Ihanat ystäväni

Tästä vapaapäivästä on muotoutunut täydellinen, vaikka paljon on vielä edessä. Tähän asti olen saanut hikitreenata ja parantaa maailmaa ystävän kanssa. Ulla lähti juuri ovesta ulos. Taas pälpätettiin kaikesta maan ja taivaan välillä ja sai purkaa omaa oloaan ja käsitellä vaikeita asioita yhdessä toisen kanssa. Jäi taas semmoinen "ompas minulla ihania ystäviä" -olo.

Olen suurimman osan elämästäni ollut sosiaalinen ja en ole ikinä osannut vastata kysymykseen "kuka on paras ystäväsi" koska vaihtoehtoja on ollut liikaa. Ystäväni ovat tärkeä osa elämääni ja tietenkin osa ajastani on testamentattu heille. En voisi kuvitella olevani sitä sorttia, että sanoisin "me vietetään nyt yhteistä aikaa poikaystävni kanssa, eli en voi nähdä seuraavaan puoleen vuoteen". Minun on saatava nähdä ystäviäni. Se on eräänlaista terapiaa, vaikka eihän ystäväni ole terapeuttejani ja tiedän sen paremmin kuin hyvin. (Ehkä se on eräänlaista ennaltaehkäisevää terapiaa.) Onneksi Mika ei (ainakaan tosissaan) älähdä, vaikka kalenterini täyttyy nopeasti täyspäiväisellä työllä, opparilla ja ystävien kanssa tapaamisella. Olen niin power girl, että myös Mikalle jää aikaa! :D (Tai no paljon helpompaa on järjestää aikaa, kun saman katon alla asutaan muutenkin.) Mutta ystävät ovat tosiaan aina olleet elämässäni todella tärkeitä ihmisiä.

Sen lisäksi, että Mika on aviopuolisoni, hän on myös parhaita ystäviäni, mutta on myös monta asiaa, mistä on parempi puhua jollekin muulle asiasta paremmin ymmärtävälle kuin Mikalle. Esimerkkinä juuri vaikka hoitotyön vuodatukset. Ullalla on kokemusta hoitotyöstä ja tietää siihen liittyvistä asioista opiskellessaan sairaanhoitajaksi. Eli Ullan kanssa pääsee keskustelussa paljon syvämmellel, vaikka Mikalle joskus vuodatankin akuuttia oloani.On ihana keskustella työpaikan ongelmista ihmisen kanssa, joka on myös kokenut hoitotyön ongelmat. Sama joissakin muissakin ongelmissa. Jotkut ongelmat ovat yksinkertaisesti luotu ystävän kanssa ratkottaviksi. Onneksi nykyään ystävien kanssa on järjestetty tapaamisia riittävän usein. Joskus heitä näki liian harvoin.

Ystäväni ovat korvaamattomia.

Toinen asia, mitä olen miettinyt, on tuleva työni. Saatiin opinnäytetyö palautuskuntoon eilen, eli näillä näkymin tosiaan valmistun 2013 vuoden maaliskuun lopussa. Viimeinen harjoitteluni loppuu jo helmikuun ja maaliskuun vaihteessa, mutta seuraava valmistumispäivämäärä on maaliskuun lopussa.

Olen pitänyt kaikista harjoitteluistani (ja työpaikoista) joissa olen tähän mennessä ollut. Tosin vanhainkotin on ei todellakaan ole listan kärkipäässä, jossa haluan töissä ollut... Mutta tämän hetkisiä vaihtoehtoja ovat tosiaan muun muassa psykiatria, sisätaudit, kirurginen vuodeosasto, kotihoito, lastenosasto, avosairaanhoito ja kouluterveydenhoito sekä varmaankin neuvola myös (harjoittelu tulossa vasta syksyllä).

Olen pitkään miettinyt, mihin todella haluan viimeisessä harjoittelussa, mikä on HOPS-harjoittelu eli se suuntaan jonkin verran tulevaisuutta (mihin siis töihin menisi). Minulla on menneistä harjoitteluista aivan liikaa vaihtoehtoja mihin mennä, joten olen päättänyt yrittää jonnekkin jälleen uuteen paikkaan. Leikkaussaliin tai tehohoitoon en halua, se on päätetty jo kauan sitten. Siellä en mitenkään voisi työskennellä. Nyt olen kuitenkin kallistunut päivystyksen puoleen. Liian moni ihminen on sitä minulle suositellut ja sieltä saisin myös loistavaa kokemusta kokonaisvaltaista osaamistani ajatellen. Pidin mys paljon terveyskeskuksen päivystyksestä, jossa työskentelin avosairaanhoidon harjoittelussa. Ehkä tieni vie siis sinne :D Pidetään peukut ylhäällä, että JobStepistä paikka liikenisi....

