Tämmönen päivä tänään....

Tänään on sit ilmeisesti niitä päiviä, kun:

- Huonosti nukuttu yö takana
- Väsyttää, mutta ei nukuta
- Ei huvita eikä jaksaisikaan tehdä mitään
- Voisin vaan maata sängyllä koko päivän tuijottaen kattoa keskittyen hengittämiseen
- Kaikki tekeminen vaatii ylimääräistä ponnistelua, itsensä pakottamista
- Vatsassa kurnii nälkä, mutta oksettaa ajatuskin syömisestä, eikä tee muutenkaan mieli pistää suuhunsa yhtään mitään
- purskahdan vähän väliä itkuun joko mitättömistä asioista tai sitten ihan muuten vaan

Mutta jos sitä yrittäs saada edes puettua tähän aikaan päivästä ja pakottais ittensä kaupungille. Sain jouluna rahaa ja luulen tietäväni mitä tarvitsen. Tarviin jotain tekemistä mikä veis mun täyden huomion eikä jäis aikaa ajatella ylimääräisiä.

Pitäis lukea tenttiin...mul oli se tiiliskivijärkäle mukana nummi-pusulassa, mutta enhän mä tietenkään edes avannu sitä....

Mun koneen hiiri ei toimi....Mikaki on kausalassa...ehkä se korjaa sen illalla...

Nauru pidentää ikää...vai pidentääkö?

Musta on tullu vuosien varrella tosi hyvä nauraa itselleni. Oon ollu naurunaiheena niin paljon. Mutta mullakin menee joskus yli. Jossain vaiheessa nauru muuttuukin pilkaksi.

Oli taas vaihteeks niin mukava ilta kotikotona, ettei voinu muuta kun purskahtaa itkuun heti kun pääs pois sieltä.

Tuskin ne edes tajuaa mitä tekee. Niille koko homma on vaan yks iso vitsi, mille nauretaan sitten yhessä koko perheen voimin. Mulle se ei vaan ole kauheen nautittavaa kun käydään porukalla läpi mun jok'ikinen huono puoli/ moka/ puute ja vielä kaivellaan ne läpi, jotta ihan kaikelle tulee naurettua. Jossain vaiheessa sitä ei enää itseä naurata ja ryhdynkin pidättelemään kyyneleitä. Sitä siemailee vaan viiniä ja toivoo, ettei kukaan huomaa miten mun silmäkulmiin rupee kertyy nestettä. Huokasen helpotuksesta kun aihe vaihtuu toistaiseks toiseen ja saan hetken aikaa taas koota itseäni kasaan, kunnes musta keksitään taas jotain nourunaihetta. En vaan pysty sanomaan mitään vastaan. mitä muka sanoisin? Ihan tottahan on joka sana. Miten taitavasti mut saadaankin yhden illan aikana tuntemaan itteni täysin vajaaksi, tyhmäksi ja arvottomaksi.

Mihin on jääny se, että korostetaan vain niitä hyviä puolia, koska huonot puoleni tiiän kuitenkin jo itse liiankin hyvin? Vai eikö ne ihan oikeasti ymmärrä miten maan rakoon ne talloo mut? Tarviin hermolomaa ennen kun kestän tota taas...edes jotenkin...nimittäin ei todellakaan ollut eka kerta eikä tule olemaan viimeinen. Ehkä tää sit on olevinaan jonkinsorttista kasvatusta perheen puolesta.

Vihaan kaikenlaisia tietokilpailupelejä. Ne vasta saakin olon tyhmäks ja lynttää maan rakoon. Ja ne jotenkin aina vaan innostaa muita nauramaan mulle vielä enemmän.

Joulu

Menipäs joulu sitten hurjalla vauhdilla ohi, mutta niinhän ne kaikki mukavat asiat menee.

Aatonaattona tosiaan lähettiin sitten aamulla ajamaan kohti nummi-pusulaa. Taitaa olla helsingin lapsilla makeemmat lumilinnat kuin siellä...nimittäin oon enemmän tottunu siihen, että lumimäärä vaan lisääntyy kun lähetään pois helsingistä. Eipä tänävuonna. Torstai kuluikin paikkoja lämmittäessä. Käytiin Mikan kanssa kuusikin hakemassa mettästä. Oikein söpö pieni tuuhea kuusi löydettiin ja koristeltiin myöhemmin illalla. Taloki sai mukavaa jouluilmettä jouluvaloilla ja -liinoilla. Käytiin suksiakin kokeilemassa siinä -25 asteen pakkasessa. Joku oli tehny jo ladutkin valmiiks. Illalla kunnon aitoon saunaan. Sai huomattavasti paremmat löylyt kun kotikotona.

Aattona sitten sitä normaalia. Katottiin joulurauhanjulistus (tais olla niillä vähän kylmä siellä :D) ja syötiin riisipuuroa. Ei ollut manteleita joten sen tilalla oli maapähkinä. Sen löytäjä sai toivomuksen lisäksi myös tiskivuoron.... minä sitten päädyin toivomaan ja tiskaamaan. Käytiin Mikan äidin suvun haudoilla ja joulukirkossa, minkä jälkeen joulusaunan kautta ruokapöytään syömään massut aivan täyteen. Iltamyöhään meni vielä pelaten.

Jouluaamuna nukuttiin myöhään. Joku...(minä)... oli käyny pistämässä joulusukkiin karkkia yöllä (just ennen nukkumaan menoa). Se on semmonen perinne mikä kuuluu mun jouluun. Aamiasen jälkeen minä ja Mika oltiin reippaita ja lähdettiin hiihtämään. En ole tosiaan ollu ikinä mikään himohiihtäjä enkä muista millon olisin viimeks edes hiihtäny...monta vuotta sitten varmaankin. On toi tyyli siis jotenki vielä hakusessa, mutta kyllä sitä eteen päin pääsee :D Sitten pienen päiväköllöttelyn kautta pulkkamäkeen. Meil oli vaan yks stiiga kun en ollu edes tajunnu ottaa omaa pulkkaa mukaan. Todettiin ettei sen päälle oikeen mahu kaks aikuista ihmistä....ja mun ohjaus on aika perseestä. Mut ei se haittaa vaikka vähän lentelisikin :) hauskaa oli. Ja hyvä mäki meillä oli! Päivällisen jälkeen päästiinki saunaan. On muuten tosi virkistävää juosta saunasta lumihankeen kierimään. Vähän niin kuin avantouinti 8)

Tänään sit Mika ajo meijän kotiin sieltä :) Olin ilmeisesti nukahtanu matkan varrella kun havahduin hereille espoossa kun mika teki käkkärikäännöksiä teboilin pihas. No mutta hyvin päästtin ilmeisesti perille lumipyrystä huolimatta :)

Koht pitäs lähteä vielä mun vanhempien luo päivälliselle ja availee paketteja.

Aatonaatonaatto

Tein ittelleni aamulla ToDo-listan. Ihan vaan, että muistaisin kaiken. Alko stressi hiipiä kuvioihin, kun tuntu, että kaikki on aivan kesken vielä. Olin saanu vikat joululahjalapaset neulottua loppuun eilen illalla. Millon opin tekemään asiat ajoissa.

Heti aamusta tajusin taas jälleen kerran, miten tolla kelillä bussitkaan ei ole aikataulussa. Mutta pääsin kuin pääsinkin vikaan terapiatuntiin ennen joulua. Sieltä sitten ostamaan vikat joululahjat ja paketointitarvikkeet. Sain yllättävän kätevästi kulutettua sen 2h kunnes Ebs saapu paikalle. Aivan ihanaa kaffetella (teen kanssa) ja vaan pälpättää pälpättämisen ilosta. Se oli kaivattu rentouttava hetki! Kiitos<3

Iskä oliki siinä kerenny soittaa, että missä mahdan olla ja oonko tulossa ollenkaan. Stressileveli heilahti ylöspäin. En ollu tehny vielä yhtäkään asiaa mun listalla. Mut ruokakaupan kautta kotiin ja lahjoja paketoimaan. Sit kipinkapin Mikan kanssa mun vanhemmille. Terotettiin Mikan kanssa niitten kaikki veitset meijän üüberterottimella. Mika oli hankkinu sen mulle sillon joskus tuparilahjaks...Oli käyttäny mun vanhempien veitsiä joskus ja päätti ettei niin tylsillä veitsillä haluu mun luona leikata...ja on meillä nyt ainaki sit veitset pysyny terävinä. Nyt vanhemmatki voi tehä joulusafkat vähän paremmilla veitsillä :) Jätin samalla niille niitten joululahjat, jotka olin saanu just hetkeä aikasemmin paketoitua.

Kotiin tullessa oli sit valtava pakkausurakka (ja nyt hermoilen, että jotain vielä uupuu). Kuitenki mulla on vieläki liian vähän lämmintä vaatetta mukana tai sit puuttuu jotain tärkeääkin jopa. Mutta eikös se ole ihan normaalia, että jotain aina unohtuu? Sitä kiroillaan sit perillä. Muistinpa muutes, että kukat pitäs vielä kastella... ToDo-listalla luki, että pitäs siivota....mutta taitaa nyt vähän jäädä. Enhän mä ole kuitenkaan joulua kotona viettämässä. Ajattelimpa vaan, ettei täällä olis kuin hurrikaanin jäljiltä, kun kotikotoa tulee joku pupun hyvinvoinnin checkaamaan tossa joulun aikana. Perheeseeni kuuluu muutamakin hurja siisteysfanaatikko...

No mutta ehkä pitäs alkaa painuu pehkuihin, jotta jaksaa huomenna herätä aikasin lähtemään kohti maaseudun rauhaa. Taidan kyllä mennä tekemään vielä sen vikan asian mun listalla, mikä oli yhtäkkiä vaan ilmestyny sinne.... nimittäin "Helli paljon Mikaa" ....Taidan kyllä tietää kuka sen sinne lisäs ;)

Lunta tulvillaan

Harjoittelu oli ja meni. Jopas 7 viikkoa hurahti vauhdilla ohi. Haikeaa oli lähteä viimeistä kertaa, mutta lupasin OH:lle tulla keikkaa tekemään kunhan omat aikataulut sallii.

Perjantaina oli vielä viimoinen koulupäivä. Sen kunniaksi tytöt+niko saapuki meille pikkujouluihin. Mukavaa viettää niiden kanssa aikaa vielä ennen joululomalle siirtymistä ^^

Koko viikonloppu oli sen verran hulinaa, että vasta tänään tuntuu oikeasti joululomalta. Mika lähti ennen kahdeksaa vielä vikaan tenttiin *pitää peukut pystyssä*. Tänää olis tarkoitus tehdä sushia joululoman alun kunniaks ^^ nam sushia<3

Nyt ois pari päivää aikaa ensinnäki tehdä joululahjat loppuun ja vaan olla. Torstaina suunta kohti Nummi-Pusulaa ja siellä vietänki koko joulun ^^

Ja joulu pitäs mennä itseasiassa tenttiin lukiessa. Kevätlukukauden aloittaakin sit massiivinen tentti, joka käsittää sisätaudit, kirurgian ja anestesiologian, preoperatiivisen hoitotyön, intraoperatiivisen hoitotyön, postoperatiivisen hoitotyön, haavahoidon, lastensairaanhoidon, urologian ja sairaalainfektiot... niin miksi nää kaikki pitää tunkee samaan tentiin?

Elämä on rajallista

Enää neljä työpäivää. Ohjaajan puolesta harjottelu hyväksyttiin jo eilen, kun ohjaaja jäi eläkkeelle. Tänää meni eka työpäivä vikasta työviikosta. Eli siis keskiviikkona vika työvuoro jos en onnistu vielä sairastuu :) kyllä jo joululomaa odotan<3 Tosin joululoma menee sit jättitenttiin lukiessa. Mun PITI aloittaa ennen joulua....mutmut....mites pääsikään käymään. Harjoittelun tehtäviäkään en oo saanu vielä loppuun ja ois huippuhyvä jos ne ois ens perjantaihin mennessä tehty.

Vaikka viime päivät ei oo ollu mitenkään niin juoksemista, niin ovat olleet sitäkin raskaampia henkisesti. Nyt tuntuu olevan menossa joku exitusten suma. Töissä sitä vaan tekee ja tekee, mutta kun sairaalan ovesta astuu ulos, alkaa tuntua. Olen mä nyt ennen kuolleen nähnyt, mutta se omaisten lohduttaminen ja niiden suremisen kattominen ehkä onkin raskaampaa. Niille potilaille enemmänki vaan helpotus kun pääsee vihdoinki lepoon eikä tarvii enää kärsiä. Mutta se menetys omaiselle....

Se on kauheeta katsoa, kun ihminen kuihtuu pois. Tekee kuolemaa. Eikä ite voi tehä mitään. Se kuoleman hetki on kauheeta nähä. Joillain se tosin on rauhallinen. Viimenen henkäys vaan. Toisilla se ei ole niin mukavaa. Sitä toivois kaikille helpon ja nopean kuoleman. Vaikka pitäski kuolla liian aikasin, niin kunhan se olis helppoa ja nopeeta....ja kivutonta. Hirveetä on katsoa miten omaisetkin voi vaan pitkittää ja pitkittää sitä kärsimystä loppuun asti. Sillon kun mun aika koittaa, haluan, että mun oikeasti annetaan vaan kuolla. Tietenkin mahdollisimman kivuttomasti, mutta myös niin äkkiä kuin mahdollista. En halua, että sitä yritetään vaan pitkittää ja pitkittää. Haluan, että mun saattohoito on ihan oikeasti vain saattohoitoa. Mun elämää voidaan yrittää pidentää vuosilla, mutta jos päivistä on kyse, antakaa mun vaan mennä. Ainakin mahdollisimman vähän tuskaa. Vaikka ajattelen näin, se on silti kauheeta katsoa kuolevaa potilasta, kun ei vaan voi tehdä mitään.... ja vielä omainen siinä vieressä itkee ja joutuu (tai haluaa...) näkemään sen kaiken.

Onneks on keksitty semmonen kuin DNR-päätös ja hoitotahto.

Tuskin pystyisin olemaan töissä terhokodissa, kun tääkin tuntuu jo pahalta.

PS. Tuli muuten tosi mielenkiintoinen ja kiva vauvadokumenttisysteemi illalla :) vauvat<3

Itsenäisyyspäivä

Linnanjuhlat oli ja meni. Äiti ja isi oikein esiteltiin kunnolla kättelyvaiheessa ^^ mutta kamera ei kyllä niissä kauheen kauaa viipynyt :/ 5 kertaa bongattiin ne mikan kanssa väenpaljoudesta. Olivat kuulemma viihtyneet ja iskä oli suostunu tanssimaan useammanki kerran ;P Ja äiti oli kaunis! <3 Ja se helpottaa mukavasti bongausta kun isä on 192cm ja täysin hopeanharmaalla tukalla varustettu.

Olin itsenäisyyspäivän aamuvuoron töissä. Hirveesti ihmiset tuntuu ihmettelevän, että miten me JOUSUTAAN itsenäisyyspäivänä töihin. Ihan itte olin valinnu se aamuvuoron töitä, jotta illan voisin sit rauhassa seurata linnanjuhlia. Meidän vuositaso oli kyllä onnistunu neuvottelemaan meillä pyhäpäivän vapaaksi (edellisillä ei ole sellaisia etuuksia ollut), mutta sen vapaan saa viettää millon haluaa. Mä vietin sen sunnuntaina ja sain siten kolmen päivän viikonlopun :)

Mutta en sit ollu sen pitemmälle ajatellutkaan.... Pyhänä on tosiaan sunnuntaiaikataulut ja sillon seittemäks töihin pääseminen on vähän hankalampaa. Ja vielä hankalampaa siitä teki se, että lunta oli tullu yön aikana n. 10cm ja koko ajan tuli täydellä teholla lisää. Olin ilmeisesti ensimmäinen liikkeellä sillon kuudelta aamulla, kun uusi hanki oli täysin koskematon eikä aurakoneista tietoakaan missään. Yllättävän raskasta tarpoa edes toi n. 100m bussipysäkille. Sunnuntaiaikatauluista johtuen piti vielä kävellä hakaniemestä alppikadulle. Oli sen kilsan matkan varrella n. 20m:n matka aurattu. Mutta tuntupa hyvältä kun vihdoinki pääs töihin asti, ihan lumiukon näköisenä tosin.

