Ompelijaminä heräsi talviunilta

Oon saanut vihdoinkin taas kuvat koneelle, joten luvassa vähän kuvapläjäystä ja muutenkin kuulumisia.

Serkun rippijuhliin lähdössä

Serkku heti siinä edessä (aivan ihana tuo mekko mäkin haluan semmoisen!!) ja vieressä sisko Jenni.

Meidän kisakatsomo kun suomi voitti MM-kultaa. Avattiin oikeen vuodesohva, jotta olisi mukavat oltavat

Monni ja Virtanen oli myös kisakatsomossa mukana. Pupu pelotti Monnia. Monni juoksi karkuun jos pupu tuli tuota lähemmäs

Sitten tähän viikonloppuun. Ensinnäkin, viikonloppu on ollut kaivattu viiden aamuvuoron jälkeen. Aamuvuoroon kun tosiaan joutuu heräämään 5:30 ja sillon on huomattavasti enemmän asiaa hoidettavana kuin illassa. Eli tuntuu vähän väliä oikein mukavilta. Mutta viikonloppu <3 ja enää 3 työpäivää jäljellä + yksi koulupäivä ja sitten koittaakin viikon loma <3

Mutta juu, oon innostunu taas pitkästä aikaa ompelemaan. Oon pitkään miettinyt miten saada paikattua farkut, jotka on revennyt haaroista. Luulin sen olevan aivan liian hankalaa, mutta löysinkin vinkin jonkin aikaa sitten eräästä käsityöblogista ja eilen vihdoinkin kokeilin ja onnistui todella hyvin! Paikkasin mun ja Mikan farkut ja molemmat onnistu helposti ja siististi! Sain itse niin hienon ahaa-elämyksen löytämästäni ohjeesta, joten haluan jakaa sitä eteen päin. Eli tässä muutama (huono) kuva omasta paikkausoperaatiostani.

Nää on mun vanhat farkut, jotka onneksi säästin repeämisen jälkeenkin kankaan takia

kiinnitin nurjalle puolelle liimautuvaa tukikangasta (voi käyttää myös mitä vaan kangasta tueksi ja kiinnittää sitten vaikka neuloilla)

Sitten vaan mahdollisimman samanvärisellä langalla ompelin suoraa edestakaisin oikealta puolelta ratkeaman yli.

lopputuloksesta tulee todellisuudessa todella huomaamaton. Tajusin tosin jälkeen päin, että olisi pitänyt vähän leikellä noita valkoisia lankoja pois, mutta riittävän hyvä siitä tuli noinkin. Mikan farkut onnistu vielä paremmin :)

Sitten innostuin vähän lisää ja ompelin vessaan kaappiin uuden verhon vanhan ruman tilalle. Kankaan olen saanut tädiltä, kun tämä siivosi kaappejaan. Verhoa tehdessä valkoinen lanka vain loppui kesken juuri viimeisen sauman kohdalla. Onneksi kotikotoa sain äidiltä haettua nopeasti lisää lankaa, jotta sain verhon valmiiksi :)

Vihdoinkin sain tehtyä uuden verhon, kun olen nyt kaksi vuotta tuijottanut tuota vanhaa.

tässä jo irroitettuna vanha pitsihirvitys

Sitten innostuin vielä vähän lisää ja nyt on tekeillä joskus aikoja sitten Marimekon ystävämyynnistä hommatusta punaisesta unikkokankaasta kerrostettu hame. Palat leikattu jo, mutta täytyy käydä taas äidin kaapeilla hakemassa punaista lankaa ja Eurokankaasta vyötärölle kuminauhaa ja helmoihin ajattelin pitsinauhaa :)

Tänään kotikotiin pääsee myös saunomaan ^^ Siellä saunominen on aina oma pieni kylpyläelämyksensä.

Lopuksi on pakko laittaa vielä vähän kuvaa meidän kodin tulevasta perheenjäsenestä. Herran nimi on siis Bruce ja lempinimeltään Batman ;)

Ja vielä video Monnin hellyydenpuuskasta. Se on aina polkemassa mun mahan päällä.... Onko mun maha jotenkin niin kivan pehmeä?