Olen muutenkin pohtinut runsaasti sitä, mistä itseni tulen todella löytämään valmistumisen jälkeen. Vaikka terveydenhoitajaksi opiskelinkin, luulen vahvasti tekeväni alkuun sairaanhoitajan hommia. Sieltä saisin monipuolisempaa kokemusta sairauksista ja niiden hoidosta, mikä varmasti hyödyttäisi myös terveyden ylläpidossa. Koen osaavani paremmin ylläpitää terveyttä, jos tiedän mitä eri sairaustilat sisältävät ja niiden oireista sekä miten niitä hoidetaan.

Mutta tulevaisuus vie sinne minne vie. Ei sitä pysty ennustamaan. Mutta ainakin olen saanut jonkinlaista selvyyttä siihen, mitä haluan viimeiseltä harjoittelultani.

Elämä hymyilee

Viime aikoina sitä on herännyt ajattelemaan, miten onnekas olenkaan ja miten hyvältä oma elämä tuntuukaan. Aina näin ei ole ollut. Silloin joskus äiti motivoi jaksamaan piirtelemällä elämän janoja ja realisoimalla sitä, missä vaiheessa elämäni silloin todella oli ja mitä edessä vielä saattoi olla jos jaksoi jatkaa vaikeiden aikojen yli. Nyt tuntuu vaikealta ymmärtää, miten toivottomalta kaikki silloin tuntuikaan. Sairauden lisäksi silloin varmaan vallitsi vielä myös teiniaikaan tyypillinen mustavalkoinen ajattelu. Mutta onhan se myös jonkinlainen rikkaus (tuntuu hassulta sanoa sitä aikaa rikkaudeksi), että olen käynyt läpi kaiken sen menneisyydessäni ja päässyt siitä vieläpä näin hyvin yli. Sitä on oppinut tuntemaan itsensä ja mielensä liikkeitä paremmin sekä pystynyt laajentamaan reilusti ajattelumaailmaansa.

Pointti on se, että silloin en ikinä uskonut pääseväni edes tähän asti elämässäni. Viimeaikoina olen jotenkin herännyt näkemään mitä kaikkea olenkaan jo saanut aikaan ja mitä minulla nyt on. Onnistumiset ovat lisänneet itseluottamusta ja ehkä semmoiset kommentit kuin: "ompa Nelli ihana nähdä sut noin onnellisena" tai vastaavaa, ovat herättäneet ajattelemaan. Ehkä todella olen päässyt yli niistä vaikeista ajoista, vaikka kyllähän niitä varmaan kantaa mukanaan läpi elämänsä. Mutta ainakin nyt tiedostan hyvin taipumukseni.

Tänä kesänä olen tosiaan toiminnut ensimmäistä kertaa sairaanhoitajana, mikä jännitti todella paljon. Ensimmäistä kertaa pistettiin omat taidot todella testaukseen. Ja loistavastihan on mennyt :) Sitä on saanut jatkuvasti uusia onnistumisen kokemuksia ja tullut semmoinen fiilis, että kyllä mä varmaan osaankin hommani. Eli tuskin sitä tarvitsee ainakaan vielä miettiä uraansa uusiksi. Myös tämä meidän pieni perheemme tekee minut todella onnelliseksi. Mitenköhän satuinkaan löytämään tuommoisen ihmisen rinnalleni? En myöskään kykene ajattelemaan elämää ilman noita kahta pöljää kissaa.

Lisäksi täysin arkiset asiat tekevät onnelliseksi. Ostettiin uusi sohva. Se on nahkasohva! En ikinä kuvitellut hankkivani nahkasohvaa, mutta nyt sekin on tehty. Tämä yksilö oli vaan niin erityinen :) Nyt on sisustusinto. Vielä on ostoslistalla uusi matto ja muutama koristetyyny. Harkitsen vakavissani myös uusien verhojen metsästämistä alesta. Vanha sohva kuskataan uuteen kotiin torstaina. Sain tänään myös sovittua pyörän ensihuollosta. Opinnäytetyökin on jo melkein valmis!

Nyt kuitenkin odotan innolla kahden työvuoron päästä häämöttävää kahden päivän vapaata. Enää ilta+aamu! Tiedossa myös jälleen ihanien ystävien näkemistä <3 Se piristää aina :)

PS. Eilisen opetus oli, ettei säätiedotuksiin todella kannata luottaa, jos haluaa päästä töistä kotiin 25 minuuttia nopeammin. Tänään siis lähden pyörällä (vaikka kuinka sateiselta näyttääkin...kastun jos kastun).

