mun sydämessä olevan ainakaan vielä mitään vikaa.
Mutta tänään ois sit teoriaa suoniverinäytteenotosta. Ja Sannalle tiedoksi, että meillä se teoria kestää tosiaan 4 oppituntia :D ensi viikolla vasta sit otetaan niitä näytteitä. Mutta teoriassa käydään läpi kaikki mitä siihen aiheeseen liittyy eikä vain pelkkä näytteenotto...
EDIT
Eikä tuon puhelinsoitin jälkeistä vitutusta yhtään helpottanut se, että tajusin vasta kahvin keittämisen jälkeen, että eihän meillä edelleenkään ole maitoa...kaapista löytyi vain jugurttia ja soijaruokakermaa....ja KYLLÄ! erehdyin vieläpä kokeilemaan sitä ruokakermaa kahviin ja sillä onnistuin pilaamaan sen lopullisesti -.- jäi mulle pieni tippa jonka tyydyin juomaan mustana. Koulussa haluun viimeistään sen kupillisen kahvia.
Aina aamut ei vaan ala hyvin, vaikka mitään suurempaa ei tapahtuiskaan. Ehkä nousin vaan väärällä jalalla. Kummallakohan nousin niin tiedän jatkossa välttää sitä jalkaa..... Mutta eiköhän päivä lähde nousuun kun pääsen koulussa parsojeni joukkoon<3
maanantai 18. lokakuuta 2010
PS. I love you
Aina kun multa kysytään lemppari leffaa/kirjaa/bändiä/väriä turhaudun. Ei mulla ole sellasta! Kai. Tai ainakaan vaan yhtä! Ehkä sit oon jotenki ailahteleva, mutta kaikki muuttuu sen hetkisen tunteen mukaan. Esim. jos multa kysyttäis lemppari väriä, niin mä kysyisin, että missä tilanteessa. Esim. vaatteissa tykkään mustasta, harmaasta ja ruskeasta, mutta jos pitäs valita väriliitu, niin noi olis viimeset joihin koskisin. Ja musiikki varsinkin vaihtuu mielialan mukaan. Mutta se mistä oon ainaki aivan varma on, että toi leffa (PS I love you) on mun ehdottomia suosikkeja. Sen voi katsoa aina vaan uudestaan ja uudestaan ja aina se koskettaa yhtä paljon jos ei enemmänki.
Se tuli tänää tv:stä. Se oli eka kerta kun oon itkeny kokonaisen elokuvan ajan. On sinä kyllä ilosiaki kohtia, mutta mä itkin niittenki läpi. Onneks tuli mainoskatkot nii pysty välillä vähän rauhottelee itteensä ja vetää henkee. Se on vaan niin surullinen ja koskettava ja kaikkea siltä väliltä.
Jonku aikaa sit näin unta, jossa Mika kuoli auto-onnettomuudessa. Se oli niin todentuntusta. Rupesin siinä unessa vaan käymään läpi asioita joita mun piti hoitaa ja mietin, että mitä helvettiä oikeen teen nyt. Se oli ihan liian todentuntuinen uni. Mut onneks Mika oli siinä vieressä kun heräsin...ja vieläpä hengitti. Toi leffa taas toi ton unen esiin. Mitä helvettiä mä ihan oikeesti tekisin jos joku mun lähimmäinen kuolis? Kesätyöpaikas vihasin eniten nähdä ne omaiset jotka oli just menettäny rakkaimpansa. Vaikka kuinka ennustettavissa se kuolema oiskin ollut ja vaikka kuinka se olis jopa helpotus, että se puoliso pääs vihdoinkin ikuiseen lepoon, niin tietenki se sattuu aivan tajuttomasti. Varsinki jos on käyny sielä kattomassa sitä jok'ikinen päivä. Sit ei enää tuukkaan. Mitäs sit?
Kun isosisko täytti 18 vuotta, se meni heti syntymäpäivänään luovuttaa verta. Mä olin mukana sen henkisenä tukena. Mun mielestä se oli niin hienoa jotenki. Aina ollu. Antaa jotain ihan oikeesti omaa, jotta voi pelastaa jonkun toisen hengen...vaikka kuinka tulee tökityks neulalla. Sillon päätin, että mäkin haluun mennä luovuttaa verta heti sinä päivänä, kun täytän 18 vuotta. Mutta mites kävikään. Aloin olee toiveikas, että jos mä nyt vihdoinki kohta saisin...mutta en. Sain tänää tietää, että saan luovuttaa verta vasta, kun oon päässy eroon kaikista lääkkeistä, mulle on annettu terveen paprut ja lisäks oon sen jälkeen odottanu 2 vuoden karenssiajan. Ja sillonkin saatan tarvita lääkärin lausunnon siitä, että se on ok. Tuli jotenki toivoton olo. Tiiän, että moni ajattelee nyt, että mitä väliä. Jollain omituisella ja kierolla tavalla mulle on todellakin väliä. Emmätiiä....mul on joku aivan liian suuri tarve auttaa. Oon vaan aina aatellu, että verenluovutus on yks epäitsekäimmistä teoista mitä voi tehdä luuytimen ja elimen luovutuksen ohella. Kelpaisinkohan mä luuydinluovuttajaks?
Se tuli tänää tv:stä. Se oli eka kerta kun oon itkeny kokonaisen elokuvan ajan. On sinä kyllä ilosiaki kohtia, mutta mä itkin niittenki läpi. Onneks tuli mainoskatkot nii pysty välillä vähän rauhottelee itteensä ja vetää henkee. Se on vaan niin surullinen ja koskettava ja kaikkea siltä väliltä.
Jonku aikaa sit näin unta, jossa Mika kuoli auto-onnettomuudessa. Se oli niin todentuntusta. Rupesin siinä unessa vaan käymään läpi asioita joita mun piti hoitaa ja mietin, että mitä helvettiä oikeen teen nyt. Se oli ihan liian todentuntuinen uni. Mut onneks Mika oli siinä vieressä kun heräsin...ja vieläpä hengitti. Toi leffa taas toi ton unen esiin. Mitä helvettiä mä ihan oikeesti tekisin jos joku mun lähimmäinen kuolis? Kesätyöpaikas vihasin eniten nähdä ne omaiset jotka oli just menettäny rakkaimpansa. Vaikka kuinka ennustettavissa se kuolema oiskin ollut ja vaikka kuinka se olis jopa helpotus, että se puoliso pääs vihdoinkin ikuiseen lepoon, niin tietenki se sattuu aivan tajuttomasti. Varsinki jos on käyny sielä kattomassa sitä jok'ikinen päivä. Sit ei enää tuukkaan. Mitäs sit?
Kun isosisko täytti 18 vuotta, se meni heti syntymäpäivänään luovuttaa verta. Mä olin mukana sen henkisenä tukena. Mun mielestä se oli niin hienoa jotenki. Aina ollu. Antaa jotain ihan oikeesti omaa, jotta voi pelastaa jonkun toisen hengen...vaikka kuinka tulee tökityks neulalla. Sillon päätin, että mäkin haluun mennä luovuttaa verta heti sinä päivänä, kun täytän 18 vuotta. Mutta mites kävikään. Aloin olee toiveikas, että jos mä nyt vihdoinki kohta saisin...mutta en. Sain tänää tietää, että saan luovuttaa verta vasta, kun oon päässy eroon kaikista lääkkeistä, mulle on annettu terveen paprut ja lisäks oon sen jälkeen odottanu 2 vuoden karenssiajan. Ja sillonkin saatan tarvita lääkärin lausunnon siitä, että se on ok. Tuli jotenki toivoton olo. Tiiän, että moni ajattelee nyt, että mitä väliä. Jollain omituisella ja kierolla tavalla mulle on todellakin väliä. Emmätiiä....mul on joku aivan liian suuri tarve auttaa. Oon vaan aina aatellu, että verenluovutus on yks epäitsekäimmistä teoista mitä voi tehdä luuytimen ja elimen luovutuksen ohella. Kelpaisinkohan mä luuydinluovuttajaks?
