Täydellinen viikonloppu

Viime viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut ja tuli todella tarpeeseen. Ylityötunteja oli kerääntynyt sen verran, että sain perjantainkin vapaaksi. Kyllä se kolme vapaata vaikuttaa ihmeellisen paljon enemmän kuin kaksi.

Torstaina töiden jälkeen syötiin ensin kotona ja pian lähdettiin kotikotiin vaihtamaan autoihin renkaita. Iskä lämmitti saunan ja oli ihanaa päästä pitkästä aikaa taas löylyihin. Kotona sitten leffaa Mikan kainalossa.

Perjantaina sain herätä ilman herätyskelloa juuri silloin kun huvitti. Ihanaa kun ei ollut kiire yhtään minnekään. Kun vihdoin heräsin, sain herätä ihanaan valkeaan aamuun. Ensilumi oli satanut aamun (tai yön) aikana. Sateisen, ankean ja pimeän syksyn jälkeen on aivan ihanaa saada lunta maahan. Tulee heti paljon pirteämpi fiilis ja saa kaivattua helpotusta kaamosoireiluun. Lumi tekee pimeydestä siedettävää. Tosin harkitsen edelleen tosissani semmoista supervalolamppua (tuli oikosulku enkä muista enää miksikä niitä oikeasti kutsutaan). Ehkä se helpottaisi aamuheräämistä? Kuuntelen mielelläni kokemuksia semmoisen omaavalta.

Herättyäni perjantaina ja laiskoteltuani sopivasti (ja kellon oltua sopivasti), väsäsin eväät, puin sopivan lämpimästi, nappasin dementihiihtosauvat mukaan, kävin ostamassa kaupasta vähän lisää evästä ja hain vanhemmiltani auton. Kävin noutamassa Mikan töistä ja Mika huristeli meidät Nuuksioon. Ahh, sitä raittiin ilman määrää! Sääkin oli täydellinen päiväpatikointiin. Noin 8-9km siinä tulikin käveltyä. Sitten kaupan kautta takaisin kotiin ruokaa tekemään ja jälleen leffaa Mikan kainalossa.

Mika ja mun dementiahiihtosauvat

Nuuksio...ja minä

Vähän teetä ja voikkaria

Suu täynnä lakua on hyvä jatkaa matkaa. Ja enkös olekin sitten niin edustava? ;)

Lauantaina lähdettiin Mikan kanssa salille hyvinkin pian heräämisen jälkeen. Salin jälkeen vähän siivoilua ja iltapäivästä mentiin mun tädille syömään ja pelaamaan lautapelejä. Todella mukava ilta! Täti oli kyllä aika innokas kaatamaan punkkua..

Sunnuntaiaamu tuli taas laiskoteltua. Neljäksi lähdin Lahteen ja Inka liittyi matkaseuraksi matkan varrella. Menin ensimmäistä kertaa elämässäni Tupperware(jos se kirjoitetaan noin)-kutsuille, jotka ystäväni järjesti. Koko matkan pääpointti oli nähdä taas pitkästä aikaa harjoittelun keskellä ystäviäni, mutta tuli sitä muutama muovihärpäke tilattua. Teki kyllä taas niin hyvää saada parantaa maailmaa ja omaa mieltään Inkan kanssa :)

Kolmessa päivässä saa ihmeellisesti tehtyä. Nyt kuitenkin uusi viikko ja uudet kujeet. Enää kaksi viikkoa harjoittelua :) Tai no 1,5 tänään. Flunssa tosin yrittää kovasti päästä päälle. Tänään heräsin ilman ääntä, onneksi se kuitenkin vetristyi suht nopeasti. Täytyypi mennä heti tekemään anopin supermehua..

Lopuksi muutama kesäinen kuva näin talven kynnyksellä

Vantaanjoen rantaa joskus elokuussa muistaakseni

No ei nyt enää niin kesää. Kissojenyöstä.

Valotusajalla leikkimistä kissojen yössä.

Mennyttä ja tulevaa

Täysin 15. Sisko hankki mulle tuommoisen leikkimopon, "ettei mun tarvitsisi hankkia oikeaa"

Ehkä olen 14, ehkä 15. En tiedä.

10 vuotta sitten...
1. Olin juuri aloittanut yläasteen.
2. Kävin edelleen tukiopetuksessa lukihäiriön vuoksi, mikä hävetti itseäni silloin ja paljon.
3. Ystäväpiirini laajeni silloin urakalla.
4. Lemppari kouluaineeni oli biologia
5. Olin vielä aivan lapsi, vaikka silloin tuntui vanhalta olla JO yläasteella.

Penkkarit, ne ensimmäiset. Olin vielä alaikäinen, eli en tällä kertaa jatkoille lähtenyt. Toisissa penkkareissani sitten taas osallistuin nimenomaan jatkoille, karkkeja en enää heitellyt.

5 vuotta sitten...
1. Olin aloittanut ensimmäisen abivuoteni. Tiesin oikein hyvin, että lukion tulisin suorittamaan neljässä vuodessa, koska toka vuosi jäi melkein kokonaan välistä.
2. Hermoilin valtavasti, että miten löytäisin koulusta uusia ystäviä nykyisten ystävieni kirjoittettua ylioppilaaksi.
3. Olin todella teini
4. Erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni.
5. Elämäni oli hieman enemmän järjestyksessä kuin vuosi sitten, mutta ei silti vielä hyvin hujan hajan.

Yo-kuva

Opiskeluhetki Mikan kanssa. Mikalla fysiikkaa, mulla lääkehoitoa.

Ensimmäinen juhannus Mikan kanssa.

3 vuotta sitten...
1. Sain vihdoinkin itsekin painaa sen valkoisen lakin päähäni. Kirjoitukset eivät tosin menneet niin kuin olisin toivonut niiden menevän.
2. Seurustelin Mikan kanssa.
3. Muutin pois kotoa ensin ystäväni kanssa asumaan, myöhemmin Mikan kanssa.
4. Aloitin terveydenhoitajaopinnot.
5. Olin aloittamassa viimeistä vuotta terapiaa.

Roben kanssa näyttelyssä.

Vuosi sitten...
1. Kolmas vuosi terkkariopintoja alkoi. Vuorossa oli siirtyminen syventävään vaiheeseen ja keväällä todellisiin terkkariopintoihin.
2. Aloitin opinnäytetyön tekemisen toden teolla.
3. Edessä oli todella uuvuttava vuosi koulun osalta.
4. Saimme nuo ihanat karvapallot (kissat) kotiimme.
5. Kävimme Mikan kanssa Barcelonassa.

Kuluneena vuonna...
1. Olen tajunnut, ettei minulla ole sittenkään minkäänlaista käsitystä siitä, minkälaiseen hommaan haluan valmistuttuani.
2. Olen siirtynyt lähihoitajan hommista sairaanhoitajan hommiin ja suoritin kesällä ensimmäisen sairaanhoitajan sijaisuuden. Sain onnistumisen kokemuksia sairaanhoitaja ja vakuutuin viimeistään nyt oikeasta alavalinnasta.
3. Olen tajunnut, että olen ehkä sittenkin saanut jonkinlaista vahvuutta sisälleni.
4. Ystävät ovat merkinneet minulle erityisen paljon.
5. Innostuin liikunnasta toden teolla, minkä seurauksena paino lähti tippumaan yllättävän paljon. Seuraavaksi pitäisi miettiä, miten paino ei tippuisi liikaa.

Eilen minä...
1. Olin hautajaisissa, eli oli suruntäytteinen päivä.
2. Tapasin paljon Mikan sukulaisia, joita en ollut vielä tavannut.
3. Kotiin päästyämme tilattiin Mikan kanssa pizzat
4. Ja katsottiin leffaa Netflixistä
5. Join kaksi siideriä ja tulin niistä aivan huppeliin.

