Tahto viikonlopun!!

Aloitin tänään töissä hissilakon. (Jos nyt kertyneet liikakilot saisi kyytiä!!) Alkoi vähän lakko vähän liiankin hyvin. Kiipesin ensimmäisen asiakkaan oven taakse viidenteen kerrokseen ihan vaan tajutakseni, että unohdin avaimen, eli en pääsisi sisälle. Nooh, ei kun vaan takaisin toimistolle ja taas rappuset ylös viidenteen kerrokseen. Savelan puolella ei nyt muutenkaan tarvitse hisseistä välittää kun ei siellä tunneta koko sanaa (ei siellä ole muutenkaan mitään muuta kuin kerrostaloja ja yksi siwa+päiväkoti), mutta Pukinmäessä kerrostalotkin on vähän korkeampia ja hissejä on liian houkuttelevasti... mutta ehkä mä selviän ;)

Tänään töiden jälkeen Outin kanssa myös aivan ihanaa! Tahdon lisää!

Kotimatkalla satuin myös löytämään itselleni VIHDOIN uudet shortsit x2 alennuksesta :) Nyt yritän olla häpeämättä reisiäni ja on Jotain vähän viileämpää päälle :)

Batman tulee meille viikonloppuna <3 Ja muutenkin on jo mielettömän kova hinku vapaapäiville (huomaa monikko). Vihdoinkin taas enemmänkin kuin yksi vapaa!

ps. Mua muistutettiin tänään taas jälleen kerran siitä, miten haluaisin olla pieni ja siro, kaikkea muuta kuin 180cm pitkä mammutti. Vaikka kuinka oon normaalipainonen, tässä pituudessa se merkitsee silti aikamoista mammuttia. Ulla-mummu aina sano mua mannekiiniksi kun olin nuorempi. Tiesin jo silloin erittäin hyvin, ettei musta ikinä semmoista tulisi. Kamerat on lyöttäytyny mua vastaan. Vaikka kuinka yritän aina esittää muuta, en ole sinut kokoni kanssa. En tykkää siitä miten monen asiakkaan ensimmäinen kommentti musta on "ompa pitkä tyttö" tai siitä kun saan ihan liikaa katseita omakseni kun mua tuijotetaan jos laitan vähänkin korkeammat korot jalkaani. Yritän kaikkeni olla sinut itseni kanssa, mutta se on hemmetin vaikeaa kun lapsuutensa on kuullut kommenttia "tuuleeko siellä ylhäällä" ja tasaiseen tahtiin joku ilmoittaa miten ei todellakaan haluaisi olla näin pitkä. Enkö voisi olla vaan Nelli, enkä se ylipitkä Nelli? Enhän mä nyt ihan oikeasti ole edes niin luonnottoman pitkä....kai...

pps. Oon ollut vaan ihan kiukku. Töissä nyt on pakko tunkea se kiukku jonnekin syvälle ja Outi piristi, mutta nyt taas kiukuttaa. Enkä edes tiedä mikä oikeasti kiukuttaa. Välillä vaan suututtaa, että mun pitäisi ihan itse saada omista ajatuksista selvää nykyään. Pitäisi ihan itse avata ajatukset päässään ja käsitellä ne ja ymmärtää mistä lapsuuden traumasta myllerrys tällä kertaa johtuu. Oon enemmän velloja kuin käsittelijä. Kuka nyt napauttaa mun pääkoppaa, että mikä hemmetin järki tuossa nyt on ja käskisi etsiä ratkaisua eikä velloa itsesäälissä.

ppps. Tiedän, että nyt on jo korkea aika jättää menneisyys taakse. Mutta miten mä voin? Etenkin ihon ruskettuessa, muistan kaiken aina vaan paremmin. Mieleen piirtyy kauhukuvia siitä mitä oli vuosia sitten. En tunne sitä ihmistä enkä halua sitä takaisin. En vaan pysty käsittämään enää mitä silloin oli. Koko se aika on syvän usvan peitossa. Entä sitten kun se usva hälvenee?

pppps. Pitää mennä vain nukkumaan tämä olo pois. Huomenna herään taas pirteämpänä ja jaksan vaan hymyillä, kun joku valittaa miten Palmian ruoka on surkeaa tai lyö luurin korvaan kun yritän tarjota ulkoiluttajaa. Mutta ehkä joku sanoo kiitos ja se piristää päivääni taas hetkeksi, tuli se sitten suomeksi, ruotsiksi tai venäjäksi. Ainakin Mika tulee taas huomenna ja se nyt ainakin piristää päivää.