Olen edelleen hengissä

Empäs ole pitkään aikaan kirjoitellut. Sen verran kaikenlaista muuta päällä, että ei ole energiaa riittänyt tänne raapustamiseen. Eikä oikeastaan hirveästi asiaa ole, vaikka päivät ovatkin olleet erittäin täynnä ohjelmaa. Empäs nytkään ajatellut hirveän pitkästi kirjoitella...

Harjoittelu on sujahtanut jo puoleen väliin. Neljä viikkoa takana ja neljä edessä. Kaikki on sujunut loistavasti ja olen oppinut hirjasti. Hienoa huomata, että itsekin osaa jo melkoisesti. Yllättävän paljon olen tehnyt jo itsenäisesti hommia :) Päivät ovat kyllä erittäin työn täytteisiä ja energiaa menee paljon myös siihen, että yrittää pysyä kaikesta perillä, kun hypitää asiasta ja asiakkaasta toiseen melkoisella vauhdilla. Pikkuisen kauhistuttaa myös, mihin tämä suomen neuvolatoiminta on menossa....mutta ei siitä sen enempää. Kun töiden jälkeen pääsee vihdoinkin kotiin, ei sitä jaksa enää paljoakaan tehdä. Vieläpä kun nämä mun huonot yöunet ovat vaivanneet, eli yölläkin saa harvoin kunnolla levättyä. Kyllä sitä nyt nukuttuakin saa, mutta selvästi liian vähän ja krooninen väsymys vaivaa. Liian usein aamulla ensimmäisenä miettii, että voi kun yö tulisi jo, jotta pääsisi vain takaisin nukkumaan. Noh, eipä voi mitään. Kyllä tämä jossain vaiheessa taas helpottaa.

Myös viikonloput ovat olleet aika toiminnantäytteisiä. Vietettiin muuan muassa ystävien kanssa sushi-ilta ja Mikan synttäritkin meni. Sain elämäni ensimmäistä kertaa akupunktiota niskahartiavaivoihin Mikan perhetutulta. Jännitti niin paljon, että oli ehkä hieman vaikeaa rentoutua, mutta kyllä se todella auttoi! Oli pää särkenyt viikon putkeen niskajumien vuoksi ja eipähän särkenyt enää seuraavana päivänä. Onnistuin sitten myös salilla, jumpalla ja venyttelyllä pitämään ne jotenkin auki, että ei ole tarvinnut lääkkeisiin turvautua. Empä olisi uskonut, että olisi noin hyvin auttanut, mutta hienoa, että auttoi! Menen piikiteltäväksi jatkossakin jos tilaisuus tulee :D

Mummolassakin käytiin Mikan kanssa. Nyt mummi on ilmeisesti keksinyt, että mä olen kuullut ne samat jutut aikaisemmin. Nyt hän kertoo ne Mikalle, kun Mika "ei varmaan tiedä". No eihän Mika ole niitä samoja juttuja kuunnellut kuin vasta kolme vuotta.... Mutta ainakin mummin osalta tietää aina tasan tarkkaan mitä odottaa kun siellä käy. Mummi tekee aina sitä samaa Mannerheimin seljankkaa, kun hän keksi monta vuotta sitten, että se on mun lempi ruokaa. Ei siinä mitään, se on hyvää, eikä sitä muualla ikinä syökkään. Ja sitten tulee aina ne samat keskustelut, jotka esitetään aina aivan uutena asiana, ehkä useampaankin kertaan tapaamisen aikana. Mutta sen kyllä huomaa, miten onnellisia ne on aina kun me tullaan käymään ja sehän siinä tärkeintä onkin. Mutta toisaalta itseä surettaa mummin muisti ja ukinkin puolesta.

No mutta asiasta kukkarukkuun, huomenna alkaa valtakunnalliset Neuvolapäivät. Eli huomenna laitan Laurea-paidan päälle ja Laurea-tuubihuivin kaulaan ja suuntaan Paasitorniin. Siellä siis esittelemme opinnäytetyötämme Ensi- ja turvakotien liiton yhteydessä. Tuleepahan vähän erilaistakin ohjelmaa näin harjoittelun keskelle. Viikonloppuna sitten taas megazoneilua Ullan synttäreiden kunniaksi, hautajaiset ja messuilua. Nyt vaan toivon hartaasti, ettei tämä orastava kurkkukipu pääse valtaan. Eli menenpäs tekemään anopin supermehua.

Ei tästä sitten ihan lyhyt teksti tullutkaan.