torstai 14. lokakuuta 2010
Hajujen maailma
Miten voi olla mahdollista, että Mika vieläki tunnistaa sen hajuveden mitä käytin kun tavattiin ekaa kertaa? Onko hajumuisti todella niin vahva? Ja kun siis käytän sitä tiettyä hajuvettä aika harvoin kuitenki. Tänää satuin pistää sitä vaihteeks ja heti se taas hoksas sen....ihmeellistä. Olenko mä tunteeton kakka, kun en muista mitä dödöä tai jotain sil oli? Ehkä mä en oo vaan niin herkkä tuoksuille. Tosin sillon alkuaikoina Mikan piti aina jättää mulle sen joku käytetty paita, mitä pystyin sit nuuhkii kun tuli ikävä. Pienenä mun lemppari unilelu oli äidin käytetty yöpaita. Se tuoksu aina niin turvalliselta. Ja myös hammaslääkärin tuoksu on semmonen minkä muistaa aina. En oo ihan varma mikä sen aiheuttaa mut sen tunnistaa heti. Samoin vinyylikäsineet tuoksuu just tietynlaiselle. Sen haistaa heti jos jollain on ollu vinyylikäsineet, kun se haju tarttuu käsiin niin helposti. Sit must tuntuu, että vanhojen ihmisten kodit tuoksuu aina tietynlaiselta :D Kaikis mummolois on se samantapanen haju. Mikäköhän saa sen aikaan? :D
Mut ehkä elämä tosiaan on täynnä niitä tiettyjä tuoksuja, jotka pysyy mielessä aina. Mikalla se nyt sattuu vaan olemaan se mun tietty hajuvesi. Jos joku haluaa jakaa, niin olis kiva kuulla, mitä mieleenpainuneita tuoksuja muilla on :) Mut on se ihmisen muisti vaan hassu. Jostain oon kuullu, että erilaiset tuoksut painuuki mieleen tosi herkästi...jännää...miksiköhän just tuoksut?
Mut ehkä elämä tosiaan on täynnä niitä tiettyjä tuoksuja, jotka pysyy mielessä aina. Mikalla se nyt sattuu vaan olemaan se mun tietty hajuvesi. Jos joku haluaa jakaa, niin olis kiva kuulla, mitä mieleenpainuneita tuoksuja muilla on :) Mut on se ihmisen muisti vaan hassu. Jostain oon kuullu, että erilaiset tuoksut painuuki mieleen tosi herkästi...jännää...miksiköhän just tuoksut?
maanantai 11. lokakuuta 2010
Neiti sairaanhoitaja
Taas alko työpajatunnit näin ennen harjoittelun lähtöä. Työpajatunnit on aina mukavaa piristystä luennoilla istumisen jälkeen. Saa oikeesti tehdä, eikä tarvitse vaan istua ja kuunnella. Ja työpajoihinhan kuuluu asianmukainen pukeutuminen, joten saatiin kaikki leikkiä neiti sairaanhoitajia pukemalla valkoiset hoitsupukumme päälle. Työpajapäivinä on aina niin paljon puuhattavaa ja käytännössä opittavaa, niin ei ehi edes tylsistyä missään vaiheessa :) Jotkut sanoo, että työpajapäivät on aina niin raskaita. Mun mielestä on taas paljon raskaampaa istua luennoilla 1,5h aina putkeen, kun mun on paljon helpompi oppiakkin tekemällä itse.
Työpajat koostuu aina rasteista, joita sit kierrellään pareittain/kolmistaan/nelistään. Tän päivän työpaja oli lasten ja vastasyntyneiden työpaja. Eli kaikki käsitteli niitä lääkelaskuista lähtien. Ite kiersin Inkan ja Johanna R:n kanssa. Tässä selitystä päivän rasteista sekalaisessa järjestyksessä:
Erilaisia laskutehtäviä: Laskut käsitteli liuoksia. Lääkelaskuluennot on vasta tammikuussa, mutta nyt saatiin vähän esimakua tulevaan. Oli nääki aika helppoja tehtäviä, vaikkei asiaa ole sinäänsä opiskellutkaan. Ehkä vähän enemmän haastetta kuitenki kuin viime vuoden ällöhelpoista lääkelaskuista. Kesti vähän, ennen kun tajus, että mitä nyt pitiki sekottaa ja mihin. Mut kyl tota päässälaskua vois vähän treenaa enemmän :D ei sitä paperiakaa aina oo sit tositilanteessa vieressä.
Infuusio ja inhalointi: Noihin lääkelaskuihin liitty myös kahen liuoksen valmistaminen. Toinen oli inhaloitava astmalääke ja toinen taas infuusiona tiputettava antibiotti. Inhaloitavan lääkkeen yhteydessä piti myös opetella kasaamaan se kapistussysteemi (joku spirojoku?), joka liitettiin happiletkuun ja maskiin, jollon se olis helppo inhaloida pikuhiljaa. Oon aivan varma, että sit käytännössä saan joskus sen yhen pienen osasen rikki, kun on joskus vähän enemmän kiireessä. Ja se infuusiolaitteen käyttö oliki sit rasittavaa hommaa. Jotenki tuntu, että sai aina sinne ruiskuun vaan lisää ilmaa, kun ei saanu sitä mäntää pysymään paikoillaan. Ja ku raivostuin sille antiikinaikaselle koneelle, niin kolhinki siinä itteeni samalla ja loppupäivä vietettiin epäaseptisesti laastari peukalossa (sairaanhoitajalla tulisi olla ehjät kädet joo....). Ei siin ollu mitää ongelmia sen koneen säätöjen kans ja sen infuusionopeuden asettamises...mut se, että sais sen ruiskun siihen tukevasti paikoilleen ilman ilmaa ja niin, että on vielä oikee määrä lääkettä sisällä, oliki vähän vaikeempaa. No onneks tota ehtii vielä harjotella runsaasti.
Vauvan punnitus ja mittaus: Tätä tehtiin jo viime keväänä, mutta ei kertaus haittaa. Mut joo ei siinä mitään ihmeellistä. Kokeiltiin digitaalista ja manuaalista vaakaa ja jee saatiin meijän opetusnukke painamaan molemmilla lähes yhtä paljon :) sen manuaalisen kans piti vaan tehä se kalibrointi tarkkaan nii sai hyvän tuloksen. Ja kun tekeekin kaiken huolella niin manuaalinenhan onki usein luotettavampi kuin digitaalinen. Meijän pieni vastasyntynyt opetusnukke painoi digitaalisella vaa'alla 3155g ja manuaalisella 3140g :)
Sairaalasängyn toiminta ja sitominen: Pienten lasten ja vauvojen sairaalasängyt on melkosia häkkejä, jotta laps todella pysyis sielä. Musta ne on suorastaan pelottavan näkösiä. Ihan ku se laps todella olis jossain apinahäkis, kun ne laidat on niin korkeet, mutta pohja kuitenki hoitajalle ergonomisella korkeudella. Mut joo se eroo vaan täysin aikuisten sängyist nii en ois kyllä osannu käyttää ellei olis opetettu :D Ja sit opittiin semmonen lempee ja ihoystävällinen tapa sitoa laps ilman valmiita remmejä. Joskus on nimittäin hyvä laittaa sen pienen tiitiäisen kädet vähän kiinni, ettei se pääse repimään yhä uudestaan ja uudestaan nenämahaletkuaan irti tai räpläämään leikkaushaavojaan. Sidottiin siis toistemme käsiä ja ei se tosiaan satu vaikka kuinka riuhtois.
Varhaisheijasteet: Nääki on ihan tuttu juttu viime keväästä. Odotan vaan sitä, että pääsee todella kokeilemaan näitä ihan oikeilla vauvoilla, eikä vain nukeilla, jotta todella näkis käytännössä miten nää ilmenee. Haluisko joku lainata lastaan mulle? ;D
Sairaalan elvytystilanne: Tätä ei tosiaan päästy kokeilemaan ihan käytännössä, mutta käytiin yhessä läpi tietyn sairaalan ohjeistuskansiosta. Mut pahoin pelkään, että tämmönen tilanne sattuu kohalle jo heti ekassa harjottelussa.
