Sitä on liikkeellä....

Omakin vastustuskyky taisi pitkästä aikaa tehdä kepposen. Eikä tainnut eilinen jumppa auttaa asiaa... Onneksi tänään on sen verran ilkeä ilma, etten varmasti lähde liikkumaan. Toistaiseksi ainoa todellinen ongelma on kurkkukipu ja sen mukanaan tuoma nielemisvaikeus, mutta ehkä tästä voi vielä selvitä helpolla. C-vitamiinia vaan peliin! Bafucinin puuduttava vaikutus tuntuu kadonneen....Ei mulla kuumetta ole vaan enemmänkin päinvastoin... En mä näin kylmä ole normaalisti...

Koulussa on KV-viikko käynnissä. Tänään aamupäivä meni kuunnellen juttua Laurean siitä ihme "hoitajat yli rajojen" -koulutusohjelmasta (Koulutuksen aikana vietetään yhteensä 13kk jenkeissä ja unkarissa opiskelemassa ja saadaan näin myös pätevyys jenkkeihin) ja jenkkien äitiyshuollosta. Ihmeellistä miten voi olla mukamas niin kehittynyt maa, mutta äitien kuolleisuus synnytyksessä silti niin suuri väestöön suhteutettuna. Jenkkien puhetta oli aivan ihanaa kuunnella. Ei siihen tarvitse paljoa ollenkaan keskittyä ja silti ymmärtää. Enemmän tuotti hankaluuksia, kun suomensin joitain asioita vieressä istuvalle kaverille. Tuntuu vaikealta löytää aina se parhaiten kuvaava suomenkielinen vastine...

Iltapäivä oli taas yhtä tuskaa. Japanista sieltä jostain yliopistosta oli tullut porukkaa kertomaan mm. heidän terveyspolitiikastaan ja vapaaehtoistoiminnastaan sun muusta. Oli siinä myös jotain jostain vanhusten ongelmia ennaltaehkäsevästä toiminnasta. Mutta näin paljon tosiaan ymmärsin koko asiasta. Ihan kuin kieli olisi vaihtunut! Ei mulla ollutkaan enää yhteistä kieltä niiden kanssa, vaikka englantia ne varmaan kuitenkin puhu. Mutta kun ne puhu aika huonoa englantia japaniks ja mielettömällä nopeudella! Yritin jonkun aikaa tuskissani saada selvää ja kuunnella, mutta jossain vaiheessa sitä vaan luovutti.. Mun täytyy ehkä vielä vähän kehittyä tuommosen ymmärtämisessä. Tosin ei se brittienkään puhe tunnu välillä millään lailla järkevältä. Tai sitten se on enemmän kiinni siitä, mitä on tottunut kuuntelemaan... Kaamean turhauttavaa kun ei vaan ymmärrä, vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi!

Mutta ihailen japanilaisten itsevarmuutta puhua englantia oli se sitten kuinka epäselvää tahansa. Suomalaiset kuuluu enemmän niihin, jotka ei halua päästää sanaakaan suustaan ellei se ole täydellistä...

Meidän koulun filippiineiltä tulleet sairaanhoitajat on todella suloisia :) Ne laulo ja tanssi meille sekä olivat tehneet oman maansa ruokaa (oli muuten hyvää!). Ilmeisesti he sitten valmistuu tän vuoden puolella suomalaisin tutkinnoin ja ryhtyy paikkaamaan työvoimapulaa :)

Tänään Mikan kanssa kuljettu 2 vuotta :) Mun pitäis kauppaan raahautua, jotta olisi edes ruokaa valmiina kun tuo murmeli saapuu iltamyöhään tentistä..

Niin ja hyvää naistenpäivää kaikille ihanille naisille :)

Keskustelupalstojen neroja

Vähän väliä sitä saa lueskella keskustelupalstoilta, miten karsea tuulipukukansa me suomalaiset ollaankaan ja miten kamalaa se onkaan kun jotkut kehtaavat lähteä ruokakauppaan verkkareissa! Silkkaa näkösaastetta ja eivätkö ne ihmiset osaa lainkaan hävetä! Tajusin tänään yhtäkkiä ruokakaupan kassajonossa seisoessani, olevani juuri tällainen näkösaaste... Jalassa oli kulahtaneet abiverkkarit, luotin pipon peittävän tehokkaasti sotkuisen tukan, meikkeihin en tänään ole lainkaan koskenut ja tietenkin olin vetässyt fleecin päälle tuulitakin. Mutta hei, ainakin olo oli mukavan rento :) Malmilla pyörivä ylitälläytynyt teinimassa pisti kyllä vähän pohtimaan omaa ulkonäköään.

Kauhistuttaa ajatus, jos aina ulosastuessa pitäisi näyttää niin täydelliseltä. Eikö ihminen saa olla edes sunnuntaisin ns. näkösaaste eli luonnollinen itsensä? Muistaakseni naistenlehdissä sitä kehoitetaankin pitämään edes yksi meikitön päivä viikossa, jotta iho saisi levätä. Pitäisikö sinä yhtenä meikittömänä päivänä piileskellä vain kotona, ettei vaan jonkun raukan silmäparat kärsi niin kamalasta näystä? Entä miksi niin käytännöllinen vaate, kuin tuulitakki pitäisi olla täysin pannassa? Ei hätää, omani ei ole neon vihreä tai turkoosi tai jotain muuta vastaavaa. Tulisiko minun lenkillekin lähteä villakangastakissa?

Tämä kaikki täydellisyyden tavoittelu tuntuu välillä menevän vähän liian pitkälle. En kyllä kouluun lähtisi tämän päivän asussani, mutta jos saisin kuitenkin edes sen yhden päivän olla välittämättä ulkonäöstäni ja toteuttaa mukavuudenhaluani? Kyllä minäkin ulkonäöstäni välitän ja pyrin siihen, etten näyttäisi hirviöltä, mutta olen samaa mieltä Mikan kanssa tässä asiassa, että täytyy olla aika huono itsetunto ettei voi lainkaan ovesta ulos astua ilman pakkelikerrosta. Elämä on myös huomattavasti vähemmän rasittavaa, mikäli tietää ettei aina tarvitse näyttää itse täydellisyydeltä. Mietin myös, että ovatko nämä keskustelupalstojen valittajat itse aina niin laitettuja ja täydellisiä? Mikäli ovat, käy vähän sääliksi, että asettavat itselleen tuonkaltaisia paineita.

En myös ymmärrä keskusteluja: "Miksi ihmiset eivät ymmärrä ottaa joulukoristeita pois juuri tasan silloin loppiaisena?!?!", "Rappukäytävien valoja sytytetään ihan turhaan, kun ihan hyvin siellä rapussa näkee ilmankin!!" (Kuka oikeasti vahtii tätä?!) ja "Lastenrattaitten kanssa ei saisi matkustaa bussissa eikä ainakaan istua alas jos ne bussiin tuo!!".

Tosin jokavuotiseen koirankakkakeskusteluun yhdyn täysin! Mikä siinä on ettei osata niitä helvetin paskoja (anteeksi kielenkäyttöni) kerätä pois?! Tänään sai taas taiteilla urakalla, ettei osuisi juuri sopivasti lumen alta paljastuneeseen läjään...

happy fiilis!

Uuh! Kun on hyvä fiilis aina liikkumisen jälkeen ^^

Haluaisin aloittaa joogan... mutta se taitaa jäädä syksyyn..

Ja tuntiperuutusten myötä mun huominen 10h koulupäivä muuttuikin vain 6h koulupäiväksi ^^ ....tosin johonkin ne tunnit siirretään, mutta ainakaan ei varmaan synny uutta 10h koulupäivää :)

Ainoa rasittava asia tällä hetkellä on, että mulla soi päässä loopilla "HIP HOP HIPHOP HURRAA!" ja vielä semmosella mun typerällä lapsellisella äänellä.... Voisko levyä vaihtaa välillä? Ja jos siitä seuraavasta biisistä osaisin jopa vähän enemmän! :D

Olen huono keksimään otsikoita

Empä ole taas vähään aikaan kirjoitellu, joten tulossa hyvin sekavaa selitystä kaikenlaisesta.

Bussi ajoi siskon yli (kyllä, ihan kirjaimellisesti). Vaikka ensimmäinen lääkäri oli hieman liian optimistinen, onneksi sisko selvisi yllättävän vähällä ja jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan seuraavien kuukausien aikana, ei pitäisi jäädä mitään pysyviä vammoja...ilmeisesti. Kävin eilen taas siellä moikkaamassa ja porukalla (kavereita myös paikalla) neulottiin/virkattiin päiväsalissa. Yli-innostuin myös pistämään siskolle Klexanen (potilaille puhutaan aina napapiikistä), kun sisko ei itse kestä ajatusta itsensä pistämisestä.

Huomasin olevani aika neurootikko sairaalahygienian suhteen. Vaikka eihän tuo mikään infektio-osasto, tiedostan liiankin hyvin miten kivasti kaikki pöpöt leviää sairaalassa ja meinasin hätääntyä, kun toinen potilas ihasteli mun neulomisia ja rupes tutkimaan mun tekemää sukkaa. Tiedän tiedän, tuskin sillä kuitenkaan mitään pöpöä oli ja voin saada pöpöjä ihan mistä vaan. Mutta kun mä saavun sairaalaympäristöön, jotenkin mussa ylikorostuu aseptiikka ja rupeen automaattisesti ajattelemaan pöpöjen tartuntareittejä. Mulle on ehkä vaan vähän liikaa toitotettu asiasta. Sairaala vaan on semmonen ympäristö mihin kaikki pöpöt kerääntyy yhteen ja lähtee niin helposti liikkumaan ihmisestä ja pinnasta toiseen. Vaikka ne pöpöt tuskin mulle näin perusterveenä mitään vakavempaa aiheuttaisi, niin haluan olla mahdollisimman vähän itse mukana niitä levittämässä.

Sitä huomaa, että arkirutiineihin on myös tän koulutuksen myötä iskostunut se, että välttelee viimeiseen asti koskemasta tiettyihin paikkoihin julkisilla paikoilla. Ei sitä itseasiassa siinä tilanteessa edes ajattele. Esim. inhottaa ovenkahvat. Varsinkin julkisissa vessoissa! Sitä haluaisi mielummin aina vaan työntää ovet auki kyynärpäällään tai hartiallaan. Huomaan vältteleväni viimeiseeen asti koskemasta kämmenilläni tai sormenpäilläni paikkoihin, joihin todennäköisesti todella moni on koskenut. Kauhistuttaa myös katsoa muita yskimässä tai pärskimässä jonnekkin muualle kuin hihaansa. Oma ajattelutapani on kuitenkin aina ollut, että ihmisen kuuluu altistua mikrobeille, jotta vastustuskyky voisi kehittyä. Tällainen neuroottisuus (jos sitä siksi voi kutsua) tapahtuu kuitenkin tosiaan täysin ajattelematta, eikä se nyt mitenkään elämääni häiritse.... Mutta sairaalaympäristössä tai missä vaan hoitolaitoksessa muutun todella neuroottiseksi ja huomaan jatkuvasti miettiväni, mihin käteni todella haluan tunkea. En todellakaan halua kuulla jotakin harjottelua edeltävän seulontanäytteen yhteydessä, että kannankin MRSA:ta tai ESBL:ää.

Sain tänään vihdoinkin lihakseen B-hepatiittirokotteen viimeisen satsin. Nyt on sitten yksi asia vähemmän mistä huolestua jos joskus onnistun saamaan itseni osalliseksi pistotapaturmaa.

Mulla on tässä menossa mieletön liikuntaputki! Sunnuntaina olin dementiahiihtämässä (niin kuin Mika sanoisi), maanantaina oli tavalliseen tapaansa jumppa, tiistaina tuli tehtyä taas tunnin dementiahiihtolenkki (aka sauvakävely jos joku ei ymmärtänyt) ja tänään alkais vihdoinkin core keskivartalotreeni Sandran kanssa työväenopistolla :) Olen erittäin ylpeä itsestäni! Ehkä sitä ei kyllä aina tarvitse joka päivä hikoilla, mutta vaihteeksi näinkin :) (jäätelöauto kurvas just meijän pihaan! :D)

Mut juu alkaa olla jo kiire puuhamaan muuta....

Hukkaan heitetty loma?

Alkaa olla tää "loma" lopuillaan. Oon onnistunut pitämään sen vähän liiankin hyvin lomana, kun eihän sen oikeasti loma pitänyt olla, vaan iso kasa itsenäisen työskentelyn päiviä rykelmässä. Noh....Empä ole sitä itsenäistä työskentelyä kauhiasti harrastanut. Sain mä eilen aloitettua sitä seminaarityötä. Mun oli tarkoitus kirjoittaa 3-5 sivua. Nyt olen kirjoittanut 4 sivua, enkä ole mielestäni päässyt edes kunnolla asiaan. Ei koko hommalla ole päätä eikä häntää ja toistan itseäni aivan liikaa. Eli se homma vaatii vielä rutkasti työstämistä. Etiikan esseelle en ole ajatustakaan suonut ja sama pätee enkun artikkelireferaattiin/esseeseen/systeemiin (näin selvillä olen koko tehtävänannosta).

Mitä sitten olen tehnyt? Noooh....Tuon seminaarityön aineiston työstämisessä meni vähän pitempään, kun olin luullut (enkä siinäkään ole vielä valmis kaikilta osa-alueilta). Lopun ajasta olen aika pitkälti vain lorvinut. Aika tuntuu kuluvan aivan liian nopeasti. Kun silmä vähänkin välttää, se on jo hypänny ihan liikaa etiäpäin. Sen huomaa keskellä yötäkin, kun ei ole unessa, mutta ei täysin hereilläkään vaikka olo on täysin pirteä.

En ymmärrä mikä siinä on, että siinä joskus 1.30-4 mun on aina pakko olla hereillä vaihteleva aika. Välillä aika on onneksi vain minimaalinen, mutta toisinaan taas sitä jää valvomaan useammaksi tunniksi. Esim viime yönä olin hereillä suunnilleen 1.30-3. Ei mua haittaisi ollenkaan semmoinen satunnainen heräily katsomaan kelloa ja toteamaan, että kyllä sitä voi tosiaan vielä nukkua rauhassa. Mutta kun sitä ei enää vaivattomasti nukahdakaan, rupeaa se heräily olemaan rasittavaa. Mutta minkäs sille mahtaa....

Katsottiin Mikan kanssa eilen illalla Nuori Hannibal. Joten tietenkin sillon 1.30-3 mulla pyöri vaan nonstoppina sen leffan tapahtumat päässä. Eihän se leffa mitenkään pelottava ole, mutta aika ällöttävä kyllä. Ja on muuten todella vaikeaa saada itsensä ajattelemaan jotain muuta.

Mutta juu...Nyt alkaakin koulussa jonkinlainen loppurysäys ennen harjoittelua. Nii-i...Olisi ehkä kannattanut tehdä ne roikkuvat kouluhommat pois alta...Jos tänään sais asioita enemmänkin aikaiseksi? Turha toivo?

Isä lähti taas merelle. Kyllä mullekin kelpais purjehtia caribialla nyt....

Vanhenin

Vanhenin tuossa yön aikana. Toivottavasti kertyi myös sitä iän mukana tulevaa viisautta :P Saas nähdä...

Mietin tässä, jos sitä vaikka jaksaisi lähteä vesijuoksemaan vähän synttäreiden kunniaks. Voisi saada itseään pirteämmäksi tai vaihtoehtoisesti väsyneemmäksi. No kai se on mentävä tekee edes puolen tunnin lenkki. Ilta vietetään syöden toisten valmistamaa sushia (Koto<3) ja leffassa tuon rakkaan mieheni kanssa :) Lupauduin sunnuntaina vastaanottamaan noita vanhuksia meille kakkukahveille.

En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että ihan oikeasti voi olla samaan aikaan työttömyyttä ja työvoimapulaa...Joillekin se tuntuu olevan ihan mahdottomuus käsittää asiaa.

Ihana talvi!

Hyi siel on vielki -18 astetta pakkasta :S Ei kyllä saisi valittaa...aivan ihanaa kun on kunnon talvi! Talvella vaan kuuluu olla lunta niin paljon, että koko helsinki kiroilee ja pakkasta niin, että porukka muuttuu jääkalikoiks! Se on semmonen kunnon suomalainen talvi :) ja sen takia onkin ihanaa asua suomessa. Talvi on todella talvi ja aika usein kesäkin on ihan ok kesä :D Aika mieletöntä itseasiassa kun ajattelee, että suomessa voi vuoden aikana lämpötila vaihdella välillä -50 - +35(tai jopa enemmän). Mutta talvi on ihana, vaikka kesä on vielä kivempi! Nyt kun pahin kaamoskin on ohi, aurinkoa arvostaa aivan erilailla. ...Tosin on jo vähän ikävä kesää....

Sandran kanssa oli aivan ihanaa vaan pälpättää pitkästä aikaa tuntitolkulla<3 ja ilmottauduttiin työväenopiston liikuntakurssille :) Tosin mä vähän tunaroin homman, mutta kuitenkin...

Ja mitenköhän mahtaa tänään junat kulkea? Oletan, että ne on ainakin lähes aikataulussa, kun reittioppaassa ei mitään poikkeusinfoa kerrottu.

Toivon hartaasti, ettei töissä vello paha noro-epidemia...tai mielellään ei mitään noroa. Viimeks oli ilmassa vähän viitteitä alkavasta ongelmasta :S Noh näin lomalla olisi aikaa sekin sairastaa...