Aamuvuoro oli ihanan lepposa. En muista millon olisi viimeks jääny aikaa tehä jotain ylimäärästäkin. Kaikki vaan suju niin sulavasti ja ei tullu mitään ylimäärästä sählinkiä.

Tulkoot tästäkin illasta yhtä rauhallinen ja määrätkööt lääkärit runsaasti labroja huomenna aamuksi, jotta minä pääsisin ottamaan.

Huomenna onkin sit myös mun arviointi. Jänskättää jo. Täytyy pitää se jo nyt, kun mun ohjaaja jää eläkkeelle. Loput harjottelusta pyörin sit vaan jonkun mukana...

Uni tekee ihmeitä

Tänää onki sit paljon valoisampi fiilis taas.

Ensinnäkin rakastan tota lumisadetta<3<3 Ihanaa lunta jeejee! Mut katsotaas miten huomenna onnistuu autoilu mikäli sää pysyy samanlaisena. Mika: "Mut sähän ajat sitten varovasti oli huono keli tai ei onko selvä?" juujuu rakas<9 Mut en oo tosiaan kauheesti viime aikoina autoillu....

Terveyskeskukseenki sai tänää yllättävän helposti ajan ja nyt ois sit antibioottikuuri sekä relaksanttia+kipulääkettä niskalihaksiin. Se oli jopa miellyttävä käynti.

Terveyskeskuksesta lähin sit suoraan mikan kanssa pankkiin keskustelemaan meijän vakuutusasioista. Nyt on sit koti ja meidän kahden hengen perhe kunnolla vakuutettu. Voi sen rellestämisen alottaa ;) Ja tuli selvästi halvemmaks kuin edellinen. Jee!

Jouluvalot voisi yrittää väsää paikoilleen tänää<3 ja kotikotona olis tarkotus käydä. Tykkään vapaapäivistä! varsinkin kun tiedossa on kolmen päivän viikonloppu ^^

VammaNelli

Miten musta tuntuu, että musta löytyy aina jotain vaivaa. Tuntuu kuin olisin jatkuvasti soittelemassa terveyskeskukseen. Vihaan sinne soittelua.... Ja varmaa neki alkaa olla pikku hiljaa: "eikä....taas toi..." kun soittelen sinne taas jonkun vaivan takia.

Ei se sillon haittaa, jos kyseessä on tyyliin joku VTI. Sillon tarvii vaan soittaa ja luetella oireet ja kipasta sit noutamassa resepti. Mut vihaan sitä, jos ihan oikeesti tarvis lääkäriajan. Ensinnäki pitää olla heti soittelemassa kaheksalta, jotta ajat ei ehtis menemään. Ja sillonkin siinä soittelussa menee viel KAUAN, että pääsee edes jonoon ja sit siinä jonossa oottelee sen vartin vielä. Eli ei onnistu työ- tai kouluaamuna. Ja kesätöis sitä vasta vihasinkin, koska esimies rupes aina kiukuttelee jos mulle ei annettu LÄÄKÄRIaikaa vaan mut pistettiin sairaanhoitajan vastaanotolle. Mut minkäs mä sille voin jos en pääse muualle?! Ite ei säästösyistä kustantanu mulle työterveyshuoltoa! Enkä todellakaan rupee maksaa yksityiselle, että saisin sairaslomatodistuksen...

Nyt on sit varpaassa haava kunnolla tulehtunu ja pohdin annanko mun oman vastustuskyvyn vielä yrittää vai soitanko terveyskeskukseen. On vaan niin helvetin kipee....mut en ole kyllä koskaan syöny antibioottia minkään haavan tulehdukseen....mutta mielessä kummittelee kauhutarinat luuhun asti ehtineistä tulehduksista ja amputaatioista :S Ehkä sitä vois samalla valittaa TAAS mun helvetin jumissa olevasta niskasta ja sitä myötä kroonisesta päänsärystä mihin tulehduskipulääke ei auta....ja vihaan muutenki syödä tulehduskipulääkkeitä. On kauheet antipatiat niitä kohtaan. Enkä haluu kuulla kenenkään sanovan "sun pitää jumpata!"...sitä on nimittäin tehty jo aika tosi kauan ja fysioterapeutillakin on käyty. Alkaa vaan tuntua, että tuun tän vaivan kans elämään koko loppuikäni.

Musta vaan tuntuu, että jos terveyskeskuksessa valittaa jotain sellasta vaivaa, mihin antibiootteja ei voi määrätä, tulee vastaukseksi yleensä joko "seurataan tilannetta" tai vaivan vähättelyä. Siks oikeestaan siellä käynti tuntuu vaan täysin turhalta jos ei ole kyseessä antibiootit. Tuntuu, että käytän vaan turhaan niitten aikaa.

Mutta oikeasti tuntuu vaan, että oon niin raihnanen. JO NYT! Ja sit tulee viel paskempi fiilis asiasta, kun kuulee niin usein just tota "Voivoi jos sä oot jo nyt tossa kunnossa niin mieti missä kunnossa oot vanhempana!" ...........joo oon kyllä itekki ajatellu sitä.

Ehkä mä oon vaan vainoharhanen....tai sit tieto lisää tuskaa ja vainoharhaisuutta. Mutta vihaan päänsärkyä.

Ehkä sitä pitäs vaan mennä rentoutumaan piikkimaton päälle ja sit nukkumaan. Pe, la ja su vapaa<3<3

Myöhäinen aamu

Vihdoinkin vaihteeksi iltavuoro! mukavaa välillä nukkua pidempään.

Itseluottamus alkaa lisääntyä. Sitä huomaa oikeesti pystyvänsä tekemään asioita myös ihan itsenäisesti. EKG alkaa menee enemmän ja enemmän lennosta ja verinäytteenki otto alkaa tuntua jopa helpolta. Tosin hauraat, ohuet ja karkailevat suonet on ihan oma lukunsa. Antibiootti-infuusioilla läträily rupee menee jo ihan rutiinilla. Alkaa tuntuu päiväpäivältä enemmän siltä, että kyllä mä pystyn tähän.

Kaikki paska tossa työssä unohtuu, kun joku tulee kiittämään ihanasta hoidosta ja ojentaa suklaata kiitokseksi, kun se on kuulemma vähintä mitä hän voi tehä. Tai kun ei pystytä uskomaan, että mä olisin vasta opiskelija ja kehutaan miten hyvä hoitaja musta vielä tulee tai on tullu jo. Antinkodissa tota puolta ei ollu lainkaan. Kaikki meni vaan tasasta vauhtia alaspäin ja kukaan ei ikinä päässy kotiin. Harva osas/tajusi kiittää mistään. Tuolla on ihan erilainen vastapaino niille haukuille.

Lääkkeiden jakaminen osaa edelleen olla ärsyttävän hidasta vaikka siinäki oon kehittyny. Niistä eniten käytetyistä muistaa vaikka kuinka monta rinnakkaisvalmistetta ja käsi aina vaan osuu siihen oikeaan purkkiin. Mut heti kun tuleeki uus potilas, jonka lääkkeet on jotain aivan ihmeellisiä, iskee epätoivo. Joutuu taas opettelee aakkoset uudestaan ja terveysportti on kovassa käytössä. Se hidastaa lievästi sanottuna, kun lääkelistalla lukee se lääke, minkä lääkäri on määränny, kun taas lääkekaapissa on se halvin rinnakkaisvalmiste. Ne nimet ei välttämättä edes muistuta toisiaan millään tavalla. Vois niitä lääkelistojaki tehä vähän enemmän sen mukaan mitä meillä kaapista löytyy, kun hoitajat ne joka tapauksessa laatii. On jotkut sit pistänykki sinne sivuun, että mitä vastaavaa meillä on. Ja mä vasta oonki innokas sit aina kirjottelee sinne sen kaapista löydettävän lääkkeen. Ehkä joku sit luulee mua tyhmäks kun en "sitäkään tienny", mut mun työskentelyä se nopeuttaa huomattavasti. Vieläpä kun yleensä jakaa yksin eikä siinä ole ketään kertomassa vieressä, että mitä meiltä löytyy. Siellä sit revinki hiuksiani irti välillä. Ja oon oppinu, että ei kannata jakaa lääkkeitä jos haluaa päästä lähtee ajallaan töistä.

Mut hei ainaki oon saanu ylitöilläni yhden vapaapäivän lisää ^^

Pöpöjä liikkeellä

Uuh! kattelen ens kevään kurssitarjontaa. Valinnaisia pitäs saada suoritettua. Miltä kuulostais perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistaminen, puheeksi ottaminen ja auttaminen -seminaari? 8) Toisaalt health promoting environments (maternity care/reproductive health and community nursing) kuulostas kans aivan loistavalta! Sais enkkua lisää! Mut perhetyön perusteetki kuulostaa hyvält ja haluisin käydä parisuhde pinnalla ja pohjalla -kurssin en vain itteni takia vaan myös tulevan ammattini takia. Ehkä tälle keväälle riittäs kun yhen ottas. Maanantaina alkas ilmottautuminen. En kyl viel edes tiedä miten ilmottautua, kun ohjelma muuttu lennosta. Pitää yrittää pärjätä niil ohjeilla mitä sain sähköpostiin.

Flunssaa pukkaa päälle. Oon päättäny, että jos kuume nousee, niin sit suostun jäämään kotiin vaikka kuinka jauhataanki miten vähääkään kipeenä ei sais mennä töihin. Mut on joo vähän ristiriitasta kun samaan aikaan meille ei myönnetä sairaslomaa, vaan ihan kaikki tunnit pitää korvata takasi. Eli en hirveen helposti halua jäädä kotiin. Tänääki ois semmosta ohjelmaa tiedossa mistä en halua jäädä pois :)

Välikuolema

Niin olenko mä joskus valittanut miten töissä on ollut kiire? Perun kaiken. Entinen ei ollu vielä mitään verrattuna tähän päivään.

Ei ole mikään hyvä yhdistelmä aamuvuoro, alimiehitys (VAIN 2 vuorossa +minä!!) ja osasto pullollaan. Iltavuorossa on normaalistikki vaan kaks ihmistä, mutta aamu on aivan eri asia. Aamulla on kaikkien normaalien aamutoimien lisäks vielä labrojen otto, lääkärinkierto, kontrollit, lääkkeiden jako ja erilaiset osaston kokoukset (johon muun muassa mun ohjaaja katos sit keskellä päivää). Osastol oli 13 potilasta ja viel lisää tuli päivällä. Kesätöis oli ihan normijuttu että oli 10-12 potilasta ja 2 hoitajaa vuorossa. MUTTA siellä lääkehuolto oli niin simppeliä kun vaan voi olla, eli jaetaan vaan pillerit pussista. Tuol tietenki jaetaan kaikki lääkkeet aina erikseen niistä seittemästä eri lääkekaapista+jääkaapista ja viel yksityisten lääkkeet aiheuttaa omat hommansa. Päälle kaikki infuusiot ja piikittelyt. Ja ei ne potilaat ihan huvikseen ole siellä. Suurin osa on huonokuntosia ja vaatii erittäin paljon huomiota. Jotkut ei taas ole niinkään huonokuntosia, mutta vaatii silti niin paljon aikaa. Ja puhumattakaan niistä uusista potilaista. Siinä sisäänkirjauksessa vasta aikaa meneeki.

Elikkäs mä olin tänään vain ja ainoastaan puhtaasti palkatonta työvoimaa. meinas tulla itku heti aamusta, kun jokasessa huoneessa ruvetaan soittaa kelloo yhtäaikaa ja kun meet johonki huoneeseen, niin siel huutaaki kaks samaan aikaan "PISSA HÄTÄ!!" tai jotain vastaavaa. Joutu kohtaa sen karun tosiasian etten mä vaan voi revetä moneen osaan. Saiki sit kuulla sitä miten kestää niin kauan tulla kun kutsutaan ja miks ei tehä sitä tai tota tai tätä ja aina vaan yritti selittää, kun ei vaan pysty. Onneks joiltain sai kuitenki ymmärrystä. Mut ainaki sain todistettua ittelleni ja myös muille, että pystyn hoitamaan yhden huoneen alusta loppuun.

Mut aika jees, että oon opiskelijana ohjauksessa, mutta tänää ainoa kohta kun mua ohjattiin oli sit just ennen kun lähin kotiin ja piti ottaa nopee EKG. Mut eihän se niitten muitten vika ole. Ei sille voi mitään jos ei työvoimaa vaan ole tarpeeks. Pääasia että tästä päivästä kuitenki selvittiin.

Joku sano, että ne harkitsee hoitoalan lomien vähentämistä työvoimapulan vuoks....joo ajakaa ne loputki sit pois tältä alalta. Hei kansanedustajienki ylikorkeita palkkoja ja etuja perustellaan osittain sinne houkutteluna. Miksi ei tällekkin alalle tommosia toimenpiteitä? ;) Kun nyt on vähän niiku päinvastoin.

Meil on tuol noin täyttä koska julkisella puolella ollaan hädässä. Diakkaril ja kaupungil on sopimus yhestätoista paikasta tuol koko 30:n paikan sairaalassa. Jononhoitaja oli soittanu ja kysy kuinka monta ne SUOSTUU ottamaan. Sil oli hätä kun 40 potilasta jotka piti saada jonnekki ängettyy etiäpäin. Aamulla oli jo 5 ylimäärästä kaupungin potilasta ja vielä lisää tuli. Ja miten helvetissä helsinki aikoo pärjätä vuodenvaihteen jälkeen? Joku neropatti oli päättäny, ettei kaupunki suostu maksaa ykistyiselle puolelle enää mitää ja ne meinaa pärjää ittekseen. Miten se on mahdollista kun jo nyt tilanne on tuo?

Housukriisi

Oon ruvennu kehittää karseita antipatioita housujen ostamista kohtaan. Se on vaan niin helvetin hankalaa. Ilmeisesti en ole ollenkaan normaalin muotoinen...tai ainakaan sen muotonen, mistä kaikki vaatetehtaat tykkää.

Välillä kuulee joiden sanovan, miten sana "kurvikas" on vaan synonyymi lihavalle. Must tuntuu että toi on enemmänki kateellisten puhetta. Oon niin kiitollinen, että mulle on suotu muotoja. Ei ole kyllä aina suotu... ällöttää kattoa jotain vanhoja kuvia ittestäni. Oon niissä vaan pelkkä luuranko ja se näyttää niin karseelta. Onneks oon nykyään normaalipainonen. Mut miks silti housujen hankkiminen on niin karseen hankalaa? Must tuntuu, että housuja tehdään nimenomaan enimmäkseen vain naisille, joilla ei ole mitään muotoja. Oli sitten läskiä tai luuta. Varsinki H&M:n farkut on aivan karseita. Saan unohtaakki haaveet istuvista farkuista siellä. Joko pitää ottaa loosfit farkut tai sit rupee taiteilee, että mihin kokoon mun reidet mahtuis, mutta vyötäröllä ei olis aivan liikaa kangasta. Koko yhtälö on ihan mahdoton. Niitten kans pitää aina käyttää vyötä ja sillonki ne näyttää kauheelta kun on rutannu sitä kangasta kireemmälle. Eikö H&M ole tajunnut, että joillain ihan oikeesti on vyötärö? sama juttu on kyl ginatricotis. Tosin niillä ongelma on hieman pienempi.

Oon kans ruvennu vihaa matalavyötäröisiä farkkuja. Se vyötärö on ihan liian matala! Ei mun perse mahu niihin kunnolla! Tai no jos mahtuu, niin silti saa aina istuessaan tai kumarrellessaan pelätä, ettei komea rekkamiehen hymy paista takana olevalle. Missä on ne normaalivyötäröiset farkut? Ei korkeavyötäröiset eikä matalavyötäröiset vaan NORMAALIvyötäröiset!

Ja ihan oikeesti kun mä en vieläpä todellakaan ole mikään lihava! Jos joku nyt miettii muuta, niin on kyllä sillä henkilöllä jotain pahasti pielessä korvien välissä.