Lapsen hapetus ja elvytys sairaalaoloissa: Elikkäs käytiin läpi ihan kohta kohdalta mitä tapahtuu ja mitä tehdään. Kokeiltiin kaikki hapetusta reesillä ja sit semmosel ventilointisysteemil, jonka kaikki varmasti tietää TV:n sairaalasarjoista. Semmonen mis on se maski ja sit semmonen pallukka jota puristellaan jonka pääs on viel pussi, johon ylimääränen ilma kertyy. Tykkäsin hapettaa paljon enemmän reesillä. Siin voi ottaa ihan rennosti ja sillon siitä maskista saa paremman otteenki, jollon hapen saa paremmin virtaamaan keuhkoihin. Sil sai aikaseks niin kivan nätin hengitysliikkeen sille nukelle. Mut se tosin vaatii happilaitteiston, joten se ei ole eka asia jota ruvetaan väsäämään. Sil ventilointisysteemil voi taas hapettaa pelkäl huoneilmallaki, mut tahdin pitää olla paljon kovempi, kun se happi ei ole tosiaan 100%:sta. Eli toisin sanoen se on paljon väsyttävämpää ja vaatii enemmän työtä, jotta saturaatio pysyis halutul tasol. Ja sit se happimaskiin kiinnittyvä venttiiliki on paljon inhottavampi. Siit ei saa kunnon otetta, jollon voimaa pitää käyttää entistä enemmän ja silti se on nii pirun vaikeet saada se happi menee kunnolla keuhkoihin. Mut vaan lapsil kuulemma käytetään reesiä....eli aikusil pitää sitte joka tapaukses käyttää sitä ihme ventilaatiosysteemiä vaikka kytkiski siihen sen happiletkun kii. Mut hienosti meni elvytyski :) eiköhän se tiitiäinen ois henkiin heränny ;)
Ventrogluteaalinen (i.m.) pistos: Elikkäs sit vielä päivän lopuks tökittiin vähän toisiamme :P jo vuos sit oltiin pistetty toisiamme dorsogluteaaliseen kohtaan (pakaran yläneljännes), mut nyt sit kerrottiin, että sen käyttöä ei enää suositella, joten nyt harjoteltiin tökkii toisiamme pakaran sivuun. Opittiin myös uusia asioita mm. ettei märällä neulalla sais pistää lihakseen. Eli aika tosi monta neulaa meni vaihtoon, kunnes maikka kävi hakee steriilei taitoksia jotta voitas kuivaa se neula. Miten joku pystyy ottaa sen ilman pois ilman että neula kastuu yhtään? :D se mäntä on niin helvetin herkkä, että pakosti se pisara tippuu. Ja sit opittiin myös z-pistoskanavatekniikka jollon se pistokanava tavallaan umpeutuu kun kiskasee neulan pois ja hellittää otteen. Mut kyllä taas kädet täris...vähemmän tosin ku vuos sit. Oli kuitenki vähän itsevarmempi fiilis eikä jännittäny niitä perusjuttuja...esim. sitä, että oikeesti vaan tökkäsee sen neulan ihmisen sisään :D Mut juu ei Heliä kuulemma sattunu eikä tullu edes veripisaraa piston jälkeen ^^ Huomasin itekki kun mua pistettiin että sattu paljon vähemmän ku vuos sitte. On toi selkeesti siis parempi paikka, kun sitä lihasta ei saa jännitettyä tos asennossa. Kun kiipesin siihen laverille pistettäväks ja Heli ja maikka rupes sit hiplailee mun lantioo ettien oikeeta kohtaa, maikka sit kehu miten aivan ihanan täydellinen mun lantio on synnytykseen. Nauratti lievästi :D Mut kiva tietää ettei sen asian kans sit tuu joskus ongelmia. Samainen opettaja joskus rupes tuijottelee mun käsiä kun virkkasin koulus. Ne on kuulemma tosi vahvan näköset :D Se on aina vähän tommonen. Jollekkin se joskus kehu miten hyvän väriset huulet sillä on, että ainaki hemoglobiini taitaa olla mukavan korkea.
Mut juu näin meillä :) Hirmusen pitkäs selostukset tuliki sit....Innostun vaan aina niin näistä työpajapäivistä. Niis on aina hauskaa.
Työpajat koostuu aina rasteista, joita sit kierrellään pareittain/kolmistaan/nelistään. Tän päivän työpaja oli lasten ja vastasyntyneiden työpaja. Eli kaikki käsitteli niitä lääkelaskuista lähtien. Ite kiersin Inkan ja Johanna R:n kanssa. Tässä selitystä päivän rasteista sekalaisessa järjestyksessä:
Erilaisia laskutehtäviä: Laskut käsitteli liuoksia. Lääkelaskuluennot on vasta tammikuussa, mutta nyt saatiin vähän esimakua tulevaan. Oli nääki aika helppoja tehtäviä, vaikkei asiaa ole sinäänsä opiskellutkaan. Ehkä vähän enemmän haastetta kuitenki kuin viime vuoden ällöhelpoista lääkelaskuista. Kesti vähän, ennen kun tajus, että mitä nyt pitiki sekottaa ja mihin. Mut kyl tota päässälaskua vois vähän treenaa enemmän :D ei sitä paperiakaa aina oo sit tositilanteessa vieressä.
Infuusio ja inhalointi: Noihin lääkelaskuihin liitty myös kahen liuoksen valmistaminen. Toinen oli inhaloitava astmalääke ja toinen taas infuusiona tiputettava antibiotti. Inhaloitavan lääkkeen yhteydessä piti myös opetella kasaamaan se kapistussysteemi (joku spirojoku?), joka liitettiin happiletkuun ja maskiin, jollon se olis helppo inhaloida pikuhiljaa. Oon aivan varma, että sit käytännössä saan joskus sen yhen pienen osasen rikki, kun on joskus vähän enemmän kiireessä. Ja se infuusiolaitteen käyttö oliki sit rasittavaa hommaa. Jotenki tuntu, että sai aina sinne ruiskuun vaan lisää ilmaa, kun ei saanu sitä mäntää pysymään paikoillaan. Ja ku raivostuin sille antiikinaikaselle koneelle, niin kolhinki siinä itteeni samalla ja loppupäivä vietettiin epäaseptisesti laastari peukalossa (sairaanhoitajalla tulisi olla ehjät kädet joo....). Ei siin ollu mitää ongelmia sen koneen säätöjen kans ja sen infuusionopeuden asettamises...mut se, että sais sen ruiskun siihen tukevasti paikoilleen ilman ilmaa ja niin, että on vielä oikee määrä lääkettä sisällä, oliki vähän vaikeempaa. No onneks tota ehtii vielä harjotella runsaasti.
Vauvan punnitus ja mittaus: Tätä tehtiin jo viime keväänä, mutta ei kertaus haittaa. Mut joo ei siinä mitään ihmeellistä. Kokeiltiin digitaalista ja manuaalista vaakaa ja jee saatiin meijän opetusnukke painamaan molemmilla lähes yhtä paljon :) sen manuaalisen kans piti vaan tehä se kalibrointi tarkkaan nii sai hyvän tuloksen. Ja kun tekeekin kaiken huolella niin manuaalinenhan onki usein luotettavampi kuin digitaalinen. Meijän pieni vastasyntynyt opetusnukke painoi digitaalisella vaa'alla 3155g ja manuaalisella 3140g :)
Sairaalasängyn toiminta ja sitominen: Pienten lasten ja vauvojen sairaalasängyt on melkosia häkkejä, jotta laps todella pysyis sielä. Musta ne on suorastaan pelottavan näkösiä. Ihan ku se laps todella olis jossain apinahäkis, kun ne laidat on niin korkeet, mutta pohja kuitenki hoitajalle ergonomisella korkeudella. Mut joo se eroo vaan täysin aikuisten sängyist nii en ois kyllä osannu käyttää ellei olis opetettu :D Ja sit opittiin semmonen lempee ja ihoystävällinen tapa sitoa laps ilman valmiita remmejä. Joskus on nimittäin hyvä laittaa sen pienen tiitiäisen kädet vähän kiinni, ettei se pääse repimään yhä uudestaan ja uudestaan nenämahaletkuaan irti tai räpläämään leikkaushaavojaan. Sidottiin siis toistemme käsiä ja ei se tosiaan satu vaikka kuinka riuhtois.
Varhaisheijasteet: Nääki on ihan tuttu juttu viime keväästä. Odotan vaan sitä, että pääsee todella kokeilemaan näitä ihan oikeilla vauvoilla, eikä vain nukeilla, jotta todella näkis käytännössä miten nää ilmenee. Haluisko joku lainata lastaan mulle? ;D
Sairaalan elvytystilanne: Tätä ei tosiaan päästy kokeilemaan ihan käytännössä, mutta käytiin yhessä läpi tietyn sairaalan ohjeistuskansiosta. Mut pahoin pelkään, että tämmönen tilanne sattuu kohalle jo heti ekassa harjottelussa.
