Hyvää Joulua kaikille!

Siitä on taas vierähtänyt vähän pidempi tovi kun olen viimeksi kirjoitellut. Eli yritän muistella asioita hyvinkin takautuvasti. Ja kaikki kuvat ovat tietenkin taas Mikan koneella, eli pahoittelen jos tästä tulee vain pitkä romaani. Yritän jossain vaiheessa metsästää Mikan koneen kansioiden uumenista jotain jouluisempia kuvia. Nyt kuitenkin täytän merkinnän vanhemmista kanylointikuvista, jotka sain vihdoinkin koneelle.

Eli siis. Puolitoista viikkoa sitten perjantaina piti olla pois töistä koululla reflektoimassa harjoittelua. Nää on näitä pakollisia, mutta jotenkin tuntuvat aina yhtä turhilta. Onhan se tärkeää käydä läpi kokemuksia, varsinkin jos on kohdannut jotain negatiivisempaa. Itse ainakin käyn kuitenkin huomattavasti mieluummin omia kokemuksiani läpi niiden lähimpien ystävien kanssa, enkä kokonaisen luokan kanssa. Joten yleensä reflektoinnit jäävät aika turhanpäiväisiksi keskusteluiksi.

Sopivaa suonta metsästämässä. Potilaat makaa rivissä.

Johanna piikittämässä. Ei se todellisuudessa sattunut, mutta kyllä sitä jännitti

Oltiin kuitenkin sovittu ystävien kesken, että lähtisimme reflektion jälkeen yhdessä syömään johonkin ja juhlistamaan Joululoman alkua (tai ei niin Joululoma alkua). Löysimme tiemme Chicosiin. Tuntui hassulta tilata klo 12 aikaan mansikka margariitta, mutta ainkain oli hauskaa ihanien ihmisten kanssa vielä ennen Joululomaa kun kaikki hajaantuvat eri puolille Suomea. Syötiin itsemme ähkyyn ja istuttiin jutellen kolmatta tuntia.

Chicosissa

Itse kuitenkin tosiaan jatkoin vielä harjoittelua viikon pidempään. Tämä ratkaisu oli siis ihan oma valintani, jotta minulla oli mahdollista lähteä ylipäätään vielä Porvooseen suorittamaan lapsivuodeharjoittelua. Perjantaina kuitenkin pahasti kadutti. Olin aivan liian uupunut koko syksystä ettei oppimisestakaan tahtonut tulla yhtään mitään. Kaiken päälle vielä ohjaajasotku harjoittelupaikassa. Ette voi uskoa kuinka rasittavaa ja raskasta on viettää melkeimpä joka vuoro eri ihmisen ohjauksessa. Joka vuoron saa aloittaa sillä, että selostaa tavoitteensa harjoittelulle ja mitä on tähän mennessä tehnyt eli mitä pitäisi vielä tehdä. Jokaisen ohjaustyyli on myös erilainen ja aina tulee niitä "Ethän sä nyt voi noin tehdä!!" "noh.... se joka ohjasi minua eilen käski tehdä juuri näin..." Sitä menee itse aivan sekaisin, että mitä nyt todellisuudessa pitäisi tehdä. Tuolla ei vieläpä ollut opiskelijamyönteisyys huipussaan. On todella mukavaa opiskelijana kuunnella, kun vieressä puhutaan miten opiskelijat on rasittavia eikä niitä jaksa ja voi kun niitä ei keväällä tulisi ja kun se toinen opiskelija vasta onkin täysi paska, miten siitä voi ikinä tulla valmista... Erityisesti maanantai oli aivan hirveä päivä. Ei vaan mitenkään synkannut ihmisen kanssa, joka selvästi haluaisi tehdä mitä vaan muuta kuin ohjata minua. Vieläpä kun tällöin ohjausta ei oikein saanut ja sitten saa haukut niskaansa kun ei osaa. No en tietenkään osaa jos ei ohjata!! Erittäin kannustaavaa toimintaa...

Harjoituskäsi

Kivunsietoni on sen verran hyvä, että sain reijät molempiin käsiin.