Tänään minä...
1. Pitäisi ainakin tehdä aivan hirveästi kaikenlaista. Toivottavasti saan niistä edes puolet tehtyä.
2. Lähden ystävän kanssa käymään I Love Me -messuilla.
3. Toivottavasti ehdin siivoamaan, sillä kämppä kaipaa sitä kipeästi. Myös vessan kaakelit kaipaisivat kuurausta.
4. Pesen ainakin yhden kissan.
5. Kirjoittaessani tätä, rapsuttelen samanaikaisesti Robinia ja yritän pitää sen tyytyväisenä, ettei se yrittäisi herätellä mua nuolemalla nenääni tai kiskomalla hiuksista. Fiksu kissa, tietää millä saa huomiota.

Huomenna minä...
1. Herään taas ennen kuutta ja toivon, että olen saanut illalla unta ajoissa.
2. Työpäivän vietän taas harjoittelussa neuvolassa.
3. Huomenna on enää 3 vikkoa harjoittelua jäljellä.
4. Toivottavasti saan raahattua itseni salille tai jumppaan iltapäivällä.
5. Unelmoin tulevasta ylitöillä ansaitusta pitkästä viikonlopusta.

Ylihuomenna minä...
1. Teen aikalailla samat asiat kuin huomennakin.
2. Viimeistään siivoan lisää, jos en saanut tänään kunnolla siivottua.
3.
4.
5.

Vuoden päästä minä...
1. Olen valmistunut terveydenhoitajaksi
2. Jos olen onnekas, työskentelen neuvolassa, kouluterveydenhuollossa tai avosairaanhoidossa.
3. Jos olen vähemmän onnekas, työskentelen ehkä jossain enemmän tai vähemmän akuutilla osastolla.
4. Vauvakuume on varmaan pahentunut entisestään.
5. Olen ehkä aikuisempi.

Olen edelleen hengissä

Empäs ole pitkään aikaan kirjoitellut. Sen verran kaikenlaista muuta päällä, että ei ole energiaa riittänyt tänne raapustamiseen. Eikä oikeastaan hirveästi asiaa ole, vaikka päivät ovatkin olleet erittäin täynnä ohjelmaa. Empäs nytkään ajatellut hirveän pitkästi kirjoitella...

Harjoittelu on sujahtanut jo puoleen väliin. Neljä viikkoa takana ja neljä edessä. Kaikki on sujunut loistavasti ja olen oppinut hirjasti. Hienoa huomata, että itsekin osaa jo melkoisesti. Yllättävän paljon olen tehnyt jo itsenäisesti hommia :) Päivät ovat kyllä erittäin työn täytteisiä ja energiaa menee paljon myös siihen, että yrittää pysyä kaikesta perillä, kun hypitää asiasta ja asiakkaasta toiseen melkoisella vauhdilla. Pikkuisen kauhistuttaa myös, mihin tämä suomen neuvolatoiminta on menossa....mutta ei siitä sen enempää. Kun töiden jälkeen pääsee vihdoinkin kotiin, ei sitä jaksa enää paljoakaan tehdä. Vieläpä kun nämä mun huonot yöunet ovat vaivanneet, eli yölläkin saa harvoin kunnolla levättyä. Kyllä sitä nyt nukuttuakin saa, mutta selvästi liian vähän ja krooninen väsymys vaivaa. Liian usein aamulla ensimmäisenä miettii, että voi kun yö tulisi jo, jotta pääsisi vain takaisin nukkumaan. Noh, eipä voi mitään. Kyllä tämä jossain vaiheessa taas helpottaa.