Oon näitten kaikkien ongelmien keskellä kiintyny farkkuleggingsseihin. Ne istuu hyvin paljon helpommin ja vyötäröllä on vieläpä kuminauha, niin housut pysyy ylhäällä ilman vyötäki! Viimesimmän housujenmetsästysreissun jälkeen oon myös ihastunu lindexiin. Naurattaa miten jossain H&M:ssä ja GinaTricotis ostaa joko L:n leggarit ja pian ne onki venyny liian löysiks tai sit ostaa M:n leggarit ja saa pitkään riuhtoo itteensä niihin ennen kun ne venyy tarpeeks. Lindexissä hokasin miten M-koko istuu niin täydellisesti eikä kiristä tai purista, mutta ei lerpatakkaan mistään kohtaa. Jännää miten kootki voi olla niin erilaisia.

Mutta olen silti ihan iloisesti kurvikas.

Iskä ja Jorma vei mun miehen johki. Millonkohan ne palauttaa sen?

Nukkumatti ei ollu siellä missä sitä tarvittiin.

Ei meinannu millään tulla uni illalla. Aamuvuoro tänää, niin rupes iohan ahistaa, että nukunko ollenkaan koko yön aikana. otin sit yhen ketipinorin ja aattelin että jos sitä nyt nukahtais. Yllättäen sitä ei sit vieläkään päässy sellaseen nukahtamistilaan, joten otin kaks lisää. Näin 5,5h myöhemmin tajuun ettei se ollu hyvä idea. Taistelen pitääkseni silmäni auki. Ei oo kuitenkaa helppoo.

Niin toivon, että jotenki herään töissä. Jos sitä ens yönä sais nukutus ja vieläpä aikasin. huomenna seiskaan. Tänää vasta puol kasiin.

Erilaisia ihmisiä

Ompa täällä kylmä. Täytyy käydä ettimässä villasukat jalkaan. Mut on kyl ihanaa kun ulkona on pakkasta ja rakastan lunta! Mutta onko meijän kämpän eristyksissä oikeesti jotain vikaa? Ei mun ääreisverenkiertokaan ole kyl mitään huippua.

On se jännä juttu miten joku voi avata silmät sanomalla vaan jotain yksinkertaista. Nyt näkee asian laajemmin ja eri näkökulmista ja oma elämäkin helpottu kun osaa suhtautua asiaan eri tavalla. Tommosis tilanteissa tulee niin tyhmä olo, kun miksi mä en tajunnu ajatella asiaa noin jo aikasemmin? Oon huomannu ettei pelkästään tunteittensa kautta toimiminen oo millään lailla fiksua. Se kääntyy helposti tyhmyydeks. Mut toisaalta sit taas pelkällä järjellä ajattelu on niin tylsää. On niin helpottavaa oppia ymmärtämään syyseuraussuhteita.

Tänään vapaapäivä. Ahh niin ihanaa<3 Aikaiset aamut alko painaa päälle. Jotenki mun unentarve on edelleen suuri vaikkei yhtä suuri kuin ennen. Tulee helvetin väsyneeks kun nukkuu jatkuvasti 5-6h yössä. Ehkä jollekkin se on sit normaalia. Mun elimistö pistää rankasti sitä vastaan.

Kylläpäs viime aikoina kristinusko ja kirkkoon kuulumattomat on ollu paljon vastakkain. Jotenki ite koen, ettei uskonasioista voi reilusti väitellä. Joko uskot tai et usko. Tietenkin tieteen puolella on paljon asioita, jotka on ihan oikeesti todistettu faktaksi. Välillä kyl tuntuu, että molemmin puolin voitas käydä vaikka wikipediast kattomassa mitä sana fakta ihan oikeasti tarkoittaa. Ite jotenki koen sen ahdistavaks jos ruvetaan toitottamaan sitä omaa uskoaan tai jotain perustellaan raamatulla. Mutta oon kyllä törmänny moneen ateistiin, jotka toitottaa sitä omaa asiaansa ja muakin on yritetty taivutella eroamaan kirkosta. Sekin on yhtä ahdistavaa. Eikö jokainen saisi olla just sitä mitä on ihan rauhassa? Mutta helpostihan siinä tulee rajujain yhteentörmäyksiä kun uskonasioista puhutaan. Koska ne on USKONasioita. Mun mielestä ateismi on usko siinä missä muutkin. Tietenkin ateisti voi nostaa kaikki tiedefaktat esille, mutta uskovainen voi sanoa, että jumala on antanu meidän ymmärtää näin, jotta elämä olis mielenkiintosempaa. Tiedä siitä sit ihan oikeesti kumpi on oikeessa. Ei sitä ihan oikeesti tiedä. Tai ainakaan itse en tiedä. Tietenki tieteen osalta voidaan tosiaan puhua faktoista. Uskon osalta ei todellakaan. Mutta entä jos oikeesti joku on vaan luonu ne meidän "faktat"? Jos se kaikki onki yhtä suurta aivopesua jolla erotetaan uskovaiset ateisteista? Ei tiedä.

Mutta voitasko silti pitää kirkko irti valtiosta ja lainsäädännöstä? Mä maksan kirkkoveroni ihan vapaaehtosesti. Sillä tehdään niin paljon kaikenlaista hyvää, että koen sen melkeen hyväntekeväisyytenä. Mutta miksi esim. yrityksiltä peritään veroa kirkolle? En ymmärrä. Mut ihan hyvä, että näist kaikista asioista puhutaan. Ehkä päästään vielä etiäpäin :)

Ja oikeesti alkaa vähitellen tuntuu siltä, että oon liian kiltti ja tunnollinen, kun oon vähänväliä ylitöissä. Aina sitä sanotaan "sä voit vähentää ne tunnit sit myöhemmin", mutta millon myöhemmin kun on niin vaikeeta päästä lähtee ajoissa? Joskus joiltaan tuntuu unohtuvan, että oon tosiaan opiskelija, enkä raakaa lisätyövoimaa. Mun tekemisiä pitäs joku oikeesti olla ohjaamassa ja "vahtimassa". Mut onhan se kiva päästä tekee jotain ihan ittekseenki. Saa sitä itsenäisyyttä ja ammatillista vuorovaikutusta harjotella. En kuitenkaan haluis jäädä ylitöihin.

Repesen kun Mika kerto, että joskus sen lähtiessä mun luo Sirkka (sen äiti) oli sanonu sille: "Muista pitää housut jalassa ja jumala mielessä!" Sil on aina noita sen letkautuksia. Se tietää ihan hirveesti vanhoja sananparsia joita se sit letkauttelee sopivana hetkenä. Se on kyl ihana :) Ja se on niin sulonen kun se ilmottaa aina kaikille saaneensa nyt tytön. (Mikahan on siis ainoa laps) Ainakaan ei vois tuntea itseään enemmän tervetulleeksi perheeseen ^^

Harjoittelustressi ohi!

Aamulla puol kuuden aikaan jobstep ei ollut ruuhkautunu ja kävinki sit ettimässä vielä aamukahvia juodessa kotihoidonpaikkoja. Nyt on sit varattuna myös kotihoitopaikka espoon keskukseen ^^ Mika jo puhukin, että jos tulee inhoja vuoroja niin voinki jäädä sit sen äidin luo yöks kun se asuu siinä suvelassa (suvela kuuluu saman kotihoidon piiriin..). Enköhän mä tuota inhaa työmatkaa kuitenki sen kolme viikkoa kestä :)

Ja molemmat paikat vahvistettiinkin sit vielä tänää :O Pikkasen on nopeempaa toimintaa kun edellisen harjottelun kans. Onki aika perseest saada tietä vasta viikkoja myöhemmin ettei oma paikka kelpaakkaan ja siinä sit tuskissas yrität vielä löytää jonkun paikan. Hyvä että kerranki jotain menee näin päin.

Tääki päivä jatku töis karseella juoksemisella. Tuolla tehdään jatkuvasti töitä alimiehityksellä. Onhan se totta, että vähän aikaa sit osasto oli vaan puolillaan...tilanne vaihtuu kuitenkin nopeesti ja ei oo hauskaa tehä töitä puolella määrällä työntekijöitä kun pitäs vieläpä sitä ohjaustakin saada. Moni varmaan ajatteleekin, että siinähän on opiskelijasta sit yks työntekijä enemmän. Mutta enemmänkin opiskelija on hidaste, kun vaatii ohjausta ja opetusta siinä samalla. Yllättävän mukavasti ja myönteisesti muhun on kuitenki tähän mennessä ainakin suhtauduttu vaikka kiirettä pitääkin. Kaipa diakonissalaitos yrittää myös säästää. Huhujen mukaan vuoden vaihteen jälkeen kaupunki ei enää suostu maksaa yksityisille mitään ostopalvelusysteemejä. Haluavat näyttää miten ihanan itsenäisiä ovatkaan ja pärjäävät itse. Noh...kun kuunnellu millasta kohtelua on potilaat saanu siellä kaupungin puolella, niin en kyllä mitenkään ymmärrä kuka mukamas neropatti voi tollasta mennä päättää. Tällä hetkellä puolet osaston paikoista on ostopalvelupaikkoja. Eli yksityisten potilaitten pitäs sit aika hurjasti lisääntyä, että pysyy sairaala pystyssä.

pikaentry

nyt nopeasti ja lyhyesti, koska pitäs olla jo syvässä unessa. tarkennan myöhemmin jos tuntuu siltä

- heräsin aikasin (puol 9), jotta ehtisin tehä cv:n valmiiks jobsteppiin ja päivystämään ENNEN kuin se ruuhkautuu

- kaikki hyvin kunnes klo 10 jobstep päätti heittää mut ulos...2h harjottelupaikkojen avautumiseen ja jobstep oli jo ruuhkautunu

- karsee taistelu, tuskanhiki ja kyyneliäkin, mutta 12.50 sain kuin sainkin harjottelupaikan varattua. En ollu siis poistunu koneen ääreltä kertaakaan n. 8.45 asti.

- harjottelpaikkani (ei vielä tietenkään vahvistettu): töölön sairaala, plastiikkakirurgia, Husuksen vuodeosasto. siellä leikataan lapsien synnynnäisiä suulakihalkioita sekä muita epämuodostumia.

- pikavauhtia töihin

- töissä lievästi sanottuna kiire. siin on vaan niin uskomattoman paljon hommaa saada yks potilas sisäänkirjattua ettei sitä uskokkaan ellei ole sitä itse joutunut tekemään. tänää tuli illan aikana kaks uutta.

- En päässy mitenkää lähtee kotiin kun työaika loppu. aivan helvetisti liikaa tekemistä ja nytki jäi joitain juttuja tekemättä.

- kotona olin n. klo 22.00. ilman ylitöitä olisin ollu kotona jo puol 22 maissa. huomenna vieläpä seiskaan.

- nukuin edellisenki yön surkeesti, kun stressasin jobsteppiä. Nyt uniaikaa jäljellä n. 6,5h. eli mitä teen vielä tässä? en tiedä. huomen pitäs jaksaa sit viel 8h töis. mut onneks pääsee parsaterapiaan järvenpäähän<3

Kuka lahjoittaa oman luksuspeittonsa suomen kodittomalle?

Kyl mullekki kelpais 127€:n torkkupeitto! Hankin ton omani joskus aikoinaan 50% alennuksella 15€ ja ajattelin sillon, että johan tuli satsattua kalliiseen huopaan. No ompahan 100% villaa. Onhan se tietenki tosi hienoa, että tuki suomalaista työtä....mutta eikö olis voinu tukea sitä omista kukkaroistaan? Omituisen ristiriitasta vaan tää kaikki, että valtio joutuu ottaa taas velkaa ja veroja täytyy kiristää, mutta torkkupeittoihin voidaan käytää kymmeniä tuhansia. Hei onhan kyseessä meidän rakkaat edustajamme! Luulis, että kansanedustajilla olis ollu varaa itse kustantaa peittonsa kun kerran ne on päättäny ittelleen taas niin reilun palkankorotuksen. Sit kaikki ois voinu hankkia sellasen kun itse haluaa tai jättää hankkimatta jos on päättäny olla torkkumatta työaikana. Se edustaja, joka päättää antaa oman peittonsa kodittomalle/köyhälle, saa välittömästi mun kannatuksen.

Must jotenki tuntuu, että tää kaikki on menos vaan pelleilyks. Mutta musta on vaan hyvä, että tommoset asiat tuodaan esiin. Kuuluu nyt veronmaksajan tietää mitä hänen rahoillaan tehdään. Nyt kun vaan tuotais esille, kuka päätti, ettei normikansalaisen huopa riitä virkistysunia varten.

Mutta onhan sekin totta, että pienet nokoset työpäivän keskellä parantaa työtehoa. Voi kun mäkin voisin tehdä niin! Mut mulle riittäis sitä varten jopa ne sairaalan vohvelikangaspeitot tai sit ne froteepyyhepeitotki ois hyviä.

Ja tänää oli sit semmonen päivä.....

Herätyskello soi 5.30 AM. Olin illalla vähän avittanu nukahtamistani kun ei sitä vaan voi saada unta tarpeeks nopeesti kun tulee muutenki kotiin puol kymmeneltä iltavuorosta ja ei ne työt vaan mitenkään jääny sinne työpaikalle. sitä vaan kelas niitä asioita uudestaan ja uudestaan.

Muistinko sanoa yökölle siitä asiasta? Nostinko laidan ylös? Se oli kyllä tänään niin kivuliaan näköinen. Oisko liman imeminen helpottanu sen oloa? Mut toisaalta se myös edistää jonkun verran sen liman erittymistä. Onkohan sillä flunssa vai jotain vakavampaa? Onkohan se antibiooteilla hoidettavissa? Kuinkakohan pian sen yhen clost-vastaukset tulee labrasta? Toivottavasti se ei oo saanu sitä.  Pesinkö käteni aina kun piti? desinfioinko tarpeeks? No ei sillä enää väliä, se ois mussa jo. Olisinko pystyny suostuttelee sitä paremmin pystyyn? Seuraavalla kerralla uskallan sit katetroida itse. Olikohan meijän päähän labroja huomiseks? Kirjasinkohan kaiken oleellisen.

Mut joo ei ois siis ollu mahdollisuuksiakaan nukahtaa. Onneks mulla on vielä jäljellä niitä yhtiä lääkkeitä. Ja kuitenki sitä sit tietenki uneen pääs klo 23 jälkeen. Eli aamulla hyppäsin taas ilman kun herätyskello soi. Olin ollu vielä aivan ihanan syvässä unessa. Hetki meni tajuta missä olin, mikä päivä oli ja mitä mun nyt oikeen piti tehä. Kahvikaan ei nyt oikeen tehny tehtäväänsä. Olin ihan kirjaimellisesti silmät ristissä. Jännää kun on niin väsyny, että silmät vaan meinaa jatkuvasti ajautuu ristiin. Näytin bussissa varmaan tosi tyhmältä kun taistelin, että mun silmät pysyin auki...eli ne pysy puoliks auki.

Huono omatunto, kun jäi muutama asia tekemättä, kun yks aivan ihana rouva pyys. Ihan pikkujuttuja, mutta kuitenki unohdin. Sitä on vaan niin paljon asioita, joita yrittää pitää päässä ja jotka pitäs olla jo hoidettu. Mut ne oli niin pieniä asioita, että olis ihan varmasti ehtiny jossain välissä. Poistin hänelt just hakaset tänää. JEIJ meni aivan loistavasti! En aiheuttanu kipua eikä tihkunu pisaran pisaraakaan verta! ^^

Aamu oli sen verran hektinen, että muutaman aamupesut ja sellaset jäiki sit myöhemmäks (klo 10). No siitä vasta kiukustuki se yks. Eilen mä olin vielä aivan ihana hoitaja, mut tänää olinki sit täys paska. No olisin mäki kiukkunen jos mul olis ripulit housuissa. Anteeksi etten pysty olemaan kaikkialla samanaikasesti. Ei kaikkia potilaita mitenkään ehdi hoitaa samaan aikaan heti aamusta. Ei vaan pysty! Olin siinä just rientäny pitkin käytäviä ja sit saa vielä jatkuvaa paskaa niskaan. Teki mieli alkaa huutaa sille takas, että haluuko se, että mä pesen sen paskasen pyllyn vai lähenkö pois kun kerran oon niin surkea ja teen kaiken aivan väärin. Toinen vaihtoehto olis ollu vaan juosta pois itkemään. Ei enää kauheesti tee mieli hymyillä ja olla ystävällinen siinä. Onneks ohjaaja meni viemää sen sänkyyn takasin niin sain jäädä sitä vessaa siivoomaan ja kokoomaan itteeni. Tuli ohjaajaki siinä viel sanoomaan, että sen sanomisia ei todellakaan kannata kuunnella....mutta osaa sairaat potilaatki olla niin helvetin ilkeitä. Empatiakyky sitä kohtaan katoo kuin tuhka tuuleen kun saa tommosta sontaa vaan niskaansa vaikka tekee siinä kaikkensa auttaakseen.