Tämän kuvan pitäisi olla ennen edellistä. Mutta Pauliina tökkimässä tällä kertaa

Onneksi loppuviikosta tilanne muuttui valoisammaksi ja sain jopa ohjausta. Sitä huomasi jopa kehittyneensä, kun kotihoito-ohjeiden antaminen tuntui aluksi mahdottomalta (piti opetella ulkoa 50 sivua tekstiä täysin ennestään vieraista asioista), mutta lopulta homma olikin hanskassa ja annoin kotihoito-ohjeita myös täysin itsenäisesti. On huomattavasti mukavampaa olla asiakkaiden kanssa vuorovaikutuksessa ihan keskenään eikä niin, että joku arvioi siinä vieressä jokaista äännähdystäsi. Itsetuntoa nosti myös hurjasti viimeinen päiväni, kun hoidon täysin itsenäisesti vauva-äiti.parin kotiin ja tein kaikki kotiinlähtökirjaukset ja otion kontrollit ymym. Kerrankin tuli semmoinen olo, että ehkä pystyisinkin tähähän :D Ja vastasyntyneet olivat yksinkertaisesti ihania <3 Tosin sitä sai kuulla myös aivan liikaa kauhutarinoita, joten kehitin itselleni ehkä pienimuotoisen synnytyspelon :D

Mutta viimeinen viikko ennen Joulua oli muutenkin aika haipakkaa. Täyden työviikon ohella oli jos minkälaista menoa (sitä mukavaakin <3) viimehetken jouluvalmisteluineen. Onneksi minulla on tuo ihana mies, joka ymmärtää stressaamistani ja on suureksi avuksi. Saatiin jopa kaikki tehtyä!

Tänä vuonna vietettiin siis oman perheeni perinteistä Joulua. Aattoaamuna käytiin vanhempieni luona (noin 500m matkaa kotoa) kuuntelemassa joulurauhan julistus ja syömässä riisipuuroa. Manteli osui tällä kertaa itselleni. Siihen onkin sitten liiankin monta selitystä, että mitä mantelin saamisesta seuraa. Oma äiti on siinä uskossa, että manteli tietää vauvaonnea :P

Joulupuurolta matkattin takaisin kotiin ja Mikan äiti saapui meille. Neljän paikkeilla matkattiin taas vanhemmilleni. Siellä glögiä, aivan liikaa herkullista ruokaa ja lahjojen avaamista. Yhdentoista aikoihin palattiin kotiin ja valvottiin viellä kahteen asti jutellen viinilasillisten äärellä.

Stressasin aikalailla Joulua etukäteen. Olihan tämä ensimmäinen kerta, kun Mikan äiti tapaa kunnolla oman perheeni ihan isoäitiä ja siskoja+avokkia myöten. Onhan vanhemmat esitelty toisilleen jo jonkin aikaa sitten, mutta nyt vietettiin enemmän kuin puoli tuntia samassa tilassa. Ihan hyvin Joulu kuitenkin meni eikä yksikään kauhuskenaarioistani tapahtunut. Olen tainnut olla myös yllättävän kiltti tänä vuonna, sillä lahjoja tuli melkoisesti. Kiitos kaikille ihanista lahjoista! Nyt jää vaan mietittäväksi, että minkälaisen joululahjan haluan itselleni hankkia rahalahjoilla. Olisiko edessä vihdoinkin puhelimen vaihto? Täytyy yrittää konsultoida tuota miestä, että mikä nyt oikeasti olisi itselleni hyvä puhelinvaihtoehto.

Joulupäivä vietettiin ihan kotosalla. Mikan äiti lähti puoliltapäivin seuraavaan kyläkohteeseen. Lotta (sisko) oli ilmaissut tarpeensa päästä edes hetkeksi pois vanhempien luota joulun aikana ja kutsuin hänet sitten meille pelaamaan singstaria (Mikalta sain uusimman laulukokoelman<3). Äitikin vielä lyöttäytyi matkaan ja laulettiin sitten kaikki kolme äänemme käheäksi. Illalla käytiin vielä Mikan kanssa kävelyllä ettei koko päivää tulisi vietettyä sisätiloissa. Sitten lysähdettiin sohvalle katsomaan telkusta tullut leffa. Robin selvästi myös kannatti tätä ideaa, sillä hän kömpi syliini ja nukahti siihen elokuvan ajaksi (itseasiassa Robin kehrää tälläkin hetkellä tuossa sylissä. Se on semmoinen sylikisu <3)

Tänään Mika lähti jo aikaisemmin aamulla Lahteen sukuloimaan. Itse olen menossa vanhemmille tapaninpäivän lounaalle jonne on tällä kertaa tulossa isän puolen sukua.

Tällainen Joulu meillä. Hyvää Joulunjatkoa vielä kaikille!