Myös viikonloput ovat olleet aika toiminnantäytteisiä. Vietettiin muuan muassa ystävien kanssa sushi-ilta ja Mikan synttäritkin meni. Sain elämäni ensimmäistä kertaa akupunktiota niskahartiavaivoihin Mikan perhetutulta. Jännitti niin paljon, että oli ehkä hieman vaikeaa rentoutua, mutta kyllä se todella auttoi! Oli pää särkenyt viikon putkeen niskajumien vuoksi ja eipähän särkenyt enää seuraavana päivänä. Onnistuin sitten myös salilla, jumpalla ja venyttelyllä pitämään ne jotenkin auki, että ei ole tarvinnut lääkkeisiin turvautua. Empä olisi uskonut, että olisi noin hyvin auttanut, mutta hienoa, että auttoi! Menen piikiteltäväksi jatkossakin jos tilaisuus tulee :D

Mummolassakin käytiin Mikan kanssa. Nyt mummi on ilmeisesti keksinyt, että mä olen kuullut ne samat jutut aikaisemmin. Nyt hän kertoo ne Mikalle, kun Mika "ei varmaan tiedä". No eihän Mika ole niitä samoja juttuja kuunnellut kuin vasta kolme vuotta.... Mutta ainakin mummin osalta tietää aina tasan tarkkaan mitä odottaa kun siellä käy. Mummi tekee aina sitä samaa Mannerheimin seljankkaa, kun hän keksi monta vuotta sitten, että se on mun lempi ruokaa. Ei siinä mitään, se on hyvää, eikä sitä muualla ikinä syökkään. Ja sitten tulee aina ne samat keskustelut, jotka esitetään aina aivan uutena asiana, ehkä useampaankin kertaan tapaamisen aikana. Mutta sen kyllä huomaa, miten onnellisia ne on aina kun me tullaan käymään ja sehän siinä tärkeintä onkin. Mutta toisaalta itseä surettaa mummin muisti ja ukinkin puolesta.

No mutta asiasta kukkarukkuun, huomenna alkaa valtakunnalliset Neuvolapäivät. Eli huomenna laitan Laurea-paidan päälle ja Laurea-tuubihuivin kaulaan ja suuntaan Paasitorniin. Siellä siis esittelemme opinnäytetyötämme Ensi- ja turvakotien liiton yhteydessä. Tuleepahan vähän erilaistakin ohjelmaa näin harjoittelun keskelle. Viikonloppuna sitten taas megazoneilua Ullan synttäreiden kunniaksi, hautajaiset ja messuilua. Nyt vaan toivon hartaasti, ettei tämä orastava kurkkukipu pääse valtaan. Eli menenpäs tekemään anopin supermehua.

Ei tästä sitten ihan lyhyt teksti tullutkaan.

Neuvolatäti

Kuudes (toiseksi viimeinen) harjoittelu yhdeksännessä harjoittelupaikassa ampaisi käyntiin. Nyt haasteena vihdoinkin neuvola kahdeksan viikon ajan. Onneksi jakso on niin pitkä, saa rauhassa oppia. En yhtään ihmettele, että valmistuminen vaatii meiltä vähintään seitsemän viikon yhtäjaksoista harjoittelua neuvolassa, nimittäin neuvolassa riittää kyllä opittavaa. Ihailen niiden konkareiden osaamista. Tiedostan kyllä hyvin, etten tule semmoista osaamista saamaan kahdeksassa viikossa, mutta jos nyt edes jotenkin handlaisin homman. Tuntuu, että kaikenlaista pientä muistettavaa on vain niin valtavasti, että miten ihmeessä kykenen sen kaiken joskus vielä muistamaan. Mutta ehkä tämä vielä tästä..

Ennen harjoittelua onnistuin kehittämään itselleni mielettömiä paineita neuvolan suhteen. Tuntui, että siellä täytyy osata kaikki mahdollinen ja minähän en osaa yhtään mitään. Mutta ainahan harjoittelussa tulee esiin tämä sama homma. Kyllä mä ehkä sittenkin jotain osaan :D Tai no kyllä mä vielä aika tumpelo olen ja hemmetin epävarma, mutta senhän vuoksi tuolla olen oppimassa! :) Ja vasta toinen päivä takana.