Positiivista energiaa

Taas on hetki vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoittelin...Joten jonkin verran olisi ehkä sanottavaakin :D

Perjantaina olin siis iltavuorossa ja taas sai juosta oikein olan takaa. Mutta ajattelin vain häämöttävää viikonloppuvapaata niin ei tuntunut yhtään niin inhottavalta. Perjantaina oli myös palkkapäivä, mikä piristi ihmeellisesti. Työpäivän jälkeen fillaroituani pikavauhtia kotiin pakattiin meidän pieni perhe autoon ja ajettiin kohti Nummi-Pusulaa. Oli itseasiassa erittäin hyvä päätös ajaa sinne jo perjantai-iltana/-yönä, koska sitten lauantaina oli jo perillä, joten sai pidempään nauttia maaseudun rauhasta :)

Lauantaina ei ollut mitenkään loistava sää, mutta ehdittiin käydä juuri sopivasti aamulla markkinoilla. Tähän väliin ehkä hyvä sanoa, että olin selvästi aika stressaantunut töiden vuoksi. Edelliset yöt olivat menneet todella levottomasti nukkuessa antibiootteja laimentaessa, infuusioita tiputtaessa tai lääkkeitä jakaessa. Säpsähtelin usein hereille muistaessani lisää asioita, mitä piti vielä tehdä. Joten lauantainkin olin todella väsynyt yöllisen työnteon ja muutenkin vajaiden unien vuoksi. Mutta markkinoiden metrilaku piristi mieltä ja useat päivälevot piristivät hieman fyysisestikin. Oli ihanaa päästä lauantaina pitkästä aikaa kunnon puusaunaan ja hakkaamaan itseään itse tehdyllä vihdalla. Olen juuri niin hullu suomalainen, että nautin itseni hakkaamisesti risuilla (tai ainakin saunan yhteydessä). Tuli myös katsottua töllöstä pitkästä aikaa taas Sävel ja sanat -elokuva. Se on vaan niin ihana <3

Sunnuntaina nukuinkin sitten iloisesti 11 tuntia yhtä soittoa ja aivan ihanan sikeästi ilman lääkkeiden jakamista! Tosin jotain seikkailu-unta näin, mutta se oli jännää eikä inhottavaa töiden tekemistä vapaa-ajallakin. Sunnuntaina aurinko paistoi täydellä teholla, joten päätettiin lähteä kotiin päin vasta iltaseitsemältä. Eli vietin sitten koko sunnuntaina ulkona. Kissatkin sai nauttia hienosta säästä ja ihme kyllä Bädekin näytti todella nauttivan. Mika laittoi myös skootterin kuntoon, eli ajoin skootterilla ensimmäistä kertaa elämässäni ja Mika kyysäili pitkin maaseutua. Se on vaan niin kivan näköistä, kun on vain peltoa silmän kantamattomiin. Onnistuin salakavalasti polttamaan hartiani sen päivän aikana. Olisi pitänyt kuunnella telkun meteorologia ja laittaa aurinkorasvaa, mutta enhän minä nyt yleensä koskaan pala enkä edes aurinkoa ottanut. Kunhan ulkona vain pyörin. Noh...Oli hartiat tässä muutaman päivän aika hellänä ja söpösti paloauton punaiset. Mika siveli niihin kortisonivoidetta ja nyt tuntuu jo huomattavasti paremmalta :)

Maanantai ja tiistai noudattivat molemmat samaa kaavaa: olin aamuvuorossa töissä ja suuntasin töistä suoraan kirjastoon illaksi tekemään opinnäytetyötä noiden kahden tytsyn kanssa. Viikko on alkanut yllättävän hyvin vaikka kiireisenä olen pysynyt ja tulen koko viikon pysymään. Maanantaina pääsin töistä jopa minuutin etuajassa!! Mieletön fiilis kun pitkästä aikaa ei ole ylitöissä. Tiistaina taas muistin miksi tätä työtä teen. Oli jatkuvasti kyllä tekemistä ja muutama asia tippua päästä, mutta pitkästä aikaa ei ollut lainkaan paniikkifiilistä ja itku ei meinannut tulla, kun ei tarvinnut olla monessa paikassa samaan aikaan, vaikka paljon hommaa olikin. Ehti heittää läppääkin mummojen kanssa. Tosin se ei ehkä aina ollut hirveän fiksua, kun EKG oli vaikeaa ottaa, kun eräs potilas ei pystynyt olemaan nauramatta. Mutta oli joka tapauksessa hyvä fiilis ja varmasti potilaatkin huomasi sen, kun jaksoi venyä ja hymyillä viimeaikaista enemmän. Olen myös huomannut tulleeni loistavaksi EKG:n ottajaksi. Oon jo ihan pro kun niitä niin paljon ottanut ;) Tai sen on huomannut siitä, kun opetan jo muita osastolla EKG:n ottamisessa. Mutta se on mukavaa, kun ei tarvitse enää paljoakaan miettiä mihin ne lätkät länttää eikä konekaan ole pitkään aikaan enää valittanut huonosta signaalista.