Lapsen hapetus ja elvytys sairaalaoloissa: Elikkäs käytiin läpi ihan kohta kohdalta mitä tapahtuu ja mitä tehdään. Kokeiltiin kaikki hapetusta reesillä ja sit semmosel ventilointisysteemil, jonka kaikki varmasti tietää TV:n sairaalasarjoista. Semmonen mis on se maski ja sit semmonen pallukka jota puristellaan jonka pääs on viel pussi, johon ylimääränen ilma kertyy. Tykkäsin hapettaa paljon enemmän reesillä. Siin voi ottaa ihan rennosti ja sillon siitä maskista saa paremman otteenki, jollon hapen saa paremmin virtaamaan keuhkoihin. Sil sai aikaseks niin kivan nätin hengitysliikkeen sille nukelle. Mut se tosin vaatii happilaitteiston, joten se ei ole eka asia jota ruvetaan väsäämään. Sil ventilointisysteemil voi taas hapettaa pelkäl huoneilmallaki, mut tahdin pitää olla paljon kovempi, kun se happi ei ole tosiaan 100%:sta. Eli toisin sanoen se on paljon väsyttävämpää ja vaatii enemmän työtä, jotta saturaatio pysyis halutul tasol. Ja sit se happimaskiin kiinnittyvä venttiiliki on paljon inhottavampi. Siit ei saa kunnon otetta, jollon voimaa pitää käyttää entistä enemmän ja silti se on nii pirun vaikeet saada se happi menee kunnolla keuhkoihin. Mut vaan lapsil kuulemma käytetään reesiä....eli aikusil pitää sitte joka tapaukses käyttää sitä ihme ventilaatiosysteemiä vaikka kytkiski siihen sen happiletkun kii. Mut hienosti meni elvytyski :) eiköhän se tiitiäinen ois henkiin heränny ;)
Ventrogluteaalinen (i.m.) pistos: Elikkäs sit vielä päivän lopuks tökittiin vähän toisiamme :P jo vuos sit oltiin pistetty toisiamme dorsogluteaaliseen kohtaan (pakaran yläneljännes), mut nyt sit kerrottiin, että sen käyttöä ei enää suositella, joten nyt harjoteltiin tökkii toisiamme pakaran sivuun. Opittiin myös uusia asioita mm. ettei märällä neulalla sais pistää lihakseen. Eli aika tosi monta neulaa meni vaihtoon, kunnes maikka kävi hakee steriilei taitoksia jotta voitas kuivaa se neula. Miten joku pystyy ottaa sen ilman pois ilman että neula kastuu yhtään? :D se mäntä on niin helvetin herkkä, että pakosti se pisara tippuu. Ja sit opittiin myös z-pistoskanavatekniikka jollon se pistokanava tavallaan umpeutuu kun kiskasee neulan pois ja hellittää otteen. Mut kyllä taas kädet täris...vähemmän tosin ku vuos sit. Oli kuitenki vähän itsevarmempi fiilis eikä jännittäny niitä perusjuttuja...esim. sitä, että oikeesti vaan tökkäsee sen neulan ihmisen sisään :D Mut juu ei Heliä kuulemma sattunu eikä tullu edes veripisaraa piston jälkeen ^^ Huomasin itekki kun mua pistettiin että sattu paljon vähemmän ku vuos sitte. On toi selkeesti siis parempi paikka, kun sitä lihasta ei saa jännitettyä tos asennossa. Kun kiipesin siihen laverille pistettäväks ja Heli ja maikka rupes sit hiplailee mun lantioo ettien oikeeta kohtaa, maikka sit kehu miten aivan ihanan täydellinen mun lantio on synnytykseen. Nauratti lievästi :D Mut kiva tietää ettei sen asian kans sit tuu joskus ongelmia. Samainen opettaja joskus rupes tuijottelee mun käsiä kun virkkasin koulus. Ne on kuulemma tosi vahvan näköset :D Se on aina vähän tommonen. Jollekkin se joskus kehu miten hyvän väriset huulet sillä on, että ainaki hemoglobiini taitaa olla mukavan korkea.
Mut juu näin meillä :) Hirmusen pitkäs selostukset tuliki sit....Innostun vaan aina niin näistä työpajapäivistä. Niis on aina hauskaa.
lauantai 9. lokakuuta 2010
Aikuisuutta tai sen vastakohtaa
Sitä aina vaan tulee tietoisemmaksi, miten vanhenee aina vaan. Oltiin Mikan kans tupareissa eilen. Mun lapsuudenystävä (aka pikkuveli) muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa. Se on aina yhtä awwwww kun syntyy avopari. Mut tästä se lähtee. Pikkuhiljaa kaikki vaan pariutuu ja muuttaa yhteen elämänsä emännän/isännän kanssa...sitä seuraa sit taas hääaalto...ja pian koko kaveripiiri onki sit täynnä pieniä sulosia tiitiäisiä. Niin sitä vaan vanhenee ja elämä menee eteen päin. Nyt vielä opiskellaan, mutta yhtäkkiä ollaanki jo työelämässä. Huoleton lapsuus on tosiaan takana. Mut on se mukavaa kasvaa aikuseks...vaikka haluunki aina säilyttää sisäisen lapseni. En haluu, että musta ikinä tulee semmosta vanhaa tosikkoa. Niinku sitä sanotaan: Elämä on liian lyhyt, jotta sitä vois ottaa liian vakavasti. Oon täysin samaa mieltä.
Mut se, että haluu pitää kiinni siitä sisäisestä lapsesta ei tarkota, että se lapsi hallitsis koko persoonaa. Välillä ottaa liikaaki aivoon mustavalkosesti ja itsekeskeisesti ajattelevat. Kaikkea voi oikeesti ajatella monelta suunnalta ja mikään ei ole yksiselitteistä. joskus sitä voi ajatella asioita vähän laajemmin ja miettiä mitä sen oman navan ympärillä oikein tapahtuu. Tietenkin kannattaa myös olla semmosta tervettä itsekkyyttä...ei tosin kauheen helpolta kuulosta. Kaikkee pitäs olla, mutta mitään ei liikaa...aika hyvä tasapainoilija pitäs olla. Eli ei sinäänsä mikään ihme, ettei kaikki onnistu edes lähelle. Ja juu...joillain se kehitys on ehkä vaan vähän hitaampaa fyysisistä tai psyykkisistä ongelmista johtuen.
Ja ku mikään ei oikeesti oo ikinä helppoa. Kaiken eteen pitää tehä töitä. Mikään ei tapahu vaan ittekseen. Ei edes se aikuseks kasvaminen. No mut jokainen omassa tahdissaan.
Ja anteeksi jos joku sai tästä iskun itteensä. Tää on vaan omaa ajatusten virtaa...ei oo tarkotus hyökätä kenenkään kimppuun. Ja tiedän etten itekkään ole lähelläkään täydelistä.
Mä en oo muuten ikinä oikeen ymmärtäny sitä, kun halutaan olla erilaisia. Halutaan erottua voimakkaasti joukosta. En ymmärrä sellasta "apua jollain muullaki on samanlainen paita ku mulla!" mitä väliä? Aika harvoin tehdään niitä uniikkikappaleita. Onhan se kyl sillon siistiä olla ainoa ihminen maailmassa jolla on semmonen vaate, mut en kyllä pistä pahakseni vaikka jollain muulla oliski samanlainen. Vielä vähemmän tajuun sellasta "KÄÄK sä matkit mua!!" Jostain varmaa seki ihminen on matkinu sen ideansa tiedosti sitä tai ei. Saa olla aika helvetin etevä, että saa kehitettyä jotain aivan uutta. Miks pitää aina tavotella sitä ylierilaisuutta? Joka tapauksessa me kaikki ollaan ihmisinä täysin uniikkeja. Mitä väliä vaatteilla tai hiustyylillä on? Esim sama vaate näyttää joka tapaukses ihan erilaiselta eri ihmisten päällä. Siitä tekee aina omanlaisensa.
