Olen suurimman osan elämästäni ollut sosiaalinen ja en ole ikinä osannut vastata kysymykseen "kuka on paras ystäväsi" koska vaihtoehtoja on ollut liikaa. Ystäväni ovat tärkeä osa elämääni ja tietenkin osa ajastani on testamentattu heille. En voisi kuvitella olevani sitä sorttia, että sanoisin "me vietetään nyt yhteistä aikaa poikaystävni kanssa, eli en voi nähdä seuraavaan puoleen vuoteen". Minun on saatava nähdä ystäviäni. Se on eräänlaista terapiaa, vaikka eihän ystäväni ole terapeuttejani ja tiedän sen paremmin kuin hyvin. (Ehkä se on eräänlaista ennaltaehkäisevää terapiaa.) Onneksi Mika ei (ainakaan tosissaan) älähdä, vaikka kalenterini täyttyy nopeasti täyspäiväisellä työllä, opparilla ja ystävien kanssa tapaamisella. Olen niin power girl, että myös Mikalle jää aikaa! :D (Tai no paljon helpompaa on järjestää aikaa, kun saman katon alla asutaan muutenkin.) Mutta ystävät ovat tosiaan aina olleet elämässäni todella tärkeitä ihmisiä.
Sen lisäksi, että Mika on aviopuolisoni, hän on myös parhaita ystäviäni, mutta on myös monta asiaa, mistä on parempi puhua jollekin muulle asiasta paremmin ymmärtävälle kuin Mikalle. Esimerkkinä juuri vaikka hoitotyön vuodatukset. Ullalla on kokemusta hoitotyöstä ja tietää siihen liittyvistä asioista opiskellessaan sairaanhoitajaksi. Eli Ullan kanssa pääsee keskustelussa paljon syvämmellel, vaikka Mikalle joskus vuodatankin akuuttia oloani.On ihana keskustella työpaikan ongelmista ihmisen kanssa, joka on myös kokenut hoitotyön ongelmat. Sama joissakin muissakin ongelmissa. Jotkut ongelmat ovat yksinkertaisesti luotu ystävän kanssa ratkottaviksi. Onneksi nykyään ystävien kanssa on järjestetty tapaamisia riittävän usein. Joskus heitä näki liian harvoin.
Ystäväni ovat korvaamattomia.
Toinen asia, mitä olen miettinyt, on tuleva työni. Saatiin opinnäytetyö palautuskuntoon eilen, eli näillä näkymin tosiaan valmistun 2013 vuoden maaliskuun lopussa. Viimeinen harjoitteluni loppuu jo helmikuun ja maaliskuun vaihteessa, mutta seuraava valmistumispäivämäärä on maaliskuun lopussa.
Olen pitänyt kaikista harjoitteluistani (ja työpaikoista) joissa olen tähän mennessä ollut. Tosin vanhainkotin on ei todellakaan ole listan kärkipäässä, jossa haluan töissä ollut... Mutta tämän hetkisiä vaihtoehtoja ovat tosiaan muun muassa psykiatria, sisätaudit, kirurginen vuodeosasto, kotihoito, lastenosasto, avosairaanhoito ja kouluterveydenhoito sekä varmaankin neuvola myös (harjoittelu tulossa vasta syksyllä).
Olen pitkään miettinyt, mihin todella haluan viimeisessä harjoittelussa, mikä on HOPS-harjoittelu eli se suuntaan jonkin verran tulevaisuutta (mihin siis töihin menisi). Minulla on menneistä harjoitteluista aivan liikaa vaihtoehtoja mihin mennä, joten olen päättänyt yrittää jonnekkin jälleen uuteen paikkaan. Leikkaussaliin tai tehohoitoon en halua, se on päätetty jo kauan sitten. Siellä en mitenkään voisi työskennellä. Nyt olen kuitenkin kallistunut päivystyksen puoleen. Liian moni ihminen on sitä minulle suositellut ja sieltä saisin myös loistavaa kokemusta kokonaisvaltaista osaamistani ajatellen. Pidin mys paljon terveyskeskuksen päivystyksestä, jossa työskentelin avosairaanhoidon harjoittelussa. Ehkä tieni vie siis sinne :D Pidetään peukut ylhäällä, että JobStepistä paikka liikenisi....
Olen muutenkin pohtinut runsaasti sitä, mistä itseni tulen todella löytämään valmistumisen jälkeen. Vaikka terveydenhoitajaksi opiskelinkin, luulen vahvasti tekeväni alkuun sairaanhoitajan hommia. Sieltä saisin monipuolisempaa kokemusta sairauksista ja niiden hoidosta, mikä varmasti hyödyttäisi myös terveyden ylläpidossa. Koen osaavani paremmin ylläpitää terveyttä, jos tiedän mitä eri sairaustilat sisältävät ja niiden oireista sekä miten niitä hoidetaan.
Mutta tulevaisuus vie sinne minne vie. Ei sitä pysty ennustamaan. Mutta ainakin olen saanut jonkinlaista selvyyttä siihen, mitä haluan viimeiseltä harjoittelultani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti