Tänään on ollut ihana ja kauan kaivattu vapaapäivä. Ja meni kyllä tosiaan elimistö täysin sekaisin siitä yhdestä yövuorosta. Ehkä useampi peräkkäin menisi paremmin, kun ei tarvitse taas heti olla kääntämässä rytmiä, mutta sekin vaatisi kyllä runsaasti totuttelua. MUTTA vihdoinkin vapaapäivä! Työpäiviä enää 8! Toivon hartaasti, etten nyt saanut kotikotoa norovirusta, jotta ei tarvisi sitten kesälomalla korvailla päiviä takaisin. Oon aikaisemmin pystynyt loistavasti välttelemään noroa ja toivon, että onnistun siinä tälläkin kertaa... Nyt ei ole aikaa sairastella!
Mutta juu väsymyskin pukkaa ankarasti päälle.... Yritän vain jatkuvasti lohdutella itseäni, että kohta saan viikon levon. Kouluhommiakin edelleen tekemättä... Se helvetin mielenterveystyön työkirja kummittelee vieläkin koska olen ollut niin saamaton enkä ole vieläkään saanut käsiini yhteen tehtävään vaadittavaa lähdemateriaalia. Jos en saa sitä mistään kirjastosta ennen kuin työkirja pitäisi palauttaan, niin sitten käytän siinä 90-luvun puolelta olevaa psykiatrian kirjaa, mikä minulla sattuu olemaan. Lähettäkööt sitten takaisin jos ei kelpaa.
Reilun viikon päästä mitä todennäköisimmin päättyy neljän vuoden psykoterapiataipaleeni. Tuntuu, kuin en olisi enää lainkaan se ihminen mikä olin ennen koko prosessia. Yhdessä on jaettu niin monet surut kuin myös ilot. Joskus olen lähtenyt sieltä itkien hysteerisesti tai psykoottisenkin ahdistuneena. Toisinaan taas huomattavasti rohkaistuneempana ja tietoisempana. Olen kasvanut itsenäiseksi aikuiseksi. Olen oppinut käsittelemään asioita, jotka ennen olisin vaan sysännyt yhä vaan syvemmälle itseeni. Olen oppinut asettamaan omat rajani ja myös hyväksymään itseni paremmin. Toisaalta sitä ajattelee olevansa valmis yrittämään josko omat siivet kantaisivat. Samaan aikaan kuitenkin uudelleen romahtaminen pelottaa, mutta ehkä tällä kertaa osaisi itse reagoida aikaisemmin ja tehdä asialle jotain, jotta ei tarvitsisi käydä uudestaan niin pohjalla. Mutta ainakin olen saanut aidon hymyni ja iloisen positiivisen itseni takaisin :) Nyt sitä myös varmaan tiedostaa paremmin omat heikot kohtansa, kun on oppinut ymmärtämään niitä asioita, mitkä ajoi siihen tilanteeseen. Olen pelokkaan toiveikas. Tätä tunnetta voi olla todella vaikea ymmärtää ellei ole itse käynyt yhtä pitkää ja raskasta prosessia läpi.
Toisaalta tuntuu liiankin onnekkaalta, että minut on hoidettu näin hyvin ja kärsivällisesti kuntoon. Jos sitä pystyisi taas nukkumaan normaalisti, kun tämä erovaihe saadaan pois alta?
Tietoja minusta
- Nelli
- Olen vastavalmistunut terveydenhoitaja, joka asustelee helsingissä avopuolisonsa ja kahden kissan kanssa. Aloittelen työuraani sairaanhoitajan hommissa akuuttivuodeosastolla ja kauhu lopullisesta aikuistumisesta ja työuraputkesta on herännyt. Teksteissä käsittelen arkeani, ajatuskiemuroitani ja vastavalmistuneen haasteita oma menneisyyteni huomioon ottaen.
3 kommenttia:
Ihana kuulla, että voit niin hyvin. :) Kova työ siinä on varmasti ollut. *hal*
APUA MIKÄ ERO!? :O
Tai siis ero siitä psykoterapiasta, vai oonko missannu jotain tosi tosi pahasti????
eroprosessi sen on pitkästä intensiivisestä psykoterapiastakin eroaminen. Tosiaan todella omituinen fiilis, kun on siinä samassa nahkanojatuolissa istunut kolme vuotta kaksi kertaa viikossa ja vuoden kerran viikossa. Nyt ei sitten istukaan lainkaan :o siihen kohtaan jääkin iso tyhjä aukko. No mutta toivottavasti oon pystynyt kehittämään itselleni nyt tarpeeksi voimakkaan ja uskottavan oman sisäisen äänen kuka puhuisi järkeä kun muuten tilanne tuntuu toivottomalta. Nimittäin aivan varmasti tulee vielä niitä huonompaakin huonompia hetkiä, mutta jos nyt olisi vahvempi selviämään itse tai sitten ymmärtää antaa muiden auttaa :)
ja kiitos oona! sitä on ihan itsestäänkin ylpeä :) Muistan sillon joskus kun äiti piirteli mulle mun mahdollista tulevaisuuden elämän viivaa ja selitti mitä kaikkea ihanaa voisi olla edessä. Nykyään sitä ymmärtää miten oikeassa äiti silloin oli :)
Lähetä kommentti