It's always a competition

Tänään se tuli taas todistettua! Sairaanhoitaja-insinööri on erittäin yleinen pariyhdistelmä! Joku joskus sanoi, että se tod.näk. johtuu siitä, että ennen sairaanhoitajilla ja insinööreillä oli yhteisiä bileitä, mutta ei se selitä niinkään nykypäivää. Olen nyt vahvasti siinä uskossa, että se johtuu siitä miten insinöörit on yleistetysti semmosia matemaattisesti lahjakkaita teoreetikkoja jotka tykkää leikkiä kaikenlaisten vempeleitten kanssa, kun taas sairaanhoitajat on yleistetysti semmosia ihmisläheisiä ja käytännönläheisiä hoivaajatyyppejä. Erilaiset persoonat täydentää toisiaan.

On se vaan niin kiva, kun Mika laittaa mun tietokoneen kuntoon kun se taas jotain valittaa ja mä en tajua mistään mitään. (ihan vaan tälleen btw ubuntu on aika jees 8) tosin nyt päätin harjoitella käyttämään tietokonetta suomeksi! Ei ole ikinä ennen ollut suomenkielistä tietokonetta. Saas nähdä meneekö hermo tyhmän kuuloisten käännösten kanssa.) Mika on taas iloinen kun korjaan sen rikkinäiset farkut (vaikkei se mitenkään liity sairaanhoitajuuteen) tai hoivaan kun se on pipi tai sanon mitä särkylääkettä pitää ottaa mihinkin vaivaan tai jotain vastaavaa. Nytkin mulla on suunnitteilla hameen ompelu, mihin pitäisi piirtää kaavat ja Mika on luvannut tehdä mun puolesta kaikki laskutoimitukset sun muut kaavaa varten, kun rehellisesti sanottuna en jaksa itse laskea vaikka ei mitenkään vaikeaa olisikaan :D Olenhan mä itsekin kirjoittanut pitkän matikan lukiossa ja suoriutunut kiitettävästi, mutta oon nyt näiden kahden vuoden aikana tottunut ihan liikaa lääkematikkaan. On se niin kivaa kun ei tarvitse hirveästi aivojaan vaivata tuolla matikalla :D

Oli tosiaan lääkelaskutentti töissä lääkelupia varten :D Se oli hauska! Nauratti erityisesti kysymys: "Asiakkaalle on määrätty puolikas 500mg Para-Tabs tabletti kaksi kertaa päivässä. Kuinka paljon hän saa vaikuttavaa ainetta vuorokaudessa" :D No kuule JAA-A! Tai sitten ne on just semmosia "Asiakkaalle on määrätty *lääke* 20mg vuorokaudessa, mutta sinulla on vain 8mg tabletteja. Kuinka monta annat?" Toihan oli jo vähän haastavampi ;) Eniten huolestutti osaanko roomalaiset numerot oikein, mutta äkkiäkös ne palautti taas mieleensä. Noi on noita peruslaskuja mitä käytiin läpi opiskelujen ekana vuonna. On ne kaikki nestetasapaino- ja liuoslaskut vähän haastavampia etenkin lasten lääkehoidossa ja kun opettaja tykkäs niistä kompakysymyksistä kun piti muistaa laskiessa myös turvallisen lääkehoidon systeemit. Ei sitä laskiessa välttämättä lainkaan tajua, kuinka mahdotonta on vetää ruiskuun 0,015ml turvallisesti, mutta tuskin KUKAAN lähtisi oikeasti tekemään sitä käytännössä :D

Mutta joo nyt on lääke- ja pistoluvat.

Olen tehnyt semmoisen havainnon, että ihmisillä on kyllä mieletön tarve vertailla toisiaan, etenkin itseään suhteessa muihin. Itsellänikin. Tuntuu kuin olisin muutenkin kasvanut vertailun paratiisissa. En tiedä sitten mistä lie kehittynyt, mutta itsellänikin on valtava tarve vertailla itseään muihin ja pyrkiä hakemaan hyväksyntää itselleen muiden kautta. Tai no voiko muutakaan odottaa, kuin mieletöntä kilpailua kolmen sisaren välillä? Kai sitä voisi, mutta ei meidän perheessä. En muutenkaan ikinä kokenut SYKin ilmapiiriä normaaliksi, pikemminkin juuri semmoiseksi todella kilpahenkiseksi. Ehkä siksi vihaan nykyään kaikenlaista kilpailua? Välillä ahdistus nousee pintaan pelkkää lautapeliä pelatessa jos se menee vähääkään liian kilpahenkiseksi. oma häviäminen ei siis millään tavalla ahdista, vaan se ilmapiiri, että kilpaillaan. Semmoinen rento ja ihan sama -meininki on huomattavasti enemmän mun tyyliä ja olen tajunnut kyseisen ilmapiirin olevan edes mahdollinen vasta jatko-opiskeluihin siirtyessä. Ei sitä tarvitse kilpailla onnistuakseen tai pärjätäkseen hyvin.

