Täällä taas

Joo en ole vähään aikaan sanonut taas yhtään mitään. Kaikenlaista on kuitenkin ollut meneillään. Ensinnäkin nyt on huomattavasti parempi kamera, jolla on aivan IHANAA räpsiä kuvia. Ainoastaan vaan, että kaikki kuvat ovat Mikan koneella (ja tällä hetkellä kirjoittelen omalla läppärilläni), joten kuvia en saa tähän laitettua. Valitettavasti...

Mutta juu, aika on mennyt töitä paiskiessa, mökillä taas mustikoita keräämässä ja ystävien kanssa grillatessa. Viikonloppu tosin menee taas töissä. Työporukalla on virkistäytymisilta vartiosaaressa perjantaina ja ne tänään suunnitteli mitä kaikkia juomia kukin hankkii ja minkä merkkistä makkaraa hankitaan virkistyskerhon laskuun. Haluaisin niin olla lähdössä, mutta "virkistäytyminen" ei kuulosta niin houkuttavalta kun pitää olla virkeänä (eikä missään nimessä krapulassa) seitsemältä aamulla töissä. Lisäksi olen sopinut mummolakäynnin perjantai-iltapäiväksi eli ei oikein voi mennä edes alkuhulinaan mukaan.

En muutenkaan ymmärrä miten kukaan voi mennä krapulassa töihin. On jo tarpeeksi hirveää mennä töihin kun on sattunut nukahtamaan vasta kolmelta yöllä ja kuudelta on herätys. Puhumattakaan siitä, että oksentaa asiakkaan roskikseen tai edes haisee vanhalta viinalta. Tai näkö menee vähän ristiin ja hups tökkäskin asiakkaaseen vähän liian paljon tai liian vähän insuliiania...tai lääkkeitä jakaessa meneekin pillerit vähän sekaisin, taitaitai... Joo ehkä viesti meni perille. Viikonloppuna sitä muutenkin on aina toisestakin tiimistä asiakkaita ja mahdollisesti täysin vieraita. Silloin sitä onkin pähkäilemistä jos pahosu ei ole hyvin kirjoitettu. Vaikka se olisikin, tietyissä tilanteissa saa aina aluksi osakseen kiroilua ja haukkuja, etenkin jos kommunikointia häiritsee afasia.

Siis joo pidän työstäni, mutta etenkin tänä viikonloppuna (ja aamussa) töissä oleminen ei ole jees. Yritän lohduttaa itseäni lisillä.

Tulevaisuus alkaa jännittää huomattavasti. Avauduttiin asiasta myös ystävien kesken. Toimin tosiaan vielä lähihoitajan statuksella. Opintopisteitä on 20 vailla oikeutta toimia sairaanhoitajan sijaisena. Meidän tiimin sairaanhoitaja on myös opiskelija, valmistuu puolen vuoden päästä. Etenkin aluksi sysäsin hänelle niin paljon vastuuta kuin vaan oli mahdollisuutta. Se on niin kiva kirjata "konsultoitu sairaanhoitajaa" jolloin vapauttaa itsensä vastuusta. Melkeempä kauhistuttaa ajatus, että ensi kesänä mun opintopisteet riittää jo jopa terveydenhoitajan sijaisuuteen. Silloin ei voi enää sysätä vastuuta muille (paitsi joissain tapauksissa lääkärille). Pitäisi ihan itse osata. Miten ne saa taottua muhun koulussa vuodessa tarvittavan määrän tietoa ja itseluottamusta lisää? Nooooh, olen mä tässä viikkojen aikana ainakin itseluottamusta lisää esim. opettamalla meidän sairaanhoitajalle miten EKG otetaan (mä niin tykkään meidän värimuistisäännöstä! "liikennevalot, OH SHIT, kuolema ja sielu lensi taivaaseen" :D). Mutta jo kaipa se työkokemus onkin tosiaan se todellinen opettaja. Koulussa opitaan kaikki teoriassa, mutta teoria on hyvin harvoin se mitä todella tapahtuu käytännössä...ilmeisesti. Ehkä siperia opettaa...

Perjantaissa onkin testiä sitten kerrakseen. Kun kyse on omasta mummistaan, kaikki onkin huomattavasti monimutkaisempaan. Varsinkin kun heille (noh etenkin ukille) mä olen ikuinen lapsi. Kun olin 19, oltiin koko perhe ravintolassa syömässä ja muut mietti mitä viiniä tilataan, niin mummi kysy multa otanko kokista. Miten se voi ottaa todella tosissaan mitä mä sanon. Tai no viime kerralla musta itse asiassa tuntui vahvasti siltä, että mummi kuunteli mua. Ukki enemmänkin tuntui hyvinkin vaivaantuvan. Haluaisin vaan puhua mummin kanssa ihan vaan kahden kesken. Viimeksi kun puhuttiin kahden kesken, se tuntui todella kuuntelevan.

Töissä mua ihan oikeasti kuunnellaan ja uskotaan. Siellä mulla on ihan erilainen auktoriteetti.

Ihan näin välihuomiona: subin juontaja on tuossa telkussa ison vauvamahansa kanssa ja mulle tulee vaan ihan awwww-fiilis. Alan itsekin vähän huolestua mun talven lapsivuodeosastoharjoittelusta. TAI sitten saan siellä vauvoista tarpeekseni :D

Mutta joo, mun täytyy saada mummi lääkäriin kun asialle vielä voi tehdä jotain. Tänään viimeksi mietin yhden asiakkaan kohdalla miten hemmetissä saadaan lääkäri näkemään mitä me nähdään, kun asiakas siellä yksin puhumassa. Ratkaisu oli hoitotyön yhteenveto missä kerrottiin tilanne ja suoraan kysyttiin lääkärin mielipidettä asiaan. Lopputulos: lääkäri ei antanut minkäänlaista mielipidettä asiaan. Noh, tämähän auttoi asiaa.

Välillä tuntuu, että jos todella haluaa jotain tapahtuman terveydenhuollossa, täytyy todella taistella. Jos nyt mummikin ymmärtäisi, että jotain on tehtävä?