Oppariakin ollaan saatu loistavasti eteen päin näiden kahden päivän aikana! Nyt on ihan oikeasti enää jäljellä kahden tiivistelmän kirjoittaminen! Etenkin eilen oltiin erittäin aikaansaavia kun kirjoitettiin pohdinta ja luotettavuuskysymykset loppuun ja saatiin kirjoitettua vieläpä ammatillisen kasvun kuvaus! JEE! Lauantaina taas jatketaan sen työstämistä.

Tänään on tiedossa iltavuoro ja niin toivon, että en ole ainoa sairaanhoitaja vuorossa! Noh...ei saa ajatella sitä vielä. Aloitin päivän hyvin taas kiikuttamalla takapuoleni salille heti herättyä. Tuntuu vaan niin hyvältä aloittaa päivä salireissulla :) Saa aivan erilaista puhtia päivään. Vieläpä kun olen saanut jotain tulostakin aikaan, niin johan on itsevarmempi olo! Sai tänään taas nostaa muutamasta liikkeestä painoja.

Huomenna se ois yksi vapaapäivä! Tällä hetkellä näyttää siltä, että olisi jopa hyvä sää, joten odotan entistä enemmän huomista stadikkareissua ystävien kanssa :) Jos sitä ennen piipahtaisi vielä vanhempien luona aurinkoa palvomassa (ja muistaisi ehdottomasti sen aurinkovoiteen). Salillakin olisi kiva käydä :) Täytyy yrittää nauttia täysillä tästä yhdestä vapaapäivästä, kun seuraavat kaksi vapaata tiedossa sitten vasta viiden työpäivän jälkeen.

Lisäilen kuvia tähän merkintään kun vain saan ne koneelle.

Huomattavasti positiivisempi fiilis kuin eilen

Niin se hyvin nukuttu yö vaan tekee ihmeitä, vaikka pitikin tehdä aika paljon töitä sen eteen, että nukahdin.

Aamulla sain kuitenkin itseäni suunnitelmieni mukaisesti niskasta kiinni ja lähdin suoraan sängystä salille. Tuli aikaan saava -olo (miten ihmeessä tuo kirjoitetaan oikein?). Tein normi saliohjelmani ja sitten kotiin suihkuun ja syömään aamupalaa. Soitin iskälle ja karvapallo voi kuulemma jo paremmin. oli jo suostunut ihan vapaaehtoisesti aamulla syömään vähäsen ja oli jopa leikkinyt sisarusten kanssa. Antibioottikuuri selvästi auttaa. Eli ehkä voi jo hieman huokaista helpotuksesta? (varmuuden vuoksi koputin kuitenkin puuta...) Mutta helpottavaa kuulla, ettei tilanne ole ainakaan mennyt huonommaksi!

Reilut kaksi tuntia, että pitää töihin lähteä. Ehkä pääsisin jopa pyörällä, näyttää siltä, että ei välttämättä tule satamaan.. Haluan mennä pyörällä! En jaksa olla bussiaikataulujen armoilla :( Toivottavasti työpäivästä tulisi edes vähän iisimpi.

Hymy on kuitenkin taas vähän herkemmässä! Tämän päivän ainoa takapakki tähän mennessä on ollut se, että suodatinpussit ovat yllättäen loppu, eli piti tehdä pikistä aka pahaa kahvia. Pääasia, että saa kuitenkin edes jotain kahvia.

Hohhoijaa...

Paljon valitusta tiedossa....

Tämän päivän yli olisi voinut hypätä. Jätti jälkeensä vain itkufiiliksen. Tiedättekö semmoisen olon, että ei oikeasti itse, mutta tuntuu koko ajan siltä, että itku on tulossa, ihan minä hetkenä hyvänsä. Semmoinen fiilis, että ei vaan jaksa. Haluaisi vain hautautua peiton alle ja nukkua olon pois, mutta nukkuminen ei ole mahdollista, koska pyörittelen vain ajatuksia pienessä päässäni ja ne saavat ahdistumaan. Suurin mysteeri on se, että mikä todellisuudessa muka itkettää. Eihän tämä päivä nyt todellisuudessa niin mahdoton ole ollut, mutta jostain syystä ottaa harvinaisen koville.

Menin tänään bussilla töihin uhkaavan sateen ja järvenpääreissun vuoksi. Olin katsonut reittioppaasta illalla reitin valmiiksi ja Mikakin päätti lähteä samalla bussilla töihin. Saavuttiin pysäkille asjoissa, mutta kappas! En tiedä mitä reittiopas oli sekoillut, mutta pysäkin aikataulujen mukaan bussin ei todellakaan pitänyt tulla silloin kun reittiopas väitti. Reittioppaan mukaan kyseisen bussin piti mennä 10min välein, mutta eipäs mennytkään. Liekö reittioppaassa ollut talviaikataulut? Joka tapauksessa tulikin hätä, että milläs nyt töihin pääsen ajoissa. Kävelin kauemmalle pysäkille ja sillä ehin juuri ja juuri oikeaan aikaan töihin. Kun olen tämmöinen hätähousu, niin ehdin stressailla jo liikaa....