Päivä 15 – Unelmani

Jätin nyt suoraan välistä sen "päivän asu" -homman. Mun ns tyyli ei ole ainakaan tällä hetkellä millään tavalla mielenkiintoinen muutenkaan. Aamulla 5.30 sitä vaan vetäsee jotain päälle mitä sattuu pimeässä makkarissa Mikan nukkuessa löytämään kun päivän viettää kuitenkin sairaalassa valkoinen työasu päällä. Eli kuvitelkaahan vaan kuva musta semmoset valkoiset sairaanhoitajavaatteet päällä :D Vieläpä kun hiukset pitää olla kunnolla kiinni (usein jaksan väsää vaan ponnarin tai helpon nutturan) ja mahdollisimman vähän ylimääräisiä tunteita herättävä :D

Mutta siis juu unelmani. Mun unelma on just se niin silmppeli mitä vaan voi olla. Haluan kaksi lasta, onnellisen avioliiton ja omakotitalon (tai rivarinpätkän tai jotain) suht rauhalliselta paikalta, mutta kuitenkin kohtuullisen läheltä helsinkiä :) Olisi myös aivan ihanaa päästä tekemään työtä josta nauttii, eikä aina kiroilisi kun töihin pitää lähteä. Eipä mitään kauhiasti sen kummallisempaa.

Tosin oon myös aina sanonut, että haluan joskus käydä Australiassa :D tosin monessa muussakin paikassa, mutta Australia on jotenkin aina ollut eniten pinnalla.

Leikkuria

Nonniin. Nyt on se yks leikkaus katsottu alusta loppuun ja jos tuo riittäisi sitten mulle. Ei musta kyllä leikkaussalihoitajaa tule. Mutta en ainakaan pyörtynyt, vaikka tähtiä rupes näkymään kun huulta ruvettiin leikkaamaan auki muotoilua varten. Aika pettymys koko homma. Ensinnäkin kun vietiin se vauva sinne leikkaussaliin niin se mun mukana ollut oikeen ilmoitti, että opiskelija pitää raportin. Luulisi silloin ihan oikeasti tajuavan, että muutenkin vaikeaa pitää ajatukset kasassa. Ja tiedän, että se vauva on siinä niin suloinen (olin todennut sen useampaan otteeseen aamun aikana kun vaan naureskeltiin yhdessä) eikä se ollut edes millään lailla tyytymätön silläkään hetkellä. MUTTA EI! Sen anestesiahoitajan on ihan pakko vaan puhua mun kanssa kilpaa kovalla äänellä ja sössöttää sille lapselle. Menin ihan sekaisin, että kuuluuko mun nyt jatkaa vai odottaa, että se viittisi kuunnella ja muutenkin ajatus katkeili, että mitä pitikään sanoa. Yhtäkiä alkaa sit huutamaan sitä painoa ja JUMALAUTA KUN OLIN TULOSSA SIIHEN SEURAAVAKS!! Ensinnäkin on helvetin vaikeeta sanoa yhtään mitään, kun se siinä pälpättää jotain ihan omiaan kilpaa ja sit ei malta odottaa, että pääsisin edes siihen häntä erityisesti kiinnostavaan kohtaan! Ei sitten yhtään ymmärrystä voinut antaa! Pidin leikkurirapsan  ekaa kertaa niin pakostikin hermostuttaa ilman että se vielä kiljuu siinä vieressä taukoamatta. Teki vaan niin mieli huutaa sille, että pitäiskö sen turpansa kiinni hetken edes, jotta sais rauhassa edes raportin antaa! Se rapsa kuitenkin kestää jopa mun hitaudella vaan sen minuutin tai kaksi! Sit sen lähes koko leikkauksen ajan se kirurgi pälpättää RUOTSIKSI sen instrumenttihoitajan kanssa jotain päivän juoruja. Olisin ihan mieluusti kuullu siitä leikkauksesta jotain...ja ihan suomeksi kiitos? Noh.....sitä sit vaan katsoi ja yritti olla mahdollisimman vähän tiellä.