Mä en oo ikinä halunnu herättää mitenkää kauheesti huomiota. Emmä tiiä, ehkä sitä on saanu liikaa negatiivista huomiota...tai jotenki muuten inhottavaa sellasta. Oon aina halunnu vaan olla ns normaali. Ehkä se on just sitä kun ei sisältäpäin istu normaaliin muottiin, niin haluaa edes näyttää siltä. Tietenki haluun näyttää hyvältä, mutta en haluu herättää liikaa huomiota. Muutenki jos on jotenki normaalista poikkeavan näköinen, niin siitä saa aina positiivista ja negatiivista palautetta. Harvemmin se sit on neutraalia....
Tai sit mä mietin ihan oikeesti aivan liikaa mitä muut ajattelee...
Mut se, että haluu pitää kiinni siitä sisäisestä lapsesta ei tarkota, että se lapsi hallitsis koko persoonaa. Välillä ottaa liikaaki aivoon mustavalkosesti ja itsekeskeisesti ajattelevat. Kaikkea voi oikeesti ajatella monelta suunnalta ja mikään ei ole yksiselitteistä. joskus sitä voi ajatella asioita vähän laajemmin ja miettiä mitä sen oman navan ympärillä oikein tapahtuu. Tietenkin kannattaa myös olla semmosta tervettä itsekkyyttä...ei tosin kauheen helpolta kuulosta. Kaikkee pitäs olla, mutta mitään ei liikaa...aika hyvä tasapainoilija pitäs olla. Eli ei sinäänsä mikään ihme, ettei kaikki onnistu edes lähelle. Ja juu...joillain se kehitys on ehkä vaan vähän hitaampaa fyysisistä tai psyykkisistä ongelmista johtuen.
Ja ku mikään ei oikeesti oo ikinä helppoa. Kaiken eteen pitää tehä töitä. Mikään ei tapahu vaan ittekseen. Ei edes se aikuseks kasvaminen. No mut jokainen omassa tahdissaan.
Ja anteeksi jos joku sai tästä iskun itteensä. Tää on vaan omaa ajatusten virtaa...ei oo tarkotus hyökätä kenenkään kimppuun. Ja tiedän etten itekkään ole lähelläkään täydelistä.
Mä en oo muuten ikinä oikeen ymmärtäny sitä, kun halutaan olla erilaisia. Halutaan erottua voimakkaasti joukosta. En ymmärrä sellasta "apua jollain muullaki on samanlainen paita ku mulla!" mitä väliä? Aika harvoin tehdään niitä uniikkikappaleita. Onhan se kyl sillon siistiä olla ainoa ihminen maailmassa jolla on semmonen vaate, mut en kyllä pistä pahakseni vaikka jollain muulla oliski samanlainen. Vielä vähemmän tajuun sellasta "KÄÄK sä matkit mua!!" Jostain varmaa seki ihminen on matkinu sen ideansa tiedosti sitä tai ei. Saa olla aika helvetin etevä, että saa kehitettyä jotain aivan uutta. Miks pitää aina tavotella sitä ylierilaisuutta? Joka tapauksessa me kaikki ollaan ihmisinä täysin uniikkeja. Mitä väliä vaatteilla tai hiustyylillä on? Esim sama vaate näyttää joka tapaukses ihan erilaiselta eri ihmisten päällä. Siitä tekee aina omanlaisensa.
Mä en oo ikinä halunnu herättää mitenkää kauheesti huomiota. Emmä tiiä, ehkä sitä on saanu liikaa negatiivista huomiota...tai jotenki muuten inhottavaa sellasta. Oon aina halunnu vaan olla ns normaali. Ehkä se on just sitä kun ei sisältäpäin istu normaaliin muottiin, niin haluaa edes näyttää siltä. Tietenki haluun näyttää hyvältä, mutta en haluu herättää liikaa huomiota. Muutenki jos on jotenki normaalista poikkeavan näköinen, niin siitä saa aina positiivista ja negatiivista palautetta. Harvemmin se sit on neutraalia....
Tai sit mä mietin ihan oikeesti aivan liikaa mitä muut ajattelee...
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Turhaa valitusta
Väsymystä on monenlaista. On lievempää väsymystä, joka saa enemmänkin hyperaktiiviseks ja levottomaks, keskittyminen on vaikeeta. Kun väsymys lisääntyy siitä, se muuttuu väsymykseksi oikeassa merkityksessään, eli ei vaan jaksa mitään, haluais vaan nukkua, ajatteleminen on hitaampaa. Tähän saattaa liittyä ärtyneisyyttä tai itkuisuutta. Kun mennään vielä siitä pidemmälle, päästään roboottimaiseen tilaan, jossa ei ole voimia ajatella sen kummemmin. Tekee sen mitä on pakko, mutta sen koomin ajattelematta. On koomassa, mutta kuitenkin hereillä, on ruumiista irrallinen olo. Mulla tähän vaiheeseen liittyy myös voimakasta päänsärkyä ja pahoinvointia, joskus myös ihan oksentelua. Nyt mä oon ONNEKSI vasta kakkosvaiheessa, vaikka yöllä pelkäsinkin, että nousisin aamulla kolmosvaiheessa.
Mulla on jotenki ihmeellisen suuri unentarve. Jos nukun alle 6h, kolmosvaihe tod.näk. tulee päälle ja olo on ällöttävä niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Ihan kuin kaamea krapula. Ennen kun on olin vielä voimakkaasti lääkitty, mun piti nukkua noin kymmenen tuntia yössä, jotta oli edes jotenki levännyt olo. Nykyään kuitenkin se 8h on aika optimi.
Sen tietyn lääkkeen lopettamisen jälkeen oli aivan tajuttoman vaikeeta opetella taas nukkumaan itsenäisesti. Olin niin tottunu siihen, että se vaan tainnutti. Tiesin sillon tasan tarkkaan, että kun on ottanu lääkkeen, mulla on noin puoli tuntia aikaan päästä sänkyyn asti, minkä jälkeen ei vaan pysy enää pystyssä. Se oli helppoa. Nyt piti kuitenki opetella ihan kokonaan uudestaan normaali nukkumaanmeneminen ja nukahtaminen. Ei se oo niin yksinkertasta kun luulis. Vietinki sit monta lähes unetonta yötä kun harjottelin. Välillä piti popsia melatoniinia, jotta olis edes jotain mahiksia saada hyvät yöunet ja välillä sit taas kokeiltiin ilman. No nyt oon jotenki saanu nukkumiskykyni takasin.
Viime yö meni kuitenki taas kylkeä kääntäen ja kelloa tuijottaen...tosin sain sentään nukuttua edes jonkinlaisissa pätkissä. Se oli just semmonen yö, että kello on kyllä hypänny yhtäkkiä tunnin tai puoli eteen päin, mutta ei silti tunnu siltä, kun olisi nukkunut. Se on niin turhauttavaa jotenki! Ja kun näin tapahtuu vieläpä lähes poikkeuksetta aina kun pitäis nimenomaan saada levättyä kunnolla! Varmaankin itseasiassa just sen stressin takia. Jep, juuri niin! Stressaan saanko nukutuksi tarpeeksi! Tuntuu jotenki tyhmältä. Mutta kun se oksettava olo liian huonosti nukutus yön jälkeen on vaan liian hirvee, niin ei haluu sitä. Ja kun tänää mun piti just herätä aamulla aikasin lukee enkun tenttiin....oon tietenki jättäny siihen lukemisen taas viimetinkaan kun tentti iltapäivällä. Nytki mun pitäs lukee siihen, mutta ei vaan kykene keskittyy.
Mut oikeesti ärsyttää! Menin ennen Mikaa nukkumaan, mut olin edelleen hyvin hereillä kun se päätti vähän myöhemmin tulla kans nukkumaan...ja sit pian se rupeeki jo kuorsaamaan ja stressaannun viel lisää kun mä en vieläkään nuku. Kyl mä sit lopulta nukahdin, mutta heräsin pitkin koko yön puolen-tunnin jaksoissa ja kesti aina taas jonku aikaa ennen kun nukahti uudestaa. Aika menee rasittavan hitaasti yöllä jos ei nuku, mut sit taas aamu tulee kuitenki liian nopeesti ja tajuaa, että ei oo enää aikaa edes yrittää saada nukuttua vaan pitää nousta.