Kun menin myöhemmin huuhtelee sen korvia nii johan oliki sit taas toinen ääni kellossa. Sit olin taas niin hyvä hoitaja ja kiltti ja ihana.......

Tiiän, että tommosta tulee vastaan aivan varmasti jatkossaki. Dementikot ei kuitenkaa osannu haukkuu tolla tavalla. Siel koki vaan huutamista, kiroilua, huorittelua ja lyömistä. Se oli helpompi vaan ohittaa. Tuskin ne ittekkään oikeen tajus, että missä mennään. Siitä tommonen käytös tuleeki, kun ne ei jotain ymmärrä. Mut tuo oli aivan täysjärkinen ihminen. Osaa julmasti valita sanansa. Mut tuommoseen tosiaan törmää varmaan jokasessa työpaikassa palvelualalla. Ihmiset osaa olla ilkeitä.

Oli aika mielenkiintonen psykiatrikäyntiki. Tulkittiin mun vanhoja EKG-käyriä, joita multa otettiin sillon yhes vaihees jatkuvasti. Mulle kukaan ei ikinä kertonu miks niitä otettiin. Nyt hän kerto, että mun senaikaseen psyykelääkkeeseen kuuluu EKG-seuranta, koska se voi aiheuttaa muutoksia. Ja sit mul havaittiinki ilmeiseti jossain vaiheessa hieman liian pitkä QRST-kompleksi, mitä sit seurattiin. Ei mulle sit sanottu ikinä mitään. Ihmettelinki sillon jonkus, että miks se lääkäri tuijotteli mun nauhaa niin kauan ja mittaili siinä jotain. Ja ilmeisesti mun P-aalto on aina ollu semmonen pieni kärpäsenkakka. Kyl se on seillä mut se on vaan niin tajuttoman pieni. noh...se vaan siis on. Ihmettelinki sitä siitä Inkan ottamas EKG:ssä. Niilt kuulemma löytyy se mun aivosähkökäyräki. Se ois jännää nähä. Rupesin myös ihmettelee sitä mun kansioo, kun se on tosiaan kasvanu aikalailla kokoa. Lupas, että seuraaval käynnil saan käydä sen läpi. Lupas myös printtaa niitten kirjaukset koneelta. Haluun tietää mitä musta on kirjattu. Ymmärrettävästä syystä se haluu, että käyn ne läpi sen kans yhessä.

Huomenna olis haravointia ja puskien leikkausta mummolassa. Lupauduttiin Mikan kanssa avuks. Mut siellä saaki sit aina enemmän syötävää kun linjat kestäis :)

Tulis se talvi jo

Voiskohan se olla mahdollista, että mä pystyn kontrolloimaan säätä sateenvarjoni kanssa? Musta vaan tuntuu, että AINA kun sataa, niin mulla ei ihan varmasti ole sateenvarjoa. Sit taas kun otan sen mukaan, niin voin olla aivan varma ettei sada. Mut olipas niin mukavaa kävellä yhdeksän jälkeen kilsa hakaniemeen kaatosateessa ilman sateenvarjoa tai kunnolla sadetta pitävää takkia. Kun vihdoinki pääs bussiin asti, hytisin vaan ja tuns miten vesi valu mun jalkoja pitkin. Mut oma oli vikani kun luin hesarista vaan sen kohan missä ilmoitettiin, että tulee lunta koko maahan. Kotiin päästessä sitä kuitenki piristy, kun pääs kuumaan suihkuun ja rakas mieheni oli tehny ruoan valmiiksi<9 Se on vaan aina yhtä ihanaa tulla kotiin ja ruoka on valmiina, eikä tarvii vielä rupee väsertää itselleen jotain nakerrettavaa, kun vatsa murisee jo karseeta tahtia.

Meidän taloyhtiöön on nyt sit ilmeisesti syntyny pieni ruttunaama ^^ Tuoreen isoveljen innokkuun ja ylpeys on jotain sulosinta. Kauheeta kun mun oma hormonaalinen koneisto rupee hyrräämään kun kattelee miten sulosia nuo pikkuset on.

Monni on ihana kun se saa niitä sen nirvanakohtauksia ja tulee yhtäkkiä siihen viereen hurisemaan hulluna ja polkemaan. Mika laitto sen sit mun selän päälle kun mul oli taas jälleen kerran selkä niin jumissa. Silt sai aivan loistavan heironnan. Pieni osa saatiin jopa videolle ;) se on hassu kissa.

Uutta viikkoa porskuttamaan.

Miksi vapaapäivät menee aina niin nopeesti? Järvenpään kiinalaisessa tuli syötyä ihan liikaa ja sit viel päälle anoppiehdokkaan valmistava illallinen. Oli oikein hauska ilta+yö espoossa. Sunnuntaina tosin tuntu, että oli istunu iltaa vähän enemmänki. No mut kuntonyrkkeilytreeneissä sai sit kulutettua sitä rasvan muodossa kertynyttä energiaa. Nyt kyl tuntuu käsissä ja yläselässä, kun harjoteltin painot käsissä. Ei sitä yksin tuommosia treenejä sais tehtyä. Tuolla siinä on aina joku (valmentaja väiski tai sit mika) joka tsemppaa jatkaa viel vähän pitemmälle. Treenien jälkeen hädin tuskin jakso nostaa vesipulloa juodakseen.

Töis on yks niin jotenki vastenmielinen ihminen. Musta tuntuu, että se vaan tiuskii mulle jatkuvasti ja puhuu mulle samaan aikaa halveksuvasti ja ivallisesti. Ihan kun mun pitäs jatkuvasti pyydellä sille anteeks olemassaoloani. Onneks se on lähihoitaja niin en voi joutua sen ohjaukseen missään vaiheessa. Toivon ettei musta tule koskaan tuommosta hoitajaa.

Mut päivän piristys oli, kun yks potilas sano miten hän on minua tarkkailu ja kerto, että mun otteet näyttää siltä kun olisin tehny tota hommaa jo vuosia ja oon kuulemma juuri oikealla alalla ^^ Nuo hetket on niin palkitsevia. Niillä jaksaa sit porskuttaa loppuvuoron.

Tänääki taas iltavuoroon. Iltavuorot on aina paljon iisimpiä kun aamut. Ehtii pitää kahvitauonki eikä ole jatkuvasti niin hoppu. Aamuvuoroissa tosin tapahtuu just enemmän mistä voisin hyötyä, esim. verinäytteet otetaan aamusin ja kaikki kontrollit. Mut ihan mukavaa kuitenki välillä ehtiä pitää se kahvitauko. Ykski potilas sano, että mulla pitäs olla semmonen potkulauta kun sillä mä pääsisin nopeesti ja kätevästi kaikkialle :D No sit ei tarviskaa juosta tai tehä pikakävelyn uusia maailmanennnätyksiä. Mut tänää sit 21.15 asti töit ja sit huomenna taas puol kasiin. Sentään ei seiskaan. Aina kun vaihtuu illasta aamuun, tulee ikävä entistä työmatkaa. Nyt kun menee suuntaansa kuitenki se reilu puol tuntia. Tiedän kyl, että eihän sekään ole paljon mitään joihinkin verrattuna. Mut niin paljon pitempi kuitenki kun mun viime kesän n. 2min :P Kyl se tuntuu. Mut sentään pääsee yhellä bussilla. En vaan tykkää herätä puol kuus aamulla...tai viideltä jos meen seiskaan.

On se hassua kun pienet asiat saa innostumaan. Antibiotin sekottaminen ja tiputtaminen oli jännää eilen 8)

Huomaa myös, että talvi on tullu kun sisälläkin on niin jäätävää. Pattereita vaan viel kovemmalle ja villatakkia päälle.

kisumisulit

alkaa olla tosiaan parempi fiilis kun elimistö alkaa tottua uusiin pitoisuuksiinsa, oon saanu jotain kouluhommia aikaseks ja harjottelupaikkaanki alkaa tottua :) mun harjotteluohjaaja osoittautu aivan ihanaks. Se jaksaa olla yllättävän kärsivällinen vaikka kyselen jatkuvasti tyhmiäkin :D Tänää sain otettua hienon EKG:n ihan itte ^^ tosin pikkase otti ehkä liikaa häiriöö kylkiluista tai tärinästä. Että pikkasen ois elektrodit voinu olla paremmilla paikoilla. Mutta kaiken oleellisen lääkäri siitä kyllä sai ja itekki löysin sieltä kaikenlaista jännää 8) Sit sain otettua tänää manuaalisella mittarilla verenpaineen ekaa kertaa niin että oon varma kuullenni oikean arvon. Huoneessa oli sil hetkel nii mukavan hiljasta, että kuulu tosi hyvin :D Lääkkeiden jakoki rupee pikkuhiljaa olee nopeempaa. Se eniten aikaa vievä osuus onki löytää ne lääkeputilot siitä kaapista. Rupeen pikkuhiljaa tunnistaa niitä lääkkeitä ja tiiän suoraan missä se lääke tarkalleen on. Tänää huolehdin myös onnistuneesti potilaan hyvästä hapensaannista ^^ On se tosiaan aika makee tunne kuitenki kun kattoo potilaan happisaturaation ja joo-o, on se liian matala. ja juu-u huuletku näyttää sinertävän. Annampa siis potilaalle taas happiviikset käyttöön ja säädän happivirtauksen sopivaks ^^

Vanhemmat on nyt häippässy japaniin. Tuli päivällä viesti, että ovat onnellisesti perillä. Aino on aivan kiimainen ja tarjoilee peppuaan kaikille. Äiti sano ennen niitten lähtöö, että sillä on enää VÄHÄN jäljellä.... minkälainen se on sit ennen ollu?! :D raukka mouruaa ihan hulluna. Sitä pitää vahtii kun pikkulasta ettei se vaan pissis minkään mytyn päälle. Se on aivan ihana kissa mutta.....mouruamista kyllä kestää....mut jos ei tarvis sitä pesäpaikkaa merkkailla? Kämppä haiskahtaa kissanpissalta. Ajateltiin odottaa ton juoksun loppuun ja sit kuurata kämppä katosta lattiaan tolulla nii eiköhän sit tuoksu taas paremmalta. Mut ainaki se hiljenee kun sitä kanniskelee ympärinsä sylissä kuin pientä vaavia. Se on kans aivan tajuttoman hellyydenkipee. Mut ehkä se kaipais sitä hellyyttä enemmänki kollilta ;P

Mutta kun vanhemmat on pois nii meijän kuulemma TÄYTYY käydä taloa välillä stekkaamassa ja saunomassa ja auton sai viedä joten tietenki me käytetään tilaisuutta heti hyväksemme ;) Nyt on sit taas saunottu <3 ja ihanaa saada autoki käyttöön välillä. Huomenna mun matka käy kohti järvenpäätä juhlistamaan meidän inkuliinia. sieltä sit syömään mikan äidille juhlistamaan mikan myöhäisiä synttäreitä :)

Stressiapina

Taas meinas jalat lähtee alta kun nousin aamulla puoli kuusi. Hyvin mä saan aina pakotettua itteni kyl ylös ja mun herätyskello on muutenki sellanen, että pomppaa ilmaan kun YleX alkaa soimaan. Mut mun jalat ei oo ihan niin nopeesti mukan ja meinaa saman tien tippuu lattialle. No mut  kun sitä on hetken puujaloilla kävelly nii kyl ne siitä sit tokenee. Eiku vaan sit zombina aamupalaa mussuttaa ja kiukkusena koneelle (ei kannata) ja kahvia vaan naamaan niin että tuleeki jo huono olo. Mut hienosti osasin bussissa pysyä hereillä vaikka havahduinki puoliunesta viimehetkellä kun piti jo rynnistää ulos ovesta. Onneksi joku muukin jäi samalla pysäkillä...

Miksi ulko-ovien pitää olla kaikkialla aina lukossa, kun aamuvuorolaiset tulee töihin? Antinkodissa ne aukes tosin klo 7.15 eli puolet työntekijöistä pääs sisään (ellei tosin ollut kellokorttiläpyskää...sillon pääs millon vaan...mut ei opiskelijoilla tai keikkalaisilla semmosta ole). Ja miks niitten ovien pitää myös mennä kiinni joskus klo 18 taas? Tai ei sillä ole sinäänsä väliä, että ne menee lukkoon sillon illalla, kun ulos kuitenki aina pääsee (yököillä vaan sit se ongelma). Mut mä vaan vihaan soittaa sitä ovikelloo ja pälpättää siihen puhelimeen, että kuka on ja miksi tulee ja plaaplaa ja sit mun tuuril se ovi ei aukee ja joutuu soittaa uudestaanki. Onneks se kuiteski aukes tokalla kerralla...Antinkodis se koko avaussysteemi harvoin toimi ja sit piti juosta avaamaan ovi ja sit viel ne ulko-ovien numerokoodit oli jossain vaihees eri kun kaikkien muitten ovien ja sit siinä yhessä oven läpi huutaen mietitään miten sen oven saisi auki...Eikö olis vaan paljon simppelimpää jos ne ovet aukeis jo tyyliin klo 6.50...sillon se ois ihan varmasti auki kaikille töihin tuleville. Pieni juttuhan toi on...mut ärsyttää silti.

Sitä tuntee ittensä niin tyhmäks kun ei taho silmä löytää oikeeta lääkepakkausta vaikka ne on niissä lääkekaapeissa täydellisesti aakkosellisessa järjestyksessä. Siis ihan oikeesti! Ei vaan silti taho löytää sitä oikeeta laatikkoa/purkkia/systeemiä. Kun mä katon niitten kaappien sisään, nään vaan karseen kasan erinäkösiä ja -kokosia pakkauksia joissa kaikissa lukee jotain siansaksaa erilaisten vahvuuksien kanssa. Hommaa ei yhtään helpota se, että se nimi siinä lääkelistassa ei välttämättä ollenkaan vastaa sitä nimeä sen pakkauksen kyljessä mikä mun pitäs sieltä kaapista noukkia. On niin helvetisti niitä erilaisia rinnakkaisvalmisteita eikä ne kauppanimet välttämättä edes muistuta toisiaan. "se pitää vaan tietää, että se on se sama" ...ai jaa no kiva. Nooooh....kylhä noi ehtii tulla vielä tutuks. Mut must tuntuu, että toi mun touhu on muutenki niin hidasta ja tahmeeta. Aina kun mun tökätä lääkekaapin ääreen mun pulssi hyppää taivaisiin ja posket alkaa kuumottaa. Se on aina jotenki niin kuumottavaa jakaa niitä pillereitä. Pelkään niin paljon tekeväni virheitä. Eihän sil tietenkää oo tässä vaiheessa vielä mitään väliä, kun joku kuitenki tarkistaa vielä mun jälkeen...mutta myöhemmin sillä todellakin on väliä. En haluu myrkyttää ketään....Ja kun niitä pillereitä on sit niin paljon. Kun jakaa vaan kymmenenki ihmisen lääkkeet, niin siinä kertyy aika helvetin monta erilaista pilleriä ja eri ajankohdille. Ja sit vielä tajuut siitä lääkekortista, mikä lääke on jo lopetettu, mikä on tauolla, mikä on tarvittavana, mikä otetaan vaan tiettyinä päivinä viikossa ja mikä jatkuvana. Musta ne on merkattu siihen jotenki nii hassusti. Miks pitää muutenki olla semmonen termi kun tauolla? Eikö voi vaan lopettaa ja sit alottaa uudestaan? Tai edes jotenki korostaa sitä pikkupränttiä siellä sivussa, että se lääke on tosiaan tauolla?