Heräämöstäkin lähdin suht nopeesti osastolle, kun sielläkin vaan istuskeltiin ja juoruiltiin. Kun kerran sitä töissä on niin kyllä sitä myös haluaa jotain järkevää tehdä....vaikka se olisi vain lapsen hyssyttelyä tai viihdyttämistä. Siinä tulee tosi hyvää hyötyliikuntaa kun ravaa käytävää edes takas lapsi rattaissa. Tuntuu olevan sitä tyytyväisempiä, mitä enemmän mutkia ja pomppuja onnistuu matkaan saamaan.

Nyt on sit myös varmistunut se, että Mika on kesän töissä Karkkilassa. Siellä ne haki just tasan toisen vuoden sähköteekkaria joka suuntautuu elektroniikkaan ja Mika sit sai paikan :) Eihän Karkkilaankaan nyt niin pitkä matka autolla ole, mutta tod.näk. saan sitten totutella vähän enemmänkin nukkumaan yksin :/ Mutta jos sitä sitten itsekin pääsisi kesällä useammin Pusulaan mökille rentoutumaan. Kotihoidossa on muutenkin sit viikonloppusin vaan päivystäjät vuorossa eli tuskin mut tuolla pistetään jokaiseksi viikonlopuksi töihin? Hope so....

Omat siivet kantaa

Tänään on ollut ihana ja kauan kaivattu vapaapäivä. Ja meni kyllä tosiaan elimistö täysin sekaisin siitä yhdestä yövuorosta. Ehkä useampi peräkkäin menisi paremmin, kun ei tarvitse taas heti olla kääntämässä rytmiä, mutta sekin vaatisi kyllä runsaasti totuttelua. MUTTA vihdoinkin vapaapäivä! Työpäiviä enää 8! Toivon hartaasti, etten nyt saanut kotikotoa norovirusta, jotta ei tarvisi sitten kesälomalla korvailla päiviä takaisin. Oon aikaisemmin pystynyt loistavasti välttelemään noroa ja toivon, että onnistun siinä tälläkin kertaa... Nyt ei ole aikaa sairastella!

Mutta juu väsymyskin pukkaa ankarasti päälle.... Yritän vain jatkuvasti lohdutella itseäni, että kohta saan viikon levon. Kouluhommiakin edelleen tekemättä... Se helvetin mielenterveystyön työkirja kummittelee vieläkin koska olen ollut niin saamaton enkä ole vieläkään saanut käsiini yhteen tehtävään vaadittavaa lähdemateriaalia. Jos en saa sitä mistään kirjastosta ennen kuin työkirja pitäisi palauttaan, niin sitten käytän siinä 90-luvun puolelta olevaa psykiatrian kirjaa, mikä minulla sattuu olemaan. Lähettäkööt sitten takaisin jos ei kelpaa.

Reilun viikon päästä mitä todennäköisimmin päättyy neljän vuoden psykoterapiataipaleeni. Tuntuu, kuin en olisi enää lainkaan se ihminen mikä olin ennen koko prosessia. Yhdessä on jaettu niin monet surut kuin myös ilot. Joskus olen lähtenyt sieltä itkien hysteerisesti tai psykoottisenkin ahdistuneena. Toisinaan taas huomattavasti rohkaistuneempana ja tietoisempana. Olen kasvanut itsenäiseksi aikuiseksi. Olen oppinut käsittelemään asioita, jotka ennen olisin vaan sysännyt yhä vaan syvemmälle itseeni. Olen oppinut asettamaan omat rajani ja myös hyväksymään itseni paremmin. Toisaalta sitä ajattelee olevansa valmis yrittämään josko omat siivet kantaisivat. Samaan aikaan kuitenkin uudelleen romahtaminen pelottaa, mutta ehkä tällä kertaa osaisi itse reagoida aikaisemmin ja tehdä asialle jotain, jotta ei tarvitsisi käydä uudestaan niin pohjalla. Mutta ainakin olen saanut aidon hymyni ja iloisen positiivisen itseni takaisin :) Nyt sitä myös varmaan tiedostaa paremmin omat heikot kohtansa, kun on oppinut ymmärtämään niitä asioita, mitkä ajoi siihen tilanteeseen. Olen pelokkaan toiveikas. Tätä tunnetta voi olla todella vaikea ymmärtää ellei ole itse käynyt yhtä pitkää ja raskasta prosessia läpi.