Ja se enkun tenttiki vaan stressaa! Ne vuodet jenkeissä ei valmentanu mua puhumaan sairaalakieltä. Ja en haluis oikeesti VAAN päänstä läpi. Mun pitäs olla hyvä enkussa! Mut nyt musta tuntuu etten ole. Enkä osaa spellingiä yhtään....Ja ku tän kurssin jälkeen meil ei oo enää enkkua. Eli tää on mun elämäni tod.näk. viimeinen enkunkurssi. Haluisin pärjätä. Mut jotenki musta tuntuu etten tuu pärjäämään. Ruotsi sit vuoden päästä on eri asia...sillon on niin onnellinen jos pääsen läpi.
Ja ilta vietetäänki sit farmakologian iltaluennolla. Niin kuin eilenkin. Mut onneks farmakologia on mielenkiintoista. Tänää tais olla vuorossa kivunlievitys, reuma ja jotain muuta viel mitä en muista. Mut kotona ollaan sit vasta puol kasin aikoihin. Eilen ku pääsin koulusta oliki jo pimeetä. Hassua. Viikko sitten kirurgian lääkäriluennon jälkee ei ollu viel pimeetä samoihin aikoihin...Talvi tulee tosiaan kovaa vauhtia.
Asiasta kukkaruukkuun....Toi yks sama eläkeiläinen on taas haravoimassa meijän taloyhtiön pihaa. Musta tuntuu, että se tekee sitä joka päivä. Vai onkohan se sittenki meijän talkkari...ei se kyl näytä siltä. Mut jos se tekee tota joka päivä, nii mitä meille jää tehtäväks taloyhtiön talkoissa muutaman viikon päästä? En oo ikin ollu taloyhtiön talkoissa (olen ollut omakotiasuja)...Mitä taloyhtiön talkoissa oikeesti tehdään? Tai siis juujuu siistitään pihaa yhdessä. Mutta mitä meidän pihassa on siistimistä haravoinnin lisäks?
Mulla on jotenki ihmeellisen suuri unentarve. Jos nukun alle 6h, kolmosvaihe tod.näk. tulee päälle ja olo on ällöttävä niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Ihan kuin kaamea krapula. Ennen kun on olin vielä voimakkaasti lääkitty, mun piti nukkua noin kymmenen tuntia yössä, jotta oli edes jotenki levännyt olo. Nykyään kuitenkin se 8h on aika optimi.
Sen tietyn lääkkeen lopettamisen jälkeen oli aivan tajuttoman vaikeeta opetella taas nukkumaan itsenäisesti. Olin niin tottunu siihen, että se vaan tainnutti. Tiesin sillon tasan tarkkaan, että kun on ottanu lääkkeen, mulla on noin puoli tuntia aikaan päästä sänkyyn asti, minkä jälkeen ei vaan pysy enää pystyssä. Se oli helppoa. Nyt piti kuitenki opetella ihan kokonaan uudestaan normaali nukkumaanmeneminen ja nukahtaminen. Ei se oo niin yksinkertasta kun luulis. Vietinki sit monta lähes unetonta yötä kun harjottelin. Välillä piti popsia melatoniinia, jotta olis edes jotain mahiksia saada hyvät yöunet ja välillä sit taas kokeiltiin ilman. No nyt oon jotenki saanu nukkumiskykyni takasin.
Viime yö meni kuitenki taas kylkeä kääntäen ja kelloa tuijottaen...tosin sain sentään nukuttua edes jonkinlaisissa pätkissä. Se oli just semmonen yö, että kello on kyllä hypänny yhtäkkiä tunnin tai puoli eteen päin, mutta ei silti tunnu siltä, kun olisi nukkunut. Se on niin turhauttavaa jotenki! Ja kun näin tapahtuu vieläpä lähes poikkeuksetta aina kun pitäis nimenomaan saada levättyä kunnolla! Varmaankin itseasiassa just sen stressin takia. Jep, juuri niin! Stressaan saanko nukutuksi tarpeeksi! Tuntuu jotenki tyhmältä. Mutta kun se oksettava olo liian huonosti nukutus yön jälkeen on vaan liian hirvee, niin ei haluu sitä. Ja kun tänää mun piti just herätä aamulla aikasin lukee enkun tenttiin....oon tietenki jättäny siihen lukemisen taas viimetinkaan kun tentti iltapäivällä. Nytki mun pitäs lukee siihen, mutta ei vaan kykene keskittyy.
Mut oikeesti ärsyttää! Menin ennen Mikaa nukkumaan, mut olin edelleen hyvin hereillä kun se päätti vähän myöhemmin tulla kans nukkumaan...ja sit pian se rupeeki jo kuorsaamaan ja stressaannun viel lisää kun mä en vieläkään nuku. Kyl mä sit lopulta nukahdin, mutta heräsin pitkin koko yön puolen-tunnin jaksoissa ja kesti aina taas jonku aikaa ennen kun nukahti uudestaa. Aika menee rasittavan hitaasti yöllä jos ei nuku, mut sit taas aamu tulee kuitenki liian nopeesti ja tajuaa, että ei oo enää aikaa edes yrittää saada nukuttua vaan pitää nousta.
Ja se enkun tenttiki vaan stressaa! Ne vuodet jenkeissä ei valmentanu mua puhumaan sairaalakieltä. Ja en haluis oikeesti VAAN päänstä läpi. Mun pitäs olla hyvä enkussa! Mut nyt musta tuntuu etten ole. Enkä osaa spellingiä yhtään....Ja ku tän kurssin jälkeen meil ei oo enää enkkua. Eli tää on mun elämäni tod.näk. viimeinen enkunkurssi. Haluisin pärjätä. Mut jotenki musta tuntuu etten tuu pärjäämään. Ruotsi sit vuoden päästä on eri asia...sillon on niin onnellinen jos pääsen läpi.
Ja ilta vietetäänki sit farmakologian iltaluennolla. Niin kuin eilenkin. Mut onneks farmakologia on mielenkiintoista. Tänää tais olla vuorossa kivunlievitys, reuma ja jotain muuta viel mitä en muista. Mut kotona ollaan sit vasta puol kasin aikoihin. Eilen ku pääsin koulusta oliki jo pimeetä. Hassua. Viikko sitten kirurgian lääkäriluennon jälkee ei ollu viel pimeetä samoihin aikoihin...Talvi tulee tosiaan kovaa vauhtia.
Asiasta kukkaruukkuun....Toi yks sama eläkeiläinen on taas haravoimassa meijän taloyhtiön pihaa. Musta tuntuu, että se tekee sitä joka päivä. Vai onkohan se sittenki meijän talkkari...ei se kyl näytä siltä. Mut jos se tekee tota joka päivä, nii mitä meille jää tehtäväks taloyhtiön talkoissa muutaman viikon päästä? En oo ikin ollu taloyhtiön talkoissa (olen ollut omakotiasuja)...Mitä taloyhtiön talkoissa oikeesti tehdään? Tai siis juujuu siistitään pihaa yhdessä. Mutta mitä meidän pihassa on siistimistä haravoinnin lisäks?
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Teekkari vs hoitsu
Läksiäiset oli ja meni ja siskon valmistujaisiakin juhlittiin. Eli tää viikonloppu on ollu aika juhlantäytteinen.
Mä en tajua mikä siin on, että nykyään sukulaiset tuntuu oikeen ylikorostetusti selittävän, miten hienoa se on, että opiskelen sitä mitä haluan ja miten ylpeitä ne musta onkaan. Tai siis onhan toi paljon parempi kun aluks se oli vaan sitä voivottelua ja kauhistelua kun mä en mene yliopistoon. Sillon tuntu että kaikki vaan yritti kääntää mun päätä, että liittyisin "fiksuun porukkaan", koska hei "kyllä musta varmaan löytyis tarpeeksi älyä ylipostoonkin. Ei saisi TYYTÄ ammattikorkeaan". Se tuntu olevan kauhee shokki aluks, ettei musta tulekkaan sellasta yliviisasta professoria.... pelkkä terkkari/sairaanhoitaja... koska hei lääkärithän on niitä ainoita oikeita ja sairaanhoitajan tekee VAAN mitä ne käskee ;) noooh...ehkä se on joskus ollutki niin. Mut joo meikäläisiä ei arvosteta. Mut nyt sukulaiset on hypäny ihan toiseen ääripäähän. Siskon valmistujaisissa tuntu, että vähänväliä kuuli jonkin selittävän miten hienoa se onkaan, että Nelli on löytäny oman alansa ja sain useampaan otteeseen kuulla miten ylpeitä musta ollaankaan. Se tuntuu kaiken ton alun jälkeen niin teennäiseltä.... miks tähän mun uravalintaan pitää suhtautua jotenki erikoisemmin? Onhan se kiva, että nyt musta ollaan sit taas ylpeitä vuorostaan, mutta en mä oo mikään maailman ensimmäinen sairaanhoitaja. Tarviiko siitä tehdä niin iso haloo jotenki? Nimittäin seki tuntuu jotenki omalla oudolla tavallaan ahdistavalta. Mut joo en oo vaan mitenkää normaali tapaus meidän suvussa.