Työpäivä olikin sitten yhtä helvettiä. Ehkä päivästä kertoo jo jotain se, että ainoa tauko, jonka ehdin pitämään oli 5min ruokatauko yhden aikaan. En mä itseasiassa hoitanut kuin kolmen potilaan perushoidot, mutta jostain syystä oli silti koko ajan hirveästi tekemistä ja asioita joita piti pitää mielessä. Lääkeasioissa meni aivan mielettömästi aikaa kun meidän päädyssä on nyt niin karsea kasa inhalaatioita ja niiden hoidossa menee sitä aikaa... Ja sit tietenkin kaikkien muiden lääkkeiden, laastareiden ja pistosten jakaminen. Olin ainoa kentällä oleva sairaanhoitaja, toinen oli kyllä vuorossa, mutta vastaavana hoitajana eli paperihommissa. Kyllä hän mua kuitenkin autto, en olisi selvinnyt muuten näinkään hyvin, etenkään lääkkeiden jaosta potilaille. Itkun nosti kurkkuun etenkin se, kun kuulin sivukorvalla erään perushoitajan (juuri sen josta sain huonon ensivaikutelmankin) nälvimässä, että missäs nyt se meidän sairaanhoitaja on, kun on aika jakaa aamupalaa. No meidän sairaanhoitaja oli hikipäissään jakamassa potilaille niitä lääkkeitä.... Hyvin saivat ruoan jaettua kolmistaan. Kaikkeni yritän, mutta en ole kuitenkaan vielä keksinyt keinoa jakautua moneen osaan. Eniten siinä nälvimisessä ärsyttää se, että kyseinen henkilö kuitenkin ehti päivän mittaa istuskelemaan ja pitämään reilut tauot. Eli tuskin olisi osia kuitenkaan halunnut vaihtaa.

Tänään ei itsekään olisi halunnut olla sairaanhoitajan roolissa. Ei olisi tarvinnut välittää niistä kaikista lääkkeistä eri muodoissaan. Ei olisi tarvinnut jakaa osaston molempien puolien lääkkeitä tarjottimelle. Ei olisi tarvinnut kantaa mukanaan sitä helvetin puhelinta, joka tuntui soivan aivan jatkuvasti ja koko ajan kyseltiin asioita, joihin en osannut vastata ja sitten juoksen ympärinsä selvittämässä vastauksia. Teki niin mieli heittää vaan se kännykkä päin seinää, kun se soi aivan jatkuvasti kun seuraavan vuorokauden lääkkeitäkin jaoin. Todella kiva yrittää keskittyä kun joutuu koko ajan keskeyttämään ja juoksemaan jonnekin muualle. Ei olisi tarvinnut jättää ruokaakaan kesken, kun ei olisi tarvinnut ottaa vastaan puhelinraporttia. Vihaan sitä puhelinta. Lähärinä ei olisi tarvinnut edes antaa rapsaa iltavuorolaisille. Lähärinä olisin ilmeisesti ehtinyt pitämään taukoni eikä olisi tarvinnut jäädä vielä ylitöihinkin. Olisin varmaan myös ehtinyt kirjaamaan kaiken tarpeellisen!

Tänään en nimittäin olisi ehtinyt jäämään ylitöihin (enkä ehtinytkään jäämään niin ylitöihin kuin olisi pitänyt). Piti nimittäin juosta töistä suoraan järvenpäähän tekemään opparia. Join matkalla pullon Ediä, niin sain edes jotenkin ajatukset kulkemaan, mutta se vaikutus romahtaa ilmeisesti aika nopeasti. Saatiin nyt ainakin johdanto kirjoitettua toivottavasti siihen muotoon kun opettaja nyt sen vaatii, siitä kun ei ikinä saa selvää...

Kotimatkalla kävin kotikodin kautta, siellä oli nimittäin huonoja uutisia yhdestä pienestä karvapallosta. Eli nyt sekin stressaa ja ahdistaa aivan liikaa :( Olisi aivan liian julmaa jos hän ei nyt selviäisi. Täytyy pitää sormet ristissä, että antibiootti auttaa ja poika rupeaa syömään taas, kun ei lääkäritkään tiedä mikä sillä on...