Ohjaajani on oikea unelma! En olisi voinut parempaa toivoa :) Hän on juuri semmoinen konkari, joka tuntuu tietävän kaikesta kaiken. Heti ensimmäisenä päivänä kerroin taustoistani ja juurikin siitä, että itsen olen neuvolassa viimeksi ollut silloin lapsena eikä omiakaan lapsia ole, eli neuvolatyöstä ei ole niin minkäänlaista konkreettista kokemusta (jonka muistaisin) eli olen aika pallo hukassa. Ohjaajani on osannut ottaa tämän loistavasti huomioon ja selittääkin asioita sitten vähän enemmän ja ohjaa perusteellisesti. Oli todella mukavaa, että ensimmäisestä päivästä lähtien sain itsekin ruveta jotain tekemään, kun normaalisti saa alussa hyvinkin paljon vain katsella. Onneksi ohjaajani tajuaa, ettei lapsen mittaamiseen ja punnitsemiseen hirveästi ohjausta kuitenkaan tarvitse ja sen homman osaa ensimmäisen ohjauksen jälkeen vallan mainiosti. Toisena päivänä oli vuorossa sitten rokottaminen ja eihän sekään sitten paljon aikuisen rokottamista kummosempaa ollut. Mukavaa muutenkin, että jo toisena harjoittelupäivänä kohtaa asioita, jotka jo osaa. Ei raskausdiabetesneuvonnassa ainakaan noussut esille mitään semmoista mitä en itse olisi osaanut kertoa :)

Kaiken kaikkiaan taisin ihan turhaan jännittää tuota neuvolaharjoittelua niin hirmuisesti. Ei se neuvolatyö taidakaan olla ihan niin ydinfysiikkaa kuin olin kuvitellut. Eiköhän tämä tästä, kun ohjaajakin on niin kannustava ja kemiat kohtaa :) Mutta uuden oppiminen on vaan niin pirun väsyttävää. Tuntuu jo kahden päivän jälkeen siltä, että tarvitsisi jo kipeästi viikonlopun.

Stressitön ihme

Anopin supermehu on todellakin superia. Se tuntuu parantavan kaikki pöpöt. Se lenssu nimittäin katosi kuin tuhka tuuleen viime viikonlopun aikana. Hyvä opiskelijahan sairastaa vain ja ainoastaan viikonloppuisin tai lomalla ;) Mutta onneksi muistin pyytää kyseistä supermehua taas lisää viime pusulareissulla. Kyseessä siis anopin itsensä tekemä vadelmamustaherukkamehu. Sitä kun juo kipeänä laimennettuna kuumaan veteen, on se huomattavasti tehokkaampaa kuin kaupalliset flunssajuomat kuten esim. Finrexin, vaikka ei mitään lääkeaineita sisälläkään :)

Harjoittelun alkuun enää viikko aikaa. Viime viikolla tuli taas iso kasa lisää tehtäviä ja koulussa tuli taas vietettyä enemmän kuin täyspäiväisesti aikaa. Jostain syystä ei silti edelleenkään stressaa. Olen saanut kotonakin tehtyä tehtäviä jo yllättävän aktiivisesti. Ympäristöterveydenhuollon kurssin suoritin itseasiassa jo kokonaan, nimittäin koko kurssi oli itsenäistä työskentelyä ja sain kaikki tehtävät jo tehtyä. Siis mitä ihmettä mulle on tapahtunut? Minähän olen yleensä se, joka lamaantuu kaikesta stressistä. Stressaan kaikkea mahdollista jo mukavasti etukäteen ja sitten en saa mitään tehtyä, kun vaan stressaan. Nyt en stressaa ja olen saanut jo vaikka mitä tehtyä :o Pitäisikö huolestua? Ehkä pyrin vain nauttimaan tästä niin kauan kuin sitä kestää. Mutta hassua, miten tuntuu, että jaksan tällä hetkellä ihmeen hyvin paineita. Töissäkin tein kesällä viimeisellä jaksolla yli 28 ylityötuntia ja silti jaksoi ihan hyvin. Joskus olisin mennyt aivan hajalle tästä työmäärästä. Onneksi näin ei ole enää. Toisaalta ehkä pitäisi osata jarrutella tarpeeksi ajoissa. Muistan edelleen sen lukion ensimmäisen vuoden, jolloin opiskelin selvästi aivan liian kovalla tahdilla, nimittäin kuinkas sitten kävikään? Mutta nykyään olen kyllä huomattavasti vahvempi ja kokemusta rikkaampi kuin silloin...