Asiasta kukkaruukkuun. Ollaan mikan kanssa tietyllä tavalla niin tajuttoman samanlaisia, mutta sitten taas osittain ihan erilaisia. Tai siis ajatuksiltamme ja arvoiltamme ollaan samanlaisia, mutta mielenkiinnon kohteet eroaa sitten jokseenkin. Mika on niin tekniikkaihminen kun vaan voi olla. Siit tulee niin mieleen mun oma isä...eikä mikään ihme kun Mika opiskeleeki ihan samaa alaa kun mun isä joskus aikoinaan. Mä taas oon niin bilsaihminen. Se on vaan sitä alaa, mitä mä ymmärrän. Sit kun taas Mika ja mun isä rupee puhuu jostain, niin yleensä se puhe muuttuu aika hepreaks. Mä oon taas sitä sorttia joka tykkään mennä vääntelee ihan vääriä nappuloita ja räplää van aina kaikkee ja sit ku kyseinen vekotin sitten sekooki, nii Mika korjaa :D Iskäki on huomannu tän piirteen mussa ja sit mun läppäril on myös sen tunnukset jotta se pääsee sitte korjaa mun tekemän vaurion. En oo vaan ikin ollu mikää tekniikan ihmelapsi. Mun pitää aina mennä hypistelee kaikkee käsissäni, pelkkä katsominen ei vaan riitä. Kattelen aina muutenki kaikkien vatteita ja jos ne on vähänki erikoisempii, mun tekee aina kauheesti mieli mennä hiplailemaan sitä kangasta ja rupeen käymään mielessäni läpi, miten voisin itte tehdä semmosen. Mikal sit taas pitää olla aina kaikenlaisia härveleitä ja vempaimia joilla leikkiä. Se on joskus linnottautunukki iskän kanssa sinne mun kotikodin tietokoneluolaan puhumaan niitten jotain omaa kieltään, mitä muut ei ymmärrä...tai ainakaa mä en ymmärrä. Ne on ihan hassuja.
Mut vaikka mä luinkin lukiossa fyssaa, nii silti must tuntuu, että joskus on enemmänki kun vaikeeta ymmärtää mitä mika yrittää mulle joskus selittää. Tai siis fysikaaliset ilmiöt ja kaikki avaruusaiheet on kyl aivan tajuttoman mielenkiintosia, mutta samalla niin vakeita ymmärtää. Eilen illalla me pälpätettiin Mikan kans ennen nukkuman menemistä sähköstä. en muista miten keskusteli meni siihen, mut mä rupesin miettii just sähkön muodostumistan ja yritin hahmottaa sitä elektronien liikesysteemiä ja Mika sit yritti selittää mulle parhaansa mukaan. Se repes siinä vaiheessa, kun mä rupesin ihmettelee, että mihin se sähkö oikeen menee sen jälkee kun se on tullu pistorasiasta ulos. En oo nyt ihan varma tajuunko tota koko systeemiä vieläkää....lukiossaki noi kaikki sähköjutut meni aina yli hilseen.
Mut joo tää oli taas tämmöstä ajatuksenkulkua. En tiiä onko toi kaikki edellinen mitenkää ymmärrettävässä muodossa mutta kuitenki :D
Mika: "Kyl nää asiat on oikeesti loogisia....mut ei silleen naisten logiikalla..." ja mä repesin :P
Mä en tajua mikä siin on, että nykyään sukulaiset tuntuu oikeen ylikorostetusti selittävän, miten hienoa se on, että opiskelen sitä mitä haluan ja miten ylpeitä ne musta onkaan. Tai siis onhan toi paljon parempi kun aluks se oli vaan sitä voivottelua ja kauhistelua kun mä en mene yliopistoon. Sillon tuntu että kaikki vaan yritti kääntää mun päätä, että liittyisin "fiksuun porukkaan", koska hei "kyllä musta varmaan löytyis tarpeeksi älyä ylipostoonkin. Ei saisi TYYTÄ ammattikorkeaan". Se tuntu olevan kauhee shokki aluks, ettei musta tulekkaan sellasta yliviisasta professoria.... pelkkä terkkari/sairaanhoitaja... koska hei lääkärithän on niitä ainoita oikeita ja sairaanhoitajan tekee VAAN mitä ne käskee ;) noooh...ehkä se on joskus ollutki niin. Mut joo meikäläisiä ei arvosteta. Mut nyt sukulaiset on hypäny ihan toiseen ääripäähän. Siskon valmistujaisissa tuntu, että vähänväliä kuuli jonkin selittävän miten hienoa se onkaan, että Nelli on löytäny oman alansa ja sain useampaan otteeseen kuulla miten ylpeitä musta ollaankaan. Se tuntuu kaiken ton alun jälkeen niin teennäiseltä.... miks tähän mun uravalintaan pitää suhtautua jotenki erikoisemmin? Onhan se kiva, että nyt musta ollaan sit taas ylpeitä vuorostaan, mutta en mä oo mikään maailman ensimmäinen sairaanhoitaja. Tarviiko siitä tehdä niin iso haloo jotenki? Nimittäin seki tuntuu jotenki omalla oudolla tavallaan ahdistavalta. Mut joo en oo vaan mitenkää normaali tapaus meidän suvussa.
Asiasta kukkaruukkuun. Ollaan mikan kanssa tietyllä tavalla niin tajuttoman samanlaisia, mutta sitten taas osittain ihan erilaisia. Tai siis ajatuksiltamme ja arvoiltamme ollaan samanlaisia, mutta mielenkiinnon kohteet eroaa sitten jokseenkin. Mika on niin tekniikkaihminen kun vaan voi olla. Siit tulee niin mieleen mun oma isä...eikä mikään ihme kun Mika opiskeleeki ihan samaa alaa kun mun isä joskus aikoinaan. Mä taas oon niin bilsaihminen. Se on vaan sitä alaa, mitä mä ymmärrän. Sit kun taas Mika ja mun isä rupee puhuu jostain, niin yleensä se puhe muuttuu aika hepreaks. Mä oon taas sitä sorttia joka tykkään mennä vääntelee ihan vääriä nappuloita ja räplää van aina kaikkee ja sit ku kyseinen vekotin sitten sekooki, nii Mika korjaa :D Iskäki on huomannu tän piirteen mussa ja sit mun läppäril on myös sen tunnukset jotta se pääsee sitte korjaa mun tekemän vaurion. En oo vaan ikin ollu mikää tekniikan ihmelapsi. Mun pitää aina mennä hypistelee kaikkee käsissäni, pelkkä katsominen ei vaan riitä. Kattelen aina muutenki kaikkien vatteita ja jos ne on vähänki erikoisempii, mun tekee aina kauheesti mieli mennä hiplailemaan sitä kangasta ja rupeen käymään mielessäni läpi, miten voisin itte tehdä semmosen. Mikal sit taas pitää olla aina kaikenlaisia härveleitä ja vempaimia joilla leikkiä. Se on joskus linnottautunukki iskän kanssa sinne mun kotikodin tietokoneluolaan puhumaan niitten jotain omaa kieltään, mitä muut ei ymmärrä...tai ainakaa mä en ymmärrä. Ne on ihan hassuja.