Mutta olen viime aikoina huomannut miten aivan ihmeellisistäkin asioista voidaan kilpailla! Vähän vanhempana esimerkkinä esim se, että kummalla menee huonommin tai kummalla on ollut rankempi lapsuus tai kumpi on vakavammin masentunut. HEI HALOO!! Ensinnäkin, mielestäni menneisyyttä tai sairauksia tai vastaavia tuommosia ei voi vertailla, koska niihin liittyy niin vahvasti jokaiset yksilöllinen oma henkilökohtainen kokemus. Mikään tuommoinen ei ole niin mustavalkoista, että sitä voisi vertailla. Siksi olen aina vihannut semmoista "mulla on ollut vaikeampaa kuin sulla!" tai "mitä sä valitat kun mäkin oon kestänyt vaikka mitä/kestän vaikka mitä!". Toiseksi, eikö olisi paljon kivempaa kilpailla täysin vastaisesta? Mutta ei nyt semmoisen onnellisuuden esiin tuominen sovi meille suomalaisille ainakaan....

Tai esim semmoinen, että joku kertoo miten on ollut rankka työpäivä ja toinen sanoo ettei kyseinen henkilö tiedä työn rankkuudesta yhtään mitään. Mistä se toinen voi tietää mitä kyseinen henkilö on kokenut? Tai MITEN on se jonkin asian kokenut. Esimerkkinä vaikka kuoleman kohtaaminen töissä (näin omalla alallani). Joku voi olla todella tottunut vainajan laittoon eikä koko asia liikuta häntä lainkaan. Hän voi ajatella, että pääsipähän tuskistaan tai kaikki kuolevat kuitenkin joskus. Toiselle voi olla todella vaikeaa päästä asiasta yli, vaikka kyseessä ei olisi kukan läheinen ihminen. Pelkkä vainajan näkeminen voi saada oksennuksen nousemaan kurkkuun tai sietämättömän ahdistuksen päällensä. Toinen voi sanoa, että älä valita kaikki kuolee joskus. Ei hirveästi lohduta sitä joka kokee asian todella vaikeaksi.

Monesti kiistellään myös pitkistä työvuoroista tai ylitöistä tai ylipäätään vuorotyön haasteista/mukavuuksista. Viime kesänä tein yhden pitkän päivän eli 14,5h töissä. Koin päivän fyysisesti raskaana ja olo oli kuin krapulassa seuraavana päivänä. Toiset taas tekevät mielellään pitkiä päiviä ja täysin vapaaehtoisesti, jotta saisivat enemmän vapaapäiviä. Semmoisen henkilön, joka tekee mielellään pitkiä vuoroja on järjetöntä lähteä minulle sanomaan, että valitan turhasta sillä hänellä on paljon rankempaa. Samoin kuin kerroin siskolleni vihaavani vuorotyössä semmoista ilta-aamu-ilta-aamu-vuororytmiä. Siskoni sanoi, että sehän on maailman paras tilanne, aivan kuin olisi vapaapäivä aamun ja illan välissä. Hänen "maailman paras tilanne" ei ole sama kuin minun maailman paras tilanne.

Ihmiset ovat erilaisia ja kokevat asiat eri tavalla. Ja siitä vaan yksinkertaisesti tulee hyvä olo, kun saa vähän valittaa ja mieltään purkaa, vaikka kuinka joku toinen olisi aivan eri mieltä jostain tilanteesta. Aivan ihmeellisiä tuommoiset väittelyt/arvostelut/kilpailut. Ymmärrän huomattavasti helpommin arvosanoista kilpailun, vaikka sitäkin vihaan....

Tälleen lopuksi tapahtuma eiliseltä, mikä kuvastaa aika loistavasti mun ajattelutapaa: Piti viedä tilaus apteekkiin töissä ja mulle kerrottiin etukäteen, että siellä apteekissa on yksi tiski jossa lukee "kotisairaanhoito" ja siihen meidän kuuluu mennä ettei tarvitse vuoronumeron kanssa jonotella. Tein työtä käskettyä ja painelin suoraan sille tiskille missä tosiaan luki aika isolla "kotisairaanhoito" ja aika äkkiä sieltä joku tulikin paikalle mua palvelemaan. Apteekissa oli kuitenkin yksi vanha pappa joka närkästy musta oikein kunnolla ja sanoi vihasesti: "minulla oli kyllä vuoronumero, mutta tuo vaan meni ja etuili!". Menin aivan sanattomaksi. Ilmeisesti valkoinen työpaita ei paljastanut mua normaaliasiakasta kummoseksi. Tuli  todella kurja olo ja olin jo aloittamassa valtavaa anteeksi pyytelyä ja paikkani luovuttamista, kun yksi apteekin työntekijä selitti asiakkaalle minun olevan kotihoidosta ja näistä meidän etuiluoikeuksista meidän työn helpottamiseksi. Tänään hain vaatevarastostani työliivin, jotta mut ehkä hoksaisi helpommin ja tästedes pidän sitä kaulassa roikkuvaa nimikorttia missä lukee isolla "lähihoitaja" Helsingin kaupungin logoilla varusteltuna. Vieläkin yritän vaan saada mielestä pois sen miten kauhea ihminen olin ja vaan etuilin röyhkeesti!

Tulipas tuommonen romaani mind flowta