Mutta opiskelijana oleminen alkaa käydä vähiin. Perjantaina oli opinnäytetyön arvioiva seminaari. Huhhuh, kun jännitti, mutta yllättävän hyvin se meni. Tai ainakin saatiin loistavaa palautetta. Tuntui, kuin olisin tärissyt koko esityksen, mutta kuulemma se meni oikein luontevasti. Ohjaava opettaja kyseli jälleen, että minkälaisia tavoitteita meillä on työlle. Sanottiin, että vähintään kolmonen haluttaisiin. Sanoi, että voi luvata, että saadaan vähintään kolmonen. Eli hyvä fiilis! Vielä täytyy tehdä pieniä pilkunviilauskorjauksia ennen itse työ palautusta ja sitten on vielä neuvokeskukselle (yhteistyökumppani) pidettävä esitys opinnäytetyöstä, neuvolapäivillä työn esittely ja kypsyysnäytteen antaminen. Sitten olisi koko prosessi ohi!

Täytyy yrittää etsiä kypsyysnäytettä varten lukihäiriötodistus. Muistan, että näin sen jossain tässä ihan vähän aikaa sitten. Itselläni siis lievä lukihäiriö. Suomen kielen kohdalla olen suhteellisen hyvin pystynyt kompensoimaan sitä muilla taidoilla. Lukeminen on vain pirun hidasta ja nopeasti kirjoittaessani kirjaimia voi jäädä pois sanan lopusta, kirjaimet voivat vaihtaa paikkaa tai yksittäinen kirjain voi vaihtua toiseksi helposti. Olen kehitellyt kaikenlaisia muistisääntöjä ja muita keinoja, miten tiedän, onko sana yhdyssana ja onko kaksoiskonsonantti vai ei jne. Englantia en ole vain ikinä oppinut kunnolla kirjoittamaan. Olen kyllä kehittynyt huomattavasti, mutta edelleen olen surkea. Siihen kun on vaikea kehittää muistisääntöjä, vaan tuntuu, että kaikki pitää osata ulkoa, kun sama äänne voidaan kirjoittaa niin monella eri tavalla. Lukihäiriöisen ajattelutavalla siinä ei ole mitään järkeä. Sanojen tavaaminen on myös erittäin vaikeaa ja hidasta ihan suomeksikin ja on todella vaikeaa saada selvää, jos joku tavaa minulle jotain sanaa, ellen kirjoita sitä samalla ylös. Sanomattakaan on varmaan selvää, etteivät sanamuunnokset onnistu. Mutta en anna asian enää vaivata. Tämmöinen minä nyt vaan olen. Tämmöiset asiat ovat minulle vaikeita, kun taas jollekin on esim. matikka vaikeaa, mikä taas on itselleni hyvin helppoa. Ärsyttää ajoittain suunnattomasti, kun törmään kirjoituksiin, joissa haukutaan lukihäiriöisiä tyhmiksi. Miksi ei sitten haukuta matemaattisesti lahjattomia tyhmiksi? Itse en ainakaan lähelläkään tyhmä ole ja siitä on ihan psykologin lausunto todisteena. Jokaisella on vain omat lahjakkuutensa.

Mutta viikonloppu on mennyt Korkeasaaressa kissojen yössä, lauantaina juhliessa rakkaan kanssa 3,5-vuotispäivää ja nyt sunnuntaina ottaean vaan iisisti. Tosin pesin tänään Robinin. Sen turkki tulee niin paljon paremman näkiseksi pesun jälkeen. Ei raukka kyllä pesusta selvästi nauttinut, mutta kiltisti kesti käsittelyn pientä vastalausemaukaisua lukuun ottamatta. Seuraavaksi vuorossa Bäde kun vaan jaksan.