Mut vaikka mä luinkin lukiossa fyssaa, nii silti must tuntuu, että joskus on enemmänki kun vaikeeta ymmärtää mitä mika yrittää mulle joskus selittää. Tai siis fysikaaliset ilmiöt ja kaikki avaruusaiheet on kyl aivan tajuttoman mielenkiintosia, mutta samalla niin vakeita ymmärtää. Eilen illalla me pälpätettiin Mikan kans ennen nukkuman menemistä sähköstä. en muista miten keskusteli meni siihen, mut mä rupesin miettii just sähkön muodostumistan ja yritin hahmottaa sitä elektronien liikesysteemiä ja Mika sit yritti selittää mulle parhaansa mukaan. Se repes siinä vaiheessa, kun mä rupesin ihmettelee, että mihin se sähkö oikeen menee sen jälkee kun se on tullu pistorasiasta ulos. En oo nyt ihan varma tajuunko tota koko systeemiä vieläkää....lukiossaki noi kaikki sähköjutut meni aina yli hilseen.
Mut joo tää oli taas tämmöstä ajatuksenkulkua. En tiiä onko toi kaikki edellinen mitenkää ymmärrettävässä muodossa mutta kuitenki :D
Mika: "Kyl nää asiat on oikeesti loogisia....mut ei silleen naisten logiikalla..." ja mä repesin :P
lauantai 2. lokakuuta 2010
pienissä
loistavat läksiäiset kyllä...
se on niin kauheeta kun huomaa pudonneensa porukasta. kun tajuaa ettei olekkaan osa porukkaa, kun ei ole niin lähenen enää. varsinkin jos kuulee ne sanat "mut nelli me ei olla niin läheisiä, sori vaan". kun vieläpä joskus oltiin. se on ihan kauhee tunne! se lyö vaan päähän niin lujaa. vaikka onki tienny että on etääntyny niin sillon vasta se ihan oikeesti iskee. ei ookkaa enää osa porukkaa. on enemmänki joku ulkopuolinen vaikka kuinka haluaisi olla vielä läheinen. ja pahinta on jo tää tunne nostaa päätään vieläpä monen ihmisen kohdalla. tuntuu, että kaikki kaikkoaa läheltä samanaikasesti. mitä on oikeen tapahtunu?
myös se on kauheeta kun tajuaa, ettei omaa seuraa kaivata. tai siis, että mut tahallaan halutaan jättää ulkopuolelle. sillon se on nimittäin ihan varmasti mussa se vika. mutta mikä se vika on? jää vaan päähän yks iso kysymysmerkki johon haluan vastauksen. mutta en ikinä kehtaa kysyä. en ikinä kehtaa edes huomauttaa, että tajusin vihjeen.
ulkopuolisuuden tunne on ihan liian usein läsnä. vihaan olla ulkopuolinen. se on aivan kauheeta.
se on niin kauheeta kun huomaa pudonneensa porukasta. kun tajuaa ettei olekkaan osa porukkaa, kun ei ole niin lähenen enää. varsinkin jos kuulee ne sanat "mut nelli me ei olla niin läheisiä, sori vaan". kun vieläpä joskus oltiin. se on ihan kauhee tunne! se lyö vaan päähän niin lujaa. vaikka onki tienny että on etääntyny niin sillon vasta se ihan oikeesti iskee. ei ookkaa enää osa porukkaa. on enemmänki joku ulkopuolinen vaikka kuinka haluaisi olla vielä läheinen. ja pahinta on jo tää tunne nostaa päätään vieläpä monen ihmisen kohdalla. tuntuu, että kaikki kaikkoaa läheltä samanaikasesti. mitä on oikeen tapahtunu?
myös se on kauheeta kun tajuaa, ettei omaa seuraa kaivata. tai siis, että mut tahallaan halutaan jättää ulkopuolelle. sillon se on nimittäin ihan varmasti mussa se vika. mutta mikä se vika on? jää vaan päähän yks iso kysymysmerkki johon haluan vastauksen. mutta en ikinä kehtaa kysyä. en ikinä kehtaa edes huomauttaa, että tajusin vihjeen.
ulkopuolisuuden tunne on ihan liian usein läsnä. vihaan olla ulkopuolinen. se on aivan kauheeta.
perjantai 1. lokakuuta 2010
Kokkailua
Kun mä olin nuorempi, musta aina sanottiin, että en mä tuu ikinä oppii kokkaa. Mutta mites sitten kävikään? Ruoanlaitto ja leipominen on ihanan rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. Varsinkin jos siinä on vieläpä seuraa. Mulla on omat bravuurini joita teen sit enemmän ku tarpeeks, mutta kaikkeen muuhun tarviiki sit keittokirjaa. Oonki kadehtinu ihan hulluna mun anoppiehdokkaan taitoja. Musta aina tuntuu, että se pystyy loihtimaan vaikka mitä ihan mistä vaan rippeistä eikä se tarvii ikinä ees mitään keittokirjoja. Kaikki tuntuu aina tulevan vaan päästä. ihmeellistä! Mäki haluun! Miten musta tuntuuki, että äidit on muutenki aina ihan huippuja ruoanlaittajia. Mietittiinki sit tossa miehen kanssa yks päivä, että tuleeko ne taidot sit vaan jostain taivaasta kun sen lapsen pullauttaa ulos. noh, tuskimpa.... Ehkä mäki tässä pikkuhiljaa opin enemmän. Mut tuskin ikinä pääsen anoppiehdokkaani tasolle. Nimittäin kun musta tulee äiti, niin siitä tulee mummi ja mummithan on vielä parempia kokkaajia kuin äidit...DAMN!
Joo noita rupesin pohtii tänää, kun paistoin kalaa ekaa kertaa elämässäni aivan itse :D
Nyt nokka kohti kaverin läksiäisiä!
Joo noita rupesin pohtii tänää, kun paistoin kalaa ekaa kertaa elämässäni aivan itse :D
Nyt nokka kohti kaverin läksiäisiä!
heipähei!
Elikkäs! Tästä alkaa ihka uusi blogini :) Oon turhautunu kirjottelee sinne tänne (livejornal ja galeria), jotenka päätin luoda oman blogin ja kirjotella näin vain yhteen paikkaan. Katsotaan kehkeytyiskö tästä ihan pitkäaikainenkin harrastus...oon aina ollu huippu hyvä alottaja mut jatkaminen on tyssänny aina johonki vaiheeseen.
Eli siis tästä ei tule mitään teemablogia. Ihan vaan päiväkirjatyyppisesti haluan jakaa ajatuksia ja ihmetyksiä. Ihan vaan sitä normaalia mun elämää, ei sen enempää.
Tänki entryn olis voinu kyl jättää väliin...mutta alottaminen on aina niin vaikeeta. Tuntuu jotenki tyhmältä vaan suoraan täräyttää asian ytimeen ja ruveta kelailemaan asioita ilman mitään tämmöstä alkuentryä...mut sit taas tämmönen tyhjän jauhaminen on kans jotenki vajaan tuntusta. Ja vielä vaikeempaa on nyt ruveta jauhamaan jotain merkityksellistä suoraan tähän entryyn kun alku on ollu tommonen. Joten tää entry saa vaan olla...just tämmönen..
Niin ja mun blogi tulee olemaan just tämmönen...mun ajatusten virtaa. joskus jotain sellasta merkityksellisempää mutta joskus taas jotain niin tyhjänjauhantaa kun vaan voi olla. mutta toivottavasti joku kiinnostuu :) vaikka voin mä vaan omaksi ilokseniki jauhaa ;P
Eli siis tästä ei tule mitään teemablogia. Ihan vaan päiväkirjatyyppisesti haluan jakaa ajatuksia ja ihmetyksiä. Ihan vaan sitä normaalia mun elämää, ei sen enempää.
Tänki entryn olis voinu kyl jättää väliin...mutta alottaminen on aina niin vaikeeta. Tuntuu jotenki tyhmältä vaan suoraan täräyttää asian ytimeen ja ruveta kelailemaan asioita ilman mitään tämmöstä alkuentryä...mut sit taas tämmönen tyhjän jauhaminen on kans jotenki vajaan tuntusta. Ja vielä vaikeempaa on nyt ruveta jauhamaan jotain merkityksellistä suoraan tähän entryyn kun alku on ollu tommonen. Joten tää entry saa vaan olla...just tämmönen..
Niin ja mun blogi tulee olemaan just tämmönen...mun ajatusten virtaa. joskus jotain sellasta merkityksellisempää mutta joskus taas jotain niin tyhjänjauhantaa kun vaan voi olla. mutta toivottavasti joku kiinnostuu :) vaikka voin mä vaan omaksi ilokseniki jauhaa ;P
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)