Mulla olisi nyt reilu puolitoista tuntia ylitöitä, jotka pitäisi pitää pois viimeistään ensi viikolla. En vaan tiedä milloin se on mahdollista, koska ei töistä ikinä pääse lähtemään ajoissa, jos edes viimeisellä minuutillakaan (en kehtaa merkitä ylitöiksi alle 15 min ylityksiä...). Ja väsyttää tää työputki. Oli mulla eilen yksi vapaa, mutta sekin oli mahdollisimman lyhyt, eli jäin iltavuorosta (jolloin meni myös ylitöiksi) vapaalle ja tänään taas vapaalta aamuvuoroon. Juhannus painaa siis vielläkin päälle, koska silloinkaan ei helppoa ollut. Ainoa ero arkeen oli mahdollisen lääkärikierron puuttuminen, mutta miehitys oli huomattavasti pienempi, eli sai silti juosta...

Odotan niin paljon tulevaa viikonloppua! Vapaa viikonloppu Mikan kanssa, joten lähdetään Nummi-Pusulan rauhaan rentoutumaan!
 

Lyhyesti juhannuksesta:

- Olin töissä
- Aaton kunniaksi tehtiin sushia.
- Odotan innolla lisiä (kolmelta päivältä tuplapalkka...)

PS. Vähän positiivista ajattelua tähän loppuun. Ihana Ella piristi eilistä vapaapäivääni olemalla loistavaa shoppailuseuraa. Tein myös alesta löytöjä. Ylihuominen palkkapäivä myös motivoi.

Juhannus

Koska olen koko juhannuksen aamuvuorossa, on oma jussini nyt. Aivan luksusta olla kolme päivää peräkkäin vapaalla! Onneksi sää suosii myös kohtalaisesti omaa juhannustani (tänään tiistaina on harmaata, mutta muuten oikein jees), joten nautin kaikin voimin auringosta! Iho tykkää, kun saa arskaa (kun vaan pysytään kohtuuden rajoissa siis) ja ihottumat katoaa!

Eilen linnottauduin vanhempien pihalle aurinkoon bikineissä. Ihanan lämmintä oli lukuunottamatta niitä hetkiä, kun pilevet hengasivat auringon edessä. Myös Sandra liittyi seuraani ja pelasimme pitkästä aikaa Carcassonea (jos se siis kirjoitettiin noin..). Illaksi suuntasin Pikku-Huopalahteen Ystäviä tapaamaan. Iltaan mahtui hieman SingStaria ja enemmän Aliasta. En kyllä selvästi ole hirveän lahjakas Aliaksessa :D Selitykseni ovat epämääräisiä ja arvaukset ajoittain täysin järjettömiä. Kun on kiire eikä ajattele ennen kuin puhuu, suusta pääsee semmoisia kuin esimerkiksi, että Italian pääkaupunki olisi Romeo.... Noh, ainakin jotain sinne päin :P Vanhoja legendaarisia ovat myös "mitä ruoholle pitää tehdä, kun se on kuiva?" "LEIKATA!" (en ole ilmeisesti hirveän hyvä viherpeukalo) ja "Sivistyneempi sana tupakalle?" "RÖÖKI!".

Ystäviä oli ainakin aivan ihanaa nähdä! Ja sai taas parannella maailmaa :) Onneksi seuraavia tapaamisia saatiin sovittua taas rutkasti lisää kesälle. On se vaan niin hankalaa ja turhan aikuismaista, kun kaikki tapaamiset täytyy sopia kalenterien kanssa :P Minkäs sille voi, kun moni vuorotyössä ja oma koulunkäyntinikin on niin epäsäännöllistä, ettei mitään lukkareita kykene tekemään. Tämmöistäkö se on sitten loppu elämä? Aina kalenterit kourissa ja nähdään silloin, kun suurimmalle osalle sopii, koska ei ole olemassakaan semmoista päivää, että kaikki pääsisivät. Mutta pääasia on, että tapaamisajankohtia saatiin sovittua ja on taas useampi asia, mitä kesän aikana odottaa :)

Kalentereista puheen ollen, kävin tänään jo hankkimassa uuden kalenterin. Halusin semmoisen, missä on kunnon lokerolliset kannet, koska säilön kaikenlaista paperia/kuvaa/käyntikorttia/jotain kalenterini väliin. Valitettavasti en löytänyt sopivaa A5-koossa, mutta löysin täydellisen A6-koossa!! Mikä tarkoittaa sitä, että täytyy keksiä uusi paikka lääkehoidon- ja opparipassille ja jokin fiksu keino muistaa pitää niitä mukana kun on tarvis. Mutta ei voi mitään, rakastuin tuohon uuteen jo. Se on niin kätevän oloinen :) Kalenteri on itselleni todella tärkeä. En tiedä mitä tekisin ilman sitä. Meidän koulussa ei siis ole käytössä lukujärjestystä, eli kalenteri on siitäkin syystä ehdoton, jotta tietäisi milloin siellä koulussa tosiaan pitää olla (ja pitääkö ylipäätään olla koululla vai jossain muualla luennolla). Myös vuorotyön vuoksi kalenteri on todella tärkeä. Lisäksi säilytän kaikki tärkeät lippulappuseni juuri kalenterini välissä, eli olisin täysin hätää kärsimässä jos se katoaisi. Muistan vieläkin ne yläasteajat kun minulla oli kyllä koulukalenteri ja yritin sinnikkäästi sitä käyttää, mutta aina jossain välissä vuotta se hautautui jonnekin. Voi voi sitä huoletonta aikaa, jolloin ei edes tarvinnut kalenteria :D