Sopeutuminen takaisin arkeen kovassa yrityksessä

Ensimmäinen viikko koulua takana...tai no koulu alkoi keskiviikkona eli ensimmäiset kolme päivää takana. Onneksi oli vain kolme päivää aluksi, koska olin nytkin perjantaina sen verran kuitti.  Olimme ensimmäisen "viikon" aikana kuitenkin todella aikaan saavia Inkan ja Johannan kanssa. Oppari on nyt palautettu opettajalle kuin myös opponoijille. Tulevan viikon perjantaina arviointiseminaari. Saatiin myös tehtyä Neuvolapäivillä jaettavat esitteet. Olen itseasiassa harvinaisen ylpeä meidän tekemästä miniposterista. Sen idea on loistava ja saatiin todella hyvin kiteytettyä meidän opparin merkittävimmät tulokset. Kääntöpuolella oleva tiivistelmä kertoo sitten tarkemmin opinnäytetyöstä. Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi niitä tulostuttaa semmoiset 500 kpl. Huhhuh...seuraavaksi alan stressaamaan Neuvolapäiviä :D Mutta onneksi saatiin palveluinnovaatio-osaamisen projektisuunnitelma viimeisteltyä loppuun myös tällä viikolla.

Ihme kyllä tuleva syksy ei vielä ainakaan stressaa. Koulun parissa tulen viettämään aikaa hyvin tiiviisti ja kaikenlaista tehtävää on jaettu jo melkoisesti. Mutta jostain syystä on semmoinen olo, että kyllä tämä tästä. Viimeinen rutistus vain ja sitten ei tarvitse pitkään aikaan (todennäköisesti...ainakin kunnes taas jokin suurempi koulutus) seminaariesityksiä, ammatillisen kasvun esseitä tai jotain muita aivan liian pitkiä jaskanjauhantoja kirjoitella.

Jotta en hermoilisi niin paljon opiskleijaelämän taakse jättämistä, tässä pieni lista valmistumisen hyvistä puolista:
- Säännölliset tulot, eikä tarvitse laskiskella tulorajoja
- Palkallinen loma
- Ylipäätään kunnon kesäloma
- Saa olla sairaslomalla. Kipeänä ei siis tarvitse stressata harjoittelun tuntien korvausta tai joutuuko menemään pää kainalossa luennolle, jossa on 100% läsnäolovelvollisuus (eli suurin osa luennoista)
- Työpäivän jälkeen voi keskittyä vapaalla olemiseen, eikä tarvitse väsäillä tehtäviä. Voi vaan olla töissä
- Pääsee tekemään työtä josta pitää ja kehittymään siinä pidemmässä jaksossa kuin kesäloma tai harjoittelu

Eli ehkä se on ihan hyvä asia valmistua. Saampahan kuitenkin nauttia opiskelijabussikortista vialä vuoden päähän, samoin opiskelijakortin eduista :)

Nyt kuitenkin iski se kesälenssu. Onneksi nyt eikä kahden viikon päästä harjoittelussa. Tosin koulussakin on nyt paljon semmoista erittäin tärkeää hommaa.... Noh, hörpin anopin supermehua ja mussutan irttareita. Ehkä tällä paranee? ;) Huominen verenluovutus saattaa kyllä jäädä...

Kaiken ei tarvitse olla täydellistä

Maaseudun rauhasta kotiuduttu. Oli rentouttava miniloma, mutta jotenkin kotiin on aina yhtä ihanaa palata. (vesivessa on aika jees...) Kissat nautti mökkeilystä selvästi. Siellä kun on huomattavasti enemmän kaikenlaista metsästettävää (siis kärpäsiä). Etenkin Robin nautti myös ulkoilusta ja hyppi innoissaan pitkin pihaa. Aurinkoakin saatiin lauantaina :)

Tämä biisi muistui mieleen saunan lauteilla. On biisillä yllättävän hyvä sanoma.

Nyt lähden kotikotiin viettämään laatuaikaa siskojen kanssa. Vanhempi sisko tullut jenkeistä visiitille kotisuomeen. Sen kunniaksi sushia ja saunaa :)

Vielä kolme päivää lomaa jäljellä. Kuvia ehkä myöhemmin.