Ja sit ku viel toi koko terapiatunti kaatuu päälle. Sotkin koko homman ja se stressaa. Terapeutti ymmärs väärin tai sit mä sanoin epäselvästi ja nyt se ainoo aika mikä oiski sit sopinu kun järkäilin vuoroja ehti mennä toiselle... En tiiä mihin mä sen saan ja se vaan stressaa ihan helvetisti. Mulla on hoitosopimus, että mä käyn siellä kerran viikossa. Entä jos mä en vaan pysty? Entä jos mä en vaan pysty olemaan samaan aikaan töissä ja siellä? Eihän se kenenkään vika oikeesti ole, ettei mikään aika käy, mutta musta tuntuu, että se on mun vika.

Eikä yhtään helpota oloa olla silmät ihan ristissä sit farmakologian luennolla. Kyllä se ihan suomea puhu, mutta mä en vaan pystyny keskittyy sen verran, että oisin tajunnu mitä se puhu. Ajatukset pyöri vaan liikaa kaiken stressauksen ympärillä. Sen kuitenki ymmärsin, että meijän tenttitärpit kattaa suunnilleen yhen normitentin alueen. JA NE ON VAAN TÄRPIT! Helkkari kun mä kirjotin niitä tärppialueita ylös vihkoon ranskalaisin viivoin mahdollisimman lyhyesti n. 4 sivua! Okei....ajatellaan positiivisesti...mul on tammikuun loppuun asti aikaa lukea. Ja sit tammikuun alus olis se toinenki jättitentti. Siihen mun pitäs lukee toi mun 700 sivunen tiiliskivi +muu matsku... hei mulle tulee tosi nasta joululoma -.- mut sentään siihen on kuitenki viel aikaa... Eikö luennoitsijat ihan oikeesti tajua, että megatentit on helvetin paljon stressaavampia ja vaikeempii päästä läpi, kun monta pikkutenttiä? Mielummin mä tekisin vaikka yhen tentin viikossa jopa kun tommosia valtavia megatenttejä. Luulen että oppisinki paremmin...ehkä.

Kun tulin kotiin, Mika kurkisteliki jo kulman takaa keittiöstä. Purskahdin vaan itkuun ja käperryin sen kainaloon vollottamaan. Helpottavin hetki koko päivän aikana. Olin koko päivän vaan pidätelly sitä itkua ja yrittäny välillä saada itteeni ryhdistäytymään vessan lukitun oven takana. Helpotti vaan päästää kaikki ulos.

I will survive

Ja tästä se taas alko se työssäkäyvän arki...

Olin jotenki ihan pihalla tänää. Kai se kuuluu ekaan päivään. Pyörin vaan ympyrää eikä oikeen mitää hajuu mitä pitäs tehä ja mitä mun halutaan tekevän ja mihin mä saan koskea ja millon ne haluu että vaan kuuntelen ja millon pitäs tehä kans jotain. Kissa oli vieny kielen ja mun todellinen ujous näyttäyty. Oikeen mukavaa porukkaa kyl ei siinä mitään...ja tosiaan aivan ihanaa hoitaa välil ei dementoituneita. Saa oikeesti vuoropuhelua aikaseks eikä se oo pelkkää mun monologia. Ja silti vaikka koko päivän vaan haahuilin ympärinsä hassun näkösenä, niin silti tuntu kun olisin tehny tuplavuoron. Kai aivoilla kuitenki on aika paljon käsiteltävää. En mä ohjaajaani oo kuitenkaa vielä tavannu...huomenna vuoronvaihdossa näkee....keskiviikkona eka vuoro sen kanssa samaan aikaan. Ja sen takia en sit pääsekkään tutorointiin edes, koska en kehdannu olla vielä keskiviikkonaki sen kanssa eri vuorossa. Nyt mietin että kehtaanko olla torstaina sen kanssa samassa vuorossa vai pitääkö neuvotella terapeutin kanssa jääkö tän viikon sessio väliin -.-

Liikaa stressiä! Liikaa stressiä kaikesta! Ei nyt normaalisti olis liikaa mut vielä samaan aikaan lääkevähennys ja vierotusoireet rupes just tänää tuntuu :( Mutta ehkä vaan viikko pitää kestää tätä nii sit voi huokasta helpotuksesta 5 viikkoa kunnes tulee taas seuraava vähennys. Jotenki itku herkässä.

Huomenna siis aamuvuoroon koska illalla tosiaan se pakollinen farmakologian luento. Ikävöin mun parin minuutin työmatkaa :( Pitää herää puol kuudelta vaikka meen VASTA puol kasiin! Töitä kolmeen asti, minkä jälkeen suunnistan niin nopeesti kuin mahdollista koululle farmakologian luennolla, joka alkaa neljältä. Mikäköhän ois nopein tapa päästä alppilasta tiksiin? Siellä sit istun 19.15 asti. Pitää matkal grabbaa jotain syötävääki.

Mut hei tästä mennään sit vaan ylös! Kohta en enää huomaakkaan, että lääkityksessä tapahtunu jotain muutoksia ja sit saan ihmeellisesti energiaa tehdä rästiin jääneet kouluhommat ja sit nautin harjottelusta ja uusista kokemuksista jajajaja oon jeejee happy! ^^ ajatellaan aina positivisesti eiksje?

Apua nyt pitäs kyl olla jo nukkumassa!!

Skumppaa ja makkaraa

En ole ikinä ennen ollut taloyhtiön talkoissa, nimittäin tähän asti olen ollut vain ja ainoastaan omakotitaloasuja. Vuokraisännän taholta tuli painostusta osallistua (vuokraisäntäni on oma isäni), sillä se oli liikaa äänessä taloyhtiön kokouksessa ja tuliki sit valituks taloyhtiön hallitukseen. Sain suostuteltua senki mukaan. Vähän jännitti millasta se olisi. Joku neropatti oli päättäny, että alotetaan kymmeneltä ja kun heräsin ite siin ysin aikoihin, niin pihalla oliki jo joku yli-innokas haravoimassa. Mutta oikein hauskaa ja rentoa se sitten lopulta oli :) Meidän pihoilla tosiaan riittää haravointia ja lehtien roidaamista pois. Haravoinnin välissä syötiin makkaraa ja juotiin lonkeroa sekä skumppaa. Oli mukava jutella siinä samalla naapureiden kanssa. Ollaan me kuulemma oltu mikan kanssa oikein hiljaisia, eikä meidän rock bandin rumpujen hakkaaminenkaan ole kuulunut alakertaan :D mutta oikein hauskaa ja rentoa meininkiä sekä hyvää skumppaa ^^ Kuulosti jotenki hassulta kun mua ja Mikaa sanottiin pariskunnaks. En oo vielä tottunu tohon nimitykseen. Niin kun en oo vieläkään tottunu avopariks kutsumiseen :D Emmä tiiä...siin menee varmaa vielä jonkun aikaa kunnes ei enää heristele korviaan aina kun kuulee jonkun sanovan niin.

Seuraavaks oliki sit tiedossa sauna ja päivällinen kotikotona. On aina mukava mennä saunomaan kotikotiin, kun tulee oikeen kysytyks, että millasta saunajuomaa halutaan ja sit sieltä löytyy viellä laajat valikoimat aina. Samoin kun niiden jääkaapilla on aina ihana käydä kun sieltä löytyy kauheesti kaikenlaista, mitä omaan jääkaappiin tuskin ostaisi korkean hinnan takia. Enkä kyllä tajuu sitä miten niitten iso jääkaappi on aina täpötentäynnä ja sit taas meijän jääkaappi on aina aika tyhjänpuoleinen, vaikka se on kooltaan pienempiki :D Miten ne saa kahestaan syötyy kaiken sen ruokamäärän?! No mutta autan mielelläni ;) Mutta juu oli ihanaa päästä saunomaan Mikan kanssa pitkästä aikaa taas. Saunamusiikkina toimi tällä kertaa Jukka poika ^^ Jätettiin se iskällekki sinne soimaan ja ku kysyin myöhemmin, että millast oli niin se: "oliks toi siis jonkinlaista räppiä?" "no ei todellakaan!" "no hyvä! koska se oli paljon parempaa!" :D Saunan jälkeen sisäfilepihvejä ja vuohenjuustoperunoita. NAM! Senkin takia on kiva käydä syömässä kotikotona, kun saa sit yleensä just jotain mitä kotona ei ikinä söis...just sen opiskelijabudjetin takia.

Eli tänään on syöpötelty oikeen urakalla ^^ Meille tökättiin talkoista vielä mukaan kaks ylijäänyttä makkarapakettia....mut yritän vastustaa kiusausta iltapalasta...kun ei ole edes nälkä....mut tekis aivan helvetisti mieli jotain :D oompas mä syöpöttelijä....

Huomenna olis tarkotus lähteä Mikan ja anoppiehdokkaan kanssa shoppailemaan. Klo 12 pitäs olla Sellossa. Ja huominen menee kans sit varmaan maanantaina alkavaa harjottelua stressatessa.

EDIT

Näin muutes aivan hullua unta. Halusin leikkauttaa ja värjäyttää tukkani kampaajalla, joten fiksuna opiskelijana kävin kyselemässä hintoja kampaamoilta, että paljonko maksaisi. Kävin siinä unessa yhessä malmilla olevassa kampaamossa (olin siellä kesällä leikkauttamas tukkani) ja jotenki ihmeellisesti en edes saanu vastausta siihen, paljonko siellä maksais, mutta sit jotenki olinki menossa leikkaukseen ja yhen värin värjäykseen. Menin sitte sinne itse kampaamon puolelle ja se vasta oliki outoa. siel oli tasan yks kampaamotuoli peilin kans. Loput tilasta täyttiki sit sairaalasängyt joissa jokasessa makas joku kuka minkäkin vaivan takia. Ne sit selitti mulle, että niitten bisnes on aika laaja ja ne tekee kaikenlaista. Siellä oli mm. joku odottamassa plastiikkakirurgista leikkausta ja joku toinen taas oli jotenki ihan epämuodostunu ja sen vatsa oli ihan auki ja se odottiki sit jotain isompaa leikkausta. Yhtäkkiä yhessä sängyssä joku rupes synnyttää kolmosia. Kun eka synty, se heivattiin mulle sitten syliin. Olin siinä unessa ihan awwwww mut ihmettelin kun se laps oli niin helvetin iso :D sit taisinki herätä

Eli mitäs tulkintoja tästä unesta vois sit vetästä? ;D

Stressailua

Mun stressileveli alkaa nousee kovaa vauhtia tekemättömien tehtävien ja ens maanantaina alkavan harjottelun vuoks. On ihan mun oma vika etten oo vielä saanu tehtäviä tehtyä, kun oon tämmönen laiska kakka. Tiedän ettei ne oo vaikeita tehtäviä ja enimmäkseen vain omien ajatusten pyörittelyä, mutta aloittaminen on tosiaan pirun vaikeeta.

Ja sit taas tuleva harjottelu. Pitäs jälleen kerran täytellä iso kasa papereita ja miettiä omat henkilökohtaset tavoitteet, joiden laatiminen tuntuu aina yhtä vaikeelta, kun ena osaa ilmasta asioita silleen hienosti ja sillä tavalla kun haluan. On vaan jotenkin niin vaikeeta käännellä ja väännellä sanoja, niin että mun tavoitteet voi ymmärtää just vaan yhdellä tavalla, niin ettei ne kuitenkaan tee musta tyhmän kuulosta tai rajota mun tekemisiä liikaa. Ja sit pitäs vääntää niitä EU-direktiivijuttuja. Vihaan byrokratiaa.

Sit se kaamee stressi tulevista harjotteluista. Parin viikon päästä pitäs taas varata seuraavan harjottelun paikat/paikka (mun kohdalla toivottavasti paikat), mutta en tiedä vielä edes mihin haluan, tai mihin mun kannattas edes yrittää. Periaatteessa mun pitäs suorittaa varmaan kirran ja kotisairaanhoidon harjottelu, mutta psykiatrinen/päihdehuoltoki pitäs saada hoidettua. Mutta oon nyt menny sillä periaatteella, että mun tulevaisuutta vähiten hyödyttävät harjottelut hoidan eka pois alta, niin että loppuaika opiskelusta syvännyn sitte siihen mitä todella haluan tehdä. Kirran harjottelun on pakko olla vähintään 4 viikkoa. Psykan kai myös 4....tai sit vaan 3. Kotisairaanhoitoon riittää 3 viikkoa. Psyka kiinnostaa mua huomattavasti enemmän kun kirra tai kotihoito. Eli mielummin sit varmaan kävisin pois alta kirran ja kotihoidon, MUTTA on mahdollista suorittaa kotisairaanhoidon harjottelu kesätyönä, kun on tarpeeks opintopisteitä, jotta voi toimia sairaanhoitajan sijaisena (nythän oon ollu vaan lähihoitajan sijainen). Mutta sairaanhoitajan sijaisuuksista voi muutenki anoa opintopisteitä vapaastivalittaviin opintoihin, joita meijän pitää siis saada kasaan 15op. Mun pitäs nyt siis kuumeisesti rupee jo tutkii mahdollisia harjottelupaikkoja pääkaupunkiseudulta ja varsinkin kotisairaanhoitopaikkoihin pitäs soitella, koska ne ei juurikaan ilmota paikkojaan jobstepistä (ohjelma jonka kautta harjottelupaikkoja voi hakea). Niin...se kirottu jobstep. Kun se aukeaa sillon sinä tiettynä päivänä klo 12, jollon harjottelupaikkoja voi rupee varaamaan, se onki sit ihan jumissa. Ja tietenki kaikki paikat menee aivan hujauksessa ja oot itseasiassa aivan helvetin onnekas jos paikan saat. Vihaan sitä ohjelmaa.

Mut siis olisin tutoroinnin tarpeessa. Meille on järjestetty tutortunti ens keskiviikolla, eli harjottelun päälle. Surkein mahdollinen ajankohta pitää se, koska puolet meistää lähtee pois pääkaupunkiseudulta harjotteluun ihan vaan sen takia, että pääkaupunkiseudulta on niin helvetin vaikeeta saada harjottelupaikka ja kouluki kannustaa siihen, että opiskelijat lähtee muualle jos on vaan mahdollista. Harjottelun aikana me tehdään 40h viikkoa, johon on laskettu mukaan kuitenki 2h/viikko kotitehtävien tekemiseen (tehtävät on kuitenki helpointa tehdä itse harjottelupaikassa, koska ne liittyy siihen vahvasti). Harjottelusta ei ole oikeutta olla poissa yhtäkään tuntia edes sairauden vuoksi. Kaikki menetetyt tunnit on korvattava takasin. Jotenki ristiriitaista tää, kun samaan aikaan sanotaan, että töihin ei saa missään nimessä tulla vähänkään sairaana. Ja tietenki meijän harjottelu on just influenssa-aikaan ^^ Ja sit meijän harjottelun päälle on tungettu just näitä infoja ja muuta. Meillä on tiistaina klo 16-19.15 farmakologian vika luento, mikä on pakollinen (eli suoritusta ei saa jos ei ilmesty paikalle...kivan sille yhelle joka lähtee harjotteluun Rovaniemelle...). Onneks mun harjottelu on alppilassa, eli mun on mahdollista olla tiistaina aamuvuorossa ja sit ilta vielä koulussa. Farmakologian luennosta ei hyvitetä tunteja harjottelussa. Keskiviikkona olis sit taas opparistartti 9-12 (ei hyvitetä tunteja harjottelussa), seuren ja vantaan kaupungin info 12.30-14 (hyvitetään 2h harjottelussa) ja sit tutortunti 14-15 (ei hyvitetä tunteja harjottelussa). Elikkä tosta päivästä mulle hyvitettäs se 2h yhteensä ja on vähän kyseenalasta mennä vielä iltavuoroon töihin, koska menisin kesken vuoron. Vaikka oon vaan opiskelija en nyt voi kuitenkaa hyppiä miten haluun. Opparistartti on pakollinen tän vuoden aikana, mutta se järjestetään vielä keväällä kaks kertaa (joista ainakin toinen on taas meijän harjottelun päällä). Seuren info ei oo pakollinen ja tutortunnille haluisin taas mennä, koska haluisin oikeesti neuvoja noitten mun harjottelujen järjestämiseen. Mut jos mä meinaan noihin kaikkiin osallistua, niin mun pitäs pitää heti eka vapaapäivä keskiviikkona, eikä se siis mikään vapaapäivä olis :/ Mut ehkä mä meen sit vaan tohon tutorointiin... sit ei saa hyvitystä seuren infosta, mutta ei se välttämättä kiinnostaiskaan. Ja sit kerkeis olee aamuvuorossa.