Eli päivästä olen kuluttanut aikaa aikatauluja merkitessä sun muuta väsätessä. Olin aamupäivällä myös reipas ja kävin tehomuokkaustunnilla ja ruokakaupassa (ja ostin litran suomalaisia herneitä <3 katosivat hetkessä suuhuni <3). Liityin siis (en muista olenko aikaisemmin maininnut) Finnbodyn jäseneksi toukokuun alussa (vai oliko se huhtikuun lopussa?) ja olen siellä käynyt ahkerasti jumppaamassa ja salilla, semmoiset 2-4 kertaa viikossa. Tämän lisäksi olen työmatkapyöräillyt niin usein kuin mahdollista (muutamia kertoja olen kulkenut bussilla) ja kotona jumpannut käsipainoilla ajoittain. Huomasin tänään tämän kaiken tuottaneen jotain tulosta jopa :o Paino laskenut parilla kilolla ja käsivarteni eivät enää hylly samalla tavalla kuin ennen! Tarkoitus ei ole siis todellisuudessa laihtua, olen täysin normaalipainoinen. Lihasta olisi kuitenkin mukavaa saada ja tavoitteena vaihtaa rasvaa lihakseen. On mukavaa huomata, että jotain on tapahtunut kaiken efortin jälkeen :) Vaikka herkutellutkin olen ;)

Kun Mika saapuu salilta, olisi tiedossa tämmöisten leipomista:
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/128692/JuustoKinkkuS%C3%A4mpyl%C3%A4t/?ref=search#freetext=juusto+kinkku+s%C3%A4mpyl%C3%A4&images_only=true

(miksi en osaa enää laittaa tuota linkkiä sanan taakse? Blogger on jotenkin muuttunut niin etten osaa :S)

Huomenna olisi sitten tiedossa ainakin Forecan mukaan auringossa makaamista vanhempien pihalla. Oman taloyhtiön pihalle en halua mennä makoilemaan (ainakaan bikineissä), koska olisin aivan liian esillä :D En kehtaa... Kotikotona piha on taas ihanan suojassa muurien sisäpuolella. Siellä on mukava maata ja lukea vanhempien Hesaria ;) Iltapäivä tulee vietettyä opinnäytetyötä väsätessä Tikkurilan kirjastossa. Ohjaava opettaja lähetti taas takaisin "korjatun" version, eli taas on valtaisesti kaikenlaista pienenpientä korjattavaa, mikä itseasiassa tuntuu vain ajan hukalta, koska se on niin pilkunnussimista suoraan sanoen. Olen niin onnellinen, että nyt seuraava kerta, kun kyseinen opettaja näkee työn on itse arvioiva seminaari, eli sen jälkeen täytyy korjata mitättömiä "virheitä" enää korkeitaan kerran. Kyseinen opettaja tuntuu vain hiovan työtä turhuuksiin asti. Joka kerta kun lähetämme hänelle työn kommentoitavaksi, hän keksii ja iäisyyksiä vanhoistakin kohdista taas jälleen kerran jotain pientä korjattavaa (tyyliin hän tykkää enemmän jostain muusta synonyymistä). Se on todella rasittavaa, koska korjauksii kuluu aikaa, joka on muutenkin kortilla. Sanoisi kaikki korjaukset jokaisesta kohdasta edes kerralla, niin saisi samantien ne korjattua eikä tarvitsisi korjailla samoja asioita moneen kertaan (varsinkin kun kyseinen opettaja tuntuu vieläpä muuttavan mielipidettään samoista asioista...). Noh, vielä korkeintaan kaksi kertaa täytyy viilata pilkkua.

Mika on muuten saanut uuden villityksen ja hankkinut radio-ohjattavan auton (semmoisen aikuisten mallin :P). Hauskinta asiassa on se, että myös Robin innostui asiasta, kun Mika testasi uutta autoaan sisällä. Robe juoksi vaan auton perässä ja tutki sitä. Mietettiin, että saisikohan siihen autoon kiinni jonkin poikien leluista.... Voisi olla omistajaystävällisempi tapa leikittää kissaa ;) Näkisi myös, että kumpi on oikeasti nopeampi, auto vai Robin... Bäde taas tavalliseen tapaansa päätti mieluummin seurata turvallisen matkan päästä. Hassua, miten Rode on jo vuoden vanha, mutta silti käyttäytyy kuin pentu.