Toisaalta tuntuu liiankin onnekkaalta, että minut on hoidettu näin hyvin ja kärsivällisesti kuntoon. Jos sitä pystyisi taas nukkumaan normaalisti, kun tämä erovaihe saadaan pois alta?

Väsymysmaximus

Joo nyt on kyllä aika väsynyt fiilis. Ei niisät päikkäreistä tullut yhtään mitään. Sain mä äsken sit taas nukuttua semmoset 4h. Eli 22h valvomista ja 4h nukkumista. Mut ehkä nyt saa nukuttua sit ens yönä kun on vaan muutenki tää päivä aikaa kääntää rytmi taas. Mut yllättävän helposti sitä kuitenki pysy hereillä vaikka tekemistä oli tosiaan aivan liian vähän. Nyt on muistuttamassa armoton hedari....

Nyt on oikeesti taas semmonen olo, että haluan jo mun viikon kesäloman! Vielä n. 2,5 viikkoa

Yökyöpeli

Tänään olisi ollut haasteessa vuorossa päivän asu taas, mutta päivän asu on enimmäkseen yöpaita, joten en taida sitä tehdä tänään. Yritän saada nyt mahdollisimman paljon unta alle, jotta jaksaisi valvoa yövuorossa. Ediäkin on tosin varattu mukaan... Yöstä tulee sittenkin suht hiljainen, nimittäin leikkauslista on täynnä simppeleitä toimenpiteitä, joiden jälkeen ei tod.näk. tarvitse jäädä osastolle yöksi. Tosin ainakin yksi suulakilaps ja sitten keskiviikon kranio saapuukin jo paikalle. Yks valtava leikkaus on, mutta juuri koska se on niin valtava, niin potilas menee ekaksi yöksi teholle tai tevolle. Joten mä yritän nyt haalia kouluhommia mukaan, jotta saisi jotain yöllä aikaiseksi ja tekis ehkä vähemmän mieli etsiä itselleen nukkumapaikkaa. En ole koskaan ennen valvonut yötä töissä joten saapi nähdä miten hereillä pysyy sen 20.30-7.30.

Mutta ehkä pitäisi kuitenkin nyt jotain puuhailla kunnes yritän taas nukkua. Jos kävisi vaikka lenkin heittämässä :)

Päivä 13: Tällä viikolla

Enimmäkseen vaan töitätöitätöitä. On kokonaan joutunut sopeutumaan taas uuteen paikkaan ja uusiin kujeisiin. Nyt kuitenkin ahh niin ihana viikonloppu <3 Eilen leijonat pelas aivan loistavan pelin ja oli kyllä mahtavaa katsottavaa. Tänään oli ihanaa nukkua myöhään (noooh siinä puol ysin aikaan olin jo aikalailla hereillä MUTTA SE ON MYÖHÄÄN!) ja tällä kertaa mä sain kääntää kylkee kun Mika lähti kouluun ^^ (kai sitä nyt saa olla iloinen kun jotain näin harvinaista tapahtuu? Kyljen kääntäminen on kivaa <3) Suht nopsaa sainkin itseni liikkeelle ja lähdin kotikotiin rapsuttamaan niitä ihania pieniä karvapalloja <3 Ja nyt se on ilmeisesti varmaa, että meille tulee yksi niistä <3 Äiti on antanut sille virallisen nimen Bromus, mutta meille se on Bruce Wayne eli lempinimeltään Batman :D Seuraava kisu on sitten Robin ;) Äiti jo sanoikin ryhtyvänsä käyttämään nimeä Bruce. Tänään illalla vielä murmelin kainalossa (tai no tod.näk. Monni siinä välissä) euroviisuja. Huomenna vuorossa Serkun rippijuhlat :)

Eli ei yhtään hullumpi viikko alkuviikon epätoivoa lukuun ottamatta :)