Mut joo piti saada vaan kirjotettuu toi alas johki...no mut onneks mul on mun parsat joiden kanssa sit terapioida<3

Neulatyynyilyä

Tänään oli siis verisuoninäyttetunti. Eli näytteitä otettiin kapillaareista ja laskimosta. Elikkäs hemoglobiini, kolesteroli, verensokeri ja laskimosta senkka (+harjotusputkilo).

Onneks tällä kertaa oli automaattisii neuloi kapillaarinäytteitä varten. Se meijän opettajakin kiros ne manuaaliset (tai mitkä lie onkaan) alimpaan helvettiin. Niitten kans se reijän suuruus riippuu ihan siitä kuinka vittuuntuneella päällä näytteen ottaja on. Onneks Inkallaki oli täl kertaa kädet (ihme kyllä) lämpimät. Johannan käsiä taas lioteltiin kuuman veden alla ja sit nopee vaan reikä sormeen nii sieltä saatiin jotain :D varsinki kun hemoglobiiniin ja kolesteroliin tarvitaan aika paljon sitä verta. Verensokeriin riittää pienen pieni tippa. Mutta jännää oli leikkiä niillä laitteilla ja tökkii reikiä toistemme sormiin. Oltiin sit kaikki kädet täynnä laastareita ton tunnin jälkeen :D

Hemoglobiini mulla oli tavalliseen tapaani aika alamaissa, mutta silti ihan hyvin hyväksyttävän rajoissa, eli 127. On mulla joskus ollu muistaakseni ihan huimat reilu 130, mut yleensä se on aina just 125 paikkeilla. Ja jos joku ei tiedä mutta kiinnostaa, niin hemoglobiinin alarajana naisilla pidetään nykyään 117 (ennen 125). Miehillä pitäs olla 10 pykälää korkeampi. verensokeri mul oli taas 6,1, mutta ei mikään ihme kun olin syöny vähän ennen tuntia ja vetäny pullon sokerillista ediä just ennen tuntia. Eli ei mulla ole edelleenkään diabetestä. Kolesteroli mul on mitattu viimeks 4 vuotta sitte ja sillon sen paastoarvo oli 4,5. Nyt kuitenki oli ilman paastoa kokonaiskolesteroli 3,9, eli vika mahdollinen arvo jonka se kone suostuu edes ilmottamaan. Eli tosi hyvä arvo. Ei mitään hätää sillä suunnalla.

Jännitti ihan hulluna laskimonäyte. Jännitti olla ite neulatyynynä ja vielä enemmän ottaa ite. Mul on kyynärtaipeissa aivan loistavan isot ja näkyvät suonet. Näytteen saamisessa ei oo ollu ongelmia eikä ollu nytkään. Päinvastoin. Mul tursu sitä verta vähän enemmänki :D Senkan valmistumisessa kestää tunti eli en jääny odottelee sitä, vaan saan tulokset perjantaina tod.näk. Otin näytteen Inkalta. Sil oli kyl ihan kivan isot suonet, mutta syvällä. Eli niitä ei nähny kunnol ees staassil, mutta tuns kyl oikeen hyvin. elikkäs piti vaan hiplaa hyvin läpi eka ja sit yrittää osuu viel samaan kohtaan :D Mut oikeen hyvin meni vaikka must tuntu, että mun kädet vaan täris hulluna. "sulla on tosi varmat otteet" ...joo ei mul ollu kyl mitenkää varma fiilis. Mutta ei Inka saanu kuulemma traumoja ja ei sattunu ;)

Nyt on vaan kauhee hinku päästä tökkii lisää neuloilla :D

Touhukas päivä

Oon ollu tänään niin ihanan aikaansaava, että olen oikein ylpeä ittestäni. Ja kädet jotenki lievästi tärisee vielä treenien jäljiltä. Yritän silti saada kirjoitettua jotain fiksua.

Aamulla oli ihanaa heräillä silleen rauhallisesti ja laiskotellen. Söin taas rauhassa aamupalan ja join kahvia ja taas tuijoteltiin telkkua. Yhen aikoihin kuitenki ryhdistäydyttiin ja alettiin joka sunnuntaiseen siivousurakkaan. Edellisenä sunnuntaina oli siivous jääny väliin, joten tuntu ihanalta saada vihdoinki puhdasta. Mä innostuin sit vähän enemmänki kuuraa jokasen nurkan putipuhtaaks. Nyt kämppä tuoksuu ihanan puhtaalta (tolulta) ja pölypallerot on tyystin kadonnu ^^ no ei siinä mennykkää ku se 3h enkä edes ehtiny siistii dataushuonetta kun piti jo rupee valmistautuu nyrkkeilyyn. Ja nyrkkeilyssä sit oliki aika tosi kunnon treenit. Loppuvaiheessa voimat oli vaan niin lopus, etten saanu lyönteihin enää mitää voimaa ja sohin vaa sitä säkkii. Ja jännehyppyjä tehtäessä mun jalat hädintuskin enää irtos maasta. Mut oon ylpee ittestäni kun en silti lopettanu missään vaiheessa vaan liike jatku loppuun asti (vaikkakin ilman voimaa mutta silti liike jatku).

Eli nyt voi hyvällä omallatunnolla tilata kiinalaista ja hermoilla huomisesta suoniverinäytteen otosta :P

EDIT

Kiinalainen vaihtuikin pizzaan. China manin kotiinkuljetus oli niin ruuhkautunu, että päädyttiin tilaamaan pizzat meijän lempparipaikast (Midjat). Mistään ei saa niin hyviä pizzoja kun sieltä. Ja nyt on massut täynnä ^^ <3

Lauantai-ilta

Facebookkia kattomalla näkee laajan kirjon erilaisia tapoja viettää lauantailta. Mulle jäi mieleen kaks toistensa ääripäätä: "Taidan olla taas kännissä" ja "sauna, pannukakkua ja murun kainalo. niistä on mun lauantai-ilta tehty". Olenko mä jotenkin vanhaks tullu, kun mun mielestä jälkimmäinen kuulosti paljon paremmalta.

Mun lauantai on koostunut näistä:
- nukkuminen klo 10.30 asti
- rauhassa aamupalaa, kahvia ja kattomatta jääneitä sarjoja Mikan kanssa
- yhtäkkinen järjestelypuuska Mikan opiskellessa tenttiin. Kellariin lähti kesävaatteet ja kesäkengät.
- kävelylenkki Mikan kanssa kauniissa syyssäässä ja matkanvarrella kävästiin kirjastossa ja kaupassa
- tehtiin pizzaa ja focacciaa
- leffaa neuloen Mikan kans ja Fisua siemaillen...ihan vaan koska se maistuu niin tajuttoman hyvältä ja tulee mieleen lapsuuden yskänlääke

Onhan se tietenki joskus hauskaa juosta juhlissa, mutta koti-illat oman rakkaan kainalossa vie kyllä useimmiten voiton. Eli onko musta tullu vanha ja tylsä? noh....jos on....niin tykkään tästä silti.

Aina se talvi vaan yllättää

Kävin tänää hakemassa taas lisää lankoja Ogelin lankakaupasta (se on huippu<3<3). Takastulomatkalla satoki sit lunta ja tietenki junat heti myöhässä. Siinä seisoskellessa lievästi sanottuna vilu. Taidan aloittaa sit vihdoinki pipokauden ja talvitakiin vois olla hyvä vaihtaa. Aina se talvi jotenki tulee yhtäkkiä....Vr on selkeesti samaa mieltä mun kanssa.

Hide and seek

Oon jotenkin niin tajuttoman hyvä hukkaa tavaroitani. Sitä aina ajattelee, että nyt mä pistän tän tämmöseen varmaan paikkaan, että se varmasti sit löytyy. Lähes aina se varma paikka osoittautuu huonoimmaks mahdolliseks ja semmoseks mistä sitä tavaraa ei ainakaan löydä. Ja aina kun mä yritän löytää jotain nii en varmana löydä. Sit kun meen valittaa asiasta Mikalle hädissäni, nii se löytää sen mun etsimän asian melkeen ekasta paikasta josta kattoo. Se on jo niin tottunu tähän, että mulla on kaikki aina hukassa. Ehkä sitä pitäs just laittaa ne tavarat niin huonoon paikkaan kun mahdollista niin ehkä ne sit löytyisi?

Mut menee se toistekkipäin. Oon yllättävän tietoinen siitä missä Mikan tavarat aina on. Hyvin usein sen tarvii vaan kysyy multa missä esim sen huppari on ja mä osaan heti sanoa.

Mut ehkä tää meneeki sit mukavasti symbioosissa, kun löydetään aina toistemme hukkaamat asiat :)

Miksi puhelimen välityksellä ei voi lyödä?

Jos puhelimen kautta voisi kuristaa jonkun, olisin tehnyt sen tänään. Piti soittaa mun e-pilleriasioista terveyskeskukseen ja tietenki siihen ajanvarausneuvontapuhelimeen piti vastata miespuolinen lähihoitaja -.- Se nauro mulle!! Helvetin ääliö! No kyl se anto mulle mun pyytämän soittoajan kun olin eka selittäny sille e-pillereiden toiminnasta -.- Mut tulee kuule heti hyvä fiilis ku nauretaan mun kysymyksille ^^ Damn kun en tajunnu ottaa sen nimee ylös kun nyt tekee oikeesti mieli antaa sen niin hienotunteisesta käytöksestä palautetta. Tiedän kyl miltä se näyttää kun sen äänen tunnistaa missä vaan. Törmänny sihen niin monta kertaa siel terveyskeskukses. Oikeesti mulle ei oltu vielä ikinä naurettu terveydenhuollon puolesta. Ei ollut kauheen ammattimaista käytöstä.

Eilen oli taas työpajapäivä. Nyt paljon lyhyempää selostusta kun kouluunki pitäs juosta vielä:

- Mitattiin toistemme verensokereita. Olin just juonu 0,5 l sokerillista ediä ja silti mun verensokeri oli vaan 5,8 ja kun ruokailun jälkeen mitattiin nii se oli 5,7 joten tuskin oon diabeetikko. Vihaan niitä eiautomaattisia piikkejä. Tuntuu jotenki nii raa'alta vaa tökätä reikä jonku sormeen sellasel paksulla piikillä. Inkaa piti vieläpä vähän enemmänki tökkiä kun ekasta reijästä ei tullu pisaran pisaraakaan verta. Kyl se veripisara saatiin sit lopulta hullun käsienlämmittelyn jälkeen ja ronskimmalla piikinkäsittelyllä. Mut se pistäminen sattuu paljon enemmän kun ei ole automaattista pistosysteemiä.

- Tehtiin toisillemme tulohaastattelut ja muita vointiin liittyviä kysymyksiä. Testailtiin myös fikkareilla pupilliemme toimintaa.

- Kateltiin erilaisia EKG-nauhoja ja tulkittiin niitä

- Tehtiin iso kasa lääkelaskuja

- Mitattiin toistemme verenpaineita elohopemittarille. Kauheeta kun en meinaa ikinä löytää edes kyynärtaipeen pulssia :D jo siinä menee aikaa kun etin sitä. Ranteesta löydän heti, mutta en ole vielä kauheen harjaantunut ton kyynärtaipeen kanssa. Ja kyllä se kuuntelu muutenki tarvii vielä reilusti harjotusta ennen kun voin edes sanoa osaavani sen. En vaan tajuu miten aina terkkarit on onnistunu tekee sen mulle niin helpon näkösesti.

- Piikiteltiin toisiamme taas. Tällä kertaa suolattiin molemmat hartiat. Toinen ihon alta ja toinen lihaksesta. Toi pistäminen alkaa mennä aina vaan helpommin ja enemmän varmuudella. Varsinkin hartialihakseen on tosi helppo pistää.

- Sit otettiin viel EKG toisiltamme. En tajuu miten onnistuu kylkiluiden laskeminen vähänki tukevammalta ihmiseltä. Mut eiköhän tohonki tuu sit vähitellen oma rutiininsa. Oikein nätit käyrät inka sai mulle :) ei näyttäis mun sydämessä olevan ainakaan vielä mitään vikaa.

Mutta tänään ois sit teoriaa suoniverinäytteenotosta. Ja Sannalle tiedoksi, että meillä se teoria kestää tosiaan 4 oppituntia :D ensi viikolla vasta sit otetaan niitä näytteitä. Mutta teoriassa käydään läpi kaikki mitä siihen aiheeseen liittyy eikä vain pelkkä näytteenotto...

EDIT

Eikä tuon puhelinsoitin jälkeistä vitutusta yhtään helpottanut se, että tajusin vasta kahvin keittämisen jälkeen, että eihän meillä edelleenkään ole maitoa...kaapista löytyi vain jugurttia ja soijaruokakermaa....ja KYLLÄ! erehdyin vieläpä kokeilemaan sitä ruokakermaa kahviin ja sillä onnistuin pilaamaan sen lopullisesti -.- jäi mulle pieni tippa jonka tyydyin juomaan mustana. Koulussa haluun viimeistään sen kupillisen kahvia.

Aina aamut ei vaan ala hyvin, vaikka mitään suurempaa ei tapahtuiskaan. Ehkä nousin vaan väärällä jalalla. Kummallakohan nousin niin tiedän jatkossa välttää sitä jalkaa..... Mutta eiköhän päivä lähde nousuun kun pääsen koulussa parsojeni joukkoon<3

PS. I love you

Aina kun multa kysytään lemppari leffaa/kirjaa/bändiä/väriä turhaudun. Ei mulla ole sellasta! Kai. Tai ainakaan vaan yhtä! Ehkä sit oon jotenki ailahteleva, mutta kaikki muuttuu sen hetkisen tunteen mukaan. Esim. jos multa kysyttäis lemppari väriä, niin mä kysyisin, että missä tilanteessa. Esim. vaatteissa tykkään mustasta, harmaasta ja ruskeasta, mutta jos pitäs valita väriliitu, niin noi olis viimeset joihin koskisin. Ja musiikki varsinkin vaihtuu mielialan mukaan. Mutta se mistä oon ainaki aivan varma on, että toi leffa (PS I love you) on mun ehdottomia suosikkeja. Sen voi katsoa aina vaan uudestaan ja uudestaan ja aina se koskettaa yhtä paljon jos ei enemmänki.

Se tuli tänää tv:stä. Se oli eka kerta kun oon itkeny kokonaisen elokuvan ajan. On sinä kyllä ilosiaki kohtia, mutta mä itkin niittenki läpi. Onneks tuli mainoskatkot nii pysty välillä vähän rauhottelee itteensä ja vetää henkee. Se on vaan niin surullinen ja koskettava ja kaikkea siltä väliltä.

Jonku aikaa sit näin unta, jossa Mika kuoli auto-onnettomuudessa. Se oli niin todentuntusta. Rupesin siinä unessa vaan käymään läpi asioita joita mun piti hoitaa ja mietin, että mitä helvettiä oikeen teen nyt. Se oli ihan liian todentuntuinen uni. Mut onneks Mika oli siinä vieressä kun heräsin...ja vieläpä hengitti. Toi leffa taas toi ton unen esiin. Mitä helvettiä mä ihan oikeesti tekisin jos joku mun lähimmäinen kuolis? Kesätyöpaikas vihasin eniten nähdä ne omaiset jotka oli just menettäny rakkaimpansa. Vaikka kuinka ennustettavissa se kuolema oiskin ollut ja vaikka kuinka se olis jopa helpotus, että se puoliso pääs vihdoinkin ikuiseen lepoon, niin tietenki se sattuu aivan tajuttomasti. Varsinki jos on käyny sielä kattomassa sitä jok'ikinen päivä. Sit ei enää tuukkaan. Mitäs sit?

Kun isosisko täytti 18 vuotta, se meni heti syntymäpäivänään luovuttaa verta. Mä olin mukana sen henkisenä tukena. Mun mielestä se oli niin hienoa jotenki. Aina ollu. Antaa jotain ihan oikeesti omaa, jotta voi pelastaa jonkun toisen hengen...vaikka kuinka tulee tökityks neulalla. Sillon päätin, että mäkin haluun mennä luovuttaa verta heti sinä päivänä, kun täytän 18 vuotta. Mutta mites kävikään. Aloin olee toiveikas, että jos mä nyt vihdoinki kohta saisin...mutta en. Sain tänää tietää, että saan luovuttaa verta vasta, kun oon päässy eroon kaikista lääkkeistä, mulle on annettu terveen paprut ja lisäks oon sen jälkeen odottanu 2 vuoden karenssiajan. Ja sillonkin saatan tarvita lääkärin lausunnon siitä, että se on ok. Tuli jotenki toivoton olo. Tiiän, että moni ajattelee nyt, että mitä väliä. Jollain omituisella ja kierolla tavalla mulle on todellakin väliä. Emmätiiä....mul on joku aivan liian suuri tarve auttaa. Oon vaan aina aatellu, että verenluovutus on yks epäitsekäimmistä teoista mitä voi tehdä luuytimen ja elimen luovutuksen ohella. Kelpaisinkohan mä luuydinluovuttajaks?

Hajujen maailma

Miten voi olla mahdollista, että Mika vieläki tunnistaa sen hajuveden mitä käytin kun tavattiin ekaa kertaa? Onko hajumuisti todella niin vahva? Ja kun siis käytän sitä tiettyä hajuvettä aika harvoin kuitenki. Tänää satuin pistää sitä vaihteeks ja heti se taas hoksas sen....ihmeellistä. Olenko mä tunteeton kakka, kun en muista mitä dödöä tai jotain sil oli? Ehkä mä en oo vaan niin herkkä tuoksuille. Tosin sillon alkuaikoina Mikan piti aina jättää mulle sen joku käytetty paita, mitä pystyin sit nuuhkii kun tuli ikävä. Pienenä mun lemppari unilelu oli äidin käytetty yöpaita. Se tuoksu aina niin turvalliselta. Ja myös hammaslääkärin tuoksu on semmonen minkä muistaa aina. En oo ihan varma mikä sen aiheuttaa mut sen tunnistaa heti. Samoin vinyylikäsineet tuoksuu just tietynlaiselle. Sen haistaa heti jos jollain on ollu vinyylikäsineet, kun se haju tarttuu käsiin niin helposti. Sit must tuntuu, että vanhojen ihmisten kodit tuoksuu aina tietynlaiselta :D Kaikis mummolois on se samantapanen haju. Mikäköhän saa sen aikaan? :D

Mut ehkä elämä tosiaan on täynnä niitä tiettyjä tuoksuja, jotka pysyy mielessä aina. Mikalla se nyt sattuu vaan olemaan se mun tietty hajuvesi. Jos joku haluaa jakaa, niin olis kiva kuulla, mitä mieleenpainuneita tuoksuja muilla on :) Mut on se ihmisen muisti vaan hassu. Jostain oon kuullu, että erilaiset tuoksut painuuki mieleen tosi herkästi...jännää...miksiköhän just tuoksut?

Neiti sairaanhoitaja

Taas alko työpajatunnit näin ennen harjoittelun lähtöä. Työpajatunnit on aina mukavaa piristystä luennoilla istumisen jälkeen. Saa oikeesti tehdä, eikä tarvitse vaan istua ja kuunnella. Ja työpajoihinhan kuuluu asianmukainen pukeutuminen, joten saatiin kaikki leikkiä neiti sairaanhoitajia pukemalla valkoiset hoitsupukumme päälle. Työpajapäivinä on aina niin paljon puuhattavaa ja käytännössä opittavaa, niin ei ehi edes tylsistyä missään vaiheessa :) Jotkut sanoo, että työpajapäivät on aina niin raskaita. Mun mielestä on taas paljon raskaampaa istua luennoilla 1,5h aina putkeen, kun mun on paljon helpompi oppiakkin tekemällä itse.

Työpajat koostuu aina rasteista, joita sit kierrellään pareittain/kolmistaan/nelistään. Tän päivän työpaja oli lasten ja vastasyntyneiden työpaja. Eli kaikki käsitteli niitä lääkelaskuista lähtien. Ite kiersin Inkan ja Johanna R:n kanssa. Tässä selitystä päivän rasteista sekalaisessa järjestyksessä:

Erilaisia laskutehtäviä: Laskut käsitteli liuoksia. Lääkelaskuluennot on vasta tammikuussa, mutta nyt saatiin vähän esimakua tulevaan. Oli nääki aika helppoja tehtäviä, vaikkei asiaa ole sinäänsä opiskellutkaan. Ehkä vähän enemmän haastetta kuitenki kuin viime vuoden ällöhelpoista lääkelaskuista. Kesti vähän, ennen kun tajus, että mitä nyt pitiki sekottaa ja mihin. Mut kyl tota päässälaskua vois vähän treenaa enemmän :D ei sitä paperiakaa aina oo sit tositilanteessa vieressä.

Infuusio ja inhalointi: Noihin lääkelaskuihin liitty myös kahen liuoksen valmistaminen. Toinen oli inhaloitava astmalääke ja toinen taas infuusiona tiputettava antibiotti. Inhaloitavan lääkkeen yhteydessä piti myös opetella kasaamaan se kapistussysteemi (joku spirojoku?), joka liitettiin happiletkuun ja maskiin, jollon se olis helppo inhaloida pikuhiljaa. Oon aivan varma, että sit käytännössä saan joskus sen yhen pienen osasen rikki, kun on joskus vähän enemmän kiireessä. Ja se infuusiolaitteen käyttö oliki sit rasittavaa hommaa. Jotenki tuntu, että sai aina sinne ruiskuun vaan lisää ilmaa, kun ei saanu sitä mäntää pysymään paikoillaan. Ja ku raivostuin sille antiikinaikaselle koneelle, niin kolhinki siinä itteeni samalla ja loppupäivä vietettiin epäaseptisesti laastari peukalossa (sairaanhoitajalla tulisi olla ehjät kädet joo....). Ei siin ollu mitää ongelmia sen koneen säätöjen kans ja sen infuusionopeuden asettamises...mut se, että sais sen ruiskun siihen tukevasti paikoilleen ilman ilmaa ja niin, että on vielä oikee määrä lääkettä sisällä, oliki vähän vaikeempaa. No onneks tota ehtii vielä harjotella runsaasti.

Vauvan punnitus ja mittaus: Tätä tehtiin jo viime keväänä, mutta ei kertaus haittaa. Mut joo ei siinä mitään ihmeellistä. Kokeiltiin digitaalista ja manuaalista vaakaa ja jee saatiin meijän opetusnukke painamaan molemmilla lähes yhtä paljon :) sen manuaalisen kans piti vaan tehä se kalibrointi tarkkaan nii sai hyvän tuloksen. Ja kun tekeekin kaiken huolella niin manuaalinenhan onki usein luotettavampi kuin digitaalinen. Meijän pieni vastasyntynyt opetusnukke painoi digitaalisella vaa'alla 3155g ja manuaalisella 3140g :)

Sairaalasängyn toiminta ja sitominen: Pienten lasten ja vauvojen sairaalasängyt on melkosia häkkejä, jotta laps todella pysyis sielä. Musta ne on suorastaan pelottavan näkösiä. Ihan ku se laps todella olis jossain apinahäkis, kun ne laidat on niin korkeet, mutta pohja kuitenki hoitajalle ergonomisella korkeudella. Mut joo se eroo vaan täysin aikuisten sängyist nii en ois kyllä osannu käyttää ellei olis opetettu :D Ja sit opittiin semmonen lempee ja ihoystävällinen tapa sitoa laps ilman valmiita remmejä. Joskus on nimittäin hyvä laittaa sen pienen tiitiäisen kädet vähän kiinni, ettei se pääse repimään yhä uudestaan ja uudestaan nenämahaletkuaan irti tai räpläämään leikkaushaavojaan. Sidottiin siis toistemme käsiä ja ei se tosiaan satu vaikka kuinka riuhtois.

Varhaisheijasteet: Nääki on ihan tuttu juttu viime keväästä. Odotan vaan sitä, että pääsee todella kokeilemaan näitä ihan oikeilla vauvoilla, eikä vain nukeilla, jotta todella näkis käytännössä miten nää ilmenee. Haluisko joku lainata lastaan mulle? ;D

Sairaalan elvytystilanne: Tätä ei tosiaan päästy kokeilemaan ihan käytännössä, mutta käytiin yhessä läpi tietyn sairaalan ohjeistuskansiosta. Mut pahoin pelkään, että tämmönen tilanne sattuu kohalle jo heti ekassa harjottelussa.

Lapsen hapetus ja elvytys sairaalaoloissa: Elikkäs käytiin läpi ihan kohta kohdalta mitä tapahtuu ja mitä tehdään. Kokeiltiin kaikki hapetusta reesillä ja sit semmosel ventilointisysteemil, jonka kaikki varmasti tietää TV:n sairaalasarjoista. Semmonen mis on se maski ja sit semmonen pallukka jota puristellaan jonka pääs on viel pussi, johon ylimääränen ilma kertyy. Tykkäsin hapettaa paljon enemmän reesillä. Siin voi ottaa ihan rennosti ja sillon siitä maskista saa paremman otteenki, jollon hapen saa paremmin virtaamaan keuhkoihin. Sil sai aikaseks niin kivan nätin hengitysliikkeen sille nukelle. Mut se tosin vaatii happilaitteiston, joten se ei ole eka asia jota ruvetaan väsäämään. Sil ventilointisysteemil voi taas hapettaa pelkäl huoneilmallaki, mut tahdin pitää olla paljon kovempi, kun se happi ei ole tosiaan 100%:sta. Eli toisin sanoen se on paljon väsyttävämpää ja vaatii enemmän työtä, jotta saturaatio pysyis halutul tasol. Ja sit se happimaskiin kiinnittyvä venttiiliki on paljon inhottavampi. Siit ei saa kunnon otetta, jollon voimaa pitää käyttää entistä enemmän ja silti se on nii pirun vaikeet saada se happi menee kunnolla keuhkoihin. Mut vaan lapsil kuulemma käytetään reesiä....eli aikusil pitää sitte joka tapaukses käyttää sitä ihme ventilaatiosysteemiä vaikka kytkiski siihen sen happiletkun kii. Mut hienosti meni elvytyski :) eiköhän se tiitiäinen ois henkiin heränny ;)

Ventrogluteaalinen (i.m.) pistos: Elikkäs sit vielä päivän lopuks tökittiin vähän toisiamme :P jo vuos sit oltiin pistetty toisiamme dorsogluteaaliseen kohtaan (pakaran yläneljännes), mut nyt sit kerrottiin, että sen käyttöä ei enää suositella, joten nyt harjoteltiin tökkii toisiamme pakaran sivuun. Opittiin myös uusia asioita mm. ettei märällä neulalla sais pistää lihakseen. Eli aika tosi monta neulaa meni vaihtoon, kunnes maikka kävi hakee steriilei taitoksia jotta voitas kuivaa se neula. Miten joku pystyy ottaa sen ilman pois ilman että neula kastuu yhtään? :D se mäntä on niin helvetin herkkä, että pakosti se pisara tippuu. Ja sit opittiin myös z-pistoskanavatekniikka jollon se pistokanava tavallaan umpeutuu kun kiskasee neulan pois ja hellittää otteen. Mut kyllä taas kädet täris...vähemmän tosin ku vuos sit. Oli kuitenki vähän itsevarmempi fiilis eikä jännittäny niitä perusjuttuja...esim. sitä, että oikeesti vaan tökkäsee sen neulan ihmisen sisään :D Mut juu ei Heliä kuulemma sattunu eikä tullu edes veripisaraa piston jälkeen ^^ Huomasin itekki kun mua pistettiin että sattu paljon vähemmän ku vuos sitte. On toi selkeesti siis parempi paikka, kun sitä lihasta ei saa jännitettyä tos asennossa. Kun kiipesin siihen laverille pistettäväks ja Heli ja maikka rupes sit hiplailee mun lantioo ettien oikeeta kohtaa, maikka sit kehu miten aivan ihanan täydellinen mun lantio on synnytykseen. Nauratti lievästi :D Mut kiva tietää ettei sen asian kans sit tuu joskus ongelmia. Samainen opettaja joskus rupes tuijottelee mun käsiä kun virkkasin koulus. Ne on kuulemma tosi vahvan näköset :D Se on aina vähän tommonen. Jollekkin se joskus kehu miten hyvän väriset huulet sillä on, että ainaki hemoglobiini taitaa olla mukavan korkea.

Mut juu näin meillä :) Hirmusen pitkäs selostukset tuliki sit....Innostun vaan aina niin näistä työpajapäivistä. Niis on aina hauskaa.

Aikuisuutta tai sen vastakohtaa

Sitä aina vaan tulee tietoisemmaksi, miten vanhenee aina vaan. Oltiin Mikan kans tupareissa eilen. Mun lapsuudenystävä (aka pikkuveli) muutti yhteen tyttöystävänsä kanssa. Se on aina yhtä awwwww kun syntyy avopari. Mut tästä se lähtee. Pikkuhiljaa kaikki vaan pariutuu ja muuttaa yhteen elämänsä emännän/isännän kanssa...sitä seuraa sit taas hääaalto...ja pian koko kaveripiiri onki sit täynnä pieniä sulosia tiitiäisiä. Niin sitä vaan vanhenee ja elämä menee eteen päin. Nyt vielä opiskellaan, mutta yhtäkkiä ollaanki jo työelämässä. Huoleton lapsuus on tosiaan takana. Mut on se mukavaa kasvaa aikuseks...vaikka haluunki aina säilyttää sisäisen lapseni. En haluu, että musta ikinä tulee semmosta vanhaa tosikkoa. Niinku sitä sanotaan: Elämä on liian lyhyt, jotta sitä vois ottaa liian vakavasti. Oon täysin samaa mieltä.

Mut se, että haluu pitää kiinni siitä sisäisestä lapsesta ei tarkota, että se lapsi hallitsis koko persoonaa. Välillä ottaa liikaaki aivoon mustavalkosesti ja itsekeskeisesti ajattelevat. Kaikkea voi oikeesti ajatella monelta suunnalta ja mikään ei ole yksiselitteistä. joskus sitä voi ajatella asioita vähän laajemmin ja miettiä mitä sen oman navan ympärillä oikein tapahtuu. Tietenkin kannattaa myös olla semmosta tervettä itsekkyyttä...ei tosin kauheen helpolta kuulosta. Kaikkee pitäs olla, mutta mitään ei liikaa...aika hyvä tasapainoilija pitäs olla. Eli ei sinäänsä mikään ihme, ettei kaikki onnistu edes lähelle. Ja juu...joillain se kehitys on ehkä vaan vähän hitaampaa fyysisistä tai psyykkisistä ongelmista johtuen.

Ja ku mikään ei oikeesti oo ikinä helppoa. Kaiken eteen pitää tehä töitä. Mikään ei tapahu vaan ittekseen. Ei edes se aikuseks kasvaminen. No mut jokainen omassa tahdissaan.

Ja anteeksi jos joku sai tästä iskun itteensä. Tää on vaan omaa ajatusten virtaa...ei oo tarkotus hyökätä kenenkään kimppuun. Ja tiedän etten itekkään ole lähelläkään täydelistä.

Mä en oo muuten ikinä oikeen ymmärtäny sitä, kun halutaan olla erilaisia. Halutaan erottua voimakkaasti joukosta. En ymmärrä sellasta "apua jollain muullaki on samanlainen paita ku mulla!" mitä väliä? Aika harvoin tehdään niitä uniikkikappaleita. Onhan se kyl sillon siistiä olla ainoa ihminen maailmassa jolla on semmonen vaate, mut en kyllä pistä pahakseni vaikka jollain muulla oliski samanlainen. Vielä vähemmän tajuun sellasta "KÄÄK sä matkit mua!!" Jostain varmaa seki ihminen on matkinu sen ideansa tiedosti sitä tai ei. Saa olla aika helvetin etevä, että saa kehitettyä jotain aivan uutta. Miks pitää aina tavotella sitä ylierilaisuutta? Joka tapauksessa me kaikki ollaan ihmisinä täysin uniikkeja. Mitä väliä vaatteilla tai hiustyylillä on? Esim sama vaate näyttää joka tapaukses ihan erilaiselta eri ihmisten päällä. Siitä tekee aina omanlaisensa.

Mä en oo ikinä halunnu herättää mitenkää kauheesti huomiota. Emmä tiiä, ehkä sitä on saanu liikaa negatiivista huomiota...tai jotenki muuten inhottavaa sellasta. Oon aina halunnu vaan olla ns normaali. Ehkä se on just sitä kun ei sisältäpäin istu normaaliin muottiin, niin haluaa edes näyttää siltä. Tietenki haluun näyttää hyvältä, mutta en haluu herättää liikaa huomiota. Muutenki jos on jotenki normaalista poikkeavan näköinen, niin siitä saa aina positiivista ja negatiivista palautetta. Harvemmin se sit on neutraalia....

Tai sit mä mietin ihan oikeesti aivan liikaa mitä muut ajattelee...

Turhaa valitusta

Väsymystä on monenlaista. On lievempää väsymystä, joka saa enemmänkin hyperaktiiviseks ja levottomaks, keskittyminen on vaikeeta. Kun väsymys lisääntyy siitä, se muuttuu väsymykseksi oikeassa merkityksessään, eli ei vaan jaksa mitään, haluais vaan nukkua, ajatteleminen on hitaampaa. Tähän saattaa liittyä ärtyneisyyttä tai itkuisuutta. Kun mennään vielä siitä pidemmälle, päästään roboottimaiseen tilaan, jossa ei ole voimia ajatella sen kummemmin. Tekee sen mitä on pakko, mutta sen koomin ajattelematta. On koomassa, mutta kuitenkin hereillä, on ruumiista irrallinen olo. Mulla tähän vaiheeseen liittyy myös voimakasta päänsärkyä ja pahoinvointia, joskus myös ihan oksentelua. Nyt mä oon ONNEKSI vasta kakkosvaiheessa, vaikka yöllä pelkäsinkin, että nousisin aamulla kolmosvaiheessa.

Mulla on jotenki ihmeellisen suuri unentarve. Jos nukun alle 6h, kolmosvaihe tod.näk. tulee päälle ja olo on ällöttävä niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Ihan kuin kaamea krapula. Ennen kun on olin vielä voimakkaasti lääkitty, mun piti nukkua noin kymmenen tuntia yössä, jotta oli edes jotenki levännyt olo. Nykyään kuitenkin se 8h on aika optimi.

Sen tietyn lääkkeen lopettamisen jälkeen oli aivan tajuttoman vaikeeta opetella taas nukkumaan itsenäisesti. Olin niin tottunu siihen, että se vaan tainnutti. Tiesin sillon tasan tarkkaan, että kun on ottanu lääkkeen, mulla on noin puoli tuntia aikaan päästä sänkyyn asti, minkä jälkeen ei vaan pysy enää pystyssä. Se oli helppoa. Nyt piti kuitenki opetella ihan kokonaan uudestaan normaali nukkumaanmeneminen ja nukahtaminen. Ei se oo niin yksinkertasta kun luulis. Vietinki sit monta lähes unetonta yötä kun harjottelin. Välillä piti popsia melatoniinia, jotta olis edes jotain mahiksia saada hyvät yöunet ja välillä sit taas kokeiltiin ilman. No nyt oon jotenki saanu nukkumiskykyni takasin.

Viime yö meni kuitenki taas kylkeä kääntäen ja kelloa tuijottaen...tosin sain sentään nukuttua edes jonkinlaisissa pätkissä. Se oli just semmonen yö, että kello on kyllä hypänny yhtäkkiä tunnin tai puoli eteen päin, mutta ei silti tunnu siltä, kun olisi nukkunut. Se on niin turhauttavaa jotenki! Ja kun näin tapahtuu vieläpä lähes poikkeuksetta aina kun pitäis nimenomaan saada levättyä kunnolla! Varmaankin itseasiassa just sen stressin takia. Jep, juuri niin! Stressaan saanko nukutuksi tarpeeksi! Tuntuu jotenki tyhmältä. Mutta kun se oksettava olo liian huonosti nukutus yön jälkeen on vaan liian hirvee, niin ei haluu sitä. Ja kun tänää mun piti just herätä aamulla aikasin lukee enkun tenttiin....oon tietenki jättäny siihen lukemisen taas viimetinkaan kun tentti iltapäivällä. Nytki mun pitäs lukee siihen, mutta ei vaan kykene keskittyy.

Mut oikeesti ärsyttää! Menin ennen Mikaa nukkumaan, mut olin edelleen hyvin hereillä kun se päätti vähän myöhemmin tulla kans nukkumaan...ja sit pian se rupeeki jo kuorsaamaan ja stressaannun viel lisää kun mä en vieläkään nuku. Kyl mä sit lopulta nukahdin, mutta heräsin pitkin koko yön puolen-tunnin jaksoissa ja kesti aina taas jonku aikaa ennen kun nukahti uudestaa. Aika menee rasittavan hitaasti yöllä jos ei nuku, mut sit taas aamu tulee kuitenki liian nopeesti ja tajuaa, että ei oo enää aikaa edes yrittää saada nukuttua vaan pitää nousta.

Ja se enkun tenttiki vaan stressaa! Ne vuodet jenkeissä ei valmentanu mua puhumaan sairaalakieltä. Ja en haluis oikeesti VAAN päänstä läpi. Mun pitäs olla hyvä enkussa! Mut nyt musta tuntuu etten ole. Enkä osaa spellingiä yhtään....Ja ku tän kurssin jälkeen meil ei oo enää enkkua. Eli tää on mun elämäni tod.näk. viimeinen enkunkurssi. Haluisin pärjätä. Mut jotenki musta tuntuu etten tuu pärjäämään. Ruotsi sit vuoden päästä on eri asia...sillon on niin onnellinen jos pääsen läpi.

Ja ilta vietetäänki sit farmakologian iltaluennolla. Niin kuin eilenkin. Mut onneks farmakologia on mielenkiintoista. Tänää tais olla vuorossa kivunlievitys, reuma ja jotain muuta viel mitä en muista. Mut kotona ollaan sit vasta puol kasin aikoihin. Eilen ku pääsin koulusta oliki jo pimeetä. Hassua. Viikko sitten kirurgian lääkäriluennon jälkee ei ollu viel pimeetä samoihin aikoihin...Talvi tulee tosiaan kovaa vauhtia.

Asiasta kukkaruukkuun....Toi yks sama eläkeiläinen on taas haravoimassa meijän taloyhtiön pihaa. Musta tuntuu, että se tekee sitä joka päivä. Vai onkohan se sittenki meijän talkkari...ei se kyl näytä siltä. Mut jos se tekee tota joka päivä, nii mitä meille jää tehtäväks taloyhtiön talkoissa muutaman viikon päästä? En oo ikin ollu taloyhtiön talkoissa (olen ollut omakotiasuja)...Mitä taloyhtiön talkoissa oikeesti tehdään? Tai siis juujuu siistitään pihaa yhdessä. Mutta mitä meidän pihassa on siistimistä haravoinnin lisäks?

Teekkari vs hoitsu

Läksiäiset oli ja meni ja siskon valmistujaisiakin juhlittiin. Eli tää viikonloppu on ollu aika juhlantäytteinen.

Mä en tajua mikä siin on, että nykyään sukulaiset tuntuu oikeen ylikorostetusti selittävän, miten hienoa se on, että opiskelen sitä mitä haluan ja miten ylpeitä ne musta onkaan. Tai siis onhan toi paljon parempi kun aluks se oli vaan sitä voivottelua ja kauhistelua kun mä en mene yliopistoon. Sillon tuntu että kaikki vaan yritti kääntää mun päätä, että liittyisin "fiksuun porukkaan", koska hei "kyllä musta varmaan löytyis tarpeeksi älyä ylipostoonkin. Ei saisi TYYTÄ ammattikorkeaan". Se tuntu olevan kauhee shokki aluks, ettei musta tulekkaan sellasta yliviisasta professoria.... pelkkä terkkari/sairaanhoitaja... koska hei lääkärithän on niitä ainoita oikeita ja sairaanhoitajan tekee VAAN mitä ne käskee ;) noooh...ehkä se on joskus ollutki niin. Mut joo meikäläisiä ei arvosteta. Mut nyt sukulaiset on hypäny ihan toiseen ääripäähän. Siskon valmistujaisissa tuntu, että vähänväliä kuuli jonkin selittävän miten hienoa se onkaan, että Nelli on löytäny oman alansa ja sain useampaan otteeseen kuulla miten ylpeitä musta ollaankaan. Se tuntuu kaiken ton alun jälkeen niin teennäiseltä.... miks tähän mun uravalintaan pitää suhtautua jotenki erikoisemmin? Onhan se kiva, että nyt musta ollaan sit taas ylpeitä vuorostaan, mutta en mä oo mikään maailman ensimmäinen sairaanhoitaja. Tarviiko siitä tehdä niin iso haloo jotenki? Nimittäin seki tuntuu jotenki omalla oudolla tavallaan ahdistavalta. Mut joo en oo vaan mitenkää normaali tapaus meidän suvussa.

Asiasta kukkaruukkuun. Ollaan mikan kanssa tietyllä tavalla niin tajuttoman samanlaisia, mutta sitten taas osittain ihan erilaisia. Tai siis ajatuksiltamme ja arvoiltamme ollaan samanlaisia, mutta mielenkiinnon kohteet eroaa sitten jokseenkin. Mika on niin tekniikkaihminen kun vaan voi olla. Siit tulee niin mieleen mun oma isä...eikä mikään ihme kun Mika opiskeleeki ihan samaa alaa kun mun isä joskus aikoinaan. Mä taas oon niin bilsaihminen. Se on vaan sitä alaa, mitä mä ymmärrän. Sit kun taas Mika ja mun isä rupee puhuu jostain, niin yleensä se puhe muuttuu aika hepreaks. Mä oon taas sitä sorttia joka tykkään mennä vääntelee ihan vääriä nappuloita ja räplää van aina kaikkee ja sit ku kyseinen vekotin sitten sekooki, nii Mika korjaa :D Iskäki on huomannu tän piirteen mussa ja sit mun läppäril on myös sen tunnukset jotta se pääsee sitte korjaa mun tekemän vaurion. En oo vaan ikin ollu mikää tekniikan ihmelapsi. Mun pitää aina mennä hypistelee kaikkee käsissäni, pelkkä katsominen ei vaan riitä. Kattelen aina muutenki kaikkien vatteita ja jos ne on vähänki erikoisempii, mun tekee aina kauheesti mieli mennä hiplailemaan sitä kangasta ja rupeen käymään mielessäni läpi, miten voisin itte tehdä semmosen. Mikal sit taas pitää olla aina kaikenlaisia härveleitä ja vempaimia joilla leikkiä. Se on joskus linnottautunukki iskän kanssa sinne mun kotikodin tietokoneluolaan puhumaan niitten jotain omaa kieltään, mitä muut ei ymmärrä...tai ainakaa mä en ymmärrä. Ne on ihan hassuja.

Mut vaikka mä luinkin lukiossa fyssaa, nii silti must tuntuu, että joskus on enemmänki kun vaikeeta ymmärtää mitä mika yrittää mulle joskus selittää. Tai siis fysikaaliset ilmiöt ja kaikki avaruusaiheet on kyl aivan tajuttoman mielenkiintosia, mutta samalla niin vakeita ymmärtää. Eilen illalla me pälpätettiin Mikan kans ennen nukkuman menemistä sähköstä. en muista miten keskusteli meni siihen, mut mä rupesin miettii just sähkön muodostumistan ja yritin hahmottaa sitä elektronien liikesysteemiä ja Mika sit yritti selittää mulle parhaansa mukaan. Se repes siinä vaiheessa, kun mä rupesin ihmettelee, että mihin se sähkö oikeen menee sen jälkee kun se on tullu pistorasiasta ulos. En oo nyt ihan varma tajuunko tota koko systeemiä vieläkää....lukiossaki noi kaikki sähköjutut meni aina yli hilseen.

Mut joo tää oli taas tämmöstä ajatuksenkulkua. En tiiä onko toi kaikki edellinen mitenkää ymmärrettävässä muodossa mutta kuitenki :D

Mika: "Kyl nää asiat on oikeesti loogisia....mut ei silleen naisten logiikalla..." ja mä repesin :P

pienissä

loistavat läksiäiset kyllä...

se on niin kauheeta kun huomaa pudonneensa porukasta. kun tajuaa ettei olekkaan osa porukkaa, kun ei ole niin lähenen enää. varsinkin jos kuulee ne sanat "mut nelli me ei olla niin läheisiä, sori vaan". kun vieläpä joskus oltiin. se on ihan kauhee tunne! se lyö vaan päähän niin lujaa. vaikka onki tienny että on etääntyny niin sillon vasta se ihan oikeesti iskee. ei ookkaa enää osa porukkaa. on enemmänki joku ulkopuolinen vaikka kuinka haluaisi olla vielä läheinen. ja pahinta on jo tää tunne nostaa päätään vieläpä monen ihmisen kohdalla. tuntuu, että kaikki kaikkoaa läheltä samanaikasesti. mitä on oikeen tapahtunu?

myös se on kauheeta kun tajuaa, ettei omaa seuraa kaivata. tai siis, että mut tahallaan halutaan jättää ulkopuolelle. sillon se on nimittäin ihan varmasti mussa se vika. mutta mikä se vika on? jää vaan päähän yks iso kysymysmerkki johon haluan vastauksen. mutta en ikinä kehtaa kysyä. en ikinä kehtaa edes huomauttaa, että tajusin vihjeen.

ulkopuolisuuden tunne on ihan liian usein läsnä. vihaan olla ulkopuolinen. se on aivan kauheeta. 

Kokkailua

Kun mä olin nuorempi, musta aina sanottiin, että en mä tuu ikinä oppii kokkaa. Mutta mites sitten kävikään? Ruoanlaitto ja leipominen on ihanan rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. Varsinkin jos siinä on vieläpä seuraa. Mulla on omat bravuurini joita teen sit enemmän ku tarpeeks, mutta kaikkeen muuhun tarviiki sit keittokirjaa. Oonki kadehtinu ihan hulluna mun anoppiehdokkaan taitoja. Musta aina tuntuu, että se pystyy loihtimaan vaikka mitä ihan mistä vaan rippeistä eikä se tarvii ikinä ees mitään keittokirjoja. Kaikki tuntuu aina tulevan vaan päästä. ihmeellistä! Mäki haluun! Miten musta tuntuuki, että äidit on muutenki aina ihan huippuja ruoanlaittajia. Mietittiinki sit tossa miehen kanssa yks päivä, että tuleeko ne taidot sit vaan jostain taivaasta kun sen lapsen pullauttaa ulos. noh, tuskimpa.... Ehkä mäki tässä pikkuhiljaa opin enemmän. Mut tuskin ikinä pääsen anoppiehdokkaani tasolle. Nimittäin kun musta tulee äiti, niin siitä tulee mummi ja mummithan on vielä parempia kokkaajia kuin äidit...DAMN!

Joo noita rupesin pohtii tänää, kun paistoin kalaa ekaa kertaa elämässäni aivan itse :D

Nyt nokka kohti kaverin läksiäisiä!