Video on talvelta, mutta Robin on edelleen ihan samanlainen (toivottavasti en ole tätä aikaisemmin laittanut... Ja huomaa videossa Batman joka tavalliseen tapaan on meiningissä mukana, mutta seuraajan paikalla).

Ja on meillä muutenkin aivan ihanat kissat <3 jos haluat seurakisun tai et tiedä oletko koira- vai kissaihminen, hanki Ragdoll. Nuo ovat ihania <3 En osaa enää kuvitella elämää ilman meidän poikia :)

Nyt ei mennyt nappiin....

Jotkut ihmiset osaa sitten olla niin idiootteja.

Työmatkan varrella on eräs todella huonosti suunniteltu kohta. Pyörätie on laitettu kulkemaan bussipysäkin edestä. Aikaisemmin sen kanssa ei ole ollut ongelmaa, mutta tänään piti tietenkin tulla bussi, juuri kun tulin siihen kohtaan, jolloin porukka asettui sievään jonoon koko pyörätien halki. Näkivät oikein hyvin, että olin tulossa mukavaa vauhtia, mutta eivät hievahtaneet mihinkään. Hidastin, eivät vieläkään liikkuneet. Pysähdyin heidän eteen, ei vieläkään mitään liikettä! Huomautin, että voisivatko päästää pyörän läpi. Tyyppi siinä edessä sanoo: "No joojoo jos sulla on noin kiire!" MITÄ IHMETTÄ?!?!??! Ei mulla nyt mikään niin hoppu ollut, mutta ilmeisesti kyseinen ihminen oli niin paskantärkeä, että hänen oli aivan pakko tukkia koko pyörätie, koska ei mitenkään voinut ryhmittyä hieman sivuun odottamaan bussiin pääsyä, jotta olisin mahtunut ohi. EI, hän oletti minun pysähtyvän hyvästä vauhdista suoralla pyörätiellä odottamaan, jotta hän voi odottaa bussiin pääsyä juuri siinä. Olisimme molemmat yhdessä vaan seisseet ja odottaneet, kunnes hän pääsisi bussiin. Tämän jälkeen vasta minun olisi pitänyt lähteä liikkeelle ja kerätä uudelleen hyvä vauhti seuraavana tulevaan ylämäkeen. Ja tietenkin joku toinen idiootti osasi valistaa, että pyörätie kulkee 20m sivulla pusikon toisella puolella (pieni AUTOTIE jonne ei todellisuudessa edes kulje mitään virallista, saatika asfaltoitua reittiä todelliselta pyörätieltä), koska ei osannut lukea selkeitä liikennemerkkejä.

Onneksi tämä aikaisempi jaksoi raahata takapuolensa etanavauhtia metrin toiseen suuntaan, jotta pääsin ohi. Kyseinen kohta on itsenikin mielestä erittäin epäonnistuneesti suunniteltu, mutta se en ollut minä, joka sen suunnitteli, vaan joku urpo. Eivät jalankulkijat mitään ylijumalia ole, vaikka en heidän päälle saisikaan ajaa (vaikka kuinka teki mieli), mutta voisivat silti noudattaa olemassa olevia liikennejärjestelyjä ja huomioida pyöräilijät omalta osaltaan. Ja joillekin tekisi myös todella hyvää opetella tulkitsemaan liikennemerkkejä....

Töitä paiskiessa ärsytys onneksi laantui ja oli muutenkin mukava vuoro. Tosin uusi ärsytys lähti liikkeelle töistä lähtiessä. Se iltavuorolainen, jonka oli tarkoitus jäädä yörapsalle, oli sairaana, joten suostuin itse jäämään ylitöihin pitämään rapsaa. Toinen yökkö kertoi, että ulkona oli todella hiostava ilma, joten ajattelin jo silloin, että olisiko ukkonen tulossa. Ei se pelkkä ukkonen olisi haitannut, mutta tietenkin piti ihan kunnolla sataa, kun pääse pyörälle. Toisin sanoen, jos en olisi jäänyt ylitöihin, olisi päässyt kuivana kotiin..... Mutta jälkeenpäin on niin kiva jossitella. FORECA SANOI AAMULLA ETTEI PITÄNYT SATAA!! Poljimpahan siinä kaatosateessa ennätysvauhtia kotiin. Kaiken huippu oli se, että sade loppui välittömästi, kun olin saanut pyörän pyöräkellariin -.- TIETENKIN!

Noh, kuuma suihku lämmitti. Ja seuraavat kaksi päivää vapaata <3 Toivottavasti niitä ei vietetä flunssassa..