Ihan ihmepäivä

En nyt vieläkään oikein käsitä koko asiaa, joten kirjoitan sitä jotenkin auki itselleni.

Mummi soitteli mulle muutama päivä sitten, että he haluaisivat takaisin vihkiryijynsä jonka olen vienyt. Sanoin etten kyllä ole vienyt heidän vihkiryijyään, ehkä se oli Jenni tai Lotta (ainahan mummi sekoittaa meidät). Mummi hyväksyi vastauksen. Puhelu loppui siihen.

Tänään mummi taas soitteli ja oli heti jotenkin tuohtunut. Sanoi, että hän todella haluaisi heidän vihkiryijynsä takaisin, sillä mummin ei olisikaan pitänyt antaa sitä minulle vaikka sitä niin kauniisti pyysin. Sanoin, ettei minulla edelleenkään ole mitään hajua heidän vihkiryijystään. Mummi selitti, että minä olen varmasti luullut sitä matoksi ja käytän sitä mattona, mutta ei se ole matto. Ihmettelin, että ei meille ole kyllä uusia mattojakaan ilmestynyt. Hoin useampaan kertaan mummille, että kyllä minä tiedän mikä on ryijy, mutta en ole mitään ryijyä vienyt.

Mummi osasi niin tarkasti kertoa, että olin vienyt sen silloin kun viimeksi käytiin Lotan kanssa heillä. Se oli ollut muovikassissa Petrin huoneessa ja olin ihastellut miten kaunis se on ja pyytänyt sitä itselleni. Ukkikin muisti tapahtuman, joten minua vastaan oli kaksi todistajaa. Olin aivan hämilläni. Vihaan ryijyjä. En voi sietää niitä enkä ymmärrä miksi olisin semmoisen halunnut omaan kotiini. Yritin kuumeisesti miettiä, mikä edes on vihkiryijy, minkä kokoinen se on, minkä värinen mummin ja ukin vihki ryijy on?! Sanoin mummille edelleen ettei minulla ole minkäänlaista käsitystä tapahtumasta enkä ole sitä mielestäni vienyt. Nyt mummi todella jo kiihtyi ja rupesi puolihuutoa paasaamaan miten minun ei tule valehdella hänelle. Olen kuitenkin jo myynyt ryijyn kirpputorilla enkä vain halua myöntää sitä hänelle.

Olin todella hämilläni. Yritin selittää, miten en ole edes käynyt kirpputorilla todella pitkään aikaan ja miksi minä muka valehtelisin. Mummin syyttely ja ärjyminen sai minut jo hermoromahduksen partaalle. Hän ei selvästi uskonut sanaakaan mitä sanoin. Käski minun nyt sitten etsiä hänen ryijynsä, kun ukkikin oli jo niin surullinen kun vein sen. Hän ihmetteli miten olen menettänyt muistini. Olen hänen muististaan huolestunut, mutta minunhan muistista pitäisi todella huolissaan olla kun niin nuorikin olen vielä.

Päässäni pyöri kaikenlaista. Ehkä olinkin vienyt ryijyn? Mutta miksi olisin? Olenko nyt itse seonnut täysin ja menettänyt muistini. Pidättelin jo sen verran itkua, että sanoin vain etsiväni sen, jotta pääsisin mummin syyttelyistä eroon. Olin aivan sekaisin. Olinko minä nyt menettänyt taas järkeni kun mummi niin vakuuttavasti kertoi tarinansa? Loukkasi kun syytetään valehtelijaksi vaikkei minulla ole edes mitään aavistusta mistä puhutaan.

Itkun keskellä kävin kaappeja ja laatikoita läpi. Mietin edelleen kuumeisesti miltä heidän vihkiryijynsä nyt mahtaa näyttää. Osa ajasta meni Mikan olkapäätä vasten nyyhkyttäen. Lopulta yritin koota itseäni sen verran että saisin soitettua äidille tietäisikö hän mitään mummin ja ukin vihkiryijystä. Äidiltä sain ensinnäkin tietää mikä on vihkiryijy. Hän myös rauhoitteli ja vakuutteli etten sitä ole voinut viedä. Lupasivat isän kanssa soittaa mummille.

Mummi vielä yritti soittaa, mutta en halunnut vastata.

Myöhemmin kävi ilmi, että kyseinen vihkiryijy löytyi tätini varastosta, jossa se on ollut jo pidemmän aikaa kun mummi on halunnut antaa ryijyn tädilleni.

Mistä tämä koko episodi nyt oikein tuli? En ymmärrä.

Tajusin tänään myös, että eihän minulla ole sittenkään kuin puoli viikkoa aikaa lukea tehohoidon tenttiin. Stressaa. Pää